lauantai 30. tammikuuta 2016

Taimin sairaskertomus osa 3

Lauantai. Koira nousi aamulla tervehtimään, jolkotteli tavanomaisen aamukierroksen, nuuski ja nuohosi nälissään aamupalapöydän alla, pomppasi mua vasten (mitä se ei oo tehny tällä viikolla!) ja näytti oikein reippaalta potilaalta. Hyvä Taimisto!

Kävin tohtorilla juttelemassa ja maksamassa laskun. En pyörtynyt, mutta hilkulla oli. Ensi viikolla mennään kontrolliin, otetaan verta uutta haima-arvoa varten ja otetaan kuva vatsasta. Toivon, että se mysteerituhru olisi haima ja että se tuhru olisi tyystin kadonnut. Sormet ja varpaat ristiin!

Taimin sairaskertomus osa 2

Antibiootin ja kipulääkkeen voima on hurja. Taimi söi illalla desin verran kypsää jauhelihaa ja olisi halunnut enemmänkin, en vaan uskaltanut antaa. Mä heräsin aamuyöllä kuuntelemaan kovaa tuulta ja kävin alakerrassa. Yleensä kumpikaan koira ei nosta korvaansa enempää yöllisille sisällä kulkijoille, mutta nyt ne molemmat nousivat. Taimihan ei ole noussut tällä viikolla aamuisin edes tervehtimään, joten menin rapsuttamaan ja käytiin sit myös ulkona. Vähäsen mummo vaivautui, kun tungin itseni taas ihan liki nähdäkseni pissan värin.

Vauva nosti kuumeen vaatimattomasti päälle neljänkymmenen, joten yö ei ollut senkään puolesta levollinen. Koska Taimisto oli ihan ok potilaaksi, koulutaksi tuli vasta puoli kymmenen, eskarilainen on kotona sairastamassa ja vauvakin nukkui, me nukuttiin suht pitkään. Matkalla tohtoriin sieltä jo soitettiin, että missä me oikein ollaan.

Taimi pääsi tippaan ja luovuttamaan lisää verta. Iltapäivällä tohtorista soitettiin, että Taimin haima-arvo on 3300, kun se terveellä koiralla on alle kymmenen. Lisää kipulääkettä, lisää antibiootteja, lisää nestettä.

Nyt Taimilaista hoidetaan haimatulehduspotilaana. Tästäkään vaivasta mulla ei onnekseni ole aiempaa kokemusta, mutta ruokavaliota täytyy tutkia ja tarvittaessa rukata. Diagnoosin jälkeen koira sai ruokaa kun mä en uskaltanut aamulla antaa ja kaiken oli hotkaissut kerralla. Se on mun Taimi se!

Se tummanharmaa epämääräinen tuhru siellä vatsassa tai vatsan vieressä jää toistaiseksi mysteeriksi. Siitä olen todella iloinen, ettei Taimistoa ainakaan tällä tiedolla tarvitse nukuttaa ja avata, kun sydänvikaisen pumppu ei välttämättä kestäisi sitä.

Taimisto kotiutuu viiden jälkeen, mukaan tulee ainakin antibiootteja ja haimavaivaisen ruokaa. Ihana Piia asuu tässä ihan lähellä ja tuo Taimin mukanaan kotiin. Kotiinkuljetuspalvelu helpottaa todella paljon, iso kiitos!

Kotona Taimisto oli alkuun melko tokkurainen, mutta todennäköisesti samaa tahtia kipulääkkeen haihtumisen kanssa se ikään kuin heräsi ja reipastui. Ruokaa se söi valtaisalla ruokahalulla ja tuli illalla erikseen mua morjenstamaan. Katse oli kirkkaampi ja terävämpi kuin päiväkausiin!

torstai 28. tammikuuta 2016

Taimin sairaskertomus osa 1

Maanantaiaamuna kodinhoitohuone oli täynnä koirankakkaa, puoliksi sulanutta ruokaa eli hyvin näki, että sunnuntai-iltana oli syönyt kanan sydämiä. Pesuun päätyi koira, peti, lattia, seinä. Paastottiin maanantai. Tiistaiaamuna oikein hyvin sulanutta ruokaa oli pesuhuoneen puolella, pesuun päätyi koira, lattia, lattiakuivain, pyyhe. Koira sai ja söi lihaa ja piimää, olisi syönyt enemmänkin jos olisin antanut.

Keskiviikkona koiralle ei ruoka maistunut eikä se kakannut kertaakaan. Lenkin jälkeen (jaksoi lenkin ihan hyvin, häntä pystyssä polkua pitkin porukan viimeisenä kuten tavallista) seisoi jonkin aikaa Ihaa-aasina (masentunut, häntä suoraan alaspäin) ja tärisi, mutta tuo tärinäkin on Taimistolle tyypillistä. Se tärisee tai ainakin sen takajalat tärisevät joskus kesähelteelläkin. Kun tehtiin Piirun kanssa dobo-tyynyllä kontaktitreeniä, Taimisto pyöri lähellä ja söi kaikki namit, joita sille Piirua palkatessa heittelin. Illalla se ei koskenutkaan ruokaansa, ei sittenkään kun heitin kuppiin niitä samoja nameja. Kerran se yritti tehdä kakan, mutta sai aikaan vain pienen löysän turahduksen.

Torstaiaamuna se makasi kyljellään kintut suorina eikä noussut tervehtimään. Ulos lähti kyllä kun komensin ja kulki häntä pystyssä. Kun päästiin sisään, se seisoi taas hetket Ihaana. Ruokakupille se ei tullut, ei edes keittiöön. Iltapäivällä ajeltiin sitten tohtorille, mukana myös esikoinen ja vauva. Paineltiin ja kopeloitiin koko koira (sattui tiettyyn kohtaan mahaa), otettiin verta (tulehdusarvot korkealla ja vähän kuiva), otettiin röntgenkuva (vatsassa/vatsan reunassa joku tuhru), ultrattiin (vatsassa/vatsan reunassa joku tuhru), otettiin lisää verta (lähetettiin jonnekin kauemmas tutkittavaksi), laitettiin hetkeksi tippaan, annettiin kipulääkettä ja antibioottipistos.

Perjantaina aamutoimien jälkeen ajellaan takaisin tohtorille, Taimisto laitetaan tippaan ja tutkitaan lisää. Se selvisi, että Taimiston sivuääni, joka viimeksi kuunnellessa oli 2/6 on nyt 4/6. Mitään oireita sillä ei kuitenkaan ole.

Potilas kotona kolmetuntisen tohtorireissun jälkeen:


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Muistisääntöjä

Maksamaanantai, kynsikeskiviikko, partaperjantai. Näillä pääsee pitkälle!

Rotu pitää valita oikein myös - vai etenkin? - turkin hoidon kannalta. Mä en tykkää harjailla, kampailla tai muutenkaan laitella koiran karvoja ojennukseen (enkä kovin usein omianikaan), joten jos mulla jostain syystä olis säännöllistä turkin harjausta vaativa koira, sen muistisääntö olisi turkkitirstai. Tirstai on päivä, jota ei oikeasti ole, mutta monena aamuna todella toivon sen kyseisen aamun muuttuneen juuri tirstaiksi ja välttyisin joltakin typerältä velvollisuudelta. Turkin kanssa olisi toisin päin, tirstaita ei olisi ikinä! Sen voi sit arvata, miltä se koiraparka näyttäisi. Nää läpikotaisin nypittävät on just hyviä.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Aktivoiduttiin agissa

Me haettiin ja päästiin Kiitorekun alkeiskurssille, joka alkoi viime perjantaina Lappeenrannassa. Katsotaan nyt, tuleeko meistä agikoirakko vai ei. Tein Kiitorekulle oman sivun, löytyy tuosta oikealta. Sinne on tarkoitus lisätä tämän kurssin eteneminen.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Se pistää miettimään.

Tässä nyt kolmatta vuorokautta siivoan kaikkea, pääosin yllättävää ja odottamatonta. Sellaista kuin oksennusta, (ripuli)kakkaa, verta, nokea, pissaa. Sellaisista paikoista kuin koiran peti, sohva, eteisen ja vessan lattia, takalisto, niska, nojatuoli, oma syli. Sellaisten tuottamina, joita ihan itse olen tavalla tai toisella ollut mukana hankkimassa kanssani saman katon alle asumaan. Tulee väkisinkin mietittyä, miksi ihmeessä yksin asuvalla tolkun ihmisellä naksahtaa päässä ja lopulta löytää itsensä sen kaiken keskeltä ja kysyy itseltään, että miten hemmetissä mä olen tähän päätynyt?!?

torstai 7. tammikuuta 2016

Pyyhkeet ja synttärit

Jos niitä on kolme, voiko sanoa keräilevänsä tai kokoelmaksi? No, mulla on nyt, kun Jössen ihmisiltä sain kolmannen reissutuliaisina, kolme hienoa koira-aiheista keittiöpyyhettä. Enemmänkin mahtuisi ja käytössä ovat kaikki. Jos jotain pitäis keräillä, niin nää ois hyvä kohde. Ylimmäisenä tuorein eli Jösseksen pyyhe, keskellä ihan vinossa Piirun kanssa tokokisoista saatu snautseripyyhe ja alimmaisena vanhin eli anopilta kauan sitten lahjaksi saatu pyyhe.





Raappavuoren G-pentue täytti 4.1.2016 kolme kokonaista vuotta, Guineverekin on vissiin aikuinen ikänsä puolesta? Esikoinen antoi pitkän synttärihalauksen ja lahjaksi hurttimus sai pehmolelun.


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Jösses vieköön!

Vuosi vaihtui rauhallisesti ja uudenvuodenpäivänä käytiin ulkoilemassa, tässä pari otosta sieltä:


Perjantain kotimatkalla tehtiin pieni mutka. Mä jäin pois kyydistä ja piskuisen irlanninterrieripennun tavarat tuli kyytiin. Tapasin ekaa kertaa livenä Jössen, joka sai heti lempinimen Jösses. Jösses oli ekaa kertaa ikinä yksin kotona, ihan ilman koira- ja ihmiskavereita, pentunen kun asuu synnyinkodissaan. Tää ipana ilahtui nähdessään mut, hyppi vasten, varasti lapasen kädestä ja iloitsi saaliistaan. Tosi nätisti antoi laittaa takin, pannan ja hihnan, mutta siihen se nättiys sit loppuikin! Jössen luota meille ei ole pitkä matka, mutta aika kauan se kesti. Yhden askeleen verran pentu oli vasemmalla puolella, silmänräpäyksessä oikealla puolella, puri punttia, hyppi vasten, roikkui lapasessa, pomppi ja loikki. Ai että tuntui kivalta ajatella, ettei mun tartte opettaa sille tapoja!

Kuviahan tuosta eläväisestä koipieläimestä ei juuri saatu, paitsi niitä tärähtäneitä ja tässäolikoiranpentuvieläsilloinkunpainoinnappia.



Piiruskin oli oikein hyvä hurtta pennulle. Alkuun osoitti sekä iloa leikkikaverista että kuningattaren asemaansa, mutta Jösse ymmärsi heittäytyä selälleen ja hieman vinkaistakin, niin asia oli nopeasti selvä. Taimisto osoitti yllättävän suurta kärsivällisyyttä ja lempeyttä pentua kohtaan, vaikkei suostunutkaan esimerkiksi leikkimään tai päästänyt sisällä kovin lähelle. Mutta pihalla pentunen uskaltautui pomppimaan Taimia päin useammankin kerran. Mä aattelin, että kohta saa pentunen tuta karvoissaan, mutta Taimisto tyytyi näyttämään närkästyneeltä ja mulkoilemaan mua, että voitko tehdä tälle jotain.

Piirustus leikki pennun kanssa sisällä ja ulkona. Se juoksi sopivaa vauhtia (paitsi kun iski hepuli) ja takapuolitaklauksetkin oli pehmeitä. Jösse kumminkin kaatui pari kertaa, jolloin Piiruskin pysähtyi odottamaan ja katsomaan pääseekö ipana takaisin koivilleen.

Tää on sit lauantailta, kun oltiin touhuttu ja ulkoiltu ja syöty ja kaikkea semmoista:



Vauvan ja kenkien kanssa Jösse ei ollut yhteensopiva. Niinpä siirrettiin kengät kodinhoitohuoneesta saunan puolelle (sinnekin se pentu livahti, pimeään seikkailemaan) ja eteisestä kaappeihin. Tuli samalla siirrettyä parit turhan kesäiset kengät kokonaan pois. Vauva oli kiinnostava, sitä piti nuuhkia ja nuolla. Vauva käänsi päätään pois, näytti vaivautuneelta ja pyrki pois, jolloin Jösse antoi tassua ja pomppi päälle. Rymsteerasimme barrikaadin eteisen ja olohuoneen väliin nojatuoleista, isosta pahvilaatikosta, matkasängystä, matosta ja vaipparoskiksesta. Keittiön ja eteisen väliin laitettiin penkki, koiranhäkki ja juuri tyhjennetty kenkäteline. Tuollainen piskuinen sisukas pentu ei vaadi isoa koloa mistä pujotella ja pikkuisen on vuorikauriinkin vikaa, yläkauttakin tuli pari kertaa olohuoneen puolelle.




Jössen isäntä sanoi hoitopaikkaa kysyessään, että pentu nukkuu vielä paljon. Niin varmaan, muttei ummistanut kertaakaan silmiään seitsemään ensimmäiseen tuntiin! Pieni irlantilainen tuoksui pennulle, oli ihanan kamala ja kamalan ihana, rohkea, avoin ja utelias eikä itkenyt vierasta paikkaa edes yöllä. Hieno ipana!

lauantai 2. tammikuuta 2016

Joulukuun kuulumisia

Tautista ja juoksuista menoa on ollut,koko kuukauden vähintään yksi kaksijalkainen ollut sairaana ja valikoimaa on ollut. Piiruskinilla alkoi vihdoin juoksut ja viimeisiä päiviä viedään. Vuosi sitten oli snautserijoulutorttuja tarjolla, tänä vuonna olisi aitoa snautseria tarjolla. Fyysiset oireet oli tosi vähissä, turvotusta minimaalisen vähän ja varmaan viikko meni niin, että ihmeteltiin parin päivän välein mistä lattialle on tullut tippa tai kaksi verta. Katsoin useaan kertaan koirien tassutkin läpi, mutta ehjiä olivat ja Piirun takapäätä pyyhiskelin talouspaperilla, mutta mitään ei tarttunut. Mietitytti, voiko koiralla olla valejuoksut, kun valeraskauskin voi olla.

Henkiset oireet alkoivat jo monta viikkoa ennen ensimmäisiä mysteeritippoja, hurtta oli kovin herkkä ja hellyydenkipeä eikä kestänyt juuri lainkaan negatiivista palautetta toiminnastaan, vaikka olisi ikään kuin tietoisesti tehnyt jotain vähemmän toivottua. Oma-aloitteisuus katosi lähes täysin. Treenatessa piti muistaa silkkihanskat, tavalliset ei riittäny. Mutta juoksut ne sittenkin olivat ja silleen hyvin ajoitetut, että just sai Suvi ulkoilutettua ennen joululomaa mun hurtat omien poikiensa kanssa ennen kuin Piiruskin alkoi itseään oikeasti tarjota - tarkalle kyllä meni!

Piiruskin liehitteli lenkeillä Torstia, joka antoi Piirulle kerta toisensa jälkeen rukkaset. Ei kiinnosta. Purtsi puolestaan liehitteli Piirua, mutta Piiru antoi kerta toisensa jälkeen rukkaset. Kerrassaan surkea kolmiodraama!


Tilasin itselleni Nettihatusta pipon:


Juoksutautinen on ykätautisen ystävä:


20.12: Puolentoista tunnin lenkki kurassa ja vesisateessa ei naurata eikä joulumieltä tahdo löytyä mistään.

24.12: Kotona oman lauman karvaisten ja karvattomien voimin, yllätyksenä saatiin vieraiksi mun äiti miehensä kanssa ja joulupukki muorinsa kanssa! Ihanalta ja hyvältä tuntui, kun Armin emäntä oli laittanut Piirulle oman lahjan ja joulukorttikin saatiin. Niin hienoa, kiitos oikein paljon!



Vielä 29.12. ulkoiltiin täysin lumettomassa maastossa, onneksi sentään aurinko paistoi:


Vanha vuosi hyljättiin ja uusi vuosi otettiin vastaan perinteisesti pikkusiskon luona maalla. Tänä vuonna kokoonpanosta puuttui yksi nahkacollie, kun Heta siirtyi pilven päälle. Aikuisia oli neljä, lapsia kuusi (ikäähaarukka 9kk - 8v) ja koiria kolme. Mä jäin taas vapaaehtoisena sisälle, kun muut menivät ampumaan raketteja. Istuin lattialla ja pelasin puhelimellani Tetristä (on muuten koukuttavaa!), Piiru nukkui vieressä, pikkusiskon nahkacollie Urho makaili matkan päässä ja kaikki oli rauhallista. Paitsi että Taimisto, joka ei tähän asti ole välittänyt raketeista ja muusta paukkeesta tuon taivaallista, otti ja hermostui raketeista. En käsitä miksi, mitään ei ole tapahtunut eikä noitakaan raketteja heti seinän toisella puolella ammuttu. Noh, siinä se sit istui ja läähätti, stressasi oikein kunnolla, mikä ei tolle eläimelle ole tyypillistä ollenkaan. Istui vieressä, katsoi mua ja läähätti. Ei hyppinyt seinille, ei vinkunut, haukkunut tai muutoinkaan pitänyt ääntä, ei kulkenut levottomasti paikasta toiseen, mutta stressaantunut se oli. Välillä vähän rapsutin ja juttelin mukavia, mutta muutoin oltiin vaan. Kun raketit oli ammuttu, mies käytti koirat ulkona ja sen jälkeen Taimisto oli taas entisensä. Tyytyväinen olen, että jäin koirien seuraksi sisään.

Uusi vuosi, ei lupauksia tahi sen kummempia tavoitteita julkilausuttavaksi sen takia, että joulukuu vaihtuu tammikuuksi. Ensi viikolla meillä onkin synttärit!

(Jostain syystä puhelimesta suoraan bloggeriin lisätyt kuvat on suht isoja, vaakakuvat tulee ikään kuin ulos tekstiosiosta ja niiden siirtely ja asettelu on tosi hankalaa. Mut olkoon, en jaksa vääntää niiden kanssa.)


perjantai 1. tammikuuta 2016

Joulukuun tokotaulukko

Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Tää lausahdus tuli taas toteen, kun treenattiin ruutua. Hajutaituri-kurssilla ollaan treenattu ilmaisutapana maahanmenoa ja koira pyrkii välillä turhankin innokkaasti maahan ja toivoo saavansa siitä palkan. Eka kerta ikinä kosketusalustalla ja kas vain, koira kosketti alustaa ja tarjosi maahanmenoa! Että ihan sama mitä treenaa kunhan treenaa, aina se jotenkin vaikuttaa ja näkyy.

10.12: pieni metallikapula ja alokasluokan pito! Ihan tuosta vain ex tempore kokeilin, kun osui kaapissa metallikapula käteen ja koira (yllättäen!) vahti vieressä. Pistin kapulan sen suuhun ja siinähän se istui kapula suussa.

seuraaminen = pitkä pätkä, ajoittain väljää, juoksu treenaamatonta, hidas hyvä, täyskäännökset parantu loppua kohden
luoksetulo = lähtö makuuasennosta, perusasento ensin vino ja autetttuna ok (tää on otettava omaksi kehityskohteekseen!!!), heitin  namipalkan pitkälle ja käskin siellä maahan, sieltä luoksetulo
ruutu = loppuja eli namipalkka pitkälle, maahan, minä viereen, perusasento, namipalkka pitkälle jne
nouto = kisanomaisesti kapulalla, hyvä alku mutta ottaminen ja kantaminen vaati sanallista tukea

13.12: kosketusalustalla ruudun kimppuun, pahvilätkä maahan, koira uteliaisuuttaan katsomaan mikä se on ja kun kehuin, se tarjosi maahanmenoa!


14.12: ruutu = kosketusalusta, neljä tötsää nurkkiin ihan miten sattuu, lähetyksiä eri pituisilta matkoilta (suht lyhyiltä), ei välittänyt tötsistä, alusta oli hyvin näkyvillä eli koiralle helppoa hommaa, kivaa oli

19.12: seuraamista = melko laamaileva lapanen oli mun juoksuinen narttuni, väljää, isolla ääniavulla sain sen verran liikettä, että pystyin palkkaamaan ja lopettamaan. Pitää muistaa treenata perusasentoja!
merkin kierto = tötsänä valotolppa takapihalla, kävin merkkaamassa tolpan, ekalla lähti hyvin mutta jäi haistelemaan tolppaa, toka ja kolmas oli hienoja 9 metristä, neljäs jäi yritykseksi kun etäisyyttä oli 12 metriä mutta viides onnistui eli uusi ennätys!
kaukot = maasta istumaannousut on hienoja, istumasta maahanmenot on vaihtelevia, kriteerinä hissitekniikka, hurtta teki suunnilleen puolet hissinä ja puolet askeltaen, huomautus vääristä ja palkka jokaisesta hissistä, näitä lisää!


22.12: seuraamista = 140 askelta, 100 askelta (30 kohdalla piti huomauttaa), 80 askelta, yleisilme oikein hyvä!
liikkeestä maahan = eka oli hyvä, tokalla jäi seisomaan koska erehdyin vilkaisemaan koiraa, kolmas hyvä, ei ennakoinut perusasentoon nousuja
luoksetulo x2 = lähdöt maasta, ekassa pitkä viive käskyn ja toiminnan välillä, molemmissa kehuin ja kannustin kovin, silti vähän hidas ja innoton

kaukot = kriteerinä istumasta maahanmenot, tarjosi askeltaen vain yhden vaihdon, muut hissinä, ihana kontakti ja tekemisen meininki!
Sinänsä harmi ja sinänsä hyvä, että loppui namit ikään kuin kesken.

27.12: Vahteron kentällä
nouto = ettäniinkuinmitäoli? Koira oli kuin taivaasta tipautettu, jolkotti jotenkin johonkin suuntaan, ehkä sinne päin tai ohi, seisoo kapulan vieressä, ei ainakaan ota kapulaa suuhun, ei tuo luokse, menee maate... Otti tovin ja avun jos toisenkin, että saatiin jonkinmoinen suoritus räävittyä kasaan ja laitettiin kapula suosiolla sivuun.

merkin kierto = lähtee juoksemaan kentän laidalle, jossa kapula ja namipussi, lähtee sinne toisen ja kolmannenkin kerran, merkkaan tötsän, koira juoksee seisomaann tötsän viereen ja hetken päästä käy maate, lopulta saatiin onnistuminen ja iso henkinen hiki.
jäävät = tein kartioista ison neliön, i-m-s monta toistoa, kuvittelen oppineeni, että
istu = korkealla ja kevyellä äänellä
seiso = normiäänellä ja pienellä vilkaisulla
maahan = isolla hengenvedolla ja matalalla äänellä painottaen ensimmäistä tavua.
Tää homma nimittäin alkoi sujua, kun keskityin käskyttämiseen ja seuraamisessa kehuin ja kannustin kovasti. Näitä lisää, josko tosiaan toimis näin ja tulis joskus rutiiniksi.


28.12: ruutu = olohuoneessa kosketusalusta, koira ennakoi valtavasti maahanmenoa, muistuttaa kovasti hajuilmaisun hämmennystä tuo tekeminen eli sotkee nyt pienen snautserin aivoja.

Pari videonpätkää:
Taimin eka ruutu ikinä
Taimin ruutu ja kaukot
Piirun ruutu
Piirun ruutu 1


Nyt en tiedä, miten jatkan tästä. Haluan koirani menevän ruudussa suoraan maahan eikä seisomisen kautta, jäis yks vaihe ja virheenmahdollisuus pois, mutta samalla jää korjausohjausvaihe pois, tavallaan siinä pelataan upporikasta ja rutiköyhää, mutta toisaalta ruutukin pitäisi saada niin varmaksi liikkeeksi, että kehässä oltais sit miljonäärejä. Puutunko tuohon oma-aloitteiseen maahanmenoon vai en? Mitä se koira siinä liikkeessä tekee? Etsii itse ruudun eli neljä tötsää ja nauhat ja käy sinne keskelle maate? Juoksee annettuun suuntaan lujaa kunnes maahan-käsky kajahtaa? Juoksee toistojen kautta selkärankaan upotetun määrän askelia annettuun suuntaan oli siellä jotain eli ei?
Tokon sääntöjen suoritusohje kertoo, että
Ennen liikkeen aloittamista ohjaajan tulee ilmoittaa tuomarille aikooko hän käskeä koiran ruudussa ensin seisomaan ja sitten maahan vai suoraan maahan. Ohjaaja lähettää koiran 3 m X 3 m kokoiseen ruutuun, joka sijaitsee noin 15 metrin päässä liikkeen aloituspaikasta. Kun koira on ruudussa, ohjaaja käskee koiran joko seisomaan ja sitten maahan tai suoraan maahan. Jos koira käsketään seisomaan, seisomisasennon tulee olla selkeä ja vakaa, ennen kuin ”maahan”- käsky annetaan. Luvan saatuaan ohjaaja kävelee koiran viereen ja käskee (liikkeenohjaajalta luvan saatuaan) koiran perusasentoon. Koiran tulee liikkua ruutua kohti suoraviivaisesti ja mennä ruutuun sen etureunasta.

Tokon sääntöjen arvosteluohje kertoo, että
Koiran täytyy totella käskyjä (esim. jos ”seiso”- käsky annetaan ruudussa, koiran täytyy seistä ja jos koira käsketään suoraan maahan, sen täytyy tehdä niin). Jos ohjaaja liikkuu (askeltaa/liikuttaa jalkojaan) käskyjä antaessaan, liike hylätään. Jos ohjaaja käyttää liiallisia apuja (kehonkieltä), korkein mahdollinen arvosana on 8. Jos koira liikkuu erittäin hitaasti, korkein mahdollinen arvosana on 7. Jos koira toimii ilman käskyjä (esim. pysähtyy tai menee maahan ruudussa), arvosanaa alennetaan.

Mulla on siis ongelma, jos toi ennakointi jää noin tuhottoman vahvaksi päälle. Ei sais ennakoida vaan juosta kunnes käsky käy. Upporikasta ja rutiköyhää voi pelata myös niin, että antaa koiran juosta ja sit yritän kovasti ennakoida milloin koira on käymässä maahan ja hihkaisen käskyn just ennen kuin koira on ennakoimassa maahanmenoa. Joopa joo, onnistumisen todennäköisyys on valtava. Saattaa toki olla, että matkan pidentyessä tapahtuu jotakin ja ennakointi vähenee, mut mitäs jos ei? Täytyy siis tehdä jotain - tällekin.

(Voi miksen mä panostanu enemmän sit kuitenkin agilityyn? Siinä vois joskus käydä tuuri ja rata olis helppo tai mulle ja mun koiralle sopiva, tokossa ne liikkeet on aina samat!)