tiistai 31. joulukuuta 2013

Treeni- ja tunnelmasähkeet joulukuun alusta joulun alle

*su 1.12: Päivä äidilläni. Piirun mielestä paikassa on ihastuttavan paljon koriste-esineitä, joita kuljetella paikasta toiseen. Jos ei muuta löydy, niin takan vieressä on aina jotain poltettavia roskia ja tuikkukynttilät voi nostella kipoistaan pois. Kukkaruukun multaakin voi koetella ja kissojen leluja pureskella (atomeiksi). Niin, ne kissat! Äitini erehtyi avaamaan oven levälleen, Piirunen juoksi sisään ja huomasi kissan rappusilla. Meteli oli hirmuinen, kun snautseri jahtasi kissaa ja mun äiti snautseria, hyvä kun uskalsin mennä itse sisään! Visiitti alkoi hyvin. Paremmin meni se, kun kävin esikoisen ja koirien kanssa kävelyllä, vaikka esikoinen putosi puusta monta kertaa.

*ma 2.12: Huomaan lipsuneeni luoksetulossa, koska koiruus ei enää tule kuonolla koskettamaan mun kättä vaan jää lähelle tuijottamaan silmiin ja odottamaan namia. Kun vaadin kosketuksen, koskee hampailla. Treeniä, treeniä. Taimilta ei ole kosketusta koskaan vaadittukaan, kun sen pitäisi sitten hypätä vasten ja sitä se ei onneksi tee kuin äärimmäisen harvoin.

*ke 4.12: Huomaan lipsuneeni myös katsekontaktissa, vaikka oma-aloitteinen katsekontakti onkin hieno. Mutta käskystä ei enää niin hieno, viivettä, pikaista vilkaisemista, vilkuilua sinne ja tänne. Piirussa on muuten jäniskoiran vikaa ja meillähän niitä on, monena aamuna tuossa varaston takana kunnes tulee lähtö.

Liekö hormonit vai mikä, kun snautseri ei ajattele totutunkaan vertaa ja oma-aloitteisuus rajoittuu lähinnä rapsutusten kerjäämiseen. Joskus tää hoopo juoksuilija työntää päänsä mun kainaloon ja mouruaa kuin kolli!

*to 5.12: Taimisto oksentaa h-a-r-v-o-i-n. Taisi olla viime viikolla, kun asiasta oikein erikseen mainitsin, kun eräs koiraa harkitseva kyseli kaikenlaista, myös että oksentaako koirat paljon. Noh, tänään sitten kääsna alkoi iltalenkillä oksentaa, jatkoi sisällä. Ulos tuli keltaista vaahtoa, limaa, heinänkorsia ja kapeita lehtiä. Koska lie syönyt, en ole huomannut. Pupunpapanoita nuo molemmat syövät ilolla, mutta harvemmin salaatin kera.

*pe 6.12: Iltapäivällä pitkä reipas metsälenkki, hakkuaukealta toiselle, hurjat painaumat on metsäkoneista jäänyt, turhan lämmintä ja pehmeää vielä tuo maa. Loppupäivä koirilla menikin kodinhoitohuoneessa, meillä oli pienet juhlat. Kävin pari kertaa vilkaisemassa ja siellähän nuo koisivat.




*su 8.12: Ehdin hetken nyppiä kääsnaa ja päälaen tahattoman kuvioinnin takia miehelle tuli vain yksi sana mieleen: Gorbatshov.

*to 12:12: Koska meillä on Piiru, meillä ei tarvitse/saa/pysty tehdä mitään yksin. Pippurisuolainen parta mustalla kuonolla ilmestyy kuin tyhjästä, vaikkapa avaamaan joulukalentereita:


*la 14.12: Piirun kanssa muutama perusasento, muutama eteentulo (ai että se on ärsyttävän vahvasti kiinni mun käsieni asennossa!) ja lyhyesti seuraamista. Odottaminen on kovin vaikea laji, mutta pari kertaa olen lenkillä hämmästynyt, kun koirat on olleet vapaana ja "taakse"-käskyllä koiruus on pysynyt mun oikealla puolellani eikä ole ohittanut mua. Ollaan ohitettu naapurin Riitta ja joku vieras auto, myös metsän suunnasta tietä lähestyttäessä on Piirustus hienosti malttanut olla rynnimättä tielle ja jäänyt matkan päähän odottamaan. Mä menen ekana tielle ja varmistan reitin, kun mulla ei pääsääntöisesti ole hihnoja mukana.

Miehenkin mielestä tuo pentunen alkaa osoittaa aikuistumisen merkkejä. Lisäksi se osoitti tänään suurta viisautta. Olin kodinhoitohuoneessa pyykkisouvissa, kun Piirustus kolisteli luuta. Kysyin "onko pakko", niin hurtta vilkaisi, otti luun suuhun ja siirtyi petiinsä kaluamaan. Minä heti kehumaan miehelle, miten tietäväinen eläin meillä on!

*su 15.12: Mikä lie mielenosoitus, kun kääsna marssi kodinhoituohuoneeseen, mylläsi Piirun pedin ja kävi päälle maate.



*ma 16.12: Taas kaltereiden takana:



*to 19.12: Hain oman lörpän kotiin, josko Piirunkin tutustuttaisi lajiin ja treenattais Taimin kanssa jo tuttuja juttuja. Lapset on näköjään luontaisia kykyjä tasapainoilussa, menivät vaan seisomaan lörpän päälle ja ihmettelivät mikäs tässä niin vaikeaa on. Mä kun en aluksi osannut edes mennä sen päälle seisomaan!

*pe 20.12: Koska juoksut tulivat ja menivät (ja hoituivat lopulta kovinkin kivuttomasti, koska Piirunen suostui pitämään housuja jalassa), päästiin pitkästä aikaa koirakerhon hallille. Mulla on siellä pentukurssi menossa ja kurssikerran päätteeksi otin Piirustuksenkin treenaamaan. Hienosti muisti hurtta juttuja! Vaikeusastetta lisäsi se, että toisella puolella hallia treenasi kaveri omia koiriaan ja meidän kanssa samalla puolella oli houkutteleva sheltin pentu.

Mutta hyvin meni, hypyt edelleen ilman rimoja: takaakiertoja sieltä ja täältä, putkeen sieltä ja täältä, lopuksi pari kertaa yhdistelmä hyppy+takaakierto+hyppy+putki. Vauhdilla ja innolla Piirustus tekee töitä ja hypyltä hypylle menee kivasti eikä kouki mun kautta. Mutta hypyltä ei mene suorinta linjaa putkeen vaan tekee mutkan mua kohti. Tätä(kin) pitää treenata. Pitäisi ottaa pari uutta estettä työn alle, saatais vähän pitempiä pätkiä tehtyä.

Lopuksi perusasento ja luoksepäästävyys. Ekan teki Piirulle ennestään täysin vieras ihminen ja tokan puolituttu. Viimeksi ollaan treenattu tätä lokakuun puolivälissä ja vitsit, että menikin hienosti! Piirustus vain vilkaisi toista ihmistä ja tuijotti mua tiiviisti palkkaa odottaen, jei! Meillä on yksi alokasluokan liike hanskassa, kertoimella yksi.

Treenin päätteeksi käytiin metsässä. Paluumatkalla Piiru jolkotti edellä, ei siellä muita pitänyt olla, mutta oli kuitenkin. Kesken kaiken Piiru pysähtyi, nosti karvoja ja häntää, ei tullut luo käskystä mutta ei edennytkään. Kun kutsuin omaani, kuului miehen ääni. Jollakin miehellä oli kaksi koiraa vapaana ja mulla Raapustus. Ei tullut Raapu mun luo eikä se toinen sen miehen luo. Pysähdyin ja kutsuin yli-iloisesti kuin leikkiin kutsuen, Raapustus heilutti päätään toisen koiran suuntaan ja mun suuntaan eikä hetkeen tiennyt mitä tekisi. Onneksi se lopulta lähti juosten mun luo! Siinä vaiheessa se toinen oli edelleen kansalaistottelematon ja kuulin kerpeleitä koiran nimen lisäksi. Ei ollut mallisuoritus, mutta tosi tyytyväinen olen, että sain viestini kuitenkin heti alkuunsa sen verran perille, että koiruus tiesi, ettei ole toivottua rientää sen toisen hurtan luo.

*la 21.12: Tehtiin Piirun kanssa lörppäilystä päät pois-video, mut ehkä hyvä ettei meitä siitä tunnista, ulko-oven sisäpuolelta vain. Päästiin koko perheen voimin juhliin! Westie-vainaan kasvattaja sai Vuolasvirta-palkinnon ansioituneesta kasvatustyöstään, rotuna norfolkit. Suloinen luovutusikäinen westienpentu pisti kaikille hanttiin kovalla murinalla ja ai että se oli suloinen! Tämäkkä typy, jonka olisi voinut piilottaa lähtiessä käsilaukkuun, ei olisi mieskään pahastunut.

Taimiston trimmaus venyy ja paukkuu, tänään osa kaksi ja sain runkoturkin nypittyä. Ajella tarttis vielä ja partaa saksia, mutta isoin työ on tehty. Sain keskisormeen kaksi ja etusormeen yhden rakon, ekat rakot nyppimisestä mun urallani. Pienet haavat ja etusormen ihon kuivuminen on tuttuja juttuja. Keväällä kääsnalta ei ajeltu pohjavillaa nyppimisen jälkeen ja nyt sitä villaa riitti vaikka lampaalle antaa! Kyllä oli tukkoinen turkki.

*su 22.12: Sain nukkua ylhäisessä yksinäisyydessäni ja aamulle oli suunnitelmissa pitkä lenkki, koska loppupäivä menisi kylästä kylään ajellessa. Heräsin 10:45, joten suunnitelmat uusiksi. Lenkille mentiin silti, ja ensimmäisessä kyläpaikassa olin kympin sijaan puol kaks. Kaikki ajelut tuli silti ajeltua, vaikken tainnut herätä kunnolla koko päivänä.


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kokeilin tälläistä itsevideointia. Tuli päät pois-video. Joka tapauksessa, Piirustuksen eka lörppätreeni on tässä: 

Taisi olla la 21.12. tämä lörppään tutustuminen.

Tervetuloa!


Aivan valtavan upean kyltin sain joululahjaksi enkä tiedä miten päin olisin sitä katsellessa!


Mies ei uskonut, kun sanoin, että mä tunnistan kuvan ja tilanteen, josta mallit on napattu:

Hörökorvakuva on otettu ja julkaistu lokakuussa :)

torstai 19. joulukuuta 2013

Marraskuu sähkeinä

Etukäteen ennustin, että marraskuusta tulee rankka kuukausi. Enpä silti osannut odottaa olevani marraskuussa ja vielä pitkälle joulukuutakin ihan puhki. Mies on ollut poissa ja me ollaan lasten kanssa sairasteltu vuoroin ja yhtäaikaa. Univelkaa on kuin huonosti nukkuvan pikkuvauvan äidillä.

Päivärutiini on mennyt näin: 
aamulenkki ennen kuin lapset heräävät
omat aamutoimet ja lapsille aamu valmiiksi
lapset hereille, lasten aamutoimet
sapuskaa kaikille
päiväkodin kautta töihin
päiväkodin kautta kotiin
metsään koko lauma
ruokaa, siivousta, pyykkäystä
iltatoimet
huomisen valmistelua
unta palloon ja aamusta uudestaan!

Tästä on sitten ollut muunnelmia, kun on juostu tohtorilla, oltu saikulla, oltu puol päivää töissä ja puolet saikulla, pari vuosilomapäivääkin ollaan vietetty.

Tohtori käski toista antibioottikuuria mulle määrätessään, että muista levätä ja pitää itsesi lämpimänä etkä mene ulos jos ei ole pakko. Vastasin, että mulla on kaksi pientä lasta, kaksi koiraa, omakotitalo eikä miestä mailla eikä halmeilla. Kehotukset lepäämisestä loppuivat siihen.

Puhelimeen olen asioita ja ajatuksia kirjaillut, mennään niillä merkinnöillä.


*la 16.11: Kaupunkikävelyllä puistossa
- seuraamista (todellinen häiriötreeni, pääsin silti palkkaamaan, tosin en voinut vaatia pitkää oikeapaikkaisuutta)
- kierrä-leikkiä (oikein innostui kun oli leveämpi kierrettävä kohde ja muutaman kerran lähettyi hienosti)
- ohittamista ja odottamista (tietysti, kaupungilla kun oltiin, mä vaadin hyvää käytöstä myös suojatiellä, mutta en uskaltanut katsoa odottavan auton kuskin suuntaan)
- perusasentoja, katsekontaktia ja muutama luoksetulo.

*su 17.11: Iltalenkin jälkeen tehtiin ulkona Taimin kanssa seuraamista pallopalkalla, kovasti on väljyyttä kun en muista koska oltais viimeksi kääsnan kanssa seurailtu. Piirun kanssa treenattiin ulkosalla istu-maahan-tekniikkaa ja sisällä otettiin perusasentotreeni. Ensin muutama perusasentoon tuleminen ja sitten  tuli kääsna mukaan: Piiru perusasentoon ja Taimisto oli kolmen metrin päässä meidän edessä. Sanoja en uskaltanut käyttää, mutta treenattiin Taimin kanssa istu-maahan-kaukokäskyjä. Kahden käden käsimerkkejä käytin ja kääsna teki hyvin ja innolla (tosin se liikkuu eteen ja taakse, mutta ei ole koskaan enempää vaadittu) ja heitin sille välillä namin. Kääsna etsi namin ja sai lisää käsimerkkikäskyjä, välillä heitin namin ja otin taskustani uuden. Kertaakaan ei tarvinnut sanoa Piirulle mitään, ei pyrkinyt osingoille, ei piipannut, seurasi vaan mitä me kaksi tehtiin ja pari kertaa kuulin, kuinka vieressäni nielaistiin tyhjää! Ne pari kertaa, jolloin vilkaisin snautseria silmiin, sain vastaani kiinteän odottavan tuijotuksen. Hieno treeni ja hieno fiilis!

*ma 18.11: Piirun takapihatreenit:
- perusasentoja askeleen tai kahden etenemillä käsimerkkiä häivyttäen
- ekan kerran meni perusasennossa yhdellä käskyllä hissinä maahan ilman käsimerkkiä tai muita apuja ja nousi hienosti ylös takaisin perusasentoon - tai ainakaan en tiedosta apuja, jos niitä annoin, tähän tarvii kaverin silmiksi
- lyhyitä paikallamakuita häirittynä, häiriöinä poikien taisteluleikki ja mä hain lisää nameja rappusilta eli Raapustus jäi makaamaan nurmikolle ja poikien sota oli meidän välissä
- kuistilla istu-maahan-tekniikkaa, virheestä vieressä päivystänyt Taimisto sai namin, virheitä ovat esim etutassujen nostelu istuessa, takapään liikkuminen ja pomppaamalla istumaan nouseminen.

*ti 19.11: KSSK:n pentutokossa. Joko Piirulla oli hyvä päivä tai sitten alkaa oikeasti olla siedättymistä muita koiria kohtaan, mutta riekkumista oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin aiemmin. Yletöntä loikkimista ja pomppimista ja muiden luo hinkuamista oli sitten treenin lopuksi tarjolla, kun toiminta loppui. Odottamisen jalo taito tuolta eläimeltä (vielä) puuttuu!

Tehtiin ohituksia sekä pujotellen että suoraan ja esitettiin paras suoritus tähänastisella ryhmätreeniurallamme, jes! Toki oli makkaranpaloja kädessä, mutta keskittymisen herpaantuessa pieni älähdys riitti ja hurtta palasi ruotuun. Samoin kun itse olimme ohitettavina, koiruus hienosti vilkaisi, että "tuolta joku tulee, taidanpa ottaa katsekontaktin" ja "tuonne se joku menee, taidanpa ottaa katsekontaktin". Hyvä mieli!

Perusasennot on edelleen siitä käsiohjauksesta riippuvaisia, että jääkö liian taakse. Tai sitten jos on vauhtia ja intoa, niin liikkuu pomppien ja todennäköisesti liian eteen. En selvästikään ole ollut tarpeeksi tarkka palkitsemishetken kanssa. Sekä perusasennoissa että istumisen kestoa harjoitellessa koiruus nostelee etutassujaan. Ei varsinaisesti liiku, mutta nostaa vaikka toisen tassun joutessaan ilmaan. Tässä pitää skarpata ja tarkentaa palkkaamisajankohtaa, kun vaikuttaa levottomalta ja saattaa madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle siitä paikallaolosta. Se on vaan niin vikkelä nostamaan sitä kinttuaan, että monesti olen ehtinyt suullisesti merkata toiminnan oikeaksi ja sitten namia antaessa tassu onkin jo liikkunut. Ei oo helppoo ei.

Istumisen kestoa ollaan selkeästi treenattu liian vähän. Pysyy kyllä paikallaan, mutta katselee mua kohti otsatukkansa alta epäileväisen näköisenä ja jossain vaiheessa menee maahan. Istu-maahan-tekniikkatreeni taitaa vaikuttaa vahvasti tähän ja erottelu ei ole mennyt pentuselle jakeluun. Siispä lyhyempää paikallaistumista tai ainakin tiheämpää palkkausta, ettei ehtisi tarjota maahanmenoa.

Sen verran hyvin meni, että harkitsen vakavasti siirtymistä jatkoryhmään, vaikka ensi vuoden alusta. Seuraamista tarttis vahvistaa, samoin kulmia ja sitten noita paikallaoloja. Ja tietysti miljoonaa muuta asiaa kans.

* ke 20.11: Esikoisen ja Piirun kanssa iltasella juna-asemalla. Koiruus ei jännittänyt yhtä paljon kuin ekalla kerralla ja hiljaisella laiturilla treenattiin seuraamista! Rappuja mentiin ylös ja hissillä alas. Tuon elukan uteliaisuus voittaa jännityksen ja laiturilla istuessa tuli jopa tuli tylsää.



*pe 22.11: Juoksee se!

Päivystämässä.

*la 23.11: Piirustus kuopii neljällä tassulla pissansa päälle, hoopo.


*ma 25.11: Osteopaatti.

* ti 26.11: Mun piti varata koirahalli ja mennä hurttien kanssa tokoilemaan, kun oli kerrankin vapaa aamupäivä ja lapset hoidossa. Mene siinä sit, kun toisella on juoksut! Metsään meni sekin suunnitelma, kirjaimellisesti. Metsä oli kaunis ja talvinen, pikku pakkanen oli just hyvä lenkkikeli. Kamerankin otin mukaan ja kas, siitä loppui akku heti käynnistyksen jälkeen.

*ke 27.11: Vähemmän kaunis lenkkikeli, kun satoi vettä. Illalla taas lyhyt retki juna-asemalle esikoisen ja Piirun kanssa. Opeteltiin taas rappusissa kulkemista ja odottamista, käskystä pitäis malttaa odottaa että mä pääsen edelle ja taas seuraavalla tasanteella pysähtyä. Hissilläkin huristeltiin. Nakkipurkki jäi kotiin keskelle eteisen lattiaa ja siinä se oli kotiin tullessakin, vaikka kääsna oli samassa eteisessä. Snautserin jäljiltä purkki olisi ollut entinen ja nakit syöty. Junalaiturilla perusasentoja ja seuraamista, lisäksi mä opettelin kääntymään vasemmalla jalalla. Sekin voi olla yllättävän vaikeaa.


Luiru.

*to 28.11: Kuopus valitsi Lemmikkikeskuksen hyllystä Piirulle uuden lelun, vihreästä sametista tehdyn krokotiilin. Piirunen kanniskeli sitä ylpeänä ympäri huushollia ja löysi vingunkin. Kuopuksen mielestä Piirustus on vähän isokokoinen ja turhan raju touhuissaan, mutta tänään ihme kyllä lapsonen otti krokosta kiinni ja leikki hetken Piirun kanssa. Ihan se hymyili ja välillä nauroikin, kasvaahan se lapsonenkin ja tottuu myös. Piirustuksella ei ole probleemia lasten kanssa, menee kaikenlaiseen touhuun mukaan ja yleensä keskelle leikkiä. Arvatkaa väistääkö, jos lapset käskee?



Soramontun reunalla.

*la 30.11: Tänään luminen lenkki. Mä olen maanantain osteopaattiretken jälkeen ollut kevyesti tulisilla hiilillä Raapustuksen tulehdusepäilyn takia. Reipas tuo otus on kuitenkin ollut ja alkoi lenkillä tiputtamisen sijaan valuttaa. Ei ainakaan vuoda sisään eikä ole epäilyttävän väristä.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Saatiin Piirulle juoksulupa!

Käytiin eilen osteopaatilla. Markus ei ehtinyt kuin kokeilla, miltä Piirustus tuntuu, kun laittoi otsansa ryppyyn ja vaikutti huolestuneelta. Sain vastailla monenlaisiin kysymyksiin siitä mitä on touhuttu viime kerran jälkeen, onko sairasteltu, toimiiko suoli, mitä Piirun ruokavalioon kuuluu ja mitä se on viime päivinä syönyt. Hoito kesti pitkään ja keskittyi vatsan ja suoliston alueelle. Piirulla oli alavatsa kireä ja pingottunut, ylävatsa oikealta kiertynyt ja väänsi sitten muuta kroppaa vinoon.

Takapään ahtaudesta ei paljoa puhuttu, vaikka sen takia mä luulin osteopaatille koirani kanssa menneeni. Totesi vain, että viimeksi takana oli mekaanista ongelmaa ja hoidon päätteeksi seisoi hyvin. Vatsa-suolisto-ongelmasta juteltiin ja Markus veikkasi lievää suolistotulehdusta tai alkavaa virtsatietulehdusta, kehotti olemaan tarkkana kohtutulehduksen vaaran vuoksi. Sai kuitenkin avattua jumin, josko kuona-aineet ja muut  mukavat poistuisivat ja tilanne rauhoittuisi tällä.

Lisäksi Markus suositteli pysymään kartalla Piirun syömisten kanssa. Kun kerroin, että koiruus ei ole sisäsiisti jos se saa nappulaa kahdella peräkkäisellä aterialla ja yhdelläkin on siinä ja siinä (juo tosi paljon, pissaa paljon, kakkaa tulee määrällisesti paljon ja se ei haise vaan lemuaa ja käryää), sain suosituksen kokeilla ruokavaliota ilman kotimaisia viljoja.

Vaikka vikoja ja vaivoja on ollut monenlaisia, kun olen osteopaatilla käynyt, ei osteopaatti itse ole aiemmin vaikuttanut näin huolestuneelta. Probleemia on tässä ruokavaliojutussa:
- vain nappula ja runsas lohen (lue: rasvan) määrä sapuskassa on aiheuttanut muutoksia jätösten määrässä ja laadussa eli miten mä erotan miten eri sapuskat tolle sopii
- toistaiseksi koira ei ole kieltäytynyt syömästä muuta kuin poroa (onko toinen harmaa nelijalkainen liiaksi samankaltainen kuin syöjänsä?)
- karva jees, kynnet jees, vauhti sata, mieli avoin ja utelias sama mitä syöttää
- korvatkaan ei kovasti vaikkuunnu
- metsästäkin löytyy silloin tällöin jotain "kivaa" syötävää
- tulenko vainoharhaiseksi, kun mulla ei ole käytännön kokemusta kohtutulehduksesta ja menossa on Piirun eka juoksu, joten se voi olla terve vaikka tavallista kummallisempi (niin juu, auringonkukan terälehtien nyppimisen tulos on, että juoksee se!)

No, täysin viljattomallakin koira pärjää, kokemusta on, mutta jos aloitetaan sillä kotimaisten viljojen pois jättämisellä.

Siitä tykkäsin, että saatiin juoksulupa eli ihana naapurimme Gunilla, pidä varasi, täältä tullaan!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Piiru, keltaiseni

Guineveren oma väri pentulaatikossa oli keltainen ja hyvässä värissä on hyvä pysyä. Raapustus sai uuden pannan pureskeltuaan edellisen:


Pohjavärin valinta oli selvä, esikoinen valitsi kuviot, toivetilauksen toteutti Dogstock (ei kytkyä). Kuva otettu kosteahkon ulkoilun jälkeen.

Muistutukseksi koulun historian tunneilta:
Guinevere oli Englannin kuninkaan Arthurin vaimo, joka rakastui Arthurin parhaaseen ystävään ja serkkuun sir Lancelotiin. Guineveren serkku Elaine kuitenkin vietteli Lancelotin ja synnytti tälle pojan. Guineveren ja Lancelotin suhde aloitti tapahtumaketjun, joka johti kuningas Arthurin valtakunnan tuhoon. Guinevere eli loppuelämänsä nunnaluostarissa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Juoksee, ei juokse, juoksee...

Haa! Mies sanoi eilen, että Piiru on takaosastaan sivuttaissuunnassa turvonnut. Hetken kesti, mutta sitten ymmärsin ja juu-u, voishan tuota ajatella, että juoksua pukkaa. On sitä kyllä odotettukin, ihan vaan että olis sitten ohi jo. Ei, ei oo kovin järjellistä ajattelua. Mies kannusti pentustamme eilen, että alkaisi vaikka ihan heti just nyt tiputella, olisi ohi sitten kun hänen leiriputkensa loppuu. Kiva, kun tykkää osallistua!

Mutta sittenhän tuosta pentusesta tulee neiti, enkä tiedä voinko enää sanoa sitä pentuseksi.

Mulla ei ole kuvaa päivänkakkarasta, joten kesäillan otos oman pihan auringonkukasta saa kelvata:

Juoksee, ei juokse, juoksee, ei juokse...

Doboilua

Käytiin kääsnan kanssa maanantaina ärsyttämässä (syviä) lihaksiamme tasapainon lisäksi tai siitä johtuen, tiedä häntä. Ryhmä on kiva, ohjaaja on kiva, koiruus on innokas, joten mikäs on doboillessa! Vihdoin löysin syyn hommata liikuntaseteleitä, minä kun en ryhmäliikunnasta yleensä välitä. Mutta tässä lajissa ei irvistellä, ei arvostella eikä treenata veren maku suussa eikä vaatetuksellakaan ole väliä. Viimeksi sattui jälkikäteen takalistoon, nyt tuntuu sekä takalistossa että etureisissä.

Alkulämmittelyn ja avausten jälkeen piti saada koira peruuttamaan ja mielellään suoraan. Treenialueena oli matto, lähtöpaikkana maton toisen pään keskiosa ja jokainen peruutus päättyi maton toisen pään keskiosan sijaan vasempaan kulmaan. Peruuttamalla piti saada koiran takajalat lörpän päälle. Vaikeuksia riitti: koiruus ei peruuttanut ilman että työnsin sitä kädellä, josta se yritti saada nakkia. Koiruus ei peruuttanut suoraan, joten piti toisella kädellä vahvasti ohjata. Koiruus otti niin matalia askelia peruuttaessaan, että tassut eivät nousseet vahingossa lörpän päälle kertaakaan. Kaksi kertaa toinen takajalka osui astumaan lörpän päälle - tosin vain siksi, että koira väisti toisella tassulla sivuun muttei onnistunut väistämään enää toisella. Mut hei, pääsin palkkaamaan!

Puolipallojen päälle nostin koiran takajalat ja siinä sitten seisotin hurttaa. Jännä juttu, että koira varaa painonsa koko seisottamisen ajan sen takajalan päälle, jonka ohjaaja on ensin nostanut puolipallon päälle. (Sama pätee tietysti myös etutassuihin.) Näennäisesti seisoo ihan nätisti, mutta tarkemmin katsoessa paino ei ole jakautunut tasan. Ehkä osaava kokenut koira tasapainottaa seisontansa pitkään seistessään? Noh, näin alkutaipaleella asian voi hoitaa siten, että vaihtaa aloitustassua joka seisontaan.

Peruuttaminen oli teemana myös pallon kanssa. Etutassut pallon päälle ja ei kun peruuttamaan. Tässä päästiin lähemmäs suoraan peruuttamista, mutta hurtta alkoi käydä niin kovilla kierroksilla, että keskittymiskyky herpaantui. Etutassut kyllä pysyivät pallolla, mutta tyyli oli kaukana keskittyneestä, tasapainoisesta ja turvallisesta suorituksesta. Lopuksi piti saada hurtta kokonaan pallon päälle ja mielellään seisomaan, viitisentoista sekuntia kerrallaan. Vaikka näin:

*tässä pitäisi olla kuva,
jonka ohjaaja Niina otti,
jostain syystä se kuva ei vaan mitenkään
siirry puhelimesta mihinkään*

Treenin päätteeksi tilasin itselleni oman lörpän kotitreeniä varten. Tavoitteena opettaa molemmille koirille parempi takapään tuntemus ja että jossain vaiheessa osaisivat peruuttamalla itse löytää lörpän ja asettaa takajalkansa sen päälle. Kaikkeen sitä hurahtaakin!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Marraskuun alkupuolen treenit

Haa, marraskuu on yyhookuu, sillä neljästä viikosta kolme mies on työn puolesta viettämässä reipasta leirielämää. Jotain ollaan räpelletty:

*la 2.11: Meillä on naapurustossa maakaasuasema (löytyy myös kanala ja päiväkoti ja siinä ne meidän kylän palvelut sitten olikin). Asema on korkealla verkkoaidalla rajattu ja kameroin valvottu. Iltahämärässä aidan viertä on kiva kulkea, kun isot valot valaisevat jonkun matkaa metsänkin puolelle. Kuului tömps ja räminää ja kappas vaan, siellä se innokas pentunen juoksi aidan toisella puolella! Koiruus oli mun takana ylittäessään ojan ja alittaessaan aidan enkä nähnyt mistä kohtaa rajaloikkaus tapahtui. En osannut muuta tehdä kuin kutsua koiraa, joka selvästi jäljesti. Lyhyt aika tuntui pitkältä ja ehdin jo miettiä miltä tuntuu mennä pääportin eteen heiluttamaan kameroille ja sitten ruveta selittämään, että mun koirani on siellä teillä jossain. Tunsin syvää helpotusta, kun hurtta tuli ihan nätisti mua kohti ja löysi oma-aloitteisesti takaisin aidan ali.

Räjähtänyt kääsna, suloinen westie ja noh, jättiläissnautseri.
*su 3.11: Piirun kanssa
- perusasentoja ja perusasennossa olemisen keston kasvattamista sekä lyhyitä askeleen tai kahden etenemiä pyrkien pysymään kontaktissa
- matalan tokohypyn ylittämistä namilätkälle ja takaisin (lähtö- ja paluuasento vapaat kun pari viime kertaa on ollut lähtö- ja paluu perusasentoon), namilätkä on ollut vinossa esteeseen nähden, menot oli hyviä mutta paluu tuotti vaikeuksia, suunnilleen puolet hyppäsi takaisin ja toisen puolet juoksi suoraan mun luo

*ti 5.11: Piirustuksen menoa metsässä on sekä ihanaa että kamalaa katsella. Elämisen onni ja energia pursuavat tuosta eläimestä ja hippusia tarttuu minuunkin, mutta samalla pelkään jatkuvasti, että päädyn kantamaan koirani kotiin, koska sillä on (vähintään) jalka poikki. Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan! Loikat vaikkapa kaatuneiden puiden yli ovat sinänsä ilmavia ja lennokkaita, mutta ne murheenkryynitakajalat melko suorat eli tekniikka on jäykkä. Kukku!

Pihalla lenkin jälkeen perusasentoja, käskysanalla ja käsiliikettä häivyttäen. Muuten jees, mutta käsi pitää viedä tarpeeksi pitkälle eteen tai koiruus istahtaa taakse.



 *pe 8.11: Koirakerhon tokotoimikunnan kokouksessa suunniteltiin tulevia talvi- ja kevätkausia, mukavia juttuja odotettavissa ja me halutaan Piirun kanssa mukaan!

*la 9.11: Poikien uimakoulun aikaan oltiin Piirun kanssa lähiökävelyllä. Sorsia ei pentunen edes huomannut, kun tajusivat olla hiljaa ja paikallaan. Sen sijaan tuo liikkeeseen mukaan lähteminen on tosi vahvaa edelleen, tuli mieleen, että olisikohan toi hyvä canicrossissa, kun innostuu jos joku menee ohi ja lujempaa? Kukahan sen kanssa jaksaisi juosta?

Sotakoirina risulinnalla.

*ti 12.11: Iltaulkoilua jääkarhukalliolla eli käytännössä maakaasuaseman takana. Kävi niin, että esikoiseni näköisen jääkarhun kanssa kalastettiin ja saatiin saaliiksi kuopukseni näköinen haikala, jonka laitoimme jääkarhun kanssa uuniin (päälle suolaa, pippuria ja sillimaustetta), jotta saisimme syödäksemme jouluhaikalaa. Haikala karkasi kesken paistamisen ja loikkasi takaisin Jäämereen. Kun tarkoitukseni oli pistää hurtat kiinni metsän reunassa, ei hihnoja ollut yhtään missään. Pimeässä metsässä olisi ollut turhaa etsiä mustia nahkahihnoja, joten nameja käteen ja menoksi. Taimisto osaa kyllä kulkea reuna-käskyllä, mutta Piirustus aiheutti sydämentykytyksiä! Paljon nameja ja jatkuvaa kontaktinylläpitoa se vaati, että selvittiin kotiin. Kyllä kiukutti, maailman parhaat kotimaiset pitkät kevyet nahkahihnat jätin metsään!

*ke 13.11: Pojat päiväkotiin ja äkkiä kotiin, koirat varahihnoilla mukaan ja eiliseen metsään etsimään aarretta. Onneksi oltiin suht pienellä alueella ulkoiltu ja tiesin alueen, jolta etsiä. Silti kävi tuuri! Olin jo kertaalleen kulkenut alueen läpi ja ajattelin, että pakko varmaan palata takaisin metsänreunaan ja "haravoida" uudestaan sama alue. Jostain syystä kurkkasin siitä kohtaa kalliota alas, jossa oltiin kalastettu. Olin kurkannut jo aiemmin, mutta nyt kurkkasin pitemmälle, hyvä etten pudonnut. Siellä ne hihnat odottivat pelastajaansa, Jäämeren pohjassa! Iso oli iloni, kun aarre löytyi ja sain laittaa hurttani kiinni vanhoihin tuttuihin hihnoihin (tilaustavaraa Hollolan Nahkapajalta)! Töistä kyllä myöhästyin, liukuma loppuu 9:30 ja mä leimasin 9:34. Onneksi on ymmärtäväinen esimies!

Kurapartainen käpylehmä.
Emmi-koiran vastaavan hihnan kadotin, kun esikoinen oli juuri oppinut kävelemään. Työnsin matkarattaita metsäpolkua pitkin, hurtat vapaana, hihnat rattaiden tavarakorissa. Kun tuli aika laittaa lapsonen rattaisiin ja koirat kiinni, hihnoja olikin kyydissä vain yksi - se huonompi tietysti. Kuljimme reitin takaisin päin samantien ja kävin seuraavanakin päivänä, mutta hihnaa ei koskaan löytynyt. Harmitti kovin, kun siinä hihnassa oli Emskin hampaanjäljet, olisin omana sen halunnut pitää.

*pe 15.11: Ilotreenit! Omalla takapihallakin voi olla kivaa, tehtiin Piirun kanssa
- seuraamista (annan vihjeen halutusta toiminnasta, kun on itse hakeutunut oikeaan paikkaan ja pysynyt siinä jonkin matkaa sanon "jes" merkatakseni oikean kohdan ja oikean toiminnan ja annan namin, imuttaminen on oikeastaan loppunut suorilla, kulmissa sitä tarvitaan)
- maahanmenoja (minä seison paikallani, pelkällä käskysanalla maahan, heitän namin saadakseni koiran liikkeelle ja nousemaan, jos Piiru on omasta mielestään liian kaukana ei mene maahan vaan kiirehtii lähemmäs ja putoaa sitten, tarpeeksi lähellä putoaa muuten hyvin eli nopeasti ja hissitekniikalla, mutta kääntää aina kuononsa mun suuntaan).

Jostain syystä haluaisin opettaa Raapustukselle ryömimisen, mutta siihen taidan ensin pyytää osteopaatilta luvan. Ei mulla mitään hajua ole siitä, että voiko ryömimisestä olla noin kierolle takapäälle haittaa tahi hyötyä.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Valivalikitikitinirinari

Siinähän se, otsikossa. Olin siis 2.11. iltapäivän verran kuunteluoppilaana "Tending-Korrien" toko-koulutuksessa koti-Kouvolassa. Mukaan lähti kaksi tunnetta: 1) ens kerralla Piirun kanssa mukaan tahtoo tahtoo joo joo ja 2) kaikki muut treenaa enemmän kun mä ja viisaasti ja osaa kaikkea ja tietää paljon ja treenaa monin eri tavoin ja mä en osaa ku kivikautisia treenaustapoja.

Että silleen. Yritän muistuttaa itselleni, että mulla on koiraharrastuksen lisäksi muun muassa kaksi lasta ja niiden harrastukset, reissumies, talo ja töissäkin pitäisi käydä. Ajoittain piru olkapäälläni pihisee, että ei tästä mitään tule kun et koskaan ehdi treenatakaan. Toisaalta meillä on Raapun kanssa ollut viime aikoina monta hyvää iloista treenihetkeä, joiden jälkeen olen taas toivorikkaalla mielellä, että kyllä me tokokehään joku päivä päästään. Ah ja voi sentään!

Kävelin äsken kameran kanssa ympäri huushollia, aikomukseni oli ottaa tuosta toivoa ja elämäniloa antavasta snautserinalusta kuva. En löytänyt sitä mistään, kyllä se sisään iltalenkiltä tuli. Kai. Taimisto näkyi nukkuvan olohuoneessa puisen junaratasillan päällä, en halunnut häiritä.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Kaupunkikävelyllä

Poikasilla oli aamupäivällä liikuntakerho valtavan pikkukaupunkimme keskustassa ja nappasin Piirulaisen takakonttiin. Kaksijalkaisten loikkiessa ja kiipeillessä (tosin nuorempi väitti heidän seisseen porukalla nurkassa koko ajan, jännä miten hikiseksi voi silleenkin tulla) me käytiin pentusen kanssa vähän kävelemässä. Paino sanalla vähän.

Matkaa en pitkäksi suunnitellutkaan, henkistä liikuntaa reilummin. Piirustus ei mitenkään sinkoillut sekopäisenä sinne ja tänne, ei kokenut uhkia edestä ja takaa, ei haukkunut, riekkunut tai muutoin elämöinyt. Paitsi yhdelle hitaasti kiiruhtaneelle mummolle, jolla oli iso musta kassi. Hävetti pikkaisen.

Kaikenlaista kiinnostavaa ehtii kolmessa vartissa tulla vastaan ja mennä ohi. Liikkeeseenhän Raapustus lähtee mukaan, joten autot ja polkupyörät houkuttivat. Odottaminen liikennevaloissa vaati istumisen ja monta muistutusta, että muistaa istua, vaikka autoja meni edestä ja polkupyörä takaa. Autot pentunen kesti hyvin, mutta ne kaksirenkaiset, ai ai! Niitä ei arjessamme tule vastaan kuin yksi silloin ja toinen tällöin, treenaa ja siedätä siinä sitten. Itsepähän haluan asua keskellä ei mitään. Mutta kävelijät saivat mennä, mitäs me niistä - paitsi siitä hitaasta mummosta.

Päästin pentusen hihnastakin pari kertaa, kun treenattiin sivukujalla kierrä-leikkiä puunrungon ja katuvalotolpan avulla ja toisen kerran pienessä puistossa - vai onkohan se nimeltään viheralue? No, siinä kuitenkin oli pieni rinne, joka innosti loikkimaan. Treenattiin lisää kierrä-leikkiä, kun nurmikosta törrötti joku iso paksu putki ja jotain viemäröinteihin(?) liittyviä juttuja. Muutama luoksetulo ja perusasentokin tehtiin, mutta silmät olisi pitänyt olla selässäkin! Ei tapahtunut mitään, mutta päätä pyöritin kuin pöllö, jotta varmasti näkisin kaikkialle ennen eläintä. Muka. Lopuksi vielä kerhopaikan parkkipaikalla tehtiin muutama toisto kierrä-leikkiä katoksen tolppien avulla. Tulin koettaneeksi perustakaakierron lisäksi poispäinkääntöä ja sekös oli vaikee juttu!

Kierrä-leikkiä ei olla muualla opeteltu kuin agin hyppysiivekkeillä. Viikko sitten lauantaina tajusin täysin unohtaneeni, miten hyödyllinen tuo leikki on tokossakin, mutta siitä lauantaista tuonnempana.


Korvat kertovat, ettei otus ihan yhtä rento ole kuin kotona.

Miten kuvailisin seuralaistani kaupunkikävelyllä? Innokas, muttei holtiton. Utelias, muttei hullun lailla. Kiinnostunut ihan kaikesta ja kurkki ystävällismielisesti ja yhtään epäröimättä rappusiin, aitojen yli, kulmien taakse, istutuksiin ja penkeille. Hihnakäyttäytymisessä toki toivottavaa, mutta toivottavaa riittää tässä, ihan sama missä ollaan. Hajumaailma avartui tietysti, mutta mihinkään ei halunnut juurtua ja lähti kutsumalla taas liikkeelle. Kummallisten yksittäisten äänten osuessa kohdalle katsahti ääneen suuntaan ja sitten minuun ja totesi, että nou hätä. Nameja huoli alkuun, mutta hetken päästä parempana palkkana oli tutkimusmatkan jatkuminen. Toivottavasti ensi lauantainakaan ei sada!

torstai 7. marraskuuta 2013

Sisäsiisteysraportti, osa 2

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki... Joku tovi sitten purin turhautumistani (täällä) ja aikomukseni oli hommata iso häkki ja siirtää Piiru häkkilinnuksi. Vaan kas, vuodatustani seurasi Raapustuksen ekat täysin sisäsiistit päivät ja häkki on hankkimatta. Erehdyin ajattelemaan, että pentusellani olisi lamppu syttynyt sisäsiisteyden suhteen. Sanoisin, että tässä lampussa on himmennin-toiminto ja katkaisija on kovassa käytössä. Ajoittain valaistuminen on kirkas ja homma toimii, toisinaan himmennin on pyöritetty äärimmilleen ja kodinhoitohuoneen lattiaa saa siivoilla monta kertaa päivässä. Kerran tai kaksi oon putsannu olohuoneen mattoakin. Syviä huokauksia ja hammastenkiristyksiä.

Ja sitten on niitä päiviä, kun hyökkään kuraritilän suuntaan ja neste onkin oikeasti vettä, pesty vaikka kumisaappaat. Tai kikkareiden sijaan tunnistan käpyjen raatoja (lasten mukaan ne on esimerkiksi dinosaurusten ruokaa, Viivin porkkanoita tai kapteeni Valkosen sillejä).

Mikä vika näissä mun snautserieläimissäni on? Kumpikaan ei pyydä ikinä ulos, menee vaan ulko-oven suuntaan ja odottaa, että kyllähän toi nainen mua seuraa 24/7 ja huomaa kun hipsutan kynnykselle. Kääsna ei pyydä äänen avulla ulos edes yöllä tai ripuloivana! Joku tässä mättää.

Edistyksen merkkejä on siinä, että Piirustus menee "pissalle!"-kehotuksen jälkeen tontin reunalle tai pusikkoon asti ja hyvin usein kyykkää ekalla tai tokalla kehotuksella. Kehuilla mä sitä oikeaa toimintaa merkkaan, nameja kokeilin niin maltti loppui eli pissa jäi kesken ja loput tehtiin sitten sisälle. Jee.

Lenkin jälkeen tuo eläin pitää rauhoittaa ja muistuttaa, että pissataan mielellään ennen sisään menoa. Sama juttu jos käydään vaikka postilaatikolla ja samalla olisi mahdollisuus käydä pissalla. Huomaa, että nuo aikuise(mma)t menee suoraan pissalle ja sitten touhuavat muita juttuja. Vaan ei tuo porukan komeimman parran omaava, ehei, sen mielestä maailma on auki ja sinne mennään täysillä!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Dobo!

Tehtiin kääsnan kanssa eilen (ma 4.11.) uusi aluevaltaus ja käytiin ekaa kertaa ikinä dobo-tunnilla. Oli kivaa ja Taimistokin innostui niin, että piti laittaa hurtta istumaan odota-käskyn alle liikkeiden toistojen välillä. Heilutti häntää ja kommentoi kurkkuäänillä eikä tiennyt miten päin olisi ollut, jos toimintakäskyä ei tullut heti. Dobo-tunnin meille piti Niina ja Niinan sivuilla lajista kerrotaan näin: Canin Care - Dobo.

Paikalla oli kuusi koirakkoa ja vasta-alkaja pääsi heti tositoimiin kokeneempien rinnalle. Liikkeitä voi tehdä oman ja koiran taitotason mukaan ja mukavasti poltteli reisissä. Harjoituksia lörpällä (yhden sortin kuminen tasapainolauta) ja dobo-pallolla, yhdessä ja erikseen koiran kanssa. Eilen illalla treenattiin ja tänään päivällä tuntuu takalistossa, että jotain on tehty.

En tiedä miltä Taimistosta tuntuu, mutta autolla ajettiin kotiin ja hurtta makaili etupenkillä. Pysäytin auton ja kokeilin reunalla roikkuvaa etutassua: aivan lötkö ja rento ja piti oikein kysyä ääneen jumppakaveriltani, että onko se käpälä edes missään kiinni! Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole, mutta ensi kerralla - juu, ihan taatusti mennään toistekin! - pyydän jonkun ottamaan pari otosta. Suosittelen!

torstai 31. lokakuuta 2013

Lokakuun lopun treenit

Pientä kivaa pieninä palasina ehdittiin sairastaessakin tekemään:

*ma 28.10: Piiru etsi aarteita. Ensin kolme, sitten neljä, viisi ja lopulta kuusi aarretta yhdellä käskyllä! Pentusella oli ekaa kertaa vaikeuksia odottaa lähtölupaa, kerran karkasikin. Lähti kuin tykin suusta ja kun huomasi menneensä ohi (ei meidän keittiö niin suuri ole, että snautseri voisi täyteen vauhtiin kiihdyttää!), meni jarrutuskin pitkäksi, kerran jopa kaatui kyljelleen. Mä olin ihan hiljaa lähtökäskyn jälkeen enkä sanonut mitään, kuten en sano Taimillekaan. Piirunen työskenteli paljon paremmin ilman mun sanallista osallistumistani enkä uskaltanut juuri liikkuakaan. Ei kysellyt missä aarteet ovat, ei hakenut katsekontaktia, ei tullut tyrkylle hakemaan leikinloppumisnamia, hyvä kun huomasi mun olevan samassa huoneessa. Ekan kerran siis etsi yhdellä käskyllä ihan itse ilman apuja kaikki kuusi aarretta!

Taimiston vuoro tuli Piirun jälkeen, tähän asti kääsna on aina tehnyt ensin. Olikin haastetta ammattilaiselle, kun piilotin samoja aarteita kun snautserillekin ja samaan huoneeseen. Hajujälkiä oli selvästi jäänyt ja ne aiheuttivat useita harhapolkuja. Mutta pääsipä nenä töihin!

Meillä pääsee keittiöön sekä eteisestä että olohuoneesta. Koska aarteet oli piilotettu olohuoneen puoleiseen päähän, siirtyi käskyllä "missä?" ensin kääsna etsimään ja sitten snautseri olohuoneen puolelle kuono lasioveen kiinni seuraamaan kääsnan touhuja. Vallan lujaa tuli ja tälläsi märän kuononsa lasiin kiinni. Hoopo eläin.

*ti 29.10: esineilmaisun alkeet osa 1: lainasin poikien tukkirekkaleikistä tukin, otin kasan nameja, siirsin eteisen penkin keittiön oven eteen, otin pentusen keittiön puolelle ja istuin lattialle tukki kädessäni. En tehnyt mitään, mutta utelias pentuseni meni heti haistamaan mitä mun kädessäni on ja kun kuono osui tukkiin kehuin ja annoin toisesta kädestä namin. Hurtta innostui namista ja tökkäsi tukkia pari kertaa uudelleen, joka tökkäisystä sai namin mun toisesta kädestä. Tökkäysten välissä laskin tukkia alemmas ja lopulta lattialle.

Kun laskin tukista irti, se ei enää ollutkaan niin mielenkiintoinen. Kesti iän kaiken vain odottaa, että pentunen menisi tökkäisemään tukkia. No ei se mennyt, ennen kuin oli tehnyt puolen minuutin paikallamakuun kiinteällä katsekontaktilla (johon en vastannut, kun en tiennyt pitäisikö vastata vai ei), pari istu-maahan-istu-maahan-esitystä, vähän vinkumista makuulla ja kyljellään, syvän huokauksen ja ihmettelevää tuijottamista otsatukan alta ja etutassulla lattian mätkimistä. Mä laulelin mielessäni Ismo Alangon Ekstaasiin-biisiä ja koetin muistella lisää sanoja. Yhtäkkiä tuo piski pomppasi pystyyn ja kävi turhautuneena tökkäisemässä tukkia!

Kehu ja nami ja ajattelin, että nyt se sen tajusi. Mitä vielä! Tuli mun eteen istumaan, tuijotti silmiin, kallisteli päätään, yritti varovasti hampailla nakertamalla saada namin mun nyrkin sisältä, äänteli kummastuneena ja kävi taas maate. Mun vuoro huokaista syvään ja jatkoin Ekstaasiin-biisiä. Suht monta kertaa sain nytkin mielessäni kuulla kertosäkeen, kunnes hurttanen nousi ylös, kävi nuuhkaisemassa typötyhjää ruokakuppiaan ja sitten kävi tökkäisemässä tukkia. Kehu ja nami - ja pari kolme nättiä tukin tökkäisyä!

Tähän ensimmäiseen esineilmaisutreeniin paloi kolmisenkymmentä namia, harmittaa kun en ottanut aikaa. En tiedä vaihdoinko paikkaa ja etäisyyttä liian nopeasti, mutta keittiössä kuitenkin oltiin ja etäisyys oli korkeintaan puolitoista metriä. Sen verran, että Piirustus sai ottaa pari askelta tukille ja pari askelta mun luo, ettei ihan pään kääntelyllä saanut nameja. Maltillinen kehuminen piti kosketukset hampaattomina. Kun erehdyin kehumaan vuolaammin, alkoi tukin nostelu ja olisi varmaan heitellytkin sitä, mutta hiljenin heti ja käännyin pois. Koiruus kummastui, että mikäs tolle tuli ja lopetti leikkimisen.

Näitä toistoja sitten vaan lisää, ensin eri huoneissa ja eri tavaroilla, huolehtien ettei käytä hampaita tai muuten siirtele tavaroita. Mielessä muhii se asento, joka pitäisi tuohon kuonokosketukseen liittää. Seisomista se ainakin näin ekalla kerralla tarjosi itse, mutta siitä ei taida kannattaa vielä mitään päätelmiä tehdä. Toisaalta vois olla hyvä vahvistaa sitä asentoa, jota koira itse tarjoaa, mutta jos se tarjoaa seisomista, niin miten mä (jos niin pitkälle päästään) osaan erottaa ilmaisevan seisomisen ja muuten vaan pysähtymisen? Että olisko se asento sitten istuminen vai maahanmeno? Onko sillä väliä, minkälainen alusta on? Pitääkö koiran, siis mun koiran, mennä maahan ihan missä maastossa ja kelissä tahansa? Tokokokeissa varmaan joo, mutta päädytäänkö me muka ikinä kurjassa kelissä maastoon harjoittelemaan? Ajattelenkohan jo ihan turhan pitkälle?

Tehtiin tänään myös istu-maahan-erottelua. Piirulla on taipumusta ennakoida ja sitten koko touhu loppuu hetkeksi eli siirrytään muutama metri, mä katselen hetken seiniä tai kattoa ja otetaan sitten uudestaan. Kun koiruus on pari kertaa ennakoinut ja touhu loppunut, se vaatii tosi selkeän ja vahvan suullisen käskyn mennäkseen maahan, ettei vaan tule tehneeksi väärin. Maasta istumaan menee käsiliikkeen avulla joko hyvin eli takatassut ei liiku tai sitten koko koira pomppaa ilmaan - mun käteni tekemän kaaren mukaan. Että peiliin voi tässäkin katsoa taas.

*ke 30.10: tänään oli treenaamattomuuspäivä, noin niin kuin vaikka tokoa ajatellen. Mutta harjoiteltiin jalkakarvojen, parran ja otsatukan kampaamista, kynsien ja otsatukan leikkuuta ja nätiltä näyttämistä. Onnistui! Mulle jäi Piirustuksen ensimmäisten meilläolokuukausien kynsienleikkuuvastustelusta mörkö olkapäälle kummittelemaan ja joka kerta, kun ajattelen leikkaavani Raapustuksen kynnet, se mörkö alkaa huudella mulle. Piru vieköön sen mörön! Kerta kerralta se huutelee vähemmän ja hiljempaa, mutta elossa se edelleen on. Etutassut sujuu hyvin, mutta takatassuihin koskemisesta tuo eläin ei tykkää yhtään, niin niitä sitten nykii ja heiluttelee, että jos en koskis. Ei se itse leikkaamista vastusta, vaan sitä, että otan sen takatassun käteen. Henkisestä tuskasta aiheutuu hiki.

Taimisto katsoi kulmiensa alta, että ei kai toi akka halua mun kynsiäni leikata. Halusinhan minä ja otin hurtan syliin. Taimisto makaa vaikka viikon, jos vaan koko ajan tapahtuu. Heti kun viimeinen kynsi on  leikattu, hurtta on valmis lähtemään kauas pois, ettei vaan hoitotoimenpiteitä tule lisää. Onnekseen tuo kääsna on nimenomaan kääsna eikä varsinainen turkkirotu (kaljuuntuu kaksi kertaa vuodessa) ja onnekseen se asuu mun kanssa, kun ei nää karva-asiat oo niin justiinsa, ei koiran eikä omistajan päässä. Hävetä voi muitakin asioita.

*to 31.10: Menin pitkästä aikaa töihin. Mies ulkoilutti hurtat aamulla, mua palelsi ilman ulkoiluakin. Ja kas, kun tulin poikain kanssa iltapäivällä kotiin, kuraritilällä tahi muuallakaan ei ollut pissalänttejä! Kaksi poikien t-paitaa oli siirtynyt pyykkitelineeltä lattialle, mutta siinä se, muutoin näytti ihan siivolta (joskaan meidän kodinhoitohuoneessa ei pääsääntöisesti näytä siivolta...). Päästin hurtat pihalle ja hienosti kyykkäsi Raapustus nurmikon ulkopuolelle pusikkoon! Jei!

Viikkoon en ole koiria ulkoiluttanut eikä olisi pitänyt nytkään, mutta pakko oli kun mies lähti viemään lapsia mummille. Olin aivan liian väsynyt ja nälkäinen jaksaakseni kunnolla kolmen hurtan hihnoja ja lenkkiä sinne ja takaisin eli tuota ainoaa valaistua jalkakäytävää. Mä en tykkää muutenkaan hihnalenkeistä saati sitten asvaltilla kulkea ja vielä edestakaisin. Taimisto risteili sinne ja tänne hajujen perässä (se osaa pääsääntöisesti kulkea hihnassa sievästi ja tietää, että hihnalenkillä ei poukkoilla), Tilly halusi sitkeästi kulkea mun takana kuolleessa kulmassa ja Piirustus oli, noh, Piirustus eli aivan liian energinen malttaakseen kulkea hihnassa vetämättä ja nykimättä ja sinkoilematta. Manasin mielessäni ja välillä ääneenkin.

Kun huomasin, että vastaan tulee tummiin pukeutunut hölkkääjä, huokaisin syvään ja valmistauduin häpeämään tolkuttomasti - onneksi oli pimeä ja mulla lippapipo! En tiedä miksi, mutta Piiru tyytyi katselemaan tuota hölkkäriä, Taimisto väisti nätistä käskystä lähemmäs reunaa ja Tilly tepsutteli mun takana eikä päästänyt pihaustakaan. Sama juttu polkupyöräilijän kanssa ja uudestaan sen saman hölkkääjän, kun se oli hölkkäämässä sitä jalkakäytävää takaisin päin. Tää outoa on, tätä ymmärrä en...

Paluumatkalla päästin Piirun vapaaksi ja aloin ottaa siihen aktiivista otetta ja kontaktia. Hurttahan kulki tosi nätisti, tosin se erehtyi luulemaan, että nyt harjoitellaan seuraamista, vaikka se olikin mun oikealla puolella. Juttelin mukavia ja kun koiruus meni minusta liikaa ohi, ärähdin ja kun se palasi mun viereen, juttelin taas mukavia. Tulin itsekin paremmalle tuulelle, kun manausharjoitukset loppuivat.

Kotihiekkatiellä päästin piskuiset irti ja kokeilin Piirun kanssa odottamista. Vaikeahan se oli paikallaan istua, kun kaksi matalaa karvaista kulki vapaana sinne ja tänne. Saatiin kuitenkin muutama onnistuminen ja myös yksi täysin pieleen mennyt tilanne, kun Taimisto lähti juoksemaan varaston nurkalle. Piirulla petti vieteri ja sinnehän se riensi mun mekkaloinnista välittämättä. Hohhoi. Liike on liian vahva häiriö, edelleen, pitäis muistaa se kotioloissakin!

Ennen iltaruokaa tehtiin vielä muutama alkeisesineilmaisuharjoitus (mikä sanahirviö tuosta tulikaan). Pojilta nyysitty tukkipuu lattialle ja kuonokosketuksesta palkka, parisenkymmentä namipalkkaa tuli jaettua.


Lokakuu lusittu, vuoden viimeiset ja rankimmat kuukaudet edessä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Makuuhaavoja

Mä olen tosi huono sairastamaan, koska mun pääkoppa ei ymmärrä makoilua aamusta iltaan ja illasta aamuun. Miten voi nukkua koko yön, kun on jo maannut koko päivän? Puuduttaa ja kolottaa ihan vaan tästä makailemisesta. Olin jo eilen varma, että saan makuuhaavoja ennen kuin paranen.

Toisaalta mua ei haittaa ollenkaan, että tälläisenä typeränä, märkänä, kylmänä ja pimeänä vuodenaikana se on joku muu, joka lähtee koirien kanssa ulos! Tähän vois vaikka tottua... Ulkoilmaa mun on kyllä ikävä, mutta vain valon kanssa ja ilman syysmyrskyä. Otsalamppua ei lasketa ja taskulamppu vaatis kolmannen käden (jota olen kaipaillut ennenkin).

Sen verran olen käynyt eilen ja tänään päiväsaikaan postilaatikolla koirien kanssa, että Piirun ekan osteopaattiretken jälkeen takajalkojen askellus ei ehkä ole enää niin ahdas kuin ennen retkeä, mutta nyt se
- liikkuu ylöspäin eikä eteenpäin eli maatavoittavuus ei kuvaile tätä eläintä ja
- oikea takajalka on makuuasennossa vielä enemmän ulospäin suuntautunut, jos mahdollista.

Varasin uuden ajan, mutta mennään vasta 25.11, kun en aikaisemmin pääse.

Ei liity aiheeseen, mutta löysin puhelimesta kuvan Piirusta ja Gunillasta - tai liittyy sen verran, että ei ole suotavaa rallatella kaverin kanssa ennen kuin takajalat toimii taas.


Piirustuksen tuhoamaa

Olen helmikuussa muistellut, mitä kaikkea aikaisemmat koirani ovatkaan (pentuina) tuhonneet. Nyt voisi olla aika kirjata ylös Piirun (tähänastiset) tuhotyöt.

Näistä ei taida olla kuvatodisteita:
- sytykkeiksi tarkoitettuja kananmunakennoja, varastettu pönttöuunin vierestä
- pari klapia saunasta
- leikkisotilaita
- pikkulegoja
- miehen lippalakki (tosin edelleen käytössä, armastunut kun on raksalippikseensä)
- kaksi omaa(!) patjaansa
- appiukon nahkakengän kantapää.

Näistä on kuvatodisteita:

4veen lenkkari

kaksi kongia (kolmas on työn alla)

eteisestä jalkalistoja ja kulmalistaa

kodinhoitohuoneen käsisuihkun letkun sileys ei miellyttänyt

"päästäkää minut ulos!" kodinhoitohuoneen ulko-oven karmi

kasvattajalta saatu nalle ei vingu enää

pyykinpesukoneen johto lyheni

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lokakuun treenit

Tuli tuossa kaikkea muuta kirjoiteltavaa silloin kun piti lokakuun alkupuolen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä kirjoittaa, niin laitetaan nyt sitten kerralla koko lokakuu. Tai onhan tätä vielä muutama päivä jäljellä, mutta mä kävin justiinsa hakemassa antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen, niin tuskinpa me mitään mainittavaa tehdään.

*ti 1.10: Ennen tokotreenin alkua keski-ikäinen nainen tuli juttelemaan ja kyselemään Piirusta ja snautsereista. Itsellään näkyi olevan labbis, mutta tyttärellään on koiranhankintaprojekti. Yritin taiteilla sanoissani, kun onhan tää energisen pennun kanssa eläminen monin tavoin työlästä. Sujuvasti latelin, että Villähteeltähän tää on haettu, vaikkei oikeasti olekaan. Nooh, Pennala ei kaukana Villähteestä ole ja partasuita sielläkin kasvatellaan.

Itse tokotreenissä me otettiin taas ne mahtavat alkuriekunnat, ennen kuin mitkään rattaat osuivat korvien välissä yhteen. Tehtiin tutusti ohituksia ja kyllä ne hiljalleen alkaa sujua, kerta viikkoon on vaan kovin harva tahti, toiveissa on saada tokotreeni myös perjantai-illalle. Maahanmenot sinänsä sujuvat, joten otin paikallamakuuta: lyhyt etäisyys, sanallista vahvistusta suht tiheään, ajallista kestoa kasvatettiin ja hyvin meni! Lopuksi luoksetulo pelkällä suullisella käskyllä. Saatiin palautetta, kun en edes yrittänyt perusasentoa, mutta sitä ei olla treenattu noin pitkältä matkalta. Palapelin palasia tässä vasta askarrellaan, palat nimeltä "lujaa luoksetuleminen" ja "kauniisti perusasentoon" eivät vielä ole yhteensopivat kotonakaan, joten tuskin kentälläkään.

*ke 2.10: Taimiston agitreenit: kääsnalla hyvä vauhti ja onnistuin muutamassa vauhtivalssissakin (tosin piti vaan luottaa, että koira menee merkatut esteet, kun ihan koko aikaa en nähnyt hurttaani) ja ilta oli aika hurjan huumorin sävyttämä. Esimerkiksi kun vuorossa oleva ohjaaja sanoi, ettei mitenkään voi nähdä koiraansa ja varmistua että se tekee tietyn hypyn jos ohjauskuviona on x eikä y, niin kouluttaja näytti kädellä katsomoon päin ja totesi, että "kyllä nää alkaa nauraa heti jos menee pieleen!" Samaten kun ulkopuolinen kouluttaja oli kysynyt yhdeltä ryhmäläiseltämme mielipidettä suorasta palautteesta, ryhmäläisemme oli tyynesti todennut, että hän on siihen tottunut kun ei meidän agiryhmältä muuta saa. Kivaa oli, paljon naurettiin!

Piirustukselle kävi vähän hassusti. Se oli kyllä mukana lenkeillä ja pääsi walesi-Papun kanssa rallattamaan, mutta mä ihan unohdin hakea sen treenin lopuksi radalle! Että jäi sitten agilityt tekemättä, mutta pääsihän se muuten juoksemaan ja sosiaalisia taitoja oppimaan. Vähän nolotti kyllä.

*pe 4.10: Vaihteeksi aarteenetsintää! Taimilta tämä homma sujuu kuin vanhalta tekijältä. Piirustus pysyy hienosti paikkamakuulla sillä aikaa kun mä piilotan namit, mutta itse etsimisessä se kaipaa vielä tukea. Etsii liiankin innokkaasti pari ensimmäistä eli viipottaa helposti vauhdilla ohi kun ei malta nenäänsä käyttää. Pari kolme löydettyään sille pitää kertoa jokaisen löydön jälkeen ja niiden välilläkin, että etsi etsi vaan, kyllä niitä täällä on. Ei etsi pitkäkestoisesti itsekseen, vaan tulee hakemaan multa sitä leikinlopettamisnamia, vaikka sitä ei saakaan kuin kutsusta ja menemällä takaisin maate lähtöpaikkaan. Mutta jos kuitenkin sais multa helpommalla kuin itse etsimällä, kun näyttää söpöltä, kallistaa päätä, inahtaa vähän tai tarjoaa vaikka tassua!

Harjoiteltiin myös lelusta ja namista luopumista eli aktiivinen haluaminen pitää vaihtaa katsekontaktiin ja sitten sen lelun tai namin saa. Sisällä perushäiriöissä (kääsna, kaksijalkaiset) katsekontakti on usein kaunis, pitkä ja tiivis! Mitä saikaan pentuseni palkaksi tästä kaikesta? Kynsienleikkuun!

*la 5.10: Valoisa lenkki, ihanaa! Vaikka kuinka yritän lähteä töistä aikaisemmin, niin ottaa silti aikansa ajella päiväkodin kautta ja vaihtaa ulkovaatteet. Turhan äkkiä tulee hämärä, vaikka talvesta tykkäänkin tosi paljon. Syksy ja kevät on ihan turhia välivuodenaikoja, ne vois kestää vaikka kaks viikkoa, sen verran jaksaisin. Taisi tykätä pentunenkin, kun juoksi sekopäisenä pitkin pöheikköjä. Taimi? Siinähän se kulkee, omia polkujaan mutta tyylillä, ei sentään tolleen riekkumalla rahvaanomaisesti.

Välipalan Piirustus sai 
- istu-maahan-erottelulla (istumasta maahan sujuu pääsääntöisesti pelkällä käskyllä, maasta istumaan vaatii käsiliikkeen tai jopa kaksi, jos hätäilen tai on häiriötä tai tai tai)
- koskemalla kuonolla mun nyrkkiini sai luvan ottaa matolta namin.


Elämää rakennustelineiden keskellä.

Hörökorvat.

Raapustukselle tyypillinen lonkka länään-istuminen.

Onneksi tämä eläin on mallia kääpiö, karvaa riittää isommallekin!
*ma 7.10: Suvi kävi hieromassa Taimiston: perusjumit lavoissa ja lisäksi kananmunan kokoinen kova patti lantiossa oikealla puolella. Piiru piti äänishowta portin takana, kunnes tajusi olla hetken aikaa hiljaa. Iloisena loikki Suvin luo ja päätyi matolle. Tiukat takareidet aiheutti selvästi epämukavuutta eikä tuo oikein tykkää olla paikoillaan tuossa matolla.

*ti 8.10: Aamulenkillä koirat on samanvärisiä kuin luonto ympärillään, jos ne ei liiku, en tiedä missä ne ovat. Westie katosi aikanaan seisomalla auratun lumipenkan vieressä, ei juuri erottunut niistä lumipaakuista.

Jostain syystä Piirustus riekkui tokotreenin aluksi tavallista vähemmän ja muutenkin oli hillitympi. En usko tämän ihan heti toistuvan. Seuraamisessa keskittyy mun nyrkkiini, koska siellä on nami ja jos estän koskemasta mun käteen, seuraaminen menee loikkimiseksi eli maatavoittavuus on täysin väärä termi liikkeen kuvailemiseksi. Ohjelmassa oli seisomisen harjoitteleminen, mutta sitä me ei olla Piirun kanssa harjoiteltu vielä yhtään, joten jätettiin väliin. Tehtiin sit omia juttuja häiriön alla: 
- paikallamakuuta (osaa se, kunhan olen riittävän lähellä ja saa katseesta tukea)
- perusasentoon tulemista edestä lyhyeltä matkalta ja perusasennossa pysymistä (perusasennossa ei pentunen millään malttais vaan istua ja odottaa, liekö tottunut, että perusasennon jälkeen pitäis päästä tekemään jotain liikettä)
- otin ekat eteentulot häiriön alla siten, että molemmat kädet oli kyllä näyttämässä oikeaa paikkaa, mutta mun varpaat oli suorassa eikä v-asennossa (muuten hyvä, mutta tahtoo edelleen pistää vasemman tassunsa mun oikean kengän kärjelle).

*ke 9.10: Taimilaisen agitreeni: meni hyvällä vauhdilla kunhan muistin pitää ohjaavan käden alhaalla, putki-kontakti-erottelu on tolla elukalla toimiva, jostain syystä antoi suullista palautetta ihan jokaisessa takaakierrossa! Olisko tuo halunnut hypätä ne suoraan ja sitten mä menin aina kieltämään ja käskin kiertämään? Hauska!

Nyt muistin Piirunkin ja se pääsi tekemään putki-hyppy-yhdistelmää apuohjaajan palkatessa. Hitsi vieköön kun pentusen ohjaaminen vaatii tuhottomasti tarkkuutta ohjauksessa, ainakin tämä tulee heti esteen ohi, jos ohjaus vähänkin ontuu.


Ottaa päähän, kun kiellettiin härdelli ja käskettiin antaa oravan olla.

Keltaisessa metsässä ripaus harmaata.
*pe 11.10: Tää nyt ei ole treeniä, mutta kerronpa kuitenkin: oltiin metsässä ulkoilemassa ja hurtat tietysti vapaana. Tultiin peltojen keskellä kulkevaa hiekkatietä pitkin kohti metsän laitaa, pistin koirat odottamaan, että pääsen itse ensin pienen mutkan ohi, jos siellä vaikka olisi muita ulkoilijoita. Harvoin on, mutta jos sattuis. Koska Piirustus on malttamaton ja etäisyyttä tuli totuttua enemmän, toistin odottaa-käskyä melko taajaan. Tulin mutkaan, totesin pellonreunan ja metsäpolun tyhjäksi ja annoin koirille luvan tulla. Nehän tuli ja Piiru samantien myös meni! Ehdin nähdä, miten kaunis punainen kettu hätkähtäen katsoi taaksensa ja lähti sitten reipasta vauhtia kuusikkoon. Piiru antoi kovasti vauhtia ja painui samasta kohdasta metsään. Ehdin juuri vetää henkeä kutsuakseni koiraani, kun alkoi naurattaa: samasta kohdasta loikki pupu pellon puolelle ketun ja Piirun alta pois ja niin sai Taimistokin lähteä jahtiin.

Oli kyllä kaunis kettu ja koskaan ennen en ole nähnyt noin läheltä, kasvonpiirteet ja kaikki! En ehtinyt kuin aloittaa Raapustuksen kutsumisen (Taimi luopui pupujahdista ihan itse), kun snautseri juoksi kieli pitkänä luokse. En tiedä tuliko kutsusta vai olisiko tullut muutenkin. Kehuin sitä ja koetin jatkaa matkaa, niin samaan kuusikkoon se pentunen taas pyrähti, tuli onneksi kutsumalla pois.

Tähän luontoretkeen kuului myös hanhia taivaan täydeltä, joutsenia pellolla ja oravainen puussa.

*la 12.10: Iltasella tokoiltiin Piirun kanssa takapihalla
- perusasentoja (hyvä vauhti, nopea istuminen, tosi tarkkaa mun käden liikeradalla että jääkö turhan taakse vai just hyvin, käsiliikkeestä pitäis päästä kohta eroon, hyvä katsekontakti, jostain syystä nostaa mieluusti toisen etutassun ilmaan eli en voi palkata vaikka muuten olis hyvä, tälle pitäis keksiä joku kikkakolmonen)
- tusinan verran matalia tokohyppyjä (namilätkä esteen taakse, perusasento+palkka, "valmis", "hyppää!", kehu, perusasento+palkka, "istu", uusi nami lätkälle, "valmis", jne)
- seuraamista (ekan kerran ihan ilman namia nyrkissä, meni huomattavasti paremmin kuin odotin, loikki tosi vähän, otti katsekontaktin, näytti iloiselta ja innokkaalta, ajoittain piti ottaa lähemmäksi eli tiivistää seuraamista, montaakaan metriä en uskaltanut edetä koiran ollessa oikealla paikalla vaan palkkasin tiheästi, tästä jutusta jäi tosi hyvä mieli!)
- 5 x liikkeestä maahanmeno (seuraaminen saa olla sinnepäin, työn alle käsimerkin häivyttäminen tai ensin pitäis varmaan päästä vartaloavusta eroon, seuraa liiaksi nakkia kädessä, putoaa hyvin maahan ja pysyy hyvin paikallaan ja ottaa kontaktia)
- lopuksi heittelin tennispalloa ja teetin heittojen välissä jonkun pienen jutun (istu, eteen, katsekontakti pallokäden heiluessa).

*su 13.10: Käytiin kolmeen tyttöön naapurissa pissattamassa koiria. Menomatkalla oli hihnassa kääsna ja snautseri, sitten aidatulle takapihalle omat ja westie ja irlanninterrieri, kävelylle kahden westien kanssa (joista toinen oli viimeisillään ja tynnyrin maavara oli olematon), paluumatkalla hihnassa oli yks takapihalla jäykistellyt kääsna ja pikkuisen läähättävä snautseri.

*ti 15.10: Käytiin 4veen muskarin aikana juna-asemalla tunnelissa laitureiden alla. Ihmisiä, matkalaukkuja, kuulutuksia, tärinää junien tullessa ja mennessä - ei ollut helppoa olla Piiru! Kaikki oli uutta ja jännittävää, välillä olisi halunnut mennä nuuhkimaan ohikulkijoita, välillä niille piti murista ja välillä yläpuolelta tulevat äänet olivat jopa pelottavia. Otti silti katsekontaktia, tosin niin lyhyesti etten ehtinyt kuin avata suuni kehuakseni, mutta malttoi ajoittain seistä paikallaan ja namitkin kelpasivat. Hihnassa kulkeminen oli sitä luokkaa, että hävetti paljon, ihan kuin ei oltais koskaan ennen nähty ihmisiä. Tuonne pitää selvästi mennä uudestaan!

*pe 18:10: Kai se sisäsiisteyden opettelukin treenistä käy? Tänään oli eka vuorokausi, kun Raapustus ei pissannut sisään! Ulos tehtiin aamupissa, aamupalanjälkeispissa, työpäivänpäättymispissa, iltalenkkipissat ja iltaruoanjälkeispissa. Eikä kuraritilälle yhtään, jei!


Kun silmä välttää, lipaisen likaisia astioita!
*la 19.10: Toinen täysin sisäsiisti päivä! Häkki on vielä hankkimatta.

Olin koko lauman kanssa (pojat, kääsna, snautseri, westie) ulkoilemassa jääkarhukalliolla (esikoisen nimeämä paikka), kun Piirustus otti ritolat. Hetkeä aikaisemmin kaikki olivat koolla ja seuraavassa hetkessä Raapustusta ei näkynyt missään. Aikani sain huudella hämärtyvään iltaan, kunnes koiruus tuli. Luokse tuo tulee aina lujaa ja ihan ilman katumusta, mutta missä lie ehtinyt käydä.


Jääkarhukalliolla.

Reipas ja suloinen Tilly!

Jos maastoudun, mua ei huomata!
*su 20.10: Puolitoista tuntia metsässä kokoonpanolla 1 isä, 1 äiti, kolme alle kouluikäistä poikaa, 1 snautseri, 1 irlanninterrieri ja 1 kääsna. Kivaa oli, vaikka kylmä tuli ja sainkin kuulla, että sopisin hyvin ilkeän äitipuolen rooliin.

Järkkyä! Kyllähän mä tiesin, että niukasti ollaan lokakuussa treenailtu, mutta että näin vähän. Pakko skarpata, vaikka miehen työkalenterissa onkin piiitkiä viivoja eli paljon reipasta leirielämää sille ja 24/7 yh-elämää mulle.