keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Henkilökohtainen hygienia

Kuten kaikki uudet asiat, tämäkin vaatii opettelua. Enemmän pennulta, mutta jonkin verran myös minulta, kun hoitotoimenpiteiden kohde on uusi. Taimisto osaa jo.

Hampaat
Piirustuksella on edistyksellinen hammasharja. Siinä on ikään kuin kaksi puolta rinnakkain eli se pesee hampaat molemmilta puolilta ja lisäksi päältä yhdellä kertaa! Kananmakuinen hammastahna näyttää maistuvan ja harjauksen ajan pentunen makailee selällään. Ja jättää kerrankin mun sormeni rauhaan eikä yritä pureskella niitä! Tätä harjoitellaan iltaisin, ihan turha luulo, että mun aamuihini mahtuisi mitään, minkä voi jättää tekemättä (omat hampaat harjaan kyllä, toim. huom.).

Kynnet
Kaksi edellistä, kääpiökokoista, koiraani olen opettanut olemaan mun sylissäni selällään kuono lähellä mun suuta. Mulla on ollut nami suussa ja aluksi joka kynnen jälkeen saa luvan ottaa se nami. Tästä on päästy sitten kynsi kynneltä siihen, ettei aikuiselle mitään nameja anneta koko operaation aikana ja harvoin jälkikäteenkään. Tämä uusin perheenjäsenemme kun aikoo kasvaa valtavaksi (tassujen jämäkkyydestä päätellen), niin sylissä makaaminen ei liene paras mahdollinen vaihtoehto. Ajattelin, kun se hampaiden harjaus selällään maaten sujuu niin hyvin, että manikyyri hoidettais samalla tavalla. Olis sitten tuttu asento, hoidot vaan vaihtuis.

Ajattelu ja elävä elämä eivät kohdanneet. Piirustus, draamakuningatar, aloitti sellaisen ulinan ja kiemurtelun nähtyään kynsisaksien lähestyvän, etten osannut varautua. Pentu huomasi takuulla hätkähdykseni ja sai siitä vahvistusta omalle toiminnalleen. Niin kuin se kokovartalokiemurtelu ja paniikkilaulanta mitään auttais, ainakaan enää toista kertaa. Koiruus päätyi siis mahalleen maate, mä polvilleni lattialle ikään kuin koiran päälle, juttelin mukavia, odotin hurtan rentoutuvan. Pitkä odotus palkittiin, mutta (tuskan) hiki ehti tulla. Kun etutassuista oli kynnet leikattu ja tunnelma oli rauhallinen, päästin pennun rauhallisesti vapaaksi ja jätin takatassut (hamaan) tulevaisuuteen.

Tulevaisuuskin tuli toki vastaan. Inspiraatio iski, laitoin musiikkia soimaan, otin kynsisakset ja pennun, pistin sen selälleen ja odotin. Kun kevensin otetta, alkoi kiemurtelu, ulina ja sormieni pureksiminen välittömästi. Mä keskityin musiikkiin ja siihen,  miltä pentu mun käsissäni tuntui. Hiki tuli taas ja yhtään en saanut kehua tai pentunen luuli operaation päättyneen ja yritti kammeta pystyyn. Ei siis nameja, ei kehuja, vain hiljakseen lauleltuja laulunsanoja - ja leikatut kynnet! Ihan kamalaa oli ja parin päivän päästä tarttis taas. Huh!

Sanomalehdet
Sanomalehtiä pitää muistaa tuoda töistä ja kiertää taas naapurusto. Hädän sattuessa pissa tulee sanomalehdelle, mutta nimen hihkaisu riittää ja pentunen kestää hienosti odottaa sen hetken, että saan heivattua sen kynnyksen yli ja riennettyä itse perään. Saattaa jopa olla, että ulkona on jotain niin mielenkiintoista, että pissahätä unohtuu kokonaan. Saattaa myös olla, että laitoin liian vähän päälle ja palelen horkassa. Saattaa myös olla, että pissa tulee vasta sisään.

Mä hihkun iloisena "piissaalleee!" aina pentusen kyykätessä ulos, sisällä en sano mitään, siivoan vain sotkut. Mulla on vissiin hihkumisen ajoittamisessa vähän viivettä, kun parina päivänä pentunen on jäänyt pissattuaan semmoiseen puolikyykkyyn ja katsonut mua odottavasti. Kun olen hihkaissut "piiissaaalllee!" pentunen loikkaa helpottuneen oloisena jatkamaan matkaa. Että onkohan tullut opetettua, että kyykistymisestä voi jatkaa matkaa vasta luvan saatuaan? Pitänee skarpata.

Suihku, sauna, kylpy
Mä olen niin onnellinen ollut näistä ulkoilukeleistä! Minä, joka en käsitä kevään tarkoitusta, mutta viihdyn kesässä, kuivassa syksyssä (on niitäkin ollut!) ja rehellisessä pohjoisen pallonpuoliskon talvessa, olen nauttinut lumisista aurinkoisista ulkoiluista niin, että ruokatunnitkin on menneet järjestään pitkiksi (kellokortti kiittää ja kuittaa kyllä). En millään malttaisi tulla sisään!







Mutta nämä eksoottiset asiat lähestyvät päivä päivältä. Tähän mennessä Piirustus on ollut mukana lämmittämässä saunaa, nuuskinut lauteiden alla ja käynyt lipomassa peseytymisen jälkeen lattialle jäänyttä vettä.

Edesmennyt westieni oli niin hulluna saunomiseen, että esimerkiksi steriloinnin jälkeen tikkien ja leikkaushaavan takia sillä oli saunomiskielto. Kerran erehdyimme saunaan ilman westietä ja rauha ja rentoutuminen olivat kaukana. Westie haukkui, ulvoi ja uikutti koko saunomisemme ajan ja kaupan päälle juoksi useamman kerran päin saunan oveakin. Kun westieltäni myöhemmin leikattiin rasvapatti ja poistettiin kaksi nisää, kielsin koko perhettäni saunomasta, kunnes westienikin pääsi taas lauteille. Usein me kaksijalkaiset olimme jo poistuneet saunasta ja jättäneet oven auki, kun westie vaan loikoili lauteilla. Joskus kävin komentamassa sen pois, kun epäilin sen pian jo pyörtyvän. Juomaan se ei saunomisen aikana suostunut. Läähättäminen loppui heti, kun vettä tarjottiin.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Taimiston alkuvuosi

Taimistolla on ollut vähän vaikeaa. Viime heinäkuussa päättyi mun viisivuotinen kotiäitiyteni ja palasin töihin. Tilannemuutos näkyi kääsnassani muun muassa hitautena agilityssä, ei voinut päästää mua silmistään, ei edennyt yhtään mun edelleni. Joulukuussa rakas valkoinen karvakasani siirtyi pilvien päälle vahtimaan naapurustoa ja kääsnan kanssa oltiin sairaslomalla, eri syistä vaan. Hoidettu on molempia: minä kävin päiväkirurgisella osastolla leikattavana ja koiraa on hierottu, käytetty osteopaatilla ja tehty hihnalenkkejä. Juoksemassa ei olla käyty, kun ei olla kumpikaan saatu tahi jaksettu. Kun kuvittelin, että nyt maaliskuussa päästäisiin takaisin agilityn pariin, niin vauhti on koiralta ihan kateissa! Joko sillä on rapakunto tai uusi elämäntilanne eli pikku pentusen taloon tulo tekee taas tuon, ettei agilityssä vaan kulje. Tai sitten se on tullut vanhaksi.

Muutama kerta ollaan treeneissä kuitenkin päästy käymään. Päällimmäiset tunnelmat tuon vauhdin puuttumisen lisäksi:
* pitkät viennit ei-suoritettavien esteiden ohi on edelleen vaikeita, kovasti olis vetoa niille väärille
* okseri sujuu, kunhan maltan antaa hypätä enkä itse pysäytä omaa vauhtiani
* nätit kontaktit (vaan onkohan enää, jos vauhti löytyy?)
* kepeillä vaatii varmistuksen, että tekee loppuun, jos jään yhtään taakse tai pyrin irtoamaan sivulle, eteen saan kyllä juosta, kunhan en mene liian pitkälle
* hyvät ja varmat takaakierrot.

Silti tai tästä huolimatta, olen ilmoittautunut kisoihin. Kovasti me viime kesänäkin tahkottiin ratoja, vaikka koiruus ei kulkenut. En keksinyt muutakaan tapaa kertoa koiralleni, että elämä jatkuu, kuin jatkaa treeneissä ja kisoissa, vaikka kivireen vetämiseltä se tuntui.

Kuvia mulla ei montaa agilitaavasta kääsnastani ole, ne ainoatkin pöytäkoneella. Pitäisikin kaivella arkistoja.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Karkulainen

Näin pitkään sitä onnea kesti. Nyt se on loppu. Piirustus keksi, että häntä ei ihminen saa kiinni ja jos ei tule luo, niin maailmassa tilaa riittää - ainakin juoksennella pitkin hankia, ympäri auton ja autotallin, lasten perään ja vähän (oman) varjonkin. Jos Taimisto on mukana, tulee pentunenkin perässä - 99 prosentin varmuudella. Kaksi kertaa olen jättänyt sen yksikseen ulos, kun ei ole tullut muun lauman mukana sisään. Ikkunasta vahdin ja molemmilla kerroilla se katsoi hetken ympärilleen ja tuli oven taakse uikuttamaan.

Vaan ei uikuta enää. Kirosana. Toinen. Tulee liki, mutta ei niin liki, että saisin sen kiinni. Vähemmän kaunis oli   mun hyökkäykseni pennun perään tänä aamuna, kun pojat oli jo autossa ja palaveriin hoppu. Sain kiinni jostain perskarvoista ja kannoin pennun sisään. Ruokatunnilla kaikki meni hienosti, kun oli molemmat nelijalkaiset vapaana ulkona. Sisäänkin tulivat molemmat, pentu varmaan lounaansa perään. Olin juuri lähdössä takaisin töihin, kun Piirustus aikoi tehdä pissan sanomalehdelle. Hihkaisin pennun nimen ja tuuppasin sen ulos. Äkkiä loput vaatteet päälle ja perään. Siinähän se odotti, kuistin edessä, mutta luokse ei tullut, kiinni ei antanut. Kello käy ja pentunen loikkii lumikasasta toiseen, nappaa kävyn suuhunsa, katselee maisemia, vahtii mua toisella silmällä, etten vaan pääse liian liki. Jälleen vaadittiin pantterinloikka ja pentu kainalokyydillä tupaan.

Töitten jälkeen pistin pannan ja hihnan. Eihän se mallikkaasti mennyt, mutta käytiin postilaatikolla ja pissakin tuli. Ennen lähtöä vuosikokoukseen Piirunen tassutteli sanomalehdelle. Pujotin pannan kaulaan, otin hihnasta kiinni ja mentiin ulos. Voi sitä rimpuilua, hihnan puremista, ärhentelyä ja kiemurtelua! Pissaaminen unohtui kokonaan, pelkkää elämöintiä koko pihalla olo. Sisällä se rakko sitten tyhjeni, kun pääsi pannasta eroon. Syvä huokaus.

Ei tässä auta kuin jatkaa luoksetulotreenejä sisällä ja sitten joku päivä pitkän narun kanssa siirtää se homma ulos. Kun tuo hanki tuosta pehmenee, mulla ei ole toivoakaan, että pantterinloikat enää toimisi. Ne kun ei oikeasti ole notkeita eikä ilmavia. Tai sitten mä menen ajan kanssa viikonloppuna pennulle vieraisiin metsiin, soramontuille ja auraamattomille hiekkateille, ihan vaan kahdestaan, päästän vapaaksi ja lähden kävelemään. Kai se sit nälissään ja viluissaan tulee luo, mun täytynee pukeutua kuin naparetkelle ja varustautua myös nakeilla!




Kyl mul on helppo otus toi aikuinen kääsna!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Piirun eka treenipostaus!

Vaikka uni painaa silmiä, on pakko tulla kirjaamaan Piirustuksen eka treenikirjoitus. Eihän me missään virallisissa treeneissä olla oltu, mutta haluan kuitenkin pistää ylös mitä ollaan parin viikon aikana treenattu. Siis sellaista, mihin voi pistää tunnisteeksi "tokotreenit". Juuri ennen ruokailua tai heti mun kotiuduttua nami kiinnostaa paljon - etenkin jos se on leikkelettä tai nakkia.

Istu. Nami kuonoon kiinni ja kättä ylös, katse ja kuono seuraa hienosti ja pylly putoaa. Meillä hurtan pitää aina istua, ennen kuin kaksijalkaisen käsi irtoaa ruokakupista.

Maahan. Tää otti kolme päivää ja sittenkin se onnistui vahingossa. Mä olen vuosien varrella uskotellut useammallekin pentutokoilijalle, että kyllä se lopulta menee maahan, kun sitkeästi laitat sitä namia alas rintakehää kohti etujalkojen väliin. Mielessäni hoin itselleni, että kyllä se menee maahan, kyllä se lopulta menee maahan - ja sitten kun se meni, se meni siksi, että laattalattialla vaan takajalat levisi kuin bambi järven jäälle. Mutta pääsin palkkaamaan! Sitten mun piti ottaa pari askelta taakse ja palkkasin ensin etujalkojen niiaamisesta ja parin kolmen vaiheen kautta päästiin oikeaan maahanmenoon.

Istu-maahan-istu. Mielenkiinnosta pistin pentusen istumaan, sitten maahan (palkka) ja siitä vielä istumaan. Näkyi tässä vaiheessa tulevan luonnostaan tuo pylly-liimaantuneena-lattiaan-ja-vain-etupää-liikkuu-tyyli.

Katsekontakti. Nami nyrkkiin, nyrkki liikkumatta koiran kuonon korkeudella ja odottamaan. Mun piti olla vaan, ihan kuinka kauan tarvitsee, hiljaa ja liikkumatta. Jossain vaiheessa oli pakko kiljaista, kun Piirustus puri niin kovaa ja raapi hulluna mun nyrkkiä. Vinkui, puri, raapi, muksi tassuilla, kiersi välillä itsensä ympäri eikä tiennyt miten päin olisi ollut. Sitten yhtäkkiä pikainen katsekontakti ja nyrkki aukesi, molemmat hämmästyimme kovin! Nyt se jo tietää, että ei sitä nyrkkiä kannata tuuppia, vilkaisee vain ja katsoo sitten rauhallisesti suoraan silmiin. Kaunis katse tuolla koiralla. Koska istuminen ruokakupin äärellä sujuu, olen pari päivää vaatinut myös tuon katsekontaktin ja hyvin on koiruus tajunnut mitä siltä haluan.

Luoksetulo eli "tähän". Mulla ei ole "tule" tai "tänne" vaan "tähän". Tää ei oikeastaan kuuluis tokojuttuihin, kun on ns vapaamuotoinen luoksetulo. Tuo "tähän" tarkoittaa, että kutsun koiraa nimellä ja käskyllä ja heilautan kädellä alas ja koiran on tarkoitus tulla tökkäisemään kuonolla mun heiluvaa kättä/sormia. (Tokossa luoksetulokäskynä on "viereen" eli silloin tullaan perusasentoon.) Luoksetuloa ollaan yritetty treenata ulkona, mutta ei onnistu ilman kääsnan vetoapua, maailma on niin kovin mielenkiintoinen. Eikä ulkona tule pentunen ollenkaan luo, jos en itse liiku kauemmas. Paikallaan seisova kaksijalkainen on selvästi tylsempi kuin vaikkapa lumikökkäre tai oksanpätkä, kävystä nyt puhumattakaan.

Sisällä huippulelu on pojilta varastettu muovinen pääsiäismunankuoren puolikas, isompi kuin peruskindereissä. Otan sen käteen ja heilautan, lelu kiinnostaa, kuonon koskettaessa mun kättä sanon "tähän" ja heitän lelun. Tuo on muuten ihana pentu, kun se luonnostaan kantaa mulle kaikenlaista! Tuo aina tuon munankuorenkin takaisin häntä heiluen.

Muuta kuin tokojuttuja ollaan treenattu toki myös: astianpesukoneessa ei pestä koiranpentuja, "sisään" tarkoittaa reipasta kynnyksen ylittämistä, "pissalle" hoilotan aina kun pentunen kyykkää, itse olen harjoitellut miten lakaistaan lattia lattiaharjan ja snautserinpennun yhdistelmällä ja eteisen ja olohuoneen väliseen aitaankin on lisätty korkeutta.

Panta+hihna-yhdistelmää ei ole kokeiltu, sen verran vauhdikasta menoa tuo ulkona liikkuminen on. Ehkä rokotusreissulle sitten kaikki kamalat kerralla?


Takametsässä on kaikkea mielenkiintoista!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Yhdessä vai erikseen?

Kääsnani on aikanaan, siihen maailmanaikaan kun se söi kaikkea, tullut nielaisseeksi myös rautakangen. Olen huomannut, että sen sulaminen on edelleen kesken. Niinpä mä en osannut odottaa, että kääsnani olisi näin mahtavasti ottanut pennun vastaan ja eilen jopa puolusti sitä - tosin mun mielestä olematonta uhkaa vastaan, mutta kuitenkin. Perusoletus oli, että aina kun ollaan poissa kotoa, on kääsnan ja pennun välissä portti. Onhan siinä, mutta en tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Poiskaan en vielä uskalla ottaa.

Perusarkirutiini tässä "pikkupentuvaiheessa", kun ruokailukertoja on enemmän kuin kaksi ja sisäsiisteys on fyysisestikin mahdotonta, on seuraava:
* herätys klo 6, lenkille 15 yli, viimeistään 20 vaille 7 sisään
* mun ja poikien aamutoimet
* sekä kaksi- että nelijalkaiset syövät aamupalan
* lapset ja pentu ulos, pentu pissan jälkeen sisään ja pojat autoon - pentu kodinhoitohuoneen ja kääsna eteisen puolelle porttia
* ruokatunnilla huristan kotiin, pieni ulkoilu, päiväruoka, takaisin töihin - molemmat koirat samassa tilassa iltapäivän eli jätän kodinhoitohuoneen ja eteisen välisen portin auki
* viimeistään klo 16 kotona, koirien kanssa postilaatikolle ja takaisin, välipalaa kaikille
* iltalenkille mielellään valoisalla, ensin pentukin mukana, sitten pentu sisään ja kääsnan kanssa pidemmälle
* iltalenkin jälkeen pentu taas pihalle, iltapaini (tän seuraaminen on jotain niin hienoa!)
* koirien ja mun iltapala
* kaksijalkaiset nukkuu yläkerrassa, kaksijalkaiset alakerrassa samassa tilassa.

En tiedä, uskaltaisinko pitää koiria samassa tilassa silloin, kun en ole kotona, jos kääsna ei olisi suhtautunut pentuun näin hienosti alusta asti ja jos se kodinhoitohuoneen ja eteisen välinen portti ei olisi pari päivää sitten jäänyt ruokatunnilla mun käteen. Mullahan ei ollut aikaa tutustua sen sielunelämään ja jäädä korjaamaan sitä, joten jätin pennun kääsnan iloksi ja riesaksi. Halutessaan kääsna kyllä pääsee eteisen ja olohuoneen erottavasta aidasta yli, mutta se kunnioittaa ihmisten tavaroita ja rakennelmia niin, ettei jatkuvasti siitä yli pompi.

Kyllä mua töissä häiritsi tietää, että koirat on näin lyhyen yhteiselon jälkeen samassa tilassa ilman valvontaa, mutta lopputulema oli, että molemmat olivat ehjiä ja hengissä. Niinpä ajattelin, että annan kääsnalle rauhan aamupäiviksi laittamalla pennun kodinhoitohuoneeseen ja sitten ruokatunnin jälkeen, jos ruokiksella on hyvä "tunnelma" eikä viitteitä kiukustumisesta, niin joutavat olla iltapäivän yhdessä. Kolme päivääkö tätä nyt on kokeiltu, niin hyvin on toiminut. Tai hyvin ja hyvin, aamupäivisin pennulla on ollut bileet: milloin on peti pistetty atomeiksi, milloin pyykkitelineeltä on vedetty pyykkejä (miksihän muuten alusvaatteet ja sukat on kiinnostavimpia? Hajujen vuoksi varmaan, mutta pestytkin?), milloin koko teline on nurin, milloin pistetty kananmunakennot ja talouspaperirullan hylsyt silpuksi ja muuten vaan näkee, että touhuttu on. Iltapäivien jäljiltä ei ole kuin pissa tai kaksi sanomalehdellä eikä mitään riekkumisen jälkiä! Että pitäisikö ne sittenkin olla yhdessä koko päivän?

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Piirun puuhat

Piiru on luonteeltaan osallistuva.

Saunan lämmitys.
Polttopuista on kiva tehdä sytykkeitä tai auttaa niiden siirtämisessä saunalta olohuoneeseen, jos siellä vaikka olisi puut vähissä.

Kengät.
Pää edellä joka kenkään tarkistamaan, ettei siellä vaan ole mitään. Narut on kiva aukoa ihmiselle valmiiksi.

Lattian pesu.
Pesin sitten rätillä tai mopilla, käytän suihkepulloa. Piirukin yrittää suihkuttaa ja haluaisi kovasti oppia myös heiluttamaan rättiä ja moppia.

Ohi menneen pissan pyyhkiminen ja sanomalehtien vaihto.
Ihana suihkepullo kuuluu tähänkin hommaan ja talouspaperirullan jos onnistuisi nappaamaan, se vasta olisi todellinen aarre! Sanomalehtien päälle on kiva mennä tepastelemaan ainakin silloin kun ihminen niitä yrittää siististi taitella - välittämättä siitä, mikä tuotos niiden päälle on äskettäin tehty.

Pyykkääminen.
Pyykkikoreja täytyy maistaa ja yrittää napata jokin vaatekappale hampaisiin ja vetää se pois pyykkikorista. Pyykkikorin kapeahkot raot antavat kivasti vastusta. Huippua on, jos sattuu vaikka sukan saamaan! Valtavan loikan aiheuttaa myös pyykkien lajittelu lattialla, täysillä päälle! Myös märkien pyykkien ripustamista pitää tarkkaan vahtia, jos vaikka joku vaate roikkuisi niin matalalla, että sen saisi vedettyä alas. Pyykkitelineen kaataminen pelästyttää.

Poikien lähtö päiväkotiin.
Aamulla levitän poikien ulkovaatteet eteisen lattialle valmiiksi. Piirunen innostuu ja pipot ja hanskat saa kyytiä. Suosikki on viisivuotiaan karvalakki! Jos päiväkotireppu jää auki, sinne mahtuu varmasti sekaan vähintään pentusen pää. Reissuvihkoa olisi kiva lukea.

Siirtyminen huoneesta toiseen.
Jos jompi kumpi aikuisista siirtyy huoneesta toiseen, on Piiru varmasti mukana, jos vaan on hereillä. Mitä tahansa mielenkiintoista voi tapahtua, etenkin jos sattuu pääsemään olohuoneeseen tai lasten leikkihuoneeseen. Leluja on maisteltavaksi ja kokeiltavaksi jos jonkinlaisia ja olohuoneen matto, miten mahtava kakkapaikka!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Piirulle annetut evästykset

Kasvattajan blogissa oli niin hienot ohjeet koiramaiseen elämään, että nappasin ne tännekin:

Koiramaisia elämänohjeita:
* Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilon hetki.
* Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kuonollasi.
* Laumasi tullessa kotiin, riennä tervehtimään heitä.
* Ole tottelevainen silloin, kun se on etusi mukaista.
* Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi.
* Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset.
* Juokse, telmi ja leiki päivittäin.
* Syö halukkaasti ja innostuneesti.
* Ole uskollinen.
* Älä milloinkaan teeskentele olevasi joku muu kuin olet.
* Jos haluamasi on kätkössä, kaiva kunnes löydät sen.
* Jos jollakin on huono päivä, istu hiljaa hänen lähellään ja työnnä kuonosi hellästi hänen syliinsä.
* Suo itsellesi yksinkertaisia iloja kuten pitkiä kävelylenkkejä.
* Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa itseäsi.
* Älä pure, jos murina ajaa saman asian.
* Kun olet onnellinen, hyppele ympäriinsä ja anna hännän heiluttaa koko koiraa.
* Älä juutu syyllisyyteen ja mökötykseen, vaikka sinua arvosteltaisiin kuinka. Juokse heti takaisin ja solmi uudestaan ystävyyden siteet.

Piiru tuli taloon

Valmisteluja.
Eteinen ja kodinhoitohuone: matot ja kenkätelineet varastoon, tuoli keittiöön, jakkara vessaan, kukka (joku palmu) olohuoneeseen, öitä varten patja Piirun punkaksi rappujen alle ja toinen päiväunia varten kodinhoitohuoneeseen, multasäkin jämät kaappiin, sanomalehtiä ja luvallista purtavaa lattialle, portti kodinhoitohuoneen ja eteisen, olohuoneen ja eteisen sekä rappujen ja eteisen väliin (keittiöön saatiin portti vasta myöhemmin, käytettiin väliaikaisesti eteisen penkkiä), kengät turvaan kaappeihin.

Hakumatka.
Poikia jännitti kovasti jo menomatkalla, mua mietitytti kotimatka. Kasvattajan luona olin sekä innostunut, sainhan vihdoin pentuseni kotiin ja pahoillani pennun puolesta siitä, että riistän siltä tutun kodin, tutut ihmiset ja  ennen kaikkea sisarukset eli parhaat leikkikaverit. Kotimatka sujui hienosti ilman pysähdyksiä. Pentunen ilahdutti meitä ooppera-aarioilla, kun ei saanut vapaasti tutkiskella autoa ja uusia ihmisiä tai purra jotakin, esimerkiksi vaihdekeppiä.

Tutustuminen Taimiin.
Piiru sai hetken haistella eteistä ja kodinhoitohuonetta ihan itsekseen. Taimi tuli reippaasti sisään ja jäykistyi sitten kuninkaalliseksi, kääsna kasvoi ihan silmissä! Hitaasti ja arvokkaasti Taimisto lähestyi pentua. En ole varma ehtikö Taimi edes partakarvoillaan hipaista, kun pentu jo juoksi kiljuen karkuun. Pentunen koki Taimin kyllä kiinnostavaksi, mutta samalla liian pelottavaksi.



Päiväsaika.
Utelias ja avoimesti maailmaan suhtautuva pentunen malttoi kyllä syödä, mutta uni oli pinnallista ja katkonaista. Poikien leikkien keskelle se hetkeksi nukahti, mutta sen verran turvaton oli olo, ettei mihinkään nukahtanut kunnolla. Kaikkea kohdalle osunutta piti maistaa.

Ensimmäinen yö.
Nukuimme miehen kanssa eteisessä patjoilla koirien patjojen vieressä. Meillähän ei vielä reilun kahden vuoden asumisen jälkeen ole eteisessä verhoja, joten mies laittoi hakaneuloilla ja jeesusteipillä verhot seinään kiinni. Ei haluttu ihan akvaariossa nukkua. Yö meni ennakko-odotusten vastaisesti hyvin: saatiin nukkua melkein kahteen, jolloin Piirustus kävi pissalla ja juomassa, sitten viideltä tuli kolmevuotiaalle jano, puoli kuudelta pentu puri mua kivuliaasti kädestä ja tunti tuosta pentunen ilahdutti meitä oopperalla, kun ei muuten saanut ketään leikkikaveriksi.

Aamulenkit.
Taimiston kanssa ollaan totuttu tekemään ainakin aamulenkki ilman pantaa ja hihnaa, joskus menee useampi päivä noin ja sitten kun tarvitaan, ei pantaa löydy mistään. Ensimmäisinä päivinä pentunen juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta Taimisto ei odottanut. Ja jos pentunen sai vaikkapa hajujen maailmaan uppoutuneen Taimin kiinni ja Taimi edes vilkaisi pentua, pentu juoksi lujaa karkuun. Hiljakseen pentu rohkaistui niin, että tunkee halutessaan kääsnan petiin, komentaa leikkimään, esittää leikkiinkutsun ja mikä hienointa, saa vastaukseksi leikkiinkutsun kääsnalta ja sitten mennään - sekä takaa-ajoa että painimista on esitetty! Tänään perjantaina kääsna taipui myös sisällä osoittamaan muuta kuin kuninkaallisia elkeitä.

Yöt.
Öisin partaiseni nukkuvat kahdestaan alakerrassa. Pari yötä takaperin heräsin Piiruun hätähuutoon ja olin varma, että pentu saa kääsnalta päihin. Oikeasti kääsna oli mennyt kodinhoitohuoneeseen nukkumaan ja pentu yritti perässä, mutta onnistui jäämään päästään jumiin portin pinnojen väliin. Irtosi helposti. Muuten on ollut rauhaisaa, mutta Piirunen herää jopa tunnin ennen muita eikä osaa kunnioittaa muiden levontarvetta. Tarjolla on oopperaa, vinkulelun vingutusta, puruluun heittelyä, kääsnan komentamista haukkumalla leikkimään ja kääsnan murahtama kielteinen vastaus.

Päivät.
Päivisin pentunen nukkuu ja leikkii paljon, puree kaikkea ja kaikkia, ulkoilee usein - ja osaa pyytää ulos! Jos aikuisia ei ole paikalla, pentunen laitetaan varmuuden vuoksi kodinhoitohuoneeseen ja kääsnalle jää eteinen ja keittiö. Vaikka alku on mennyt hienosti, en vielä uskalla jättää noita päivällä samaan tilaan, ettei pentunen hermostuta vanhempaa. Protestointi liikkumistilan rajoittamista kohtaan ei jää epäselväksi, mutta mitään sillä ei meillä saa. Ulvonta kuuluu pitkälle ulos asti. Yksinoloharjoituksia on ollut luultua vähemmän, kun maanantaina miehellä oli vapaapäivä, tiistaina kävi siivooja ja keskiviikosta perjantaihin kolmevuotias oli kotihoidossa sairastamassa. Viikonloputhan mulla on vapaat ja yleensä miehelläkin.


Nää tykkää toisistaan.
Ruoka.
Piirusen mukana tuli neljä kiloa pentunappulaa, joten mennään sillä. Höysteeksi on annettu piimää, kasvissosetta, kalkkunan jauhelihaa ja keitettyä kananmunaa. Jostain syystä neljä ateriaa ei maistu. Aamu- ja iltaruoka uppoaa hyvin, päivällä sitten jommasta kummasta ateriasta maistuu vain teelusikallinen. Kääsna olisi aivan valmis auttamaan, ettei vain tarvitse pois heittää. Namitkaan ei oikein kelpaa, mutta kukas sitä ruoan perään vatsa pinkeänä olisikaan.