maanantai 18. toukokuuta 2015

Tylsämielisyydestä vauva-arkeen

Maaliskuun kuudes oli laskettu aika. Oletin edellisten perusteella, että menee päivällä, parilla yli. Kun ylimenopäiviä alkoi kertyä, minusta tuli tylsämielinen. Odottavan aika on pitkä, sanotaan, ja minä todella vahvistan sen! Koska mies on edelleen koulussa Tuusulassa, laitokselle on meiltä kotoa matkaa noin 60 kilometriä ja minulla on taipumusta ripeään synnyttämiseen, meillä päivysti ympäri vuorokauden joko äiti tai anoppi. Lisämataluutta mielialalleni toi alati kankeutuva kroppani, jossa alaselkä petti ja säteili kipua oikeaan reiteen. Sisällä jatkuvasti huonossa asennossa lojuminen ei tee mulle hyvää, joten ajoittain pakotin itseni koirien kanssa metsään. Lyllersin menemään koirat vapaana, aikaa meni tavalliseen verrattuna tuplasti. Seuraavana päivänä en päässyt kunnolla rappusia alas, niin paljon sattui lantioon. Onneksi sain koirienulkoilutusapua äidiltä, anopilta ja Suvilta!

Kun on tarpeeksi pitkään tarpeeksi kurja olo, ei tee mieli tehdä mitään. Samaistuin Ihaa-aasiin, jonka kohdalla Nalle Puh-kirjan sisäkannessa lukee "Ihaan synkkä kolkka, soista ja surkeaa". Taimia tekemättömyys ei haitannut lainkaan samalla tavalla kuin Piirua, kääsna kun makaili pönttöuunin edessä lämmittelemässä tai upottautuneena säkkituolin uumeniin. Piirustus poti juoksujaan ja niiden jälkeistä epätasaista aikaa.

Leikatessani koirieni kynsiä, tuli Piirun kohdalla väkisin mieleeni, että tämäkin koira on jopa purrut minun käteni verille yrittäessään estää toimenpidettä. Nyt sekin sujuu enää lievällä protestoinnilla: nähdessään kynsisakset koira alkaa hiljakseen hiippailla matalana piiloon, mutta ei mene varsinaisesti karkuun. Takajalkoja leikatessa koira nojaa vahvasti joko minua vasten tai minusta pois päin, mutta sekään ei kestä enää koko aikaa vaan loppuu ennen viimeistä kynttä. Liian helppoa!

Vihdoin koitti rv 41+5 ja kolmas lapseni päätti tulla maailmaan! Kaksi päivää myöhemmin hurautimme kotiin pienen poikasemme kanssa. Entinen kuopus, nykyinen keskimmäinen, kuvaili vauvaa päiväkodissa näin: tosi pieni, kakkaa kiveksissä eikä yhtään hampaita! Koirat toki tulivat vastaan, mutta eivät olleet vauvasta kovinkaan kiinnostuneita - kääsna etenkään. Toi kääsna on omalla tavallaan ihanteellinen perhekoira: sitä ei kiinnosta lapset pätkääkään, joten ei tule ongelmatilanteita!

Piiruskinista tuli vauvavahti. Vauvan itkiessä snautseri tulee mun luo ja katsoo merkitsevästi, kulkee mun perässä jos vauva on mun sylissä ja kitisee, vauvan syödessä snautseri tulee minuun kiinni ja katsoo tiiviisti, käy sitten ihan viereen maate. Piiruskin lähestyy vauvaa ihanan varovasti, mutta pyrkii nuolemaan "pennun" päätä. Ulkoillessa Piiru toimii vapaana tosi hienosti, tulee kiitolaukalla luokse kun kutsu käy eikä ole enää ollenkaan yhtä vahvasti ottamassa ärhäkkää roolia vastaantulijoihin. Kaikista kulkijoista se ei enää edes kiinnostu!

Ollaan ulkoiltu vauvan ja koirien kanssa sekä vaunuilla että liinalla. Liina (tai vaikkapa kantoreppu) on koirallisen ja vauvallisen ihmisen pelastus! Vaunuilla ei pääse metsään eikä ihan joka paikkaan muuallekaan ja kädet pitää vaunuista kiinni. Kun lapsi on liinassa, kädet on vapaana ja maailma on auki, vaikkapa se metsä! Jostain syystä Piiru puolustaa vaunuja tahi vaunuissa nukkuvaa lasta tosi paljon ja liinavauvaa vain vähän. Ensi alkuun ulkoiltiin vain liinassa ja hihnassa ollessaan snautseri keuli eli pyrki veturiksi mun eteen, mutta tiukasti muistuttamalla käyttäytymissäännöistä hihnakäytöskin parani. Ensimmäisellä vaunu-ulkoilulla jäin suu auki katsomaan, kun snautseri alkaa huutaa ja riekkua hihnassa, kun tuli ulkoilija vastaan. Mutta sitten se vasta suuttuikin, nosti koko olemuksensa karvoja myöten ja huusi harvinaisen rumasti, kun tuli koirallinen ulkoilija vastaan. En saanut kunnolla kontaktia koiraani ja tilanteen mentyä ohi rauhoittuminenkin otti aikansa. Seuraavilla kerroilla osasin odottaa vahvaa mielipidettä vaunujen lähestyjää kohtaan ja otin koiran hanskaan reilusti pidemmältä matkalta kuin ennen. Kerta kerralta tämäkin "vaiva" on lientynyt. Ajallisesti samaan syssyyn osuivat mun raskauteni loppu, Piirun juoksut ja juoksujen jälkeinen "älkää sanoko minulle mitään tai vaatiko minulta mitään tai näytän siltä että minua hakataan joka päivä" - kausi.

Taimisto ei montaa kertaa ole vauvaa käynyt haistamassa, ilmeisesti vauva ei sen elämää ole häirinnyt. Toista on sitten, kun vauva lähtee liikkeelle, mutta Taimilainen kyllä kertoo, milloin hänen tärkeytensä omaa tilaa uhataan loukata. Isompien poikasteni ollessa vauvoja ja taaperoita Taimisto pyrki löytämään unipaikan mahdollisimman kaukaa lapsista. Jos ipana lähestyi, kääsna alkoi murista. Ipanan lähestymisen tahi loittonemisen pystyi helposti toteamaan korvakuulolta. Jos vaippahousu ei tajunnut viestiä, Taimisto murisi ja näytti hampaita ja lapsen ollessa kosketusetäisyydellä, kääsna haukahti loukkaantuneen nartun kimakkaa haukkua lapsen naamassa kiinni ja lähti pois. Lapsi säikähti ja alkoi parkua, mutta oppi hyvinkin nopeasti, että "nyt se murisee ja jos menen lähemmäs, säikähdän". Tänäkin päivänä, kun isommat pojat ovat kohta 8 ja 6, kääsnan murina riittää ja pojat tulevat sanomaan esimerkiksi "äiti, Taimi makaa kynnyksellä eikä päästä meitä ohi". Hyvin on oppi mennyt perille! Pojille riittää rohkaisuksi, kun menen näköetäisyydelle ja sanon, ettei Taimisto tee mitään. Katson Taimia ja Taimi selvästi ärsyyntyneenä päästää pojat ohi, muttei sano tahi tee mitään.

Kädet ovat täynnä työtä, kun hoidettavana on kaksi viliskanttia poikaa, vauva, kaksi koiraa, talo ja piha ja kaikkien menemiset ja tulemiset. Vauva on kuitenkin ihana ja suloinen ja koirat ovat sopeutuneet uuteen kokoonpanoon hienosti!

2 kommenttia:

Tarja Tervonen kirjoitti...

Voi miten muistuukaan reilun 20 vuoden takaiset ajat mieleen!
Lissu vahti Villen synnyttyä niin vaipanvaihdot kuin imetystuokiotkin, oli saanut jo omia pentuja ja jotenkin katsoimme, että kirjaimellisesti vahti toimintaani äidillisesti vieressä viisaten :D
Teillä on todellakin ns ruuhkavuodet! Ja hyvin ne sujuu, nimim. kolme toopea, kaksi vaippalasta, talo ja piha, jolla en sitten loppujen lopuksi päättänyt ikinä kasvattaakaan mitään....
Mukavaa kesänodotusta ja hauskoja hetkiä! Niitä taatusti tulee piisaamaan :)

Mirkka kirjoitti...

Kiitos toivotuksista :) Huumori riittää niin kauan kun saan nukkua edes jotenkin. Mä kasvatan kaikenlaista tuolla pihallani, vaikka hommaa siinä riittää ihan joka päivälle. Siinä on kuitenkin jotain todella hienoa, kun aamulenkiltä kurvaa kasvimaan kautta ja saa tuoretta lautaselle, vaikkapa salaattia, kurkkua, vattuja, mansikoita, porkkanoita, herneitä.