torstai 28. toukokuuta 2015

Pari kuvatusta

Lepohetkellä mies ja kolme alamittaista.


Varsinaisen päivystäjän apulainen, joka ei ole kovin hyvä työssään,
puuttuu pitkäjänteisyys ja näkyvyys.


Lautapelihetki keskimmäisen kanssa
(Lego City Alarm, mä yleensä häviän).


Piirun häntä.


Takakontti on auki, missä mun häkki, eiksme mennäkään minnekään?


tiistai 26. toukokuuta 2015

Tokot listaan

Ei tuota snautseria kisakuntoiseksi tokoilijaksi haaveilemalla saa, joten pakko kääriä hihat. Kouluttajana huomaan, miten paljon ihmiset tekevät töitä koiransa puolesta saadakseen aikaan onnistuneen suorituksen. Esimerkiksi seuraamisessa, jossa meidänkin taso on kovin vaihteleva ja suoritusvarmuutta ei ole, ihmiset kääntävät itsensä / hartialinjansa / rintakehänsä koiraansa kohti, katsovat silmiin ja suorastaan tuijottavat varmistaakseen, että koira varmasti seuraa ja pitää katsekontaktia. Saattaahan se seuraamista olla, se koiran tekeminen, mutta kumpi siinä lopulta seuraa kumpaa? Koska kouluttajana huomaan tätä jatkuvasti, katsoin samalla silmällä myös itseäni. Katsomisen seurauksena jätin ainakin toistaiseksi seuraamisen käännökset, rytminvaihdokset ja perusasennot pysähtyessä pois ja keskityin itseeni enkä koiraan. Keskityin omiin liikkeisiini, omaan tekemiseeni, omiin asentoihini, omaan ääneeni - ja ihan vain suoraan seuraamiseen. Hoitakoon koira omat liikkeensä, oman tekemisensä, omat asentonsa. Pääpaino tekemisessä on kuitenkin sanassa ilo. Alkuvuoden hormonimyllerrykset, sekä mun että koiran, teki snautserista ihan lapasen, joten tekemisen ilo piti kaivaa esiin.

Pistin seuraamisen etenemisen (ja sen vähän muunkin tokoilun) toukokuun osalta tuohon alle listaan (huhtikuussa aloitettiin ja lyhyemmistä pätkistä), yksikkö on askel ja tosiaan vaan suoraan, jos ei muuta mainintaa askelmäärän perässä ole.


5.5: 60
6.5: 70, 20 maahan = ottaa askelia, 40, 30 - ei ennakoinut maahanmenon jälkeen seuraavaa maahanmenoa!
7.5: 25 luoksetulo = lujaa mutta hyppää perusasentoon ja päätyy vinoon, 80(!), 25 seiso = ottaa askelia, 40 - ei ennakoinut seuraavaa jäävää!
9.5: 40 maahan = hidas, 30, 100(!)
10.5: tavoitteena 100 mutta 80 kohdalla tien vierustan tuoksu oli seuraamista mielenkiintoisempi, uusi yritys alkoi todella huonosti mutta päästiin loppuun eli 100, 30
11.5: 60 suoraan, 40 maahan ja 50 seiso = ottaa molemmissa jäävissä pari turhaa askelta, 35
12.5: 80, 100, 20 seiso = ottaa askelia mutta pysyy eikä ennakoinut perusasentoa
13.5: treenattiin mutten muista mitä :)
14.5: 105, 80, iloisia perusasentoja, 80, 30
15.5: 110(!), 80, 40, 20, 20, 80
16.5: 100, 100
18.5: 120(!), luoksetulo lujaa mutta vino perusasento, luoksetulo lujaa ja hyvä perusasento, asennonvaihdon ennakointia pois
19.5: 60, 60sek paikkamakuu kun hupitokoilin Taimin kanssa, paikkamakuusta luoksetulo = lujaa tuli ja hyvä perusasento!
20.5: yritin pitkää mutta koira putosi noin 40 askeleen kohdalla, pienten moitteiden jälkeen 120(!), 20, 30, 20, 2 luoksetuloa hyvillä perusasennoilla
24.5: 120, 60, hissimaahanmenoja valeheitoilla taakse, luoksetulojen jättöjä häiriöillä (jätin ja lähdinkin kesken matkan juoksemaan, siivosin olemattomia roskia maasta, juttelin Taimistolle...)
25.5: 120, 60

Millähän perusteella tuo hurtta menee luoksetulon lopussa perusasentoon? Kun joskus on tosi nätti ja joskus ihan vino.

Maahanmenoja hissitekniikalla pitää treenata ilman kääsnaa. Piiruskin etenee tosiaan sen pari askelta, joten valeheitin namin taakse ja sanoin "maahan". Valeheitolla koira putoaa hyvin eli todennäköisesti palkka kutsuu koiraa noissa maahanmenoissa, siksi palkkaus taakse. Muuten hyvä, mutta Taimisto tajusi jutun juonen heti ja asemoi itsensä Piirun taakse eli Piiru teki työt ja Taimi sai namit!

Kotitekoisten namien resepti:
800g halvinta jauhelihaa mitä kaupasta saa (esimerkiksi K-Menu päiväysvanhan ale-lapulla)
2 kananmunaa
suunnilleen desin verran kaurahiutaleita (kuvittelen sen imevän rasvaa ja antavan sitä kautta makua, kun ilman hiutaleita rasvaa on pellillä enemmän)
- kaikki sekaisin, lastan kanssa levyksi pellille ja uuniin
- jos haluaa kuivempaa, niin matalampi lämpötila ja pidempi paistoaika ja uunin luukku raollaan
- jäähtyneenä terävällä veitsellä paloiksi, purkkeihin ja pakastimeen.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Pupu siellä, poikanen täällä

Kevään merkkejä meillä päin:
- kääsna makailee auringossa reporankana
- Piiru etsii aktiivisesti pupujen hajuja.

Alkukesän merkkejä meillä päin:
- kääsna makaa nurmikolla potslojona
- Piiru löytää helposti pupuja.

Eräänä yh-iltana vein roskapussin ulos hieman ennen yhtätoista ja päätin pikapissattaa koirat samalla, sitten itsekin yöunille. Koska pari kertaa pupu on nautiskellut aamupalaansa varastomme takana, snautseri juoksee sinne aina saatuaan luvan ylittää ulko-oven kynnys. Menin itse ulos, päästin Taimin, päästin Piirun, laitoin oven kiinni ja lähdin pihalla vastakkaiseen suuntaan. Sain pussin tipautettua roskikseen, kun talon takaa kuului snautserin ajohaukku (juu-u, sillä on hieno ajohaukku, mutta kestoa siinä ei oikein ole, joko juostaan tai haukutaa, mutta molempia se ei osaa tehdä samaan aikaan tehokkaasti). Ehdin miettiä, että kuinkahan pitkälle yöhön mun pitää valvoa, että kuinka kauan koiralla menee tulla kotiin, en minä voi jättää lapsiani ja lähteä metsään etsimään keskellä yötä. Ajatus katkesi kun tajusin, että se pupu kiertää talon ja tulee talon takaa mua kohti. Lähdin juoksemaan roskisten luota pupua ja Piirua vastaan, jolloin pupu tietenkin vaihtoi reittiään. Olin onnekas, sillä pupu leikkasi etupihan poikki juuri sopivasti, että pääsin pupun ja Piirun väliin. Hampaideni välistä karjuin luoksetulokäskyä ja ihmeiden aika ei ole ohi, Piiruskinin rytmi meni sekaisin ja se katsoi lyhyesti mua silmiin. Todennäköisesti kuulostin kerrankin niin tosissani olevalta ja vakuuttuneelta mahdollisuuksistani, että koira lopetti ajon ja tuli luo. Palkkasin niin isosti kuin uskalsin, ilman että koira olisi ajatellut saaneensa luvan jatkaa jahtia. Jälkeenpäin ajattelin pupuparkaa, kun sitä ajoi takaa koira ja vastaan juoksi sekopäinen karjuva akka miehensä Reino-tohveleissa!

Takametsässä näin rusakon  istuvan kuusen alla ja valitettavasti se ei tajunnut pysyä paikallaan kun lähestyimme sitä, joten Piirukin näki sen. Rusakko pinkoi karkuun ja snautseri perässä, suunta oli meille kotiin. Nopeasti rusakko loikki rauhallisen näköisenä vastakkaisesta suunnasta ja istahti takaisin saman kuusen alle - Piirustusta ei näkynyt eikä kuulunut. Oli ihan piilokameraolo! Mentiin Taimin kanssa kotiin ja naapurin talon takana oli Piiru, kovin hämmentyneenä, mies haki sen pois.

"Meidän" hiekkatiellämme oltiin vaunuilemassa, koira vapaana ja Piiruskin jolkotteli mun oikealla puolella. Silmäkulmasta näin, että koira kääntyi äkisti ojaa kohti. Refleksien ansiosta käännyin katsomaan ja näin piskuisen pörröisen pupunpoikasen! Se pomppasi pois ojasta, pinkoi karkuun, Piiru perässä. Mä niin näin silmissäni, että kohta se poikanen kituu tossa tiellä, enempiä ajattelematta laskin irti vaunuista ja kas, hauskimmat kotivideot - tavaraa olisi ollut tarjolla: pupunpoikanen mutkitteli edellä, Piiru sen perässä intopiukeena ja karjuva akka Piirun perässä. Halutessaan Piiru olisi saanut poikasen kiinni tuosta vain, mutta nähtävästi se oli enemmäkin leikkiä. Hetken päästä Piiru pysähtyi kuin seinään ja näytti kysymysmerkiltä, kääntyi ympäri ja alkoi haistella kuusipuuta. Se pieni pupu uunotti mun koirani! Voi miten mä ihailenkaan tuommoisia sisäsyntyisiä taitoja, niin hienosti se kurvaili menemään! Piiruskin tuli käskystä luo ja jatkettiin matkaa, mun sydämeni pamppaili vielä pitkään, pahasti kerkesin säikähtää. Ei noin pienestä paistiakaan saa.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Tylsämielisyydestä vauva-arkeen

Maaliskuun kuudes oli laskettu aika. Oletin edellisten perusteella, että menee päivällä, parilla yli. Kun ylimenopäiviä alkoi kertyä, minusta tuli tylsämielinen. Odottavan aika on pitkä, sanotaan, ja minä todella vahvistan sen! Koska mies on edelleen koulussa Tuusulassa, laitokselle on meiltä kotoa matkaa noin 60 kilometriä ja minulla on taipumusta ripeään synnyttämiseen, meillä päivysti ympäri vuorokauden joko äiti tai anoppi. Lisämataluutta mielialalleni toi alati kankeutuva kroppani, jossa alaselkä petti ja säteili kipua oikeaan reiteen. Sisällä jatkuvasti huonossa asennossa lojuminen ei tee mulle hyvää, joten ajoittain pakotin itseni koirien kanssa metsään. Lyllersin menemään koirat vapaana, aikaa meni tavalliseen verrattuna tuplasti. Seuraavana päivänä en päässyt kunnolla rappusia alas, niin paljon sattui lantioon. Onneksi sain koirienulkoilutusapua äidiltä, anopilta ja Suvilta!

Kun on tarpeeksi pitkään tarpeeksi kurja olo, ei tee mieli tehdä mitään. Samaistuin Ihaa-aasiin, jonka kohdalla Nalle Puh-kirjan sisäkannessa lukee "Ihaan synkkä kolkka, soista ja surkeaa". Taimia tekemättömyys ei haitannut lainkaan samalla tavalla kuin Piirua, kääsna kun makaili pönttöuunin edessä lämmittelemässä tai upottautuneena säkkituolin uumeniin. Piirustus poti juoksujaan ja niiden jälkeistä epätasaista aikaa.

Leikatessani koirieni kynsiä, tuli Piirun kohdalla väkisin mieleeni, että tämäkin koira on jopa purrut minun käteni verille yrittäessään estää toimenpidettä. Nyt sekin sujuu enää lievällä protestoinnilla: nähdessään kynsisakset koira alkaa hiljakseen hiippailla matalana piiloon, mutta ei mene varsinaisesti karkuun. Takajalkoja leikatessa koira nojaa vahvasti joko minua vasten tai minusta pois päin, mutta sekään ei kestä enää koko aikaa vaan loppuu ennen viimeistä kynttä. Liian helppoa!

Vihdoin koitti rv 41+5 ja kolmas lapseni päätti tulla maailmaan! Kaksi päivää myöhemmin hurautimme kotiin pienen poikasemme kanssa. Entinen kuopus, nykyinen keskimmäinen, kuvaili vauvaa päiväkodissa näin: tosi pieni, kakkaa kiveksissä eikä yhtään hampaita! Koirat toki tulivat vastaan, mutta eivät olleet vauvasta kovinkaan kiinnostuneita - kääsna etenkään. Toi kääsna on omalla tavallaan ihanteellinen perhekoira: sitä ei kiinnosta lapset pätkääkään, joten ei tule ongelmatilanteita!

Piiruskinista tuli vauvavahti. Vauvan itkiessä snautseri tulee mun luo ja katsoo merkitsevästi, kulkee mun perässä jos vauva on mun sylissä ja kitisee, vauvan syödessä snautseri tulee minuun kiinni ja katsoo tiiviisti, käy sitten ihan viereen maate. Piiruskin lähestyy vauvaa ihanan varovasti, mutta pyrkii nuolemaan "pennun" päätä. Ulkoillessa Piiru toimii vapaana tosi hienosti, tulee kiitolaukalla luokse kun kutsu käy eikä ole enää ollenkaan yhtä vahvasti ottamassa ärhäkkää roolia vastaantulijoihin. Kaikista kulkijoista se ei enää edes kiinnostu!

Ollaan ulkoiltu vauvan ja koirien kanssa sekä vaunuilla että liinalla. Liina (tai vaikkapa kantoreppu) on koirallisen ja vauvallisen ihmisen pelastus! Vaunuilla ei pääse metsään eikä ihan joka paikkaan muuallekaan ja kädet pitää vaunuista kiinni. Kun lapsi on liinassa, kädet on vapaana ja maailma on auki, vaikkapa se metsä! Jostain syystä Piiru puolustaa vaunuja tahi vaunuissa nukkuvaa lasta tosi paljon ja liinavauvaa vain vähän. Ensi alkuun ulkoiltiin vain liinassa ja hihnassa ollessaan snautseri keuli eli pyrki veturiksi mun eteen, mutta tiukasti muistuttamalla käyttäytymissäännöistä hihnakäytöskin parani. Ensimmäisellä vaunu-ulkoilulla jäin suu auki katsomaan, kun snautseri alkaa huutaa ja riekkua hihnassa, kun tuli ulkoilija vastaan. Mutta sitten se vasta suuttuikin, nosti koko olemuksensa karvoja myöten ja huusi harvinaisen rumasti, kun tuli koirallinen ulkoilija vastaan. En saanut kunnolla kontaktia koiraani ja tilanteen mentyä ohi rauhoittuminenkin otti aikansa. Seuraavilla kerroilla osasin odottaa vahvaa mielipidettä vaunujen lähestyjää kohtaan ja otin koiran hanskaan reilusti pidemmältä matkalta kuin ennen. Kerta kerralta tämäkin "vaiva" on lientynyt. Ajallisesti samaan syssyyn osuivat mun raskauteni loppu, Piirun juoksut ja juoksujen jälkeinen "älkää sanoko minulle mitään tai vaatiko minulta mitään tai näytän siltä että minua hakataan joka päivä" - kausi.

Taimisto ei montaa kertaa ole vauvaa käynyt haistamassa, ilmeisesti vauva ei sen elämää ole häirinnyt. Toista on sitten, kun vauva lähtee liikkeelle, mutta Taimilainen kyllä kertoo, milloin hänen tärkeytensä omaa tilaa uhataan loukata. Isompien poikasteni ollessa vauvoja ja taaperoita Taimisto pyrki löytämään unipaikan mahdollisimman kaukaa lapsista. Jos ipana lähestyi, kääsna alkoi murista. Ipanan lähestymisen tahi loittonemisen pystyi helposti toteamaan korvakuulolta. Jos vaippahousu ei tajunnut viestiä, Taimisto murisi ja näytti hampaita ja lapsen ollessa kosketusetäisyydellä, kääsna haukahti loukkaantuneen nartun kimakkaa haukkua lapsen naamassa kiinni ja lähti pois. Lapsi säikähti ja alkoi parkua, mutta oppi hyvinkin nopeasti, että "nyt se murisee ja jos menen lähemmäs, säikähdän". Tänäkin päivänä, kun isommat pojat ovat kohta 8 ja 6, kääsnan murina riittää ja pojat tulevat sanomaan esimerkiksi "äiti, Taimi makaa kynnyksellä eikä päästä meitä ohi". Hyvin on oppi mennyt perille! Pojille riittää rohkaisuksi, kun menen näköetäisyydelle ja sanon, ettei Taimisto tee mitään. Katson Taimia ja Taimi selvästi ärsyyntyneenä päästää pojat ohi, muttei sano tahi tee mitään.

Kädet ovat täynnä työtä, kun hoidettavana on kaksi viliskanttia poikaa, vauva, kaksi koiraa, talo ja piha ja kaikkien menemiset ja tulemiset. Vauva on kuitenkin ihana ja suloinen ja koirat ovat sopeutuneet uuteen kokoonpanoon hienosti!