torstai 31. lokakuuta 2013

Lokakuun lopun treenit

Pientä kivaa pieninä palasina ehdittiin sairastaessakin tekemään:

*ma 28.10: Piiru etsi aarteita. Ensin kolme, sitten neljä, viisi ja lopulta kuusi aarretta yhdellä käskyllä! Pentusella oli ekaa kertaa vaikeuksia odottaa lähtölupaa, kerran karkasikin. Lähti kuin tykin suusta ja kun huomasi menneensä ohi (ei meidän keittiö niin suuri ole, että snautseri voisi täyteen vauhtiin kiihdyttää!), meni jarrutuskin pitkäksi, kerran jopa kaatui kyljelleen. Mä olin ihan hiljaa lähtökäskyn jälkeen enkä sanonut mitään, kuten en sano Taimillekaan. Piirunen työskenteli paljon paremmin ilman mun sanallista osallistumistani enkä uskaltanut juuri liikkuakaan. Ei kysellyt missä aarteet ovat, ei hakenut katsekontaktia, ei tullut tyrkylle hakemaan leikinloppumisnamia, hyvä kun huomasi mun olevan samassa huoneessa. Ekan kerran siis etsi yhdellä käskyllä ihan itse ilman apuja kaikki kuusi aarretta!

Taimiston vuoro tuli Piirun jälkeen, tähän asti kääsna on aina tehnyt ensin. Olikin haastetta ammattilaiselle, kun piilotin samoja aarteita kun snautserillekin ja samaan huoneeseen. Hajujälkiä oli selvästi jäänyt ja ne aiheuttivat useita harhapolkuja. Mutta pääsipä nenä töihin!

Meillä pääsee keittiöön sekä eteisestä että olohuoneesta. Koska aarteet oli piilotettu olohuoneen puoleiseen päähän, siirtyi käskyllä "missä?" ensin kääsna etsimään ja sitten snautseri olohuoneen puolelle kuono lasioveen kiinni seuraamaan kääsnan touhuja. Vallan lujaa tuli ja tälläsi märän kuononsa lasiin kiinni. Hoopo eläin.

*ti 29.10: esineilmaisun alkeet osa 1: lainasin poikien tukkirekkaleikistä tukin, otin kasan nameja, siirsin eteisen penkin keittiön oven eteen, otin pentusen keittiön puolelle ja istuin lattialle tukki kädessäni. En tehnyt mitään, mutta utelias pentuseni meni heti haistamaan mitä mun kädessäni on ja kun kuono osui tukkiin kehuin ja annoin toisesta kädestä namin. Hurtta innostui namista ja tökkäsi tukkia pari kertaa uudelleen, joka tökkäisystä sai namin mun toisesta kädestä. Tökkäysten välissä laskin tukkia alemmas ja lopulta lattialle.

Kun laskin tukista irti, se ei enää ollutkaan niin mielenkiintoinen. Kesti iän kaiken vain odottaa, että pentunen menisi tökkäisemään tukkia. No ei se mennyt, ennen kuin oli tehnyt puolen minuutin paikallamakuun kiinteällä katsekontaktilla (johon en vastannut, kun en tiennyt pitäisikö vastata vai ei), pari istu-maahan-istu-maahan-esitystä, vähän vinkumista makuulla ja kyljellään, syvän huokauksen ja ihmettelevää tuijottamista otsatukan alta ja etutassulla lattian mätkimistä. Mä laulelin mielessäni Ismo Alangon Ekstaasiin-biisiä ja koetin muistella lisää sanoja. Yhtäkkiä tuo piski pomppasi pystyyn ja kävi turhautuneena tökkäisemässä tukkia!

Kehu ja nami ja ajattelin, että nyt se sen tajusi. Mitä vielä! Tuli mun eteen istumaan, tuijotti silmiin, kallisteli päätään, yritti varovasti hampailla nakertamalla saada namin mun nyrkin sisältä, äänteli kummastuneena ja kävi taas maate. Mun vuoro huokaista syvään ja jatkoin Ekstaasiin-biisiä. Suht monta kertaa sain nytkin mielessäni kuulla kertosäkeen, kunnes hurttanen nousi ylös, kävi nuuhkaisemassa typötyhjää ruokakuppiaan ja sitten kävi tökkäisemässä tukkia. Kehu ja nami - ja pari kolme nättiä tukin tökkäisyä!

Tähän ensimmäiseen esineilmaisutreeniin paloi kolmisenkymmentä namia, harmittaa kun en ottanut aikaa. En tiedä vaihdoinko paikkaa ja etäisyyttä liian nopeasti, mutta keittiössä kuitenkin oltiin ja etäisyys oli korkeintaan puolitoista metriä. Sen verran, että Piirustus sai ottaa pari askelta tukille ja pari askelta mun luo, ettei ihan pään kääntelyllä saanut nameja. Maltillinen kehuminen piti kosketukset hampaattomina. Kun erehdyin kehumaan vuolaammin, alkoi tukin nostelu ja olisi varmaan heitellytkin sitä, mutta hiljenin heti ja käännyin pois. Koiruus kummastui, että mikäs tolle tuli ja lopetti leikkimisen.

Näitä toistoja sitten vaan lisää, ensin eri huoneissa ja eri tavaroilla, huolehtien ettei käytä hampaita tai muuten siirtele tavaroita. Mielessä muhii se asento, joka pitäisi tuohon kuonokosketukseen liittää. Seisomista se ainakin näin ekalla kerralla tarjosi itse, mutta siitä ei taida kannattaa vielä mitään päätelmiä tehdä. Toisaalta vois olla hyvä vahvistaa sitä asentoa, jota koira itse tarjoaa, mutta jos se tarjoaa seisomista, niin miten mä (jos niin pitkälle päästään) osaan erottaa ilmaisevan seisomisen ja muuten vaan pysähtymisen? Että olisko se asento sitten istuminen vai maahanmeno? Onko sillä väliä, minkälainen alusta on? Pitääkö koiran, siis mun koiran, mennä maahan ihan missä maastossa ja kelissä tahansa? Tokokokeissa varmaan joo, mutta päädytäänkö me muka ikinä kurjassa kelissä maastoon harjoittelemaan? Ajattelenkohan jo ihan turhan pitkälle?

Tehtiin tänään myös istu-maahan-erottelua. Piirulla on taipumusta ennakoida ja sitten koko touhu loppuu hetkeksi eli siirrytään muutama metri, mä katselen hetken seiniä tai kattoa ja otetaan sitten uudestaan. Kun koiruus on pari kertaa ennakoinut ja touhu loppunut, se vaatii tosi selkeän ja vahvan suullisen käskyn mennäkseen maahan, ettei vaan tule tehneeksi väärin. Maasta istumaan menee käsiliikkeen avulla joko hyvin eli takatassut ei liiku tai sitten koko koira pomppaa ilmaan - mun käteni tekemän kaaren mukaan. Että peiliin voi tässäkin katsoa taas.

*ke 30.10: tänään oli treenaamattomuuspäivä, noin niin kuin vaikka tokoa ajatellen. Mutta harjoiteltiin jalkakarvojen, parran ja otsatukan kampaamista, kynsien ja otsatukan leikkuuta ja nätiltä näyttämistä. Onnistui! Mulle jäi Piirustuksen ensimmäisten meilläolokuukausien kynsienleikkuuvastustelusta mörkö olkapäälle kummittelemaan ja joka kerta, kun ajattelen leikkaavani Raapustuksen kynnet, se mörkö alkaa huudella mulle. Piru vieköön sen mörön! Kerta kerralta se huutelee vähemmän ja hiljempaa, mutta elossa se edelleen on. Etutassut sujuu hyvin, mutta takatassuihin koskemisesta tuo eläin ei tykkää yhtään, niin niitä sitten nykii ja heiluttelee, että jos en koskis. Ei se itse leikkaamista vastusta, vaan sitä, että otan sen takatassun käteen. Henkisestä tuskasta aiheutuu hiki.

Taimisto katsoi kulmiensa alta, että ei kai toi akka halua mun kynsiäni leikata. Halusinhan minä ja otin hurtan syliin. Taimisto makaa vaikka viikon, jos vaan koko ajan tapahtuu. Heti kun viimeinen kynsi on  leikattu, hurtta on valmis lähtemään kauas pois, ettei vaan hoitotoimenpiteitä tule lisää. Onnekseen tuo kääsna on nimenomaan kääsna eikä varsinainen turkkirotu (kaljuuntuu kaksi kertaa vuodessa) ja onnekseen se asuu mun kanssa, kun ei nää karva-asiat oo niin justiinsa, ei koiran eikä omistajan päässä. Hävetä voi muitakin asioita.

*to 31.10: Menin pitkästä aikaa töihin. Mies ulkoilutti hurtat aamulla, mua palelsi ilman ulkoiluakin. Ja kas, kun tulin poikain kanssa iltapäivällä kotiin, kuraritilällä tahi muuallakaan ei ollut pissalänttejä! Kaksi poikien t-paitaa oli siirtynyt pyykkitelineeltä lattialle, mutta siinä se, muutoin näytti ihan siivolta (joskaan meidän kodinhoitohuoneessa ei pääsääntöisesti näytä siivolta...). Päästin hurtat pihalle ja hienosti kyykkäsi Raapustus nurmikon ulkopuolelle pusikkoon! Jei!

Viikkoon en ole koiria ulkoiluttanut eikä olisi pitänyt nytkään, mutta pakko oli kun mies lähti viemään lapsia mummille. Olin aivan liian väsynyt ja nälkäinen jaksaakseni kunnolla kolmen hurtan hihnoja ja lenkkiä sinne ja takaisin eli tuota ainoaa valaistua jalkakäytävää. Mä en tykkää muutenkaan hihnalenkeistä saati sitten asvaltilla kulkea ja vielä edestakaisin. Taimisto risteili sinne ja tänne hajujen perässä (se osaa pääsääntöisesti kulkea hihnassa sievästi ja tietää, että hihnalenkillä ei poukkoilla), Tilly halusi sitkeästi kulkea mun takana kuolleessa kulmassa ja Piirustus oli, noh, Piirustus eli aivan liian energinen malttaakseen kulkea hihnassa vetämättä ja nykimättä ja sinkoilematta. Manasin mielessäni ja välillä ääneenkin.

Kun huomasin, että vastaan tulee tummiin pukeutunut hölkkääjä, huokaisin syvään ja valmistauduin häpeämään tolkuttomasti - onneksi oli pimeä ja mulla lippapipo! En tiedä miksi, mutta Piiru tyytyi katselemaan tuota hölkkäriä, Taimisto väisti nätistä käskystä lähemmäs reunaa ja Tilly tepsutteli mun takana eikä päästänyt pihaustakaan. Sama juttu polkupyöräilijän kanssa ja uudestaan sen saman hölkkääjän, kun se oli hölkkäämässä sitä jalkakäytävää takaisin päin. Tää outoa on, tätä ymmärrä en...

Paluumatkalla päästin Piirun vapaaksi ja aloin ottaa siihen aktiivista otetta ja kontaktia. Hurttahan kulki tosi nätisti, tosin se erehtyi luulemaan, että nyt harjoitellaan seuraamista, vaikka se olikin mun oikealla puolella. Juttelin mukavia ja kun koiruus meni minusta liikaa ohi, ärähdin ja kun se palasi mun viereen, juttelin taas mukavia. Tulin itsekin paremmalle tuulelle, kun manausharjoitukset loppuivat.

Kotihiekkatiellä päästin piskuiset irti ja kokeilin Piirun kanssa odottamista. Vaikeahan se oli paikallaan istua, kun kaksi matalaa karvaista kulki vapaana sinne ja tänne. Saatiin kuitenkin muutama onnistuminen ja myös yksi täysin pieleen mennyt tilanne, kun Taimisto lähti juoksemaan varaston nurkalle. Piirulla petti vieteri ja sinnehän se riensi mun mekkaloinnista välittämättä. Hohhoi. Liike on liian vahva häiriö, edelleen, pitäis muistaa se kotioloissakin!

Ennen iltaruokaa tehtiin vielä muutama alkeisesineilmaisuharjoitus (mikä sanahirviö tuosta tulikaan). Pojilta nyysitty tukkipuu lattialle ja kuonokosketuksesta palkka, parisenkymmentä namipalkkaa tuli jaettua.


Lokakuu lusittu, vuoden viimeiset ja rankimmat kuukaudet edessä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Makuuhaavoja

Mä olen tosi huono sairastamaan, koska mun pääkoppa ei ymmärrä makoilua aamusta iltaan ja illasta aamuun. Miten voi nukkua koko yön, kun on jo maannut koko päivän? Puuduttaa ja kolottaa ihan vaan tästä makailemisesta. Olin jo eilen varma, että saan makuuhaavoja ennen kuin paranen.

Toisaalta mua ei haittaa ollenkaan, että tälläisenä typeränä, märkänä, kylmänä ja pimeänä vuodenaikana se on joku muu, joka lähtee koirien kanssa ulos! Tähän vois vaikka tottua... Ulkoilmaa mun on kyllä ikävä, mutta vain valon kanssa ja ilman syysmyrskyä. Otsalamppua ei lasketa ja taskulamppu vaatis kolmannen käden (jota olen kaipaillut ennenkin).

Sen verran olen käynyt eilen ja tänään päiväsaikaan postilaatikolla koirien kanssa, että Piirun ekan osteopaattiretken jälkeen takajalkojen askellus ei ehkä ole enää niin ahdas kuin ennen retkeä, mutta nyt se
- liikkuu ylöspäin eikä eteenpäin eli maatavoittavuus ei kuvaile tätä eläintä ja
- oikea takajalka on makuuasennossa vielä enemmän ulospäin suuntautunut, jos mahdollista.

Varasin uuden ajan, mutta mennään vasta 25.11, kun en aikaisemmin pääse.

Ei liity aiheeseen, mutta löysin puhelimesta kuvan Piirusta ja Gunillasta - tai liittyy sen verran, että ei ole suotavaa rallatella kaverin kanssa ennen kuin takajalat toimii taas.


Piirustuksen tuhoamaa

Olen helmikuussa muistellut, mitä kaikkea aikaisemmat koirani ovatkaan (pentuina) tuhonneet. Nyt voisi olla aika kirjata ylös Piirun (tähänastiset) tuhotyöt.

Näistä ei taida olla kuvatodisteita:
- sytykkeiksi tarkoitettuja kananmunakennoja, varastettu pönttöuunin vierestä
- pari klapia saunasta
- leikkisotilaita
- pikkulegoja
- miehen lippalakki (tosin edelleen käytössä, armastunut kun on raksalippikseensä)
- kaksi omaa(!) patjaansa
- appiukon nahkakengän kantapää.

Näistä on kuvatodisteita:

4veen lenkkari

kaksi kongia (kolmas on työn alla)

eteisestä jalkalistoja ja kulmalistaa

kodinhoitohuoneen käsisuihkun letkun sileys ei miellyttänyt

"päästäkää minut ulos!" kodinhoitohuoneen ulko-oven karmi

kasvattajalta saatu nalle ei vingu enää

pyykinpesukoneen johto lyheni

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lokakuun treenit

Tuli tuossa kaikkea muuta kirjoiteltavaa silloin kun piti lokakuun alkupuolen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä kirjoittaa, niin laitetaan nyt sitten kerralla koko lokakuu. Tai onhan tätä vielä muutama päivä jäljellä, mutta mä kävin justiinsa hakemassa antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen, niin tuskinpa me mitään mainittavaa tehdään.

*ti 1.10: Ennen tokotreenin alkua keski-ikäinen nainen tuli juttelemaan ja kyselemään Piirusta ja snautsereista. Itsellään näkyi olevan labbis, mutta tyttärellään on koiranhankintaprojekti. Yritin taiteilla sanoissani, kun onhan tää energisen pennun kanssa eläminen monin tavoin työlästä. Sujuvasti latelin, että Villähteeltähän tää on haettu, vaikkei oikeasti olekaan. Nooh, Pennala ei kaukana Villähteestä ole ja partasuita sielläkin kasvatellaan.

Itse tokotreenissä me otettiin taas ne mahtavat alkuriekunnat, ennen kuin mitkään rattaat osuivat korvien välissä yhteen. Tehtiin tutusti ohituksia ja kyllä ne hiljalleen alkaa sujua, kerta viikkoon on vaan kovin harva tahti, toiveissa on saada tokotreeni myös perjantai-illalle. Maahanmenot sinänsä sujuvat, joten otin paikallamakuuta: lyhyt etäisyys, sanallista vahvistusta suht tiheään, ajallista kestoa kasvatettiin ja hyvin meni! Lopuksi luoksetulo pelkällä suullisella käskyllä. Saatiin palautetta, kun en edes yrittänyt perusasentoa, mutta sitä ei olla treenattu noin pitkältä matkalta. Palapelin palasia tässä vasta askarrellaan, palat nimeltä "lujaa luoksetuleminen" ja "kauniisti perusasentoon" eivät vielä ole yhteensopivat kotonakaan, joten tuskin kentälläkään.

*ke 2.10: Taimiston agitreenit: kääsnalla hyvä vauhti ja onnistuin muutamassa vauhtivalssissakin (tosin piti vaan luottaa, että koira menee merkatut esteet, kun ihan koko aikaa en nähnyt hurttaani) ja ilta oli aika hurjan huumorin sävyttämä. Esimerkiksi kun vuorossa oleva ohjaaja sanoi, ettei mitenkään voi nähdä koiraansa ja varmistua että se tekee tietyn hypyn jos ohjauskuviona on x eikä y, niin kouluttaja näytti kädellä katsomoon päin ja totesi, että "kyllä nää alkaa nauraa heti jos menee pieleen!" Samaten kun ulkopuolinen kouluttaja oli kysynyt yhdeltä ryhmäläiseltämme mielipidettä suorasta palautteesta, ryhmäläisemme oli tyynesti todennut, että hän on siihen tottunut kun ei meidän agiryhmältä muuta saa. Kivaa oli, paljon naurettiin!

Piirustukselle kävi vähän hassusti. Se oli kyllä mukana lenkeillä ja pääsi walesi-Papun kanssa rallattamaan, mutta mä ihan unohdin hakea sen treenin lopuksi radalle! Että jäi sitten agilityt tekemättä, mutta pääsihän se muuten juoksemaan ja sosiaalisia taitoja oppimaan. Vähän nolotti kyllä.

*pe 4.10: Vaihteeksi aarteenetsintää! Taimilta tämä homma sujuu kuin vanhalta tekijältä. Piirustus pysyy hienosti paikkamakuulla sillä aikaa kun mä piilotan namit, mutta itse etsimisessä se kaipaa vielä tukea. Etsii liiankin innokkaasti pari ensimmäistä eli viipottaa helposti vauhdilla ohi kun ei malta nenäänsä käyttää. Pari kolme löydettyään sille pitää kertoa jokaisen löydön jälkeen ja niiden välilläkin, että etsi etsi vaan, kyllä niitä täällä on. Ei etsi pitkäkestoisesti itsekseen, vaan tulee hakemaan multa sitä leikinlopettamisnamia, vaikka sitä ei saakaan kuin kutsusta ja menemällä takaisin maate lähtöpaikkaan. Mutta jos kuitenkin sais multa helpommalla kuin itse etsimällä, kun näyttää söpöltä, kallistaa päätä, inahtaa vähän tai tarjoaa vaikka tassua!

Harjoiteltiin myös lelusta ja namista luopumista eli aktiivinen haluaminen pitää vaihtaa katsekontaktiin ja sitten sen lelun tai namin saa. Sisällä perushäiriöissä (kääsna, kaksijalkaiset) katsekontakti on usein kaunis, pitkä ja tiivis! Mitä saikaan pentuseni palkaksi tästä kaikesta? Kynsienleikkuun!

*la 5.10: Valoisa lenkki, ihanaa! Vaikka kuinka yritän lähteä töistä aikaisemmin, niin ottaa silti aikansa ajella päiväkodin kautta ja vaihtaa ulkovaatteet. Turhan äkkiä tulee hämärä, vaikka talvesta tykkäänkin tosi paljon. Syksy ja kevät on ihan turhia välivuodenaikoja, ne vois kestää vaikka kaks viikkoa, sen verran jaksaisin. Taisi tykätä pentunenkin, kun juoksi sekopäisenä pitkin pöheikköjä. Taimi? Siinähän se kulkee, omia polkujaan mutta tyylillä, ei sentään tolleen riekkumalla rahvaanomaisesti.

Välipalan Piirustus sai 
- istu-maahan-erottelulla (istumasta maahan sujuu pääsääntöisesti pelkällä käskyllä, maasta istumaan vaatii käsiliikkeen tai jopa kaksi, jos hätäilen tai on häiriötä tai tai tai)
- koskemalla kuonolla mun nyrkkiini sai luvan ottaa matolta namin.


Elämää rakennustelineiden keskellä.

Hörökorvat.

Raapustukselle tyypillinen lonkka länään-istuminen.

Onneksi tämä eläin on mallia kääpiö, karvaa riittää isommallekin!
*ma 7.10: Suvi kävi hieromassa Taimiston: perusjumit lavoissa ja lisäksi kananmunan kokoinen kova patti lantiossa oikealla puolella. Piiru piti äänishowta portin takana, kunnes tajusi olla hetken aikaa hiljaa. Iloisena loikki Suvin luo ja päätyi matolle. Tiukat takareidet aiheutti selvästi epämukavuutta eikä tuo oikein tykkää olla paikoillaan tuossa matolla.

*ti 8.10: Aamulenkillä koirat on samanvärisiä kuin luonto ympärillään, jos ne ei liiku, en tiedä missä ne ovat. Westie katosi aikanaan seisomalla auratun lumipenkan vieressä, ei juuri erottunut niistä lumipaakuista.

Jostain syystä Piirustus riekkui tokotreenin aluksi tavallista vähemmän ja muutenkin oli hillitympi. En usko tämän ihan heti toistuvan. Seuraamisessa keskittyy mun nyrkkiini, koska siellä on nami ja jos estän koskemasta mun käteen, seuraaminen menee loikkimiseksi eli maatavoittavuus on täysin väärä termi liikkeen kuvailemiseksi. Ohjelmassa oli seisomisen harjoitteleminen, mutta sitä me ei olla Piirun kanssa harjoiteltu vielä yhtään, joten jätettiin väliin. Tehtiin sit omia juttuja häiriön alla: 
- paikallamakuuta (osaa se, kunhan olen riittävän lähellä ja saa katseesta tukea)
- perusasentoon tulemista edestä lyhyeltä matkalta ja perusasennossa pysymistä (perusasennossa ei pentunen millään malttais vaan istua ja odottaa, liekö tottunut, että perusasennon jälkeen pitäis päästä tekemään jotain liikettä)
- otin ekat eteentulot häiriön alla siten, että molemmat kädet oli kyllä näyttämässä oikeaa paikkaa, mutta mun varpaat oli suorassa eikä v-asennossa (muuten hyvä, mutta tahtoo edelleen pistää vasemman tassunsa mun oikean kengän kärjelle).

*ke 9.10: Taimilaisen agitreeni: meni hyvällä vauhdilla kunhan muistin pitää ohjaavan käden alhaalla, putki-kontakti-erottelu on tolla elukalla toimiva, jostain syystä antoi suullista palautetta ihan jokaisessa takaakierrossa! Olisko tuo halunnut hypätä ne suoraan ja sitten mä menin aina kieltämään ja käskin kiertämään? Hauska!

Nyt muistin Piirunkin ja se pääsi tekemään putki-hyppy-yhdistelmää apuohjaajan palkatessa. Hitsi vieköön kun pentusen ohjaaminen vaatii tuhottomasti tarkkuutta ohjauksessa, ainakin tämä tulee heti esteen ohi, jos ohjaus vähänkin ontuu.


Ottaa päähän, kun kiellettiin härdelli ja käskettiin antaa oravan olla.

Keltaisessa metsässä ripaus harmaata.
*pe 11.10: Tää nyt ei ole treeniä, mutta kerronpa kuitenkin: oltiin metsässä ulkoilemassa ja hurtat tietysti vapaana. Tultiin peltojen keskellä kulkevaa hiekkatietä pitkin kohti metsän laitaa, pistin koirat odottamaan, että pääsen itse ensin pienen mutkan ohi, jos siellä vaikka olisi muita ulkoilijoita. Harvoin on, mutta jos sattuis. Koska Piirustus on malttamaton ja etäisyyttä tuli totuttua enemmän, toistin odottaa-käskyä melko taajaan. Tulin mutkaan, totesin pellonreunan ja metsäpolun tyhjäksi ja annoin koirille luvan tulla. Nehän tuli ja Piiru samantien myös meni! Ehdin nähdä, miten kaunis punainen kettu hätkähtäen katsoi taaksensa ja lähti sitten reipasta vauhtia kuusikkoon. Piiru antoi kovasti vauhtia ja painui samasta kohdasta metsään. Ehdin juuri vetää henkeä kutsuakseni koiraani, kun alkoi naurattaa: samasta kohdasta loikki pupu pellon puolelle ketun ja Piirun alta pois ja niin sai Taimistokin lähteä jahtiin.

Oli kyllä kaunis kettu ja koskaan ennen en ole nähnyt noin läheltä, kasvonpiirteet ja kaikki! En ehtinyt kuin aloittaa Raapustuksen kutsumisen (Taimi luopui pupujahdista ihan itse), kun snautseri juoksi kieli pitkänä luokse. En tiedä tuliko kutsusta vai olisiko tullut muutenkin. Kehuin sitä ja koetin jatkaa matkaa, niin samaan kuusikkoon se pentunen taas pyrähti, tuli onneksi kutsumalla pois.

Tähän luontoretkeen kuului myös hanhia taivaan täydeltä, joutsenia pellolla ja oravainen puussa.

*la 12.10: Iltasella tokoiltiin Piirun kanssa takapihalla
- perusasentoja (hyvä vauhti, nopea istuminen, tosi tarkkaa mun käden liikeradalla että jääkö turhan taakse vai just hyvin, käsiliikkeestä pitäis päästä kohta eroon, hyvä katsekontakti, jostain syystä nostaa mieluusti toisen etutassun ilmaan eli en voi palkata vaikka muuten olis hyvä, tälle pitäis keksiä joku kikkakolmonen)
- tusinan verran matalia tokohyppyjä (namilätkä esteen taakse, perusasento+palkka, "valmis", "hyppää!", kehu, perusasento+palkka, "istu", uusi nami lätkälle, "valmis", jne)
- seuraamista (ekan kerran ihan ilman namia nyrkissä, meni huomattavasti paremmin kuin odotin, loikki tosi vähän, otti katsekontaktin, näytti iloiselta ja innokkaalta, ajoittain piti ottaa lähemmäksi eli tiivistää seuraamista, montaakaan metriä en uskaltanut edetä koiran ollessa oikealla paikalla vaan palkkasin tiheästi, tästä jutusta jäi tosi hyvä mieli!)
- 5 x liikkeestä maahanmeno (seuraaminen saa olla sinnepäin, työn alle käsimerkin häivyttäminen tai ensin pitäis varmaan päästä vartaloavusta eroon, seuraa liiaksi nakkia kädessä, putoaa hyvin maahan ja pysyy hyvin paikallaan ja ottaa kontaktia)
- lopuksi heittelin tennispalloa ja teetin heittojen välissä jonkun pienen jutun (istu, eteen, katsekontakti pallokäden heiluessa).

*su 13.10: Käytiin kolmeen tyttöön naapurissa pissattamassa koiria. Menomatkalla oli hihnassa kääsna ja snautseri, sitten aidatulle takapihalle omat ja westie ja irlanninterrieri, kävelylle kahden westien kanssa (joista toinen oli viimeisillään ja tynnyrin maavara oli olematon), paluumatkalla hihnassa oli yks takapihalla jäykistellyt kääsna ja pikkuisen läähättävä snautseri.

*ti 15.10: Käytiin 4veen muskarin aikana juna-asemalla tunnelissa laitureiden alla. Ihmisiä, matkalaukkuja, kuulutuksia, tärinää junien tullessa ja mennessä - ei ollut helppoa olla Piiru! Kaikki oli uutta ja jännittävää, välillä olisi halunnut mennä nuuhkimaan ohikulkijoita, välillä niille piti murista ja välillä yläpuolelta tulevat äänet olivat jopa pelottavia. Otti silti katsekontaktia, tosin niin lyhyesti etten ehtinyt kuin avata suuni kehuakseni, mutta malttoi ajoittain seistä paikallaan ja namitkin kelpasivat. Hihnassa kulkeminen oli sitä luokkaa, että hävetti paljon, ihan kuin ei oltais koskaan ennen nähty ihmisiä. Tuonne pitää selvästi mennä uudestaan!

*pe 18:10: Kai se sisäsiisteyden opettelukin treenistä käy? Tänään oli eka vuorokausi, kun Raapustus ei pissannut sisään! Ulos tehtiin aamupissa, aamupalanjälkeispissa, työpäivänpäättymispissa, iltalenkkipissat ja iltaruoanjälkeispissa. Eikä kuraritilälle yhtään, jei!


Kun silmä välttää, lipaisen likaisia astioita!
*la 19.10: Toinen täysin sisäsiisti päivä! Häkki on vielä hankkimatta.

Olin koko lauman kanssa (pojat, kääsna, snautseri, westie) ulkoilemassa jääkarhukalliolla (esikoisen nimeämä paikka), kun Piirustus otti ritolat. Hetkeä aikaisemmin kaikki olivat koolla ja seuraavassa hetkessä Raapustusta ei näkynyt missään. Aikani sain huudella hämärtyvään iltaan, kunnes koiruus tuli. Luokse tuo tulee aina lujaa ja ihan ilman katumusta, mutta missä lie ehtinyt käydä.


Jääkarhukalliolla.

Reipas ja suloinen Tilly!

Jos maastoudun, mua ei huomata!
*su 20.10: Puolitoista tuntia metsässä kokoonpanolla 1 isä, 1 äiti, kolme alle kouluikäistä poikaa, 1 snautseri, 1 irlanninterrieri ja 1 kääsna. Kivaa oli, vaikka kylmä tuli ja sainkin kuulla, että sopisin hyvin ilkeän äitipuolen rooliin.

Järkkyä! Kyllähän mä tiesin, että niukasti ollaan lokakuussa treenailtu, mutta että näin vähän. Pakko skarpata, vaikka miehen työkalenterissa onkin piiitkiä viivoja eli paljon reipasta leirielämää sille ja 24/7 yh-elämää mulle.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tilly tuli taloon

Rakkaan karvakasani Emmi-westievainaan kasvattajalle syntyi viikko takaperin v-pentue, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Tilly, suloinen valkoinen westietyttö, tuli meille viime perjantaina pitkälle visiitille, vähän pentutohinoita karkuun ja syyslomaamme ilahduttamaan. Tillykkä on ollut meillä ennenkin, milloin lyhyemmän ja milloin pidemmän aikaa kylässä. Etenkin mies ja esikoinen on sitä mieltä, että Tillyn ei tarvitse koskaan mennä takaisin kotiin. Meidän talon keittiössä kuulemma kuuluu makoilla yksi westie.


Keittiön lattialle sopiva eläin.

Tillyn peti on kodinhoitohuoneessa Piirustuksen pedin vieressä. Ovesta kurkatessa näkyy usein, että snautseri on kerällä westien pedissä ja westiellä on enemmänkin tilaa loikoilla. Molemmat viihtyvät myös olohuoneen pehmeillä matoilla luita kaluamassa.






Tilly aiheuttaa Piirustukselle päänvaivaa. Kolmikko kyllä odottaa sievästi ulko-oven kynnyksellä, mutta Tilly lähtee liikkeelle heti kun Taimi saa luvan. Piiru on selvästi hämmentynyt eikä lainkaan ymmärrä, miksi valkoinen lähtee liikkeelle ja hän jää odottamaan. Hyvää tekee Piirun mielenmaltille!

Tillystys on iloinen, vähän mielistelevä, herkkähaukkuinen hurtta. Ensimmäisinä öinä sen piti ilmoittaa, että päivän sanomalehteä jaetaan juuri ja että naapurikin tuli töistä kotiin. Onneksi riitti, että sihahdin sängystä nousematta "hyst nyt!". Tyypilliseen westietapaan Tillyllekin jää helposti levy päälle eli vaikka ei enää haukkuisi eikä mitään haukuttavaa enää olisikaan, pitää westien suu kiinni jonkin aikaa murahdella ja sanoa lopuksi se viimeinen painava sana.




Taimisto ei Tillystä välitä, ei hyvässä eikä pahassa, kunhan Tilly ei eksy kääsnan ruokakupille tai petiin. Lenkillä kaikki kulkevat sujuvasti porukassa - myös hihnassa, kun piskuiset ovat vasemmassa kädessä ja vetosnautseri oikeassa. HK:n sininen kutsuu kaikki kolme nopeasti luo, tarvittaessa kelpaavat kuivat nappulatkin.

Esikoinen tykkää silitellä Tillyä, vahtii vähän missä valkoinen milloinkin on ja taluttaakin mielellään. Ihmettelee päivittäin, onko Tilly vieläkin meillä ja hymyilee leveästi päälle!


perjantai 25. lokakuuta 2013

Kävimme osteopaatilla

Eilen torstaina 24.10. ajelin ensin koko lauman äitille (4- ja 6-vee kaksijalkaiset, 0-, 1- ja 8-vee nelijalkaiset) ja sieltä jatkoin kevennetyllä kokoonpanolla Riihimäelle. Osteopaatti Markus Laios otti meidät vastaan ja toisen kerran Taimiston hoitohistoriassa kääsna sai maininnan, ettei ollut mainittavaa. Kaularangan, lapojen ja rintarangan yläosan ylimenoalueilla oli kompensaatiota, muuten hurtta oli ihan jees kuosissa. Selkäranka oli suora ja jännitteetön, siihen palautettiin nätti kaari ja jännite. (Pahoitteluni, Markus, jos ja kun termit ja muukin sanasto osteopatiasta ja koiran anatomiasta on hakusessa!) Taimilaiselle villapaita päälle ja autoon odottamaan. Onneksi ei ollut pakkasta, ei tarvinnut raahata häkkiä sisään vaan hyvin hurtat tarkenivat takakontissa.

Vedin syvään henkeä ja annoin Piirulle luvan tulla pois häkistä. Mentiin sisään ja Markus alkuhaastattelun lopuksi kysyi miksi Piiru on täällä. Kerroin, että alunperin varasin ajan siksi, että halusin kuulla miltä Piirustus Markuksen käsissä tuntuu, mutta jossain vaiheessa kesää aloin katsella, että onpas pentuseni ahdas takaa. Ahtaus ei ole ajan kanssa helpottanut, vaan muuttunut pahemmaksi. Oikea takajalka kulkee ahtaasti suoraan, vasen takajalka astuu oikean tassun eteen ja joutuu sitten tekemään pyörivän väistöliikkeen. Vasemman jalan väistöliike suuntautuu pyörien sivulle ja sitten istumassa tai makuulla oikea takajalka kääntää varpaista alkaen reilusti ulospäin.

Markus asetti Piirun seisomaan, katseli ja koetteli. Antoi ensilausunnon, että nuori koira kehittyy vielä, kuonosta lantioon asti ok, mutta lantion alue, alakolmio, on reilusti vinossa, joko oikealle sisäänpäin tai vasemmalle ulospäin, kummin vain halutaan sanoa. Oikea takajalka ei noussut ja auennut taakse yhtä hyvin kuin vasen. Tuli aika nostaa Piirustus pöydälle ja mä olin varautunut hikiseen urakkaan, koska tuo pentuseni ei laitettuna ja pidettynä (esimerkiksi hieronnassa) mielellään paikallaan pysy eikä sitä myöskään peittele. Mutta kas, kakarahan pysyi pöydällä kyljellään loistavasti! Toki välillä kummasteli, että mikä toi mies on ja mitä se mulle tekee, mutta silti homma toimi loistavasti!

Markus sanoi Piirua rauhalliseksi ja tasapainoiseksi luonteeksi, taitaa omata kädentaitojen lisäksi ennustajan lahjoja! Hyvin meni myös kääntö toiselle kyljelle ja koira otti hoitoa hyvin vastaan. Maltti alkoi hiljalleen loppua, piti enemmän silitellä ja jutella mukavia ja myös kädellä pitää kevyesti päätä pöytää vasten. Summa summarum, koira oli kiero ja nyt sitä pitää seurailla. Saattaa olla, että oikenee tällä yhdellä kerralla, mutta saattaa tarvita toisenkin käynnin. Ensi viikolla soitan, jos ei takajalkojen askellus yhtään aukene tai jos menee ahtaammaksi. Vaikka menis parempaan suuntaan, niin Markus toivoi silti näkevänsä Piirun vielä tämän vuoden puolella. Syystä mentiin ja hyvä niin, parempi oikaista liikeratoja nyt nuorena ja toivoa, että väärät häipyisivät lihasmuistista. Suosittelen osteopaattia(ni) lämpimästi!

maanantai 21. lokakuuta 2013

Pieni koirakuvasto

Kameran piuha löytyi, tässä muutama otos:

Luun kanssa taistellessa voi tulla väsy.

Gorillan sisälmykset eteisen lattialla.

Gorillan raato.

Mä tykkään tästä kuvasta, on kiva ilme koiralla!

Nypitty otus - tosin mahakarvat jäi tasoittamatta ennen kuvan ottamista.

Raapustuksella on muuten musta kauneuspilkku muuten niin vaaleassa poskessa, ei vaan näy kuvassa.

Pentutokossa, kuvaaja Ipe.

Kuvaaja kiinnostaa.

Tää alkaa sujua.

Takametsässä on kaikenlaisia esteitä...

... ja kaikenlaisia ystäviä, kuten Tilly!

Useimmin käytetty lenkkipolku, kuvassa kolme karvaista.

Ensilumisekoilu ei eronnut lumettomasta toiminnasta.

Ilopoliisi ei ymmärrä lumessa kierimisen(kään) iloista mitään.

Syyskuun loppupuolen treenit

Tarkoitukseni oli kirjailla ylös, miten (vähän) ollaan treenattu lokakuussa. Kummastelin, kun ei syyskuun kahta viimeistä viikkoa näkynyt missään. Kas, sehän oli jumahtanut luonnoksiin, julkaisuaika oli jäänyt laittamatta. No, laitetaan se sitten nyt:

*ma 16.9: Suvin hallilla. Taimisto teki iloista ja vauhdikasta agia! Jostain syystä me molemmat ollaan Suvin hallilla paineettomia ja kokeilevalla tuulella ja tehdään hyvin.

Piirustus treenasi
- putkea + keilapalkkausta eli tullessaan putkesta ulos mä keilaan palkan lähtemään maata pitkin, jotta hurtta etenisi putkesta eteenpäin eikä pyrkisi kääntymään mun kättä kohti tai suoraan mun eteen
- hyppysiivekkeiden kiertoa sieltä ja täältä
- ekan kerran rengasta: irtorengas maassa, houkuttelin Piirustuksen läpi ja helposti meni, joku kymmenisen kertaa tätä
- lopuksi odotti hyppysiivekkeiden takana, mä seisoin metrin verran putken suuaukosta eteenpäin, kutsuin koiraa ja hyvin tuli ja meni lujaa putkeen.

*ti 17.9: Piirun kanssa pentutokossa, kaveri otti kuvia meistä. Oltiin Piirustuksen kanssa mallikappaleita sille, miten voi harjoitella liikkeestä maahanmenoa. Ohitusharjoituksissa saan tehdä edelleen kovasti töitä (kuten koko tokoilun ajan muutenkin), mutta häpesin piirun verran vähemmän kuin edellisellä kerralla.

Taimisto oli odotellut takakontissa, nappasin sen mukaan ja mentiin kolmeen tyttöön kävelylle. Tokon jatkoryhmän loputtua pidettiin pikainen tokotoimikunnan kokous ja sitten olin mukana ystävän treenatessa bh-kokeeseen ihmisneliötä ja paikallamakuuta. Treenailun päätteeksi seistiin porukalla hallin ulkopuolella tunnin verran palelemassa ja nauramassa! Olin kotoa poissa 17:30-22, niin se aika hurahtaa kun on mukavaa.

*ke 18.9: Taimilaisen agitreenit. Omaa ohjaamista vaan tarkemmaksi ja ohjaavaa kättä alemmaksi. Mulla on keskittymisvaikeuksia, kun en tiedä pitäisikö kääsna jättää kokonaan eläkkeelle vai ei.

Piiru rallatti menemään walesi Papun kanssa ja pääsi hetkeksi tekemään kujakeppejä. Nyt leveys tahi kapeus on sellainen, että koiruus pääsee vielä juoksemaan mutta joutuu pikkaisen mutkittelemaan kroppaansa. Tässä varmaan pysytään jonkin aikaa, että saadaan sisäänmenoja reilusti varmemmiksi. Nyt ei ole varmuutta nimeksikään, etenkään ekoilla kerroilla. Sisäänmenojen lisäksi pitää huomioida mun oma liikkumiseni, että muistan mennä kummallakin puolella ja edellä ja takana ja missähän vielä. Oli muuten eka kerta, kun tehtiin Piirun kanssa kujakeppejä niin, että hallissa oli muitakin koiria ja se olikin vaativa juttu! Karkasihan tuo pari kertaa, olisi kovasti tehnyt mieli löytää leikkikaveri.

*pe 20.- su 22.9: Tilly-westie tuli viikonloppukylään. Perjantaina piti sekä Tillyn uhitella Taimille että Taimin Tillylle, mutta lauantaina molemmat heiluttelivat toisilleen häntää. Suurempiin suosionosoituksiin ei kääsna taida kyetäkään. Lauantaina päivälenkillä Tilly ja Piiru juoksivat pitkin poikin metsässä ja takapihalla, päätin lenkille lähtiessä, että HK:n sininen on parempi kuin hihnat ja niinhän se oli. Sunnuntain aamulenkin jälkeen westie oli ruskea ja haisi imelälle, oli päässyt lempitouhuihinsa eli kierimään sienissä! Iltapäiväunet Piiru ja Tilly ottivat vierekkäin kerällä pesevän pyykkikoneen vieressä.

*Piiru on jonkin aikaa saanut iltapäiväruokansa pääosin maahanmenoista ja kun koiruus on alkanut vahvasti ennakoimaan, otin mukaan istumisen. Sotkee muuten kivasti koiran aivoja, kun yritän pärjätä ilman käsimerkkejä eli pitäisi vaan yhdestä sanasta tajuta miten sapuskaa saa. Seisomasta tahi istumasta menee maahan hienosti, makuulta istumaan vaatii vielä pikkasen käsimerkkiä avuksi. Vauhtia on, joten tahtoo mennä yli eli istumaan etutassut ilmassa. Palkkaa siitä sitten!

*Syyskuun viimeinen viikko oli yh-viikko. Niinpä ulkoiltiin aina työpäiväkotieskaripäivän päätteeksi koko lauma milloin missäkin metsässä. Keskiviikkona ihana Suvi ulkoilutti mun hurtat päivällä, kun oli iltameno. Piirustus sai myöhäisen lounaansa
-istu-maahan-erottelulla
-makuulla ollessa ottamalla katsekontaktin
-makuulta istumaan noustessa siitä, ettei pomppaa niin lujaa ylös että takapuolikin nousee.

Uutena juttuna otettiin iltamyöhäisellä "kylki" eli koiruus makaa kyljellään ja kun myös poski on matolla sanon "kylki" ja koiruus saa namin suoraan suuhun. Jostain syystä Piirustus ei yhtään tykkää olla ns laitettuna kyljellään, josko tämä auttaisi siihen.

*la 28.9: Suvin hallilla. Taimin kanssa takaakiertoja ja keppikulmia. Piirun kanssa harjoitusrenkaasta läpi joitakin kertoja ja sitten nostin renkaan vähän irti maasta, ei kuitenkaan hyppyyn asti. Ekaa kertaa tehtiin näin pitkä esteyhdistelmä: takaakierto+putki+hyppy+takaakierto+takaakierto+putki+hyppy. Hypyt ja takaakierrot siis ilman rimoja. Hyvä mieli tuli, tykkää tehdä eikä ollut yhdenkään esteen jälkeen lopettamassa ja kummastelemassa, miksei palkkaa jo tule!

*su 29.9: Umpan ja Taimin kanssa Ojangossa agilitykilpailuissa, kisattu viimeksi kesäkuussa. Ekasta rataantutustumisesta myöhästyttiin (hyvä ettei eksyttykin lämmittelylenkillä!) ja rata oli muutenkin kamala, ehkä siellä pari kolme estettä meni sujuvasti. Tokassa startissa koiran ja mun välissä oli se eka hyppy, jonka Taimisto päätti kiertää! On aina kiva aloittaa rata vitosella, vaikkei ole ensimmäistäkään estettä edes suoritettu. Pyörityksessä kerrankin olin lähdössä ajoissa alta pois, niin koira jäi kummastelemaan, että mihinkäs toi akka nyt on kesken hypyn menossa eikä sitten hypännyt ollenkaan. Kontakti-putki-erottelu toimi hyvin, kuten Taimistolla yleensäkin.

Kolmas rata oli hyppyrata ja mulla on aina ollut ongelmia hahmottaa hyppyratoja. Leinosen Janitan luennolla joskus vuosia takaperin opin, että mä hahmotan radat numeroittain ja palastelen ne kontakteihin. Koska hyppyradalla ei kontakteja ole, ne on mulle hankalia. Niinpä nytkin tuli kesken radan tunne, että olen ohjannut rataa väärin tai ettei tämä rata lopu koskaan ja ollaankohan me nyt yhtään siellä missä pitää. Kontaktiesteet on mulle ikään kuin yhden pätkän loppu ja toisen alku. Se parikymmentä estettä yhteen pötköön on kovin pitkä. Taimisto kuitenkin kulki hyvin, en muista koska viimeksi olisi mennyt noin lujaa eli 3,8m/sek! Eihän se monellekaan koiralle ole kuin se tavanomainen vauhti, mutta mun jumieläimelleni se oli hurjaa menoa. Harmi kyllä, ylitimme ihanneajan kolmella sadasosalla. Tyytyväinen olin silti ja koiruus oli makkaransa ansainnut!

Lähdettiin Taimiston kanssa kotoa aamuseiskalta muiden vielä nukkuessa. Tai niinhän mä luulin: Piirustus oli alkanut ulvoa ja ulista heti kun me kääsnan kanssa lähdettiin ja oli jatkanut aariaansa kaksi ja puoli tuntia! Mieheltä paloi ihan kevyesti käpy.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Sujuva(mp)a(a)

Tulin ajatelleeksi, että mulla ja Piirustuksella on tässä yhteisessä arjessamme jo monia asioita, jotka alkaa sujua. Vaikka piski onkin just ihanankamalassa iässä, huomaan hurtan käytöksessä usein ilon pilkahduksia. Joskus se pilkahdus on todellakin lyhyt, mutta siitä selkeästi huomaa, että aivoihin on jäänyt jälki toivotusta käytöksestä. Tilanne ja ikä vaan tekee sen, että just sillä hetkellä on tolkuttoman vaikeeta totella! Rohkaisua niistä välähdyksistä kuitenkin saan.

Yksi otsikon mukaisista jutuista on ovet, portit yms kulkuaukot. Niistä ei nelijalkaiset kulje mielin määrin miten sattuu ja tämän on sisäistänyt myös Raapustus. Kynnykselle pysähtyy tai ainakin itse huomaa ylittäneensä kynnyksen ja palaa askeleen pari taakse päin. Katsekontaktilla tästä saa luvan jatkaa matkaa ja joskus teetän jonkun jutun, vaikka istumisen tai maahanmenon, palkkana on sitten se lupa ylittää kynnys. Iltaisin kun laitan pönttöuuniin tulet ja jään lämpöön istuskelemaan, kurkkaa keittiön ja olohuoneen ovelta suloinen partasuu, josko pääsisi viereen makoilemaan. Ja pääseehän se, tulee ensin morjenstamaan ja käy sitten maate pehmeälle pippurisuolanväriselle matolle.

Ruokailu sujuu myös - kunhan en laita poroa kuppiin, sen jälkeen ruokakuppi pitää suunnilleen desinfioida. Ruoka syödään joko kupista tai vahakankaan palaselta eikä sitä enää siirrellä pitkin keittiötä tai nostella pieninä köntteinä lattialle ja syödä sitten siitä. Ruoan voin rauhassa laittaa lattialle ja se siirtyy snautserin (kuin myös kääpiöversion) vatsaan vasta luvan kanssa. Nykyään Piirustus ymmärtää myös pysyä pois kääsnan sapuskoilta.

Kauneudenhoito - poislukien suihkuttelut - eli kynsien leikkuu sekä jalkakarvojen ja parran kampaaminen sujuu kohtuullisesti ja hampaiden harjaus on kivaa tai ainakin tahna maistuu hyvältä.

Kääsnalla on aina ollut ärsyttävän ruma ääni ja matala kynnys käyttää sitä. Etenkin silloin ääninäyte on satavarmasti tarjolla, kun auto tulee pihaan ja joku tulee kylään. Noh, Piirun kohdalla en moista halunnut jatkaa. Esimerkiksi Tuire Kaimion mielestä on hyvä tapa opettaa koiruus menemään eteisen nurkkaan odottamaan lupaa tulla tapaamaan kyläilijöitä. Joo-o, voishan totakin kokeilla, mutta kun on muitakin alamittaisia liikkuvia osia eikä tuo minun pentuseni mitenkään päin malta istua ns vapaassa tilassa odottamassa, jos ja kun ihmisiä tulee ja menee, ulko-ovi aukeaa ja lapset ja kääsna pitää meteliä. Niinpä mun sovellukseni on kodinhoitohuone, koska oviaukossa on portti. Kun pihaan tulee auto tahi ihminen ja kääsna alkaa availla ääntään, mun ei enää tarvitse kuin kävellä kodinhoitohuoneen suuntaan, niin molemmat(!) tassuttelee portin taakse. Toki siellä portin takana kääsna vielä käyttää äänijänteitään, mutta ei kuitenkaan pääse riekkumaan ja ehkäpä se on ajoittain aiempaa rauhallisempikin, kun joku tulee. Ainakin jos tilanne on suht nopeasti ohi eli kyläilijät joko tulevat reilusti sisään tai lähtevät melkein saman tien pois. Jos jäävät oviaukkoon juttelemaan eikä kääsna näe tulijoita, se alkaa huutaa kovempaa ja kovempaa, hätähän sille korvien välistä pehmeälle elukalle tulee. Lisäpisteet Piirulle siitä, ettei sillä ole likimainkaan samanlaista taipumusta äänensä käyttöön kuin kääsnalla.

Takajalannosto menee useinmiten kuin vanhalta tekijältä, etujalat ei oikeastaan koskaan. Kyse on siis siitä tilanteesta, kun hihna menee tassujen väliin. Aluksi piti tietysti nostaa käsin jokainen koipi, enää ei tarvitse nostaa takajalkoja, kun koiruus tajuaa tehdä sen ihan itse. Etutassujen kanssa ollaan ihan alkumetreillä, hurtta loikkii vaikka kolmijalkaisena, kun eteenpäin on päästävä. Jos taas pysäytän Piirun, tassu nousee hihnan mukana muttei yhtään ylemmäs eikä edes sivusuunnassa. Ehkä joskus tämäkin.

"Kotiin!" Kun tullaan aamulenkiltä, tullaan pääsääntöisesti takapihan suunnasta ja sieltä tulee hiekkatieltä pieni polku takapihalle. Hihkaisen "kotiin!" ja koirat kiitävät pihalle, mä voin rauhassa jatkaa tietä pitkin risteykseen ja postilaatikolle. Alkuun Piiru oli tulossa täyttä laukkaa pihalta postilaatikolle vastaan, nykyään tulee hyvin harvoin pois kotipihalta, silloinkin menee pääsääntöisesti käskystä takaisin, vaikka postilaatikon suunnasta "kotiin!"-käskyä onkin opiskeltu turhan vähän.

Vapaana metsässä liikkuessa koiruus tulee tosi hienosti käskystä luokse. Näin olisin kirjoittanut vielä alkuviikosta, kun takana olis ollu vaan muutama kerta, kun Piirustus on viipynyt retkellään huolestuttavan pitkään. Tänään viimeksi otti ja lähti, vaikka ihan hetkeä aiemmin oli tullut kutsusta luo. Mä pyrin tietoisesti kutsumaan koirat ns rikkonaisella kaavalla satunnaisesti luokse, että Piirukin tottuisi pitämään minua silmällä. Tähän asti olen ollut tosi tyytyväinen, mutta ah ja voi, alkaa päästä riistan makuun tuo snautseri. Tosi onnellisen oloinen tuo pentuseni on aina luokse tullessaan, tulee lujaa ja suorinta reittiä (tänäänkin mulahti isoon vesikuoppaan matkalla) eli ei väistele tai hidastele. Pitää vaan ottaa tiheämpiä luoksekutsuja ja tarkentaa katsetta useammin pentusen touhuihin. Toisaalta, onhan se kiva, että koira osaa ulkoiluttaa itse itseään...

Ja edelleen tuon hurtan kanssa sujuu yhteinen tekeminen, kun tuolla on halu tehdä ja treenata, innostuu helposti ja vauhtia riittää. Hyvä siitä tulee!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sisäsiisteys, syötävääkö?

Piirustus on siitä erilainen eläin, että sillä on ihan oma vessa, jota ei käytä kukaan muu. Tai käyttäisi, mutta täysiin toiseen tarkoitukseen, jos voisi.

Piirustus asustaa kodinhoitohuoneessa öisin ja silloin, kun aikuisikään ehtineitä ei ole kotona tai sisällä. On tavallista, että Piirustus menee oma-aloitteisesti kodinhoitohuoneeseen nukkumaan tai pureskelemaan luita. Kodinhoitohuoneessa on myös ulko-oven vieressä kuraritilä, lavuaari ja käsisuihku sekä kuivatusteline. Ennen Piirun kotiutumista kodinhoitohuoneen ulko-ovesta kuljettiin ulos ja sisään, kuraiset lapset ja ulkoiluvaatteet huuhdeltiin ritilän päällä, saappaat jätettiin ritilälle kuivumaan, hanskat lavuaarin reunalle.

Toisin on nykyään. Piirustuksen mielestä on ihan ok, että siinä tilassa, jossa nukutaan ja oleskellaan, voi kuonoon käydä vahva pissan tai kakan lemu. Kuraritilä on helppo vessa ja kaksijalkaisenkin helppo pitää puhtaana, sen kuin suihkauttaa pesuainetta ja lorottaa käsisuihkulla vettä päälle. Mutta kun mä haluan sen kuraritilän takaisin kuraritiläksi!

Myöskään saappaita tahi muita märkiä tai kuraisia kenkiä ritilälle ei voi jättää kuivumaan, kun koskaan ei tiedä, milloin piru iskee eli pureskelee kengät atomeiksi. Niin kävi appiukon toiselle nahkaiselle kävelykengälle, kun ei uskonut mun neuvoani laittaa kenkiään kaappiin turvaan. Kenkien pureskeluvaaran takia myös kenkäteline on siirtynyt seinän toiselle puolelle saunaan, samoin puunkantoteline, joskus myös pyykinkuivausteline. Että jos saunaan tahtoo, pitää ensin tehdä tyhjennysoperaatio.

Olohuoneen matto on toinen vakituisempi pissapaikka -  vaikka siinäkin Raapustus tykkää makailla, pehmeä ja harmaa kun on. Että semmoinen pesänpuhtaanapito-ominaisuus on jäänyt jonnekin, ehkäpä kasvattajalle jälkitoimitukseksi.

Piirustuksella on ulkona aina kovasti touhuttavaa ja katseltavaa, ei siellä ehdi mihinkään niin tyhjänpäiväiseen kuin pissaamiseen keskittyä! Sitten kun ollaan tulossa sisään, se kääntyy rappusilla ympäri ja pissaa äkkiä rappujen viereen. Kovasti olen sanallista palautetta antanut: moittivaa rappujen viereen pissaamisesta ja kovasti kehuvaa tontin reunalle tai metsän puolelle pissaamisesta. Samoin sanaa "pissalle" olen hokenut aina kun pentunen on kyykistynyt, mutta ei se vaan tajua pissaa tiristää, jos ei ole iso hätä ja ympärillä rauhallista.

Pitkäänhän tuo pentunen ei suostunut pissaamaan tai kakkaamaan ulkona kuin hiekalle - ja kakka tuli just silloin kuin sitä huvitti ja ihan mihin sattui. Yks aamu multa vaan paloi käpy, kun koiruus kulki pitkin ojanpohjaa, loikkasi tielle mun eteen ja täpärästi ehdin napata kenkäni pois kakan alta. Ai että mulla oli tehokas äänenavaus, varmasti kuuli koko kylä, että nyt on naapurin akka kiukkuinen! Mutta sen verran se auttoi, kun sittemmin koira pari kertaa erehtyi kakkaamaan muuallekin kuin keskelle hiekkatietä ja pääsin kehumaan, että kakalla tuo eläin pääsääntöisesti käy jo vähän kauempana keskiviivasta.

Jos sisäsiisteys ei juoksujen jälkeenkään (juoksuja ei muuten kuulu eikä näy, 10 kuukauttakin on jo ikää) muutu paremmalle tolalle, pitää harkita eläinlääkärin konsultaatiota. Vielä en usko elimelliseeen vikaan tai muuhun semmoiseen. Tuolla eläimellä vaan ei ole tarvetta opetella pidättämään pitkää aikaa, kun vessa on aina auki ja vain muutaman metrin päässä. Eikä tuo ole koskaan pyytänyt ulos muuten kuin kävelemällä oven eteen noin puoleksi sekunniksi. Jos ei palvelu pelaa, matka jatkuu kuraritilälle. Olen pahoillani, mutta kodissani asuu muitakin ja minulla on muutakin tekemistä, kuin vahtia snautserin jokaista askelta. Etenkin, kun mun mielestä asiat on hyvin, jos koiran olemassa oloa ei sisällä oikeastaan edes huomaa.

Mitään muuta viisastenkiveä en ole keksinyt kuin häkin. Yksi iso häkki mulla on, mutta se on kevythäkki ja olen varma, että se olisi äkkiä riekaleina. Kevythäkissähän Piirustus sujuvasti viettää aikaansa vaikkapa treenimatkoilla ja treeneissä omaa vuoroa odottaessa, mutta ei se siellä koko päivää suostu olemaan. Avittaa sitä täytyy nytkin, että menee häkkiin, vaikka ihan suosiollisesti se häkissä odottaakin. Tilipäivänä on investoitava reiluun metallihäkkiin. Kirpputoreja olen netissä katsastellut, mutta sopivaa häkkiä ei ole vielä tullut vastaan. Häkkilinnuksi tuo joutunee.

Muistan, kun Piirun kasvattaja luonnehti meille valitsemaansa pentua sanoilla "vähän semmoinen oman tiensä kulkija, ei niin helposti hätkähdä, voisi sopia sinne teidän huusholliin". Osui ja upposi tuo luonnehdinta, ei nimittäin turhista hötkyile ja näihin turhiin voi lukea myös negatiivisen palautteen sisälle pissaamisesta. Enemmän tuntuu haittaavan, että jäi kiinni.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syyskuun puoleenväliin mennessä tapahtunutta

Rakas päiväkirja, tässä tiivistetty syyskuun alku:

su 1.9: Kynsienleikkuu sujui hups vaan ihan kuin ohimennen! Hurttimus seisoo, lattialla odottaa nakki, kun yksi tassu on leikelty, saa koira ottaa nakin. Oli ihan järkyttävää taistelua, kun yritin saada pentusen pysymään makuulla kynsiä leikatessa. Periksi en antanut, mutta kivaa ei ollut. En usko taistelujen sinällään menneen hukkaan, mutta jos ne olisi kokonaan voinut välttää leikkaamalla kynnet seisovalta koiralta makaaavan sijaan, niin... Parempi kuin en ajattele pidemmälle, tää tuntuis nyt toimivan näin. Takajaloistaan se on edelleen herkempi, mutta totutaanhan me.

ti 3.9: Piirun toinen kerta tokossa. Liikkuvat koirat ovat järisyttävän vahva ja vaativa häiriötekijä, liikkumattomat ovat vaan vahva ja vaativa.

Muutama nätti perusasento tuli tehtyä, useimmat menee joko vähän vinoon tai sitten koira kallistaa omaa kroppaansa pois päin minusta, vaikka jalat ja takapuoli oliskin hyvin ja kohdallaan. Yläkroppaan kaivataan siis tiiviyttä. Lisäksi Piirustus nostaa mielellään toisen etutassunsa ilmaan tullessaan perusasentoon, mihin lie valmistautuukaan, tästä pitäisi palkkaamista tarkistamalla pyrkiä eroon.

Liikkeestä menee maahan vaikka mä jatkankin matkaa, mutta vaatii todella vahvan käsiliikkeen tueksi, semmoisen, että rystyset raapii hiekkaa.

Odottaminen ei ole Piirustuksen luontainen vahvuus, sijaistoimintoja ovat esimerkiksi pään tunkeminen mun jalkojen väliin, kaivautuminen Kiinaan ja kenguruna pomppiminen joka suuntaan.

ke 4.9: Taimin agitreenit. Mulla (muka) Hitler-käsi (kuten kouluttaja asian ilmaisi) nousee liian korkealle eikä se enää ohjaa koiraa. Oli hyviä kääntöjä, mutta tuohan osaa kääntyä vaikka ilmassa, mikä sitten saattaa kostautua riman tippumisena ohjaajan käskyttäessä liian aikaisin tai liian myöhään. Tarvitsen lisää radanlukutaitoa siihen milloin radalla on kiire, milloin ei saa rynniä, milloin on aika ohjata tarkasti ja milloin annetaan palaa.

Piirustus oli kuokkimassa ja teki muutaman putken (se tykkää putkista!) ja ilman rimoja kolmen hypyn suoran ja muutaman takaakierron. Ensimmäisellä kerralla juoksin koiran kanssa siivekkeistä läpi, sitten pentunen meni hyvin yksinään.

la 7.9: Esikoisen 6-vuotissynttärit, mistä johtuen hurtat viettivät puoli päivää kodinhoitohuoneessa. Oviaukossa on portti, josta näkevät kyllä eteiseen ja keittiöön, etteivät täysin eristyksissä ole. Oletin, että aina jonkun vieraan saapuessa kuuluisi duon tervetuliaisaaria, mutta se kajahteli vain parin ensimmäisen vieraan saapuessa. Sen jälkeen koirat olivat kuin meillä ei juhlia olisikaan tai meillä olisi juhlat joka päivä. Olin todella tyytyväinen!

ma 9.9: Taimiston hieronta. Yllättävän hyvä tuomio tuli, vähemmän jumeja ja jäykkyyksiä kuin mihin ollaan totuttu, edestä tosi tiukka ja rasvapatti oikeassa kyljessä on ehkä hieman kasvanut.

Piiru sai takajalkahieronnan ja kevyen venyttelyn. Vein hurtan ulos kävelemään hierojan arvioivien silmien alle ja samaa mieltä hän oli kuin minäkin: takaa ahdas, vino ja kummallinen, oikea takajalka kulkee suoraan, vasen tunkee kiinni oikeaan ja ajoittain jopa oikean eteen. Seisoo kuitenkin ihan hyvin, välillä jopa leveästi. Yritimme ajatella, että hurtta on vielä ihan vaiheessa ja jossakin kasvun vaiheessa eikä lähelläkään valmista vielä. Lokakuun lopulla on Taimille varattu osteopaatti ja Piirullekin katselmus.

ti 10.9: Piiru tokossa: mun pitää keskittyä tekemään asioita häiriön alla siten, että pentusen olisi helpompaa onnistua, pääsisin palkkaamaan tiheämmin ja ehkä pentunen ehtisi tehdä tai tekisi vähän vähemmän niitä kaikkia muita asioita. Mutta sain kuulla hurtastani arvion: "hyvä kun sillä on moottori!"

ke 11.9: Taimin agitreenit. Mä olen huono ohjaamaan pakkovalssia, joten mun kääsnanikin on niissä huono. Nyt tuli kuitenkin tehtyä pari mun tasolleni hyvää pakkovalssia ja rimansuuntaiset hypytkin sujuivat. Keppikulma oli meille kovin vaikea ekä päässyt onnistuneesti takaaleikkaamaan.

Piirustus sai hepulin kun pääsi lopulta irti, oli pitkään kentän laidalla seuraamassa, kun muut menivät. Kontaktiin päästyä koiruus meni lujaa mutkaputkeen ja apuohjaajan houkutellessa ja palkatessa saatiin pentunen menemään vauhdilla putken jälkeen hypylle (eli siivekkeiden läpi, ei rimaa). Pisin pätkä oli takaakierto+mutkaputki+suoraan edessä hyppy. Hurttimus pyrki vahvasti mun vasemmalle puolelleni, olisko eilinen toko vaikuttanut?

Treenikaverin koirasta tuli äskettäin agivalio ja hyppyvalio, joten saimme nauttia valioluokan tarjoiluista!

la 14.9: Kouvolan näyttelystä ostin pitkän pehmeän mäyräkoiran, joka muutti kodinhoitohuoneen kaappiin. Ostopäivänä vähän heiluttelin sitä Piirun edessä, mutta en antanut koiralle. Pari päivää sitten Piiru innostui kovasti kun kaivoin keltaisen pötkön kaapista, oli vaikeuksia keskittyä mihinkään (edes sellaisiin juttuihin, mitkä kotona sujuu yleensä hyvin), joten lelu meni nopeasti takaisin kaappiin.

Kolmas kerta, kun mäyräkoira pääsi tuulettumaan, oli tänään ennen aamupalaa. Piiru oli innoissaan, mutta malttoi tehdä muutaman lyhyen pätkän seuraamista ja pari nättiä käännöstä. Katsekontaktihan niistä puuttui, tai se kohdistui mun kylkeeni, jonka takana lelu piilotteli. Etutassut kulki kuitenkin lattiaa pitkin eikä ilmojen halki, kuten Piirulla on tapana ja rytmitys oli hieno. Kolme kertaa annoin koiran napata lelun suuhunsa, mutta en laskenut irti. Kolmannella kerralla olikin vaikeuksia saada hampaat irti lelusta!

Kivaa, että on lelu, joka innostaa koiraa ihan vaan tulemalla kaapista. Ei kivaa, että se lelu on niin isokokoinen, että sitä on vaikea pistää taskuun tai muuten pitää piilossa ja sieltä sitten vetäistä palkka ns yllättäen esiin.

Iltasella alkeisharjoiteltiin matalan matalia tokohyppyjä, tavoitteena irtoaminen hypylle ilman käsimerkkiä ja muita vartaloapuja. Kun onnistui, heitin namin kauas ja otin askeleen taaksepäin, niin saatiin koko ajan pikkuisen pidennettyä välimatkaa hyppyesteeseen.

Muutamia liikkeestä maahanmenojakin tehtiin. Taipumusta lonkka-asentoon on edelleen, myös istuessa, mutta palkkaa niistä ei irtoa. Jostain syystä koiruus kuitenkin skarppasi ja teki pari tosi napakkaa ja suoraa maahanmenoa. Koska asennot olivat hyviä, vaihdoin liikkeestä maahanmenoon paikallamakuuseen. Oikein mallikkaasti pysyi paikallaan, hyvässä asennossa ja hienossa kontaktissa!

Seuraamista olisi pitänyt harjoitella tähän mennessä reilusti toteutunutta enemmän, mutta enpä ole ainakaan liikaa ja tylsäksi asti liikettä hinkannut. Tällä kertaa oli kaksi tavoitetta (tai palkkaamiskriteeriä): tassut maata eikä ilmaa kohti eli seuraaminen ei ole mikään loikkimisliike ja sitten kulmatyöskentely eli yhteisen rytmin löytäminen. Jos menen liian hitaasti, Piirustus ehtii tarjota istumista, joten mun pitää rohkeasti kääntyä ja jatkaa samalla rytmillä etenemistä, askelpituuksilla sitten huomioin, että tullaan kulmaan eikä posoteta suoraan. Aivojumppaa molemmille tää toko!

Lopuksi tehtiin katsekontaktitreeniä. Koira istuu mun edessä, mä olen polvillani tai kyykyssä, molemmissa käsissä on nami ja yksi nami maassa, kädet liikkuvat sinne ja tänne ja tiiviistä katsekontaktista saa palkan joko jommasta kummasta kädestä tai luvan kanssa saa ottaa maasta. Kyllä Piirustus tietää, mitä halutaan ja miten sen palkan saa, mutta kun maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä treenaajaa.

su 15.9: Mä trimmasin snautserin! Eka kerta mun sormille, kun otin ja nypin koko koiran. Mustan pentukarvanhan mä nypin pääosin pois jo toukokuun alkupuolella, mutta nyt lähti karvat kuonosta hännänpäähän. Olihan mahtava karva nyppiä! Kääpiösnautserillani on loistoturkki myös, mutta nyppimistä ajatellen valitettavan ja valtavan tiivis ja pohjavillaakin riittää. Siinä, missä snautserilla on yksi karva, kääpiöversiolla on ainakin kolme. Siinä, missä snautserilla jää pohjavilla selkeästi nahkaan kiiinni, lähtee kääpiöltä villa laikuittain ja se näyttää ihan kapiselta. Tää oli niin helppo ja kääpiötä nopeampi, etten ole uskoa sitä vieläkään.

Piirustuksen mielestä koko operaatio oli täysin turha. Mä kyllä selitin sille moneen kertaan, että se valitettavasti on syntynyt snautseriksi ja se tarkoittaa, että nypittävä on. Alkuun koiruus oli kovin liikkuva, vaihtoi asentoa moneen kertaan ja yritti liueta paikalta (ei mulla pöytää ole, istun lattialla), mutta mä vaan jatkoin nyppimistä. Sehän oli ihan sama missä asennossa koira oli, kun nypittävänä oli koko koira. Jostain syystä takapäätä nyppiessä Piiru otti moneen kertaan hampaillaan mun kädestä kiinni, kun taas keskeltä ja edestä sain nyppiä rauhassa. Kyljet oli kans alaosastaan sellainen paikka, että piti pentusen napata mua kädestä. Kolmas käsi olisi ollut tarpeellinen, evoluutio hoi!

Blondi siitä taas tuli, kuten toukokuussakin. Korvat näyttävät äkkiseltään kovin leveiltä, kun poskiparrat on ajeltu pois. Ajelemisessa piti ottaa mies avuksi pitämään koiraa paikallaan, suriseva masiina ei herättänyt luottamusta. Nätti siitä tuli, vaikka itse sanonkin! Yhtään en katsonut mistään tirmmausohjeista, että miltä se hyvin trimmattu snautseri näyttää. Tuskin olisi haitaksi ollut.

Kuviakin otin, mutta kameran piuha on laitettu hyvään jemmaan.