lauantai 29. kesäkuuta 2013

Ystävämme Gunilla

Gunilla on kesäkuussa 2012 syntynyt irlanninterrierinarttu, jonka kanssa Piiru tulee hienosti juttuun. Kuten Piirustuksella, myös Gunillalla on kääpiöjalkaisia koirakavereita kotona ja niiden kanssa tai yksin ei juokseminen vaan ole yhtä railakasta kuin toisen pitkäkoipisen kanssa. Eilenkin lähdettiin Piirun kanssa iltakävelylle, kun ilma ei ollut enää helteinen. (Piirustus muuten kulkee aikas kivasti yksin hihnassa, Taimiston kanssa ei toivoakaan rentouttavasta lenkkiseurasta.)

Gunilla asuu naapurustossa, lyhyen kävelymatkan päässä ja Gunillalla on aidattu piha. Luksusta! Harmi, että jäi (video)kamera kotiin, oli vauhdikasta menoa, kun ei ollut yhtään tappijalkaa samaan aikaan pihalla. Lepotaukojakin pitivät, silloin makasivat niin lähekkäin, että ylsivät makuuasennossa muodon vuoksi kalisuttamaan hampaitaan vastakkain ja paiskaamaan väsyneesti tassulla toista vaikka päähän. Se, jonka naamalla kaverin tassu oli, ei välttämättä jaksanut heti ottaa päätään pois tassun alta, sen kun läähätti vain.

Heti alkuun Piirustus juoksi päin puista kukkapenkin reunusta niin, että kova kolahdus kuului ja pienen hetken Piirustus liikkui siten, että takajalat eivät menneet vuoro- vaan tasatahtiin. Kummallista konkkaamista ei kestänyt kauan, mutta seuraava päivä on varmasti lepopäivä. Jos luuhun kolahti, niin vähintään komea mustelma tulee.

Iltateen jäljiltä Elmeri-pojalta jäi pala rinkeliä kuistin lattialle. Gunillahan sen siitä söi, muttei yhtään murissut tai puolustanut saalistaan, vaikka Piiru kävi käytännössä työntämässä oman nenänsä Gunillan suuhun. Gunilla on kuitenkin aika tiukka tyttö! Rinkelihetken jälkeen Gunilla löysi luun. Sitä piti sitten puolustaa, mutta vain sen verran, että sai Piirun mukaan takaa-ajoleikkiin. Saas nähdä, kestääkö ystävyys neljän päivän vierailua ensi kuussa, kun Piirushkin on menossa sinne hoitoon.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Taimille tuomio osteopaatilta

Käytiin taas osteopaatilla (kolmas kerta tänä vuonna). Taimisto reagoi hyvin osteopatiaan ja tykkään siitä osteopaatistakin. Juteltiin siitä miten maaliskuun käynnin jälkeen on mennyt ja kerroin, että Taimisto jäänee syksyllä sairaseläkkeelle. Samat vanhoista vammoista aiheutuvat jumit uusivat kovin tiheään. Nätisti se osteopaatti osasi sanoa, että hänen mielestään on viisasta ottaa kesä ja syksy kevyesti ja sitten jäädä sairaseläkkeelle ja jättää agility satunnaishuvitukseksi. Itsehän mä otin asian puheeksi, mutta silti tuntuu haikealta.

Iski ongelma: kääsna on koko ikänsä tottunut tekemään eikä vaan olemaan, joten mitä agilityn tilalle? Sen vieteri ei riitä tokoon (esimerkiksi ryhmäliikkeissä muut on liian lähellä), ehkä jälkijuttuja vois kokeilla, rallitokolle en ole toistaiseksi lämmennyt ja jälki on kausiluontoista hommaa, mitäs sitten talvella? Koirahieroja ehdotti pallopaimennusta, mutta sitä lajia mä en tunne. Saa nähdä mihin lajiin kääsnan kanssa koitetaan.

Syys-lokakuussa seuraavan kerran osteopaatille, sille retkelle otetaan Piirustuskin mukaan ja sille varataan ihan oma aika.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Piirustuksen kesäkuun treeneistä

Tälleen päiväkirjamaisesti:

9.6: eteen-tuloa ei treenata enää v-asennossa vaan ole noussut polvilleni seisomaan ja yritän häivyttää käsiä pois. Toistaiseksi vaatii molemmat kädet navan kohdalle, että tulee suoraan ja tiiviisti. Liikkuvat kädet hämmentävät, vaikka vain toinen kävisi pikaisesti sivulla.

Seuraamista aloin hakea kaukaa ja kaartaen eli kunhan jolkottelee vasemmalla puolella ja katsoo mua eikä pahasti edistä.

Maahanmenoja muutama paikallaan ja sitten liikkeestä. Takapää tahtoo jäädä pystyyn, mutta eiköhän se aikanaan putoa. Hankalaa on jäädä sinne maahan edes namin syömisen ajaksi, palkan saadessaan Piirustus tuppaa nousemaan salamannopeasti ylös ja nauttii palkan loppuun seisten. Mistähän se loppujen lopuksi kokee palkan saaneensa?

Käden kanssa ilman käskysanaa koetin houkutella Piirustusta perusasentoon vasemmalle puolelle, mutta probleemia on kaksi: koiruus istuu luonnostaan ns taaksepäin eli mulla on vaikeuksia hahmottaa sitä kohtaa, jossa koiran pitäisi olla, että se istuessaan osuisi nätisti perusasentoon. Toinen on se, että se tykkää istua reilusti vinoon siten, että etupää on kohdillaan ja takapää missä sattuu, yleensä turhan kaukana sivulla.

10.6: Piirustus pääsi hierojan harjoituskäsittelyyn. Portin takana, sillä aikaa kun Taimistoa hierotaan, Piirustus yrittää monin eri tavoin saada hierojan huomion. Lopulta, kun se on rauhoittunut, hieroja kutsuu Piirustuksen luokseen.

12.6: Piiru pääsi Taimin agitreeneihin kuokkimaan. Pääsi radalle tekemään muutaman kerran putkea, hirmuisesti kiinnostaa joko rataa suorittava koira tai sitten se haluaisi itsekin kokeilla kaikkia niitä esteitä. Hihnan kestävyyttä koetellaan joka kerta, kun Piirustus on radan reunalla seuraamassa jonkun toisen koiran menoa. Putken lisäksi treenaattiin hetki kujakepeillä. Pentunen tykkää juosta suoraa ja kapeaa kujaa, viimeisen keppivälin voi laittaa mutkalle, mutta jos laittaa enemmän, alkaa oikominen kiinnostaa.

18.6: Tein varaston taakse yhdeksän askeleen suoran jäljen. Opin, että pitää ensi kerralla tehdä pidempi jälki ja laittaa harvemmin nameja. Piirustus jäljesti ennen namijälkeä mun reittini varaston taakse. Jäljen tekemisen ajan koiruus odotti sisällä, ei voinut nähdä missä kävin. Kuulla ehkä, en tiedä.

19.6: Tehtiin Piirustuksen kanssa 20 minuutin juoksulenkki heti aamusta. Lounaalla otin ruoka-annoksen valmiiksi ja puolet ruoasta annoin jonkun tempun jälkeen. Ensin useita katsekontakteja, sitten useita maahanmenoja (alkaa olla suoria valtaosa, ei enää käännä lonkkaa lepoasentoon!) ja lopuksi hirmuinen ponnistus eli kynsienleikkuu. Leikkuun jälkeen sai sitten loput sapuskasta kerralla kupista. Yhtään välipalkkaa en antanut, kun tää vaikuttais olevan koiruus, jonka kanssa joko tehdään tai vapautetaan, välipalkat sotkee pahasti keskittymistä.

Tietysti uuden edessä pitää palkata suunnilleen koko ajan oikeansuuntaisesta toiminnasta, mutta tää kynsienleikkuu polttaa multa käämit. Yrittänyt olen joo välipalkalla ja niin ajattelin tänäänkin, että yksi kynsi ja lupa käydä ruokakupilla, mutta kun se rauhoittuminen leikattavaksi välipalkan jälkeen ottaa turhan pitkän tovin. Suorilta siis. Kiukustuin itseeni, joten tuli asenteellinen manikyyri. Laitoin koiran kyljelleen maate, otin tassun käteen ja koira alkoi rimpuilla ja vinkui jo ennen ensimmäisenkään kynnen leikkausta kuin olis puukolla kylkeen pistetty. Irvistin, ärähdin ja sihahdin, tuijotin pahalla silmällä. Leikkasin kynnet siten, että aina parin kynnen jälkeen piti vihaisesti mulkaista ja sihahtaa. Ensin etutassut, sitten takatassut. Takatassut on ollu hankalimmat, potkii urakalla. Nyt yritti, palasin alkuirvistykseen ja latelin suomen kielen laajaa manaussanastoa hampaideni välistä mutta hillityllä volyymillä ja kas, takatassut tuli leikattua nopeasti! Ei tää sitä zeniläistä tyyneyttä ollut, jota lähdin hakemaan.

20.6: Nautittiin treenilounas. Puolet nappuloista eteentulo-harjoituksissa, muutama onnistunut (!) maahanmeno siten että palkkakin maltettiin nauttia makuuasennossa ja siitä sai lisää nappuloita. Lopuksi muutama istuminen ja loput sapuskat suoraan kupista.

juhannusaatto: 20 minuutin aamujuoksulenkki. Iltapäivällä nelivuotias tyttö juoksutti Piirun meidän pihalla läkähdyksiin, koiruus viihtyi ja käyttäytyi tosi hyvin juoksevien ja kiljuvien lasten seassa. Vaikuttais olevan hyväpäinen eläin tämä snautseri. Osasi myös nukkua pitkät unet häkissä terassilla, me kaksijalkaiset saimme rauhassa syödä ja nauttia tynnyrivatsoistamme.

juhannuspäivä: Tehtiin vähän tavallista pidempi aamulenkki koirien kanssa. Yhden mutkan jälkeen piti pysäyttää koirat, en halunnut häiritä hirven aamukävelyä. Kun se oli ylittänyt tien ja jatkanut matkaansa, etenin hitaasti. Mullahan oli koirat vapaana eikä minkäänlaista hihnaa mukana enkä halunnut kääntyä takaisin. Taimisto nappasi hajun, Piirustus selvästi peesasi. Taimiston jäljestäminen oli lyhyt, se pysähtyi ojan reunalle kroppaa virittyneenä. Piirustus hämmentyi kääsnan käytöksestä ja kun se otti minuun katsekontaktin vein sen toiselle puolelle tietä ja näytin takuutuoreita jälkiä. Kuului hyvin, kun pentunen veti haisua maasta nenään, mutta ymmärsi sekin (ainakin Taimiston antamasta mallista) olla lähtemättä perään. Nätti, ruskea pitkäkoipinen lehmä oli.

Tultiin kotiin, jätin kääsnan aamupalalle, nappasin Piirun takakonttiin ja hurautin hallille. Tehtiin muutamat kujakepit ja ketku sentään mitä kävi. Hienosti meni taas sitä kapeaa suoraa kujaa, hallilla oli kuuma kuin saunassa, vaikka oltiin vasta aamuysissä. Pistin viimeisen kepin mutkalle ja koiruus selvästi hidasti ja mietti mitä tekisi. Päätti loikata suoraan ja multa pääsi vahva "KRÄÄH!" ihan refleksinä. Kas, sen jälkeen sainkin tehdä töitä, että hurtta suostui menemään edes sitä suoraa kujaa. Sitten oli jo niin kuumakin, että oli parempi lopettaa. Oi voi, ei jäänyt hyvä mieli meille tuosta.

23.6: Aamulenkillä koirat jäivät mun taakseni haistelemaan, joten ehdin hihkaista mäen alla nököttävälle pitkäkorvalle, että "hei pupu, suosittelen lähtemään nyt niin ei tule niin kova kiire!" Taimihan tajusi heti, että nyt on jotain erikoista tuolla edessä ja lähti hurjaa vauhtia juoksemaan. Kääsna otti hajun ja loikkasi metsään, onneksi sen verran paha ryteikkö oli siinä kohdalla, että pupu meni jo. Kääsna tulee kyllä hienosti vihellyksellä pois ajosta, mikä onkin edellytys vapaana lenkkeilylle. Meillä kun noita junaratoja on siellä sun täällä eikä pupujenkaan loikkien suunnista koskaan tiedä. Mitä teki Piirustus? Juoksi hulluna Taimin perässä tajuamatta yhtään miksi juostiin.

26.6: Ilta meni talkoillessa seuran agimöllikisoissa, kotiuduttuani nappasin Piirun mukaan ja käytiin juoksemassa tuo tuttu 20 minuutin lenkki. Kuumuus tekee tehtävänsä, lyhytkin matka ja hitaampikin vauhti riittää. Vaikka sää suosisikin juoksemista, en vielä uskalla pitempään juoksuttaa. Agihypyt houkuttaa ihan hirveän paljon ja olen päättänyt odottaa ensi vuoteen. Miten mä olenkin näin malttamaton?

Kävin poikien kanssa kirjastossa. Nalle Puhien ja merirosvoseikkailujen lisäksi mukaan tarttui rotuesittelykirja snautserista (että mitä sitä tulikaan hankittua) ja Tommy Wirénin Onnistu koirasi koulutuksessa. Tää pitäisi varmaan ostaa omaksi, oliskohan alessa?

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Taimin agikisat kevät-kesäkuu 2013

En edes muista missä kaikkialla ollaan käyty, vaikkei olla käyty juuri missään. Alkuvuodesta Taimisto oli ihan jumissa, käytiin helmi- ja maaliskuussa osteopaatilla (Markus Laios, suosittelen lämpimästi!) ja saatiin hurtta auki. Kisakauden alkuun (yleensä maalis-huhtikuussa aloitellaan) osui myös nenäpunkkiepäily ja siihen kolmen viikon lääkekuuri, neljän päivän ontuminen kun Piirustus juoksi Taimia päin rappusissa ja Taimi tuli kerien alas. Hieroja löysi toukokuussa Taimin kyljestä pienen patin. Patti osoittautui ohutneulanäytteessä puhtaasti rasvapatiksi, mutta westien menettämisestä on sen verran lyhyt aika, että ehti jo tulla pala kurkkuun ja tippa linssiin, kun hieroja puhelimitse opasti missä se pieni patti oli.

Pääsiäisenä käytiin Purina-areenalla pääkaupunkiseudulla, tarjolla oli nolla jota en ottanut, kun luulin, että tuomari antoi jo aiemmin meille kiellon hypyltä. Vaan eipä antanut ja olisi kannattanut se puomin alastulo vaatia, oli toiseksi viimeinen este sillä radalla. Kaksi muutakin rataa siellä oli. Toisella kiirehdin itse ja ohjasin huolimattomasti nelosesteen ja hyppärillä meni paljon aikaa, kun oli niin kummallisia vientejä. Koira ei sit menny juuri mihinkään, kun sitä alkoi kummastuttaa, kun ei mihinkään saa mennä.

Orimattilasta ja Mikkelistä me oltiin poissa, samoin omista kisoista Kouvolassa, koiruus saattoi ontua aamulla muttei päivällä kunnes taas iltasella nilkutti. Lepoa siis.

Lappeenrannassa käytiin kahtena perättäisenä viikonloppuna. Ensin oli LAU:n kisat, joita ennen Taimisto oli ontunut. Jännitti kovasti kulkisiko koira mihinkään ja ontuisiko se. Ei ontunut aamulla eikä ontunut ennen ekaa starttia, mutta ontui ekan startin jälkeen jäähdyttelylenkillä. Myöhemmin päivällä ei enää ontunut yhtään, mutta ei kyllä kulkenutkaan. Johonkin sattui vielä.

Seuraavana viikonloppuna samassa paikassa oli IMAKK:n kisat. Siellä kääsna yllätti mut täysin ekalla radalla juoksemalla lujaa, ohjaaja oli vielä siinä viikontakaisessa hitaammassa ohjausmoodissa. Näyttö hypylle jäi päälle ja koiruus haki kaukaa puomin eikä millään suostunut tulemaan sieltä pois. Hylkyhän se. Toinenkin rata siellä oli, en muista mitä siellä tapahtui. Ei kun se taisikin olla se Siimeksen Pertin rata, jossa oli lopussa semmoiset kiemurat, että oksat pois. Vinkkinä vaan, jos agilityyn haluaa, niin balettitanssista ja kilpa-aerobicistä ei todella ole haittaa.

Seuraavat kisat taisivatkin olla SM-kisat Kirkkonummella viikko ennen juhannusta. Mä olin vakaasti sitä mieltä, että nuoremmat saa jo hoitaa edustustehtävät, mutta mentiin sitten kuitenkin joukkueeseen. Aamulla kukonlaulun aikaan lähdettiin Taimin kanssa kahteen tyttöön. Kyllä sen kanssa on helppo mennä ihan minne vaan! Oltiin joukkueemme kolmas lähtijä. Ensimmäisenä lähti parson ja tuloksena nolla, sijoitus toinen. Sitten cockerspanieli ja tuloksena nolla, edelleen sijoitus toinen. Sitten kääsna Taimisto, tuloksena vitonen ja joukkue putosi kahdeksanneksi. Mutta nyt me saatiin sentään tulos, viime vuonna joukkueemme jäi ilman tulosta (ei meillä tosin ollut kuin kolme koiraakaan).

Taimisto kolautti ekan riman, päätin etten katso putosiko se vai kolisiko vain. Koira ei olisi millään lähtenyt kiertämään kakkoshyppyä takaa, piti ohjata oikein voimakkaasti, melkein tuuppasi jalalla vauhtia takapuoleen. Kolmoshypyn jälkeen koirakin alkoi juosta, nelonenkin oli hyppy ja siitä puomille. Mä tolvana tungin siihen alastulokontaktin eteen, kun keskityin niin puomin jälkeen tulevan hypyn jälkeen tehtävään tiukkaan valssiin. Vitonenhan se siitä, ja vielä seuran oma tuomari Allan Mattsson oli tuomarina! Vuosi sitten Allan oli agirodussa meillä tuomarina ja tuomitsi mulle ja kääsnalle vitosen puomin alastulosta, vaikka koira tasan tarkkaan osui alastulopinnalle molemmilla etutassuilla. Kävimme aiheesta napakan keskustelun kisan jälkeen, tällä kertaa mulla ei ollut varaa sanoa mitään. Paitsi sanoinhan mä kirosanan sitten radan jälkeen.

Neljäs lähtijämme jackrusselinterrieri sai tulokseksi hylyn ja loppujen lopuksi joukkueemme oli kymmenes.

Sunnuntaina istuin aurinkotuolissa ja katsoin livestreamista agikisoja - koko päivän. 

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Piirustuksen toukokuu ja pätkä kesäkuutakin

Toukokuu on perinteisesti sellainen, etten ehdi enkä pysty mihinkään mitä ei ole aivan pakko. Mies on metsässä useamman viikon ja töissäkin pitää käydä. Mutta ei me hiljaiseloa olla silti vietetty!

Soramontun pehmeät rinteet villiinnyttävät Raapustuksen helposti, etenkin jos avittaa heittämällä vaikka kävyn rinnettä alas. Myllypuron luonnonsuojelualueella tuo hoopo ipana otti ja loikkasi suoraan jokeen/puroon eikä päässyt omin avuin ylös. Mä pysyin kuivana. Pentu pääsi kuivalle maalle, ravisti ja kiihdytti taas, onneksi metsän suuntaan. Pari kertaa ollaan sen jälkeen käyty ja mua jännittää koko ajan, koska se pöhkö taas loikkaa. Ei ole edes yrittänyt, mutta välillä se kulkee ihan joen/puron reunalla ja joudun vahtimaan, ettei se putoa. Lisäksi pitää vahtia 3- ja 5-vuotiaita poikia, kääsna on porukan viisain vahdittava.

Taimilla käy hieroja suunnilleen kerran kuussa, Piirustus saa samalla kopelointi- ja rauhoittumisharjoituksen. Hieroja sanoo Piirua edelleen Vänkyräksi, kuvannee hyvin miten seesteistä homma on.

Piirun korvat on välillä teipattu ja välillä ei, välillä nätisti ja välillä ei. Viisi kuukautta tuli täyteen neljä päivää sitten ja uudet hienot hampaat kiiltävät valkoisina. Kaikki lähtivät ilman ongelmia. Yksi hammas tippui kolisten kodinhoitohuoneen lattialle narunvetoleikissä ja yksi työkaverini Satun nurmikolle, kun pentuset leikkivät.

Agility
Agilityn saralla ollaan harjoiteltu kujakeppejä, hyppyjä viiden sentin rimoilla (ja vahingossa koira hyppäsi minikorkuisen muurinkin yli) ja putkeen menoja. Kujakepeistä tykkää kovasti, lopussa jo vaatii kropalta mutkittelua. Putkeen menee mielellään, mutta koira vaatii vahvan käsiohjauksen keskelle putken suuta, jottei lähde mun liikkeeseen mukaan eli käänny viime tipassa pois putkelta. Ihan kaikenlaiset mutkittelut hyppysiivekkeiden takana ei onnistu, mutta monta erilaista kääntymistä pentuseni kestää siten, että kiertää itse siivekkeen ja suorittaa hypyn mun suuntaani. Suoraan mentäessä menee kaksi peräkkäistä hyppyä ihan hyvin eikä tule käteen kiinni, mutta kolmannen kanssa pitää ohjata vahvasti sekä kropalla, kädellä että äänellä. Voittajaolo tuli viimeksi keskiviikkona, kun Piirustus meni hyppy, mutkaputki, hyppy-yhdistelmän. Laatikkokontaktit on jääny luovalle tauolle, kun autotalli on varattu talonrakentamisen avustaviin tehtäviin ja ulkona on iltaisin tolkuttomasti hyttysiä. Paikallaolevat jutut, kuten toi laatikkokontakti, ei nyt houkuttele.

Tottelevaisuus
Kirjoitin tarkoituksella tottelevaisuus enkä toko, kun toko on rajoittava sana.

Luoksetulo on mun mielestäni tosi vahva, mutta maailman houkutukset ovat myös vahvoja. Tekee hienosti kymmenenkin toistoa (kerran tein kymmenen luoksetulon sarjan lenkillä eri pituisilta matkoilta, palkan jälkeen koira sai hetken kulkea vapaana) vauhdin hiipumatta. Ei tosin jaksa keskittyä namipalkkaan yhtä hyvin alusta loppuun eli namipalkka ei palkitse enää sillä kymmenennellä kerralla yhtä hyvin kuin ensimmäisillä kerroilla.

Kulkulupa ulos alkaa hiljalleen toimia sekin, mutta selkeyttä tarvitsisin itse siihen, millä sanalla pentusen vapautan eli annan luvan. Hyvin pysyy pentu kynnyksen takana vaikka ovi on auki, jos mä puuhailen samassa huoneessa. Yksin ollessaan avoin ovi houkuttaa eikä kauaa malta odottaa kynnyksellä, että tulisiko joku. Hyvin pysyy kynnyksen takana myös silloin, kun sanon "Taimi, tule" ja kääsna saa ensin luvan tulla ulos. Piirustus odottaa, kunnes vaihtelevanpituisen katsekontaktin jälkeen sanon "Piiru, tule". Tosin joskus sanon hyvä, hieno tai jotain muuta yhtä typerää, kun pitäisi sanoa sama kuin kääsnalle eli tule. Ehkä mä joskus opin ja äänensävyn perusteella tuo pentunen näyttää toimivan eli tulee ihan sama millä sanalla, kunhan se on iloisesti ja kehuvasti sanottu.

Oman pihan rajat on hakusessa, kun elinpiiri laajenee. Etupihalla pentunen on pari kertaa väläyttänyt, kun se on seissyt selvästi omalla tontilla haukkumassa omalla pihallaan oleville naapureille. Tänään olin ylpeä hurtastani, kun se seisoi reilun metrin päässä naapurin tontista haukkumassa naapureille. Kutsuin pois ja olin tyytyväinen. Se onni ja ilo kesti alle kaksi minuuttia, kun Piirustus oli samaisen naapurin pihalla riekkumassa. Etupihalla meidän ja naapureiden välissä on hiekkaa, takapihalla pihat on muuten yhtä ja samaa, mutta aroniapensasaita on välissä. Piirun mielestä se on vain kiva hidaste, siitä voi vauhdilla kahauttaa läpi.

Eteentulemisen asento alkaa löytyä vihjesanalla tänne, olen istunut jalat v-asennossa ja syöttänyt nameja kädet kiinni vatsassa. Koska asento alkaa olla varma (niin varma kuin nyt viisi kuukautta juuri täyteen saanella nyt voi olla), olen alkanut häivyttää toista kättä. Sitten jossain vaiheessa pitää häivyttää toinenkin käsi ja sitten nousta seisomaan.

Perusasentoa olen pohjustanut houkuttelemalla namimagmeetilla pentusen vasemmalle puolelleni ja palkannut istumisesta siinä, vaikka olis vino ja väljä. Samaa olen tehnyt liikkeessä lenkillä, houkutellut vasemmalle puolelle tai palkannut pentusen, joka on sattumalta osunut vasemmalle puolelle mun viereeni. Äkkiä se tajuaa, että katsomalla mua silmiin saa kehut ja namin. Ollaan vasta muutama kerta tehty, mitään sanaa en ole perusasentoon tahi seuraamiseen liittänyt.

Hihnakäyttäytyminen on sattumanvaraista ja erilaista melkein joka metrillä. Yksi tunnin mittainen hihnalenkki ollaan Piirun kanssa tehty. Lenkki sisälsi tunteita äärestä laitaan, olen tyytyväinen että tuli tehtyä. Ei ollut koko tunti pelkkää loikkaa ja kiihdyttämistä kunnes hihna kiristää eikä paljoa purtu hihnaa. Pariin otteeseen pääsin jopa kehumaan, kun kulki niin nätisti mun oikealla puolellani hihna löysällä! Mutta kas kun vastaan tuli ystävä naapurustosta, irlanninterrieri Gunilla, niin käytöstavat katosivat tyystin. Ei sentään pitänyt semmoista mekkalaa kun mun kääsna.

Maahanmenossa pentusella on taipumusta ottaa lunkisti eli kääntää lantio siten, että molemmat takatassut sojottaa samaan suuntaan sivulle. En ole palkannut niistä, vaan ottanut koiran ylös ja ottanut uusiksi. Joskus on enemmän suoria kuin vinoja ja joskus toisin päin. Liikkeestä menee melkeinpä helpommin maahan kuin seisomasta tai istumasta, vahvan käsiliikkeen tarvitsee joka kerta.

Jälki
Jäljestäminen koiran kanssa on kiehtonut vuosia, mutten ole aktivoitunut sitä kokeilemaan. Kääsnalla olis kyllä taipumuksia, mutta kaikkeen ei ehdi. Työkaverini Satu, pitkän linjan pk-harrastaja, tarjoutui ystävällisesti opastamaan mut alkuun ja oli pyytänyt paikalle toisenkin viisaan. Kaksi viikko takaperin sunnuntaina soiteltiin aamusta, että missä ja milloin ja Satu pyysi luoksensa kylään. Kävi ilmi, että ollaan kolmatta vuotta asuttu noin kahden kilometrin päässä toisistamme. Hurautettiin Piirun kanssa sinne (jos matkalla olis kevyen liikenteen väylä, hihnakäyttäytyminen toimisi eikä olisi ollut hirmuinen helle, oltais kävelty alkuverryttelyksi) ja viihdyttiinkin sitten neljä tuntia. Mutta ei me neljää tuntia Piirua kiusattu! Enemmänkin puhuttiin jälki- ja koira-asiaa ja koirat juoksivat pihalla. Tällä Satun ystävällä oli mukana kymmenviikkoinen dobberinpentu ja siitäkös riemu repesi, kun pääsivät kirmaamaan! Satun bordercollie oli mielellään menossa mukana.

Tuolloin sunnuntaina Piirustus teki kaksi namiruutua ja mä kuuntelin korvat tarkkana. Sain käytännönläheistä opastusta ja ohjeen, että vähintään 60 jälkitreeniä pitäisi tänä kesänä tehdä. Kuuskymmentä! No, ei auttanut kuin aloittaa sitten heti maanantaina ja huomenna kun tulee aloitustapaamisesta kaksi viikkoa, meillä on takana 8 treenikertaa. Piirustus tykkää hommasta, mutta ei mene mitenkään sekopäiseksi eikä puolusta jälkeään vaan antaa hienosti mun ottaa se pois kun katson sopivaksi. Saan koskettaa koiraa kyllä eikä homma katkea, mutta mun liikkumiseni pistää pennunkin liikkumaan ja se harhautuu jäljeltä. Silloin likipitäen jähmetyn kivipatsaaksi ja annan koiran itsensä korjata - ja joka kerta se on itse korjannutkin (paitsi sen yhden kerran kun se harhautui turhan lähelle avoimeksi unohtunutta namipurkkia). Pitäisi varmaan tutustua sääntöihinkin.