sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tokokoe Kouvola 20.9.15

Aamupalaa, pyykkikone pyörimään, astianpesukonekin näköjään päälle, kisakirjan etsintää, vauva päiväunille ja menoksi. Oman seuran kisat, tuomarina Pirkko Bellaoui. Velipoika Masi tuli meitä Kotkasta asti kannustamaan ja toi mukanaan "siskopuolensa" Danan. Aamupäivä oli viileä ja pilvinen, puoliltapäivin pilvet väistyivät ja tuskan hien lisäksi tuli oikeastikin lämmin. Ennen kehään menoa rautakanki sisälläni alkoi heräillä, suuta kuivasi ja kieli tarttui kitalakeen.

Luoksepäästävyys ok. Alokasluokassa oli neljä osallistujaa ja me oltiin Piirun kanssa luokan eka koirakko, kaikki koirat samassa paikkamakuussa. Ekalla maahan, mutta en päässyt edes pois koiran vierestä kun se jo otti lonkka-asennon! Jossain vaiheessa makuuta se vielä asetteli toisen etutassunsa sievästi mutkalle, katseli sinne ja tänne, katseli hetken Masin emäntääkin, joka seisoi suht lähellä ja kuvasi meidän suorituksen. Levoton tuhkimo pysyi makuulla ja nousi ekalla käskyllä ylös, arvosana 8. Treeneissä mä katson koiraani koko ajan, kun odotan, että tulee meidän vuoro ja käskytän koirani maasta istumaan. Mitä tein kokeessa? Katselin mitä muut tekevät! Tajusin onneksi ajoissa virheeni, vedin syvään henkeä ja sain koiran katsomaan minua, sitten en muualle katsonutkaan kuin snautserin silmiin. Korvat keskittyivät kuuntelemaan liikkurin askelia, koska en voinut katsoa piti kuunnella, milloin liikkuri on meidän kohdalla ja käskytin sitten perusasentoon.

Seuraaminen oli parempaa kuin viimeksi, mutta käännökset tahmeita ja väljiä, niistä saatiin huomautus. Yhdessä kohtaa en kuullut mitä liikkuri sanoi enkä tiennyt pitäisikö huutaa "mitä?" vai posottaa vaan suoraan, arvasin että pitäisi tehdä täyskäännös. Pieleen meni mun arvaukseni ja kun mä läksin kääntämään itseäni oikealle, liikkuri tajusi etten mä kuullut ja sanoi kovempaa, että pitäisi kääntyä vasemmalle. No se kohta meni ihan plörinäksi ja meni hetki, ennen kuin Piiru oli taas löytänyt paikkansa. Mutta nyt liikutin myös vasenta kättäni, viimeksi sain huomautuksen siitä, että liikkumaton vasen käsi tulkitaan käsiohjaukseksi ja se alentaa arvosanaa. Kumminkin 9.

Liikkeestä maahanmeno 9,5 enkä edes katsonut menikö maahan vai ei. Meni se.

Luoksetulossa kuten kaikissa tän kokeen liikkeissä perusasentoon tuleminen ennen liikkeen alkua oli to-del-la hi-das-ta ja valuvaa. Koira jäi, tuli hyvää vauhtia luo, loppupompun kautta perusasentoon. 9

Kapulan pito oli se liike, jonka mä ennustin olevan nolla. Koira ei halunnut tulla viereen ja kun se näkin mun ottavan liikkurilta kapulan, se käänsi vahvasti koko yläkroppansa minusta poispäin kuin toivoen, että kapula katoaisi maan päältä jos sitä ei katso. No eihän se kadonnut  ja onneksi olen pitkäkätinen. Annoin käskyn, ei mitään toimintaa. Kurotin kapulan koiran kuonoon kiinni ja annoin käskyn uudestaan, ihme kyllä koira otti kapulan! Ei kovin hyvä pitokaan, mutta koira katsoi mua rauhallisena silmiin ja irrotti nätisti käskystä. Haluton hurtta sai tästä 8,5!

Kauko-ohjauksessa vanha tuttu juttu eli koira katsoi muualle ja vaati siksi tuplakäskyn noustakseen istumaan. Lisäksi lopun perusasento jäi puuttumaan, kun liikkuri sanoi kiitos heti ekan istumiskäskyn jälkeen. 7

Estehyppy oli meidän paras tähänastisista, jäi hyvin, tuli hyvällä vauhdilla, loppupompun kautta perusasentoon. 9

Kokonaisvaikutus 9, koska ollaan iloinen koirakko. Seuraamisen käännöksiin mulle lisää vauhtia ja koiraan tiiviyttä, paikallaoloon ja jättämisiin koiralle tarkkuutta, ettei vaikuttais niin levottomalta, kun siirtelee itseään ja nostelee tassujaan.

Pisteitä yhteensä 172, ykköstulos ja luokkavoitto!

Kisan jälkeen sisko ja sen veli pääsivät juoksemaan kentän taakse, Dana tuli toki mukaan. Oli kiva nähdä kotkalaisia, sieltä saatetaan saada jotain kuvia tahi peräti videonpätkää jotain kautta.

Palkintokuva ja arvostelulomake:






2 kommenttia:

Tarja Tervonen kirjoitti...

Ihana pari ja paljon onnea!
Mikolle terveiset ja sano, että ihan oikeisiin käsiin olen kakaran laittanut :D vaikkakin myönnettävä on, että jossain pentu-murros-pöhmis-vaiheissa..... You know!

Mirkka kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus :)
Mikkoa nauratti terveiset!