torstai 24. marraskuuta 2016

Yksin ja yhdessä, äänellä ja ilman

Tuolla fb:n kasvattajaryhmässä tuli puhetta koiran yksinolosta. Sellaisen koiran, jonka laumaan kuuluu muitakin koiria eikä vain ihmisiä. Tämä juttu kuuluu osittain tikulla silmään-kategoriaan eikä välttämättä vastaa kovinkaan hyvin alkuperäiseen kysymykseen.

Westie-vainaani oli tullessaan ainoa koirani/koiramme, ja se opetettiin kaikkien taiteen ja tieteen sääntöjen mukaan olemaan yksin ja tämä asia sen kanssa sujuikin aina. Koira osasi siis jäädä yksin ja olla yksin, mutta vaikeaa oli opettaa se odottamaan vielä se viimeinen hetki postilaatikolta ulko-ovelle ja etenkin ulko-ovelta tuulikaapin läpi eteiseen asti. Koira siis odotti eteisessä (käytössään sillä oli yksinollessaan eteisen lisäksi keittiö ja olohuone) ja vinkui, hyppi, pomppi ovea päin, haukkui, juoksi keittiön ja eteisen väliä. Oujee. Eikä se tehnyt sitä ihan heti, vaan se oli tammikuun lapsi ja vaikeudet alkoivat loppukesästä. Mikäs siinä, aloitettiin tehotreenit eli mulla oli tyyny, kirja ja eväät (mitään älypuhelimia silloin ollut) ja jäinkin kuistille. Koira oppi ihanan nopeasti, että turha huutaa, akka pysyy ulkona. Ulko-ovi olikin ollut vasta lämmittelyä, sillä se tuulikaapin ovi, voi herramunjee miten vaikea paikka se oli! Meidän tuulikaappimme oli tosi pieni, varmaan neliön verran ja pelkästään mun jalat on pidemmät kuin sen tuulikaapin pidempi seinä oli. Ahdasta siis oli ja tunteja paloi siellä tuulikaapissa, paikat puutuivat, kirjat vaihtuivat. Yks kaks jotain tapahtui ja mä pääsin postilaatikolta kuistille, ulko-ovelle, tuulikaappiin ja eteiseen ihan suorilta eikä koira metelöinyt! Se, että matto saattoi olla rullalla tai leluja kanniskeltu, niin se oli sivuseikka. Koira oli iloinen ja innokas, mutta se ei läähättänyt eikä piipannut tahi muutenkaan stressannut mun kotiintuloani.

Taimisto, kääsna, tuli meille, kun westie oli reilu nelivuotias. Sen yksinolotreeneistä ei ole jäänyt mitään muistikuvia, ei tainnut olla traumaattista meille kummallekaan (hihnarähjääminen oli sen erityisosaamista). Sen kanssa käytiin yhdessä westien kanssa ja erikseen treenaamassa, jos yhdessä niin treenattiin vuorotellen ja vuorotellen odottivat narun jatkona tai häkissä. Häkki olikin Taimiston, luontaisen erakon, taivas. Kyllä se halusi aina tulla mukaan, mutta alistui kohtaloonsa kiltisti.

Kun Taimisto oli eläkeläinen ja westietä ei enää ollut, tuli Piiruskin. Mä lähdin aamulla töihin, kävin ruokatunnilla kotona. Piirun kanssa treenattiin paljon kotona sisällä ja pihalla, Taimisto pääsi myös ihan mielenvirkistykseksi. Tässäkin tuli luonnostaan vuorottelua ja alkuun snautseri piippasi ja vinkui ja istui ja seisoi ja vaihtoi asentoa, mutta sitä kauemmin leikittiin Taimin kanssa. Jossain vaiheessa Taimisto alkoi käydä hihnalenkillä vain joka toinen päivä, aina se jäi nätisti kotiin.

Piiruskin on ihan omanlaisensa. Pyrkii suht vahvasti mukaan tajutessaan, että se on jäämässä jostain reissusta paitsi ja joku toinen koira pääsee. Myös mun perääni se ulvoo herkästi. Mies oli kyllä sanonut aiemminkin, että Piiru on jäänyt ulvomaan, kun mä olen lähtenyt kääsnan kanssa kaksin jonnekin, mutta kerran se luuli jääneensä ihan yksin, vaikka mä olin jäänyt kotiin. Koira istui kodinhoitohuoneessa ja alkoi ulvoa. Kuuntelin hetken vaikuttuneena, niin hienolta ulvonta kuulosti. Kun menin koiraa lähemmäs, se vain jatkoi rauhassa istumistaan ja ulvomistaan, kirjaimellisesti kurkku suorana. Puhuttelin eläintäni, puhuttelin toisen kerran, ei vaikutusta. Vasta kun seisoin ihan vieressä ja tuuppasin sitä jalallani, se lopetti hätkähtäen ja selvästi yllättyi, että koska sä nainen siihen olet tullut. Siihen loppui se ulvonta.

Mutta edelleen Piiruskinilla on taipumus ulvoa silloin, kun se kokee olevansa unohdettu ja hyljätty. Joka kerta kun poistun kotoa, se ei suinkaan ala ulvoa. Varmimmin se ulvoi silloin, kun lähdin pelkästään toisen koirani (kääsnan) kanssa ulos ja nykyäänkin silloin, kun menen pihahommiin eikä se pääse mukaan. Jos se kuulee tai muutoin vaistoaa, että mä olen lähellä mutta mun luokseni ei pääse, se todennäköisesti alkaa ulvoa. Mulla oli ennen pieni köydenpätkä, nykyään hernepussi, jonka heitän koiran lähelle lattialle, kun ulvonta alkaa, jos olen itse silti sisällä (esimerkiksi pitempi hiljainen aika yläkerrassa saattaa tarkoittaa koiralle sitä, että se unohtaa mun oikeasti olevan saman katon alla). Pelkkä puhe (lue: kovaääninenkään meteli) ei yleensä auta, koska mun koirani pääsee ulvomalla jonkinlaiseen transsiin. Sitä kuplaa ei puhkaista pelkästään korvien kautta. Jos taas lähden ulos ja koira jää sisään ja alkaa samantien ulvoa, palaan kodinhoitohuoneen ovelle, jossa pamautan kämmenellä ikkunalasia ja karjaisen "ei!" Siksi karjaisen, että en avaa ovea ja palaa koiran luo, käyn vain antamassa palautteen. Toistaiseksi toimii ja ulvonta loppuu. Pelkkä karjaisu oven ulkopuolellakaan ei riitä, mutta tuo oveen tai ikkunaan pamauttaminen auttaa. En tiedä auttaisiko pelkkä oveen kolauttaminen, siihen tulee niin spontaanisti mukaan tuo aito ärsyyntyminen.

Pieniä yksinolotreenejä tulee arjessa ihan luonnostaan, ollaan sen verran menevää sakkia. Pieniä treenihetkiä (toko, dobo, yhdistelmä, aarteenetsintä) tulee myös suunnitellusti ja ex tempore ja koirat pääsevät hommiin vuorotellen. Sisällä treenataan ja leikitään eniten eteisessä ja olohuoneessa. Eteiseen näkee kodinhoitohuoneen portin väleistä, olohuoneeseen ei. Joskus tulee piippausta tai vinkunaa, kun toinen koira touhuaa olohuoneessa ja portin takana oleva vain tajuaa, että tuota toista kehutaan ja sillä on kivaa. Häiritseehän se! Mutta koskaan ei sieltä portin takaa pääse, ennen kuin on koira on sen verran rauhoittunut, että pysyy suunnilleen paikallaan eikä pidä ääntä. Joskus teen niinkin, että suoritusvuoro vaihtuu tarkoituksella tosi tiheään. Silloin on huvittavaa seurata, miten koirat vaihtavat sujuvasti vuoroa pienestäkin vihjeestä eli toinen menee vauhdilla portin taakse ja toinen tulee samalla pois eikä kumpikaan piippaa tai muuten elämöi, seuraavat vaan nenä portissa kiinni mitä toisen kanssa tehdään ja milloin on taas oma vuoro. Voi myös olla, että treenaan vaan toisen koiran kanssa, jos portin takana oleva ei rauhoitu riittävästi ja riittävän nopeasti, se menettää leikkihetkensä. Näin tapahtuu tosi harvoin enkä ole varma oppiiko koira siitä mitään, mutta ainakaan en palkkaa levottomuudesta ja huonosta käytöksestä.

Omakotitalossa kun asutaan, niin äänettömyys ei ole ollut tiukimpia kriteerejäni, vaikka sisällä (tai muuallakaan) ei turhaan haukuta ja huonolla käytöksellä ei saa juuri mitään aikaan. Westieni kanssa asuttiin useampi vuosi kerrostalossa. Fiksu piski oppi haukkumaan suu kiinni sisällä, jolloin sillä oli ikään kuin äänenvaimennin käytössä! Sain kuulla naapureilta myöhemmin, kun koiralla oli jo jonkin verran ikää, että useampikin oli ajatellut pennun nähdessään, että no niin, nyt täällä alkaa kuulua koiran haukuntaa. No ei kuulunut, ja sitäkin sitten ääneen ihmettelivät, että miksi se ei koskaan hauku. Westiellä oli niin iso motivaattori, että se opetti itsensä haukkumaan suu kiinni: pieni koira parka halusi nähdä ulos, mutta se onnistui vain kiipeämällä sohvan suht kapealle selkänojalle, jossa piti istua neljä tassua vierekkäin. Siinä sai istua ja seurata maailmaa, mutta siitä joutui saman tien alas, jos haukkui ääneen. Palkkio oli kohdallaan, joten homma toimi. Joskus joku koira meni niin läheltä, että westieltä pääsi haukahdus. Välittömästi se katsoi minua ja odotti tuomiotaan, että saanko olla vai komennatko pois. Oli se vaan välkky eläin.

Piiruskin sanoo myös vuf, kun naapurin pojista joku lähtee kouluun tai toiseen naapuriin tulee auto pihaan. Sen yhden vuffin saa sanoa, seuraavasta tulee palaute ja häätö pois eteisestä, jolloin koira ei enää näe mitä tapahtuu. Oltiin oltu jo pitkään hyvinkin seesteisessä tilanteessa ja homma toimi hienosti (koira sanoo ilmoitustyyliin vuf ja mä vastaan sanomalla "kiitos", jotta koira tietää mun huomanneen ilmoituksen ja vastuu asiasta siirtyy minulle), mutta viime viikot on olleet jotain ihan muuta. Tää pennun tulo sekoitti tota koiraa ja nyt opetellaan pennun kanssa miten meillä eletään ja snautserin kanssa muistellaan miten meillä elettiin ennen pentua ja pyritään jatkamaan sitä. Onneksi tämä mäyräkoiran alku ei ole innokas haukkumaan sisällä ohikulkijoita ja ulkoa kuuluvia ääniä, siksikin puutun Piirustuksen käytökseen hanakasti. Jos mun nyt tarttis muuttaa kerrostaloon, niin siitä tulisi ihan kamalaa, koska äänet ja ihmiset ja muut kulkijat tulisivat paljon lähemmäs kuin mitä ne ovat täällä haja-asutusalueella. Totuttaminen reviirin selkeään pienenemiseen olisi todella työlästä.

Meillä käy jonkin verran koirille vieraampaa väkeä ja hyvin usein koirat viettävät silloin aikaansa portin takana kodinhoitohuoneessa. Esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhliin tulee useampi autollinen väkeä ja kukin omalla aikataulullaan. Ensimmäiset vieraat haukutaan ja portin takana pompitaan, mutta kun kukaan ei reagoi koiriin, ne hiljenevät ja tyytyvät seuraamaan tilannetta ja lopulta menevät nukkumaan. Ihmiset tulevat ja menevät. Joskus koirat ovat lyhyen hetken suljetunkin oven takana ihan arkipäivän tilanteissa ja hiljaista siellä on. Joskus tulee vahva ilmoitushaukku, mutta sen kuittaan kiitoksella. 

Pentukin on ollut joitakin kertoja ihan yksin kotona. Mikään tavara ei ole liikkunut eikä lattialle ole ilmestynyt lätäköitä, koira ja sen peti on ollut lämpöisiä ja mäyrä on haukotellut ja venytellyt tullessaan vastaan. Suosiolla se on jäänyt sisään portin taakse eikä ääniä ole kuulunut mun ollessani pihalla tai tullessani kotiin. Alku on tosi lupaava! Vai olisiko tuo vaan nauttinut rauhasta ja hiljaisuudesta?

Mä tykkään koirista, jotka niin sanotusti viihtyvät itsekseen silloin, kun sen aika on. Aika on joka päivä ja moneen kertaan, esimerkiksi koirilla ei ole mitään asiaa yläkertaan (jossa meillä on makuuhuoneet), ei aihetta norkoilla ruokapöydän luona tai alla silloin kun ihmiset syövät, jos laitan ruokaa tai tehdään lasten kanssa läksyjä mä keskityn niihin hommiin enkä kaipaa koiria jalkoihin pyörimään. Joskus käyvät vilkaisemassa, että olisko meille jotakin, mutta jos ei ole, painuvat takaisin omiin hommiinsa. Tietäväthän ne, että joka päivä niille on jotain hommia ihmistensä kanssa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Hulda tuli taloon

Mies haluaa metsästyskoiran. On halunnut jo vuosia. Minä en joinain päivinä halua enää ikinä yhtään koiraa.

Mies haluaa jämtlantilaisen hirvikoiraksi. Mä en. Minä en halua sitä karvamäärää kotiini, enkä pihalleni tarhaa tai haukkuvaa koiraa. Naapuritkin on sen verran kivoja, etten halua heille moista iloa. Toki voin itse lähteä aamulla töihin ja laittaa hurtan tarhaan, enhän ole itse kuulemassa. Ja onhan mulla ollut harmaa norjalainen ja ihana eläin olikin, mutta ei.

Mies haluaa beaglen jäniskoiraksi. Mä en. Meillä on pihassa nytkin kaksi vakiopupua ja satunnaisia kävijöitä enemmän ja vähemmän. Sinne se pieni jäniskoira lähtisi ohjuksena, junarata on turhan lähellä ja mulla on muutakin tekemistä kuin odottaa koiran kotiutumista. Enkä halua senkään karvoja kotiini.

Mies haluaa mäyräkoiran. Mäkin ehkä. Kunhan se on isommasta päästä ja karkeakarvainen, uljas uros nimeltään Taisto. Pennun aika olisi sitten vuodenvaihteessa ja siitä eteenpäin, kun miehen koulu kevenee lähipäivien osalta. Piiruskin olisi silloin neljän vanha ja ikäero olisi oikein sopiva.

Mies on puhunut mäyräkoirastaan kesästä asti tavallista aktiivisemmin, selannut nettiä, puhunut metsästyskoirallisten tuttujensa kanssa, opiskellut koiranettiä ja pevisaa. Lopulta se laittoi viestiä kolmelle kasvattajalle ja jäimme odottamaan. Emme ehtineet nousta pöydästä ja aloittaa odottamista, kun puhelin soi. Mietimme viikonlopun yli ja lokakuun viimeisenä päivänä kävimme Heinolassa kylässä.

Syksyllä puhuimme, että talvella tai keväällä sitten. Noh, jos ulos katsoo niin talvihan se jo on ja ilmeisesti kevätkin kovin lähellä, sillä tänään meille muutti Pikkunokan Hulda, syntynyt 15.7.2016. Mikä sen nimi on, kysyi esikoinen. "Hulda." "Eikö muun nimisiä ollut vapaana?" Miehen mielestä Hulda on oikein hyvä nimi, joten sillä mennään.





Huldastakin kirjailen asioita tänne blogiin. Metsästysreissuista en tietenkään pysty itse kirjoittamaan raportteja, katsotaan innostuuko mies. Jos ei, niin sähkeuutistyyppisiä juttuja sitten vaan niistä retkistä ja tietysti selontekoa tästä meidän arjesta. Ensivaikutelma Huldasta meillä: utelias, vilkas, ei hätkähdä helposti (esim nuorimmaisen lattialle tiputtamaa autoa), syö halukkaasti, innostuu leluista, viihtyy sylissä. Naamakuvat ei tästä vilkkaasta otuksesta helpolla onnistu, joten pari erilaista kuvakulmaa:



perjantai 4. marraskuuta 2016

Nypitty hurtta hihnasta irti

Ihan vaan itselleni muistiin, että trimmikello (se Eilan antama kaks viikkoa) kilahti käyntiin 9.10. ja just just riitti - ainakin jos silleen hämärässä sormien välistä katsoo.

Piiruskinin kasvattaja laittoi piiiitkän aikaa sitten fb-ryhmäänsä videon, jossa koiran ulkoiluttajalta lipeää hihna kädestä ja koira ei reagoi yhtään mitenkään, jatkaa vaan matkaa täysin välittämättä siitä, onko hihnan päässä joku vai ei. No, mä kokeilin silloin kerran, ja kun mitään ei tapahtunut, niin unohdin koko jutun. Sitten aattelin ottaa jutun videolle, mutta oli tosi vaikeeta kuvata itse, kulkea muka luonnollisesti ja hups vaan tiputtaa hihna. Ei luonnistunut.

Sitten meni taas jonkun aikaa ja muistin tän. Ei muuta kuin seuraavalla lenkillä kevyesti liu'uttaen hihnasta irti ja pysähdyin. Mitä teki hurtta? Ekalla kerralla kiersi vesilätäkön ja kääntyi sitten katsomaan, että mihin sä oikein jäit. Toiselleakerralla se meni ojan toiselle puolelle kakalle, onneksi ei osunut hihnan päälle. Että typerä testi, ei tapahtunut mitään.

Elävässä elämässä kyllä tapahtuu. Oltiin lokakuun toisena viikonloppuna yön yli Piiruskinin kanssa kahteen tyttöön ja lähdettiin aamusta vähän pitemmälle rinksalle. Oltiin maakaasuaseman takana, kun silmieni edestä vilahti pupu ja heti perään snautseri. Turha siinä on huudella, jäin odottamaan. Lyhyen kimakan ajohaukun jälkeen tuli aivan hiljaista. Odottelin tovin ja arvoin, että jatkanko matkaa, pysynkö paikallani vai lähdenkö omia jälkiäni takaisin päin. Lopulta päädyin palaamaan samaa reittiä kotia kohti ja kuulin Piirustuksen ulvovan. Se ei koskaan ulvo kuin henkisessä hädässä eli hyljättynä unhottuna aivan. Pistin tossua toisen eteen ja naapuri poikineen tuli vastaan. Eivät olleet nähneet eivätkä kuulleet mun hurttaani. Ei hyvä. Jatkoin matkaa ja olin jo padolla, kun taas kuulin ulvontaa. En osannut tehdä muuta kuin mennä kotiin ja siellähän se höhlä hurtta oli: istui ulko-oven takana selkä pihaan päin ja ulvoi, kun kukaan ei päästä sisään! Hihkaisin sille "heippa!" ja se kääntyi ympäri. Puhekupla koiran pään päällä kysyi, että mitä hittoa sä nainen siellä teet, miksi et avaa minulle ovea! Häkellyksestä toivuttuaan Piiruskin loikki mun luokseni ja palasi ovelle odottamaan, että pääsisi äkkiä sisälle. Kaikkea sitä.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lokakuun treenitaulukko

Kokonaisfiilis yksi: mulla on hieno eläin!
Kokonaisfiilis kaksi: mä en ehdi treenata!

4.10. kotipiha

kaukot = ihanan innokas treenikaveri, vinkupallopalkalla, mikä on meille tosi harvinaista!

6.10. kotipiha
täyskäännöstreeniä = käännös oikeaan seis
seuraaminen = pikkasen normia ja juoksua (juostaan aivan liian vähän!)

jäävät = seiso ja istu jees, maahan ei sitten millään! Peruutuserottelun kautta sain huijattua takaisin seuraamiseen ja hurtan maahan

7.10. Käpälämäki
agitreenit
Keinu ilman pehmikkeitä jännittää, mutta a-este oli hienoin ikinä mitä Piiruskin on esittänyt - kaukaa ja kaunis alastulo!

tokotreenit
merkin kierto = tiivistämistä ja vaihdoin sanan lennosta, kun nyt sekoittaa hyppysiivekkeeseen (toim huom: palasin heti seuraavassa treenissä vanhaan käskysanaan ja pidän jatkossa huolta, että agitavarat kuuluu vaan agiin)

seuraaminen = suoraan, käännös oikeaan, käännös oikeaan seis, vähän hidastakin

ruutu = 1-3 läpijuoksuja, 4 seiso+ole hyvä, 5 läpijuoksu, 6 valui takarajalle, 7 seiso + ole hyvä, 8-9 läpijuoksuja

11.10. kotipiha
nouto = lähtee ekalla käskyllä, mutta jää kapulan taakse seisomaan pää alhaalla, tätä henkistä jumia työstettiin pois

jäävät = ekalla maahan mut ei toista kertaa ilman henkistä pakottamista, muut jäävät ok, niiden jälkeen meni monta kertaa tosi nätisti ekalla käskyllä maahan, en ymmärrä yhtälöä

kaukot = 3-4 metristä hienolla tekniikalla, 6-7 metristä askeltaen, tähän etsitään muutosta, maahanmenoissa koira kääntää rintamasuuntaansa vahvasti vasemmalle ja joutuu asettelemaan takajalkojaan, joku jumi vissiin jossain

nouto = istuin etupihalla alarappusella kapulan ja namipurkin kanssa, lyhyitä noutoja, seassa muutama pitkä heitto, lopulta vain pitoja eli koira otti mun kädestä kapulan ja antoi takaisin, nää oli Piirun mielestä kivoja, katsoi silmiin, heilutti häntää ja otti ja irrotti kapulaa, tais olla helppoa!

14.10. Käpälämäki
agitreenit = hypyt ekaa kertaa kaikki 50cm, iloinen kevyt ja rento koira, jonka kanssa oli ilo tehdä, keinu jännittää mutta uskalsi mennä ekalla kerralla loppuun asti, renkaankin meni vaikka joutui miettimään ja mikä parasta, täyspitkät kepit vauhdilla oikein sisään ja sairaan hienosti loppuun asti - jeeeeee!

19.10. Suvin halli
nouto = katastrofi

kepit = 4 keppiä pari kertaa tosi hyvin, sen jälkeen otin neljä keppiä lisää ja edelleen tosi hyvin, sisäänmenoistakin alkaa olla käryä, pääsin edelle ja sivulle, kunhan pari kertaa olin vaatinut tekemään viimeisenkin välin, vaikken olisikaan itse ihan lähellä.

nouto = keppitreenin luomalla hyvällä sykkeellä noutokapulan kimppuun ja kyllä se leikin kautta alkoi auttavasti sujua

22.10. Riikan tokokoulutus (oma postaus tästä täällä )

23.10. kotipiha
nouto = ottaa ekalla käskyllä ja tuo mulle!

ruutu = alkuun tosi hyvä, en hyväksynyt takanauhalle asti valunutta seisomista ja sen jälkeen koira ilmeisesti koki tuomion vääräksi ja loukkaantui, piti tsempata tosi paljon, sain esikoisen liikkuriksi!

nouto = esikoinen liikkuroi, perussuorituksia perusvirheineen (erivauhtiset meno ja paluu, vino perusasento), mutta mikä tärkeintä, ottaa ekalla käskyllä kapulan suuhun ja tuo!

kaukot = yksi kuuden vaihdon sarja 6 metristä, oikein hieno! Lisää treeniä pelkkänä leikkinä ennen loppujuoksuja, tosi läheltä tehtiin iloisia hissivaihtoja

24.10. Suvin halli
kepit x 8 = pieni käsiapu sisäänmenoon, pari kertaa ennen keppejä tehtiin kaksi hyppyä ja putki (olivat valmiina edellisen treenaajan jäljiltä), tajusin, ettei mun koirani osaa mennä pujotteluun sisään, jos mä en ole vieressä tai mieluummin askeleen verran edellä

kepit x 4 = minä keppien vasemmalla puolella askeleen päässä ekasta kepistä. Yritin kädellä ja sanoilla auttaa koiraa tajuamaan mitä haluan eli että koirani menisi ihan itse pujotteluun sisään ja pujottelisi ne neljä keppiä. Ei ollut helppoa, mutta oli hieno tunne huomata lampun syttyvän snautserin päässä. Lopulta meni tosi hienosti ne neljä keppiä itsenäisesti mun seistessä paikallaan.

Vaihdoin oman paikkani keppien oikealle puolelle askeleen päähän ekasta kepistä ja tunnelma muuttui täysin, oli kuin oltaisi alusta aloitettu eikä olisi alla yhtään onnistumista vasemmalta puolelta. On ne kepit vaan erikoinen este! Alkuun pääseminen tuntui työläämmältä kuin vasemmalta puolelta, mutta lamppu syttyi koiralla tässäkin harjoituksessa. Koira suoritti itsenäisesti neljä keppiä ja pääsin palkkaamaan useammankin kerran. Näitä lisää!

nouto = nosti ekalla käskyllä, kehuin kovasti, muutama kokeenomainen toisto, pitää muistaa ottaa koiralta kapula pois oikealla kädellä, niin sujuu varmemmin ja näyttää nätimmältä

merkin kierto = tiivistämistreeniä, seassa yksi pitemmän matkan kokeenomainen ja siinä kaarratus oli huomattavasti vähäisempää kuin ennen tiivistystreenien aloittamista, ehkä tämä tästä joskus toimii

25.10. jostain koiratreeniblogista bongattuja vinkkejä:
ruutu = juuri ennen ruudun etunauhaa eli silloin kuin antaisin joko seiso-käskyn sanon joko seiso tai ole hyvä, opettaa koiraa kuuntelemaan ja vähentää ennakointia. Nythän mä olen sanonut seiso vähän ennen ruutua tai kehut läpijuoksusta vasta kun koira on ohittanut ruudun.

merkin tiivistäminen = tötsän viereen voi laittaa pujottelukepin tai useammankin aidaksi ja ohjaamaan tiiviimpään kiertoon silloin, kun haluaa kokeilla kokeenomaisempaa liikettä

peruutus = myös tässä liikkeelle oikealla jalalla, tavoitteena saada koira nostamaan takapuolensa tästä vihjeestä, kun ohjaajan painopiste siirtyy taaemmas, omat polvet voivat nousta korostetusti korkeammalle peruuttaessa kuin eteenpäin mentäessä

27.10. olohuone
kaukot = 2 sarjaa 4-5 metristä hienosti, sitten alkaa tulla virheitä

peruutus = käskysanana peru, lähtö oikealla jalalla, polvet sotilaallisen korkealla, alkaa sujua perusasennostakin, mutta huomasin, että pitää ruveta peruuttamaan pitempää matkaa kuin tuo olohuoneen matto, koira ennakoi maton toisessa päässä perusasentoa, vaikka mä vielä otin marssiaskelia.

28.10. Käpälämäki
agitreenit
Kovasti paljon opittavaa ja mietittävää meille molemmille, Sari on mulle oikein hyvä kouluttaja - kunpa se jaksais meitä kovapäisiä! Mä olen käyttänyt Piiruskinista jo pitkään sanaparia elastinen panssarivaunu ja nyt Sari sanoi sitä junaksi, kun se vaan puksuttaa menemään raiteillaan eikä turhaan sivuille vilkuile - silloin kun ohjaus on ajoissa. Sellainenhan se on *sydänhymiö tähän* Pitkät kepit ei vielä toimi, sisäänmenot oli hyviä, puomille meni kiitolaukkaa.

tokotreenit
nouto = pientä hiomista joo ja pitää muistaa se ja tää ja toi, mutta yksi suoritus (tehtiin varmaan neljä kokeenomaista) oli ihan huipputasaista työtä!

ruutu = joku häiritsi Piirustusta tosi pahasti, pyrki vahvasti kiertämään koko ruudun vasemmalta puolelta eikä koira keskittynyt juuri lainkaan. Isosti autettuna ja lyhyestä matkasta sain koiran menemään ruudusta läpi namialustalle ja lopulta koko matkasta pelkällä käskyllä. Kun tein tavallisuudesta poiketen kaksi pysäytystä peräkkäin, niin seuraavalla lähetyksellä koira himmaili reilusti ja selvästi ennakoi pysäytystä. Kun sanoin pysähtymiskäskyn tilalla ole hyvä eli annoin luvan mennä palkalle namialustalle, koira ennakoi niin vahvasti, että vaikka käskysana oli eri ja sävy aivan toisenlainen kuin pysähtymään vaadittaessa, niin hurtta pysähtyi seisomaan ruutuun!

Mikä taas oli hienoa huomata, niin mun sanottua "seisomisen kautta" koira käänsi päänsä kohti ruutua. Olen toiveikas!

merkin kierto = jos ei alkuun tee tiivistämistreeniä, niin näköjään edelleen kaarrattaa paluumatkalla reilusti - mikä ei siis ole yllätys, vanhat tavat elävät selkäytimessä pitkään.

Loppujuoksutuksessa pallon kanssa vähän sitä sun tätä. Koira itse lopetti leikin viemällä pallon kauniisti namipurkin päälle ja menemällä juomaan.

29.10. tokokoe (josta oma postaus täällä)


30.10. olohuone
peruuttaminen = hurtta alkaa osata peruuttamaan lähtemisen ja lyhyen matkan peruuttamisen, mutta samalla vauhtia alkaa olla liikaa eikä peruuttaminen muistuta seuraamista liki lainkaan

Kaukot = läheltä joitakin asennonvaihtoja, olen ajatellut ottaa vihjesanaksi "kauko" (todella innovatiivista), jotta koira osaisi mennä maahan oikein. Nyt menee ihan tuurilla perusasennosta maahan vain etupään pudottamalla ja joskus heittää myös takapäätä taaksepäin.