keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kirjoittelin äsken syyskuun tokotaulukkoa. Kertaaminen on hyödyllistä ja opettavaista. Joskus Taimin kanssa olen aloittanut treenipäiväkirjaa sekä paperille että excel-taulukkoon, mut ne ei olleet pitkäikäisiä viritelmiä. Välillä piirsin kisoissa jonkun pätkän lähtölistan taakse ja joskus kirjoitin treenien jälkeen autossa jonnekin ylös, että harjoittele tämmöinen ja tämmöinen ohjauskuvio. Sen suunnitelmallisempaa meidän homma ei koskaan ollut, mutta pari kolme kertaa viikossa kun kävi jotain touhuamassa, muisti riitti melko pitkälle. Nyt Piirun kanssa kirjoitan tekemiset heti treenin päälle puhelimeen lyhennettynä ja kirjoitan sitten myöhemmin tänne. Muisti riittää aiempaa pitemmälle.

Syyskuuta on viikko jäljellä ja syyskuun tokotaulukossa on tokomerkintöjä vain viitenä päivänä! Ei ainakaan mennä ylikuntoon. Motivaatio on ollut kateissa ja tekeminen on ollut tosi väkinäistä, koirakin on ollut hämmentynyt. Perjantaina 18.9. menin illalla Käpälämäkeen ja harjoiteltiin avoimen luokan juttuja - ja meillä molemmilla oli oikeasti kivaa! Tehtiin yhdessä, opiskeltiin uutta, iloittiin edistymisestä - ja päätin, että menen sunnuntain kokeeseen, ei sen lopputuloksella ole väliä kun meillä se yksi ykkönen jo on.

Tämän vuoden keväällä kun oikeasti aloin treenata alokasluokan liikkeitä kisamielellä, mä asetin tavoitteeksi saada alokasluokasta ykköstulos. Mehän semmonen saatiin heti ekasta kisasta ja kisaaminen itsessään motivoi muun muassa Lappeenrannan reissuun. Mut elokuun aikana motivaatio sekä treenaamiseen että kisaamiseen on hissukseen hiipunut, uudet säännötkin tuntui lähinnä ärsytykseltä. Muistin kääsnaa, että vuosia sitten tavoitteena oli ava ja kun tavoite oli saavutettu, kisasin ja treenasin kuten ennenkin, mutta hiljalleen alkoi kisamotivaatio kaikota. Olisko sama juttu ollut tässä alokasluokassakin, että tavoite on saavutettu ja se kylläännyttää niin, että pelkkä kisarutiinin vuoksi kisaaminen (vaikka sekin on tärkeä asia) ei oikein riitä? Se selittäisi miksi seuraavan luokan liikkeet oli niin kivoja, vai olisko pelkkää uutuudenviehätystä? No, nyt kuitenkin kokeillaan saavuttaa seuraava tavoite eli korkata avoin luokka ja saada sieltä ykköstulos. TK2 näyttäis kyllä hienolta, tulta päin!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Viehkeä viehe

Kaikkeen sitä tuleekin lähdettyä, kun ystävä houkuttelee. Ollaan kaks kertaa käyty Piirun kanssa vieheellä. Hullun hommaa näin perheellisenä!

Molemmilla kerroilla on ollut kaikki poikaset mukana. Ekalla kerralla taivaalta tuli lähtöhetkellä pari tippaa vettä ja menomatkalla satoi kaatamalla, pyyhkijät pyyhkivät tauotta. Matka ei ollut pitkä, mutta perillä ei enää satanut. Soramontulla ja sen lähiympäristössä on niin kivasti sitä märkää hiekkaa, joka tarttuu ihan joka paikkaan, että sitä riitti kilotolkulla kotiinkin. Kaikki vaatteiden saumat, taskut, kengät - ropina vaan kävi kun pojat ottivat ulkovaatteet pois!


Juuri pari päivää ennen ensimmäistä vieheretkeä mä kävin hakemassa Piirun pois oravajahdista vähemmän kaunita sanoja käyttäen. Lisäksi se oli hämmentynyt uudesta paikasta, uusista äänistä, uusista koirista. Lähtöpaikalla se katseli enemmän taakse kuin eteen ja kovasti sitä piti kannustaa, että lähtisi vieheen perään. Lähti se ja juoksi koko maastoradan loppuun asti, muttei mitenkään erityisen tyylikkäästi. Alku oli kenguruloikkaa, keskivaiheilla jo juoksemisen näköistä, maalia kohti vauhti hiipui ja koira alkoi katsoa vuoroin minua ja vuoroin viehettä, isoja kysymysmerkkejä pyöri pään päällä, että miten tuo nainen suhtautuu, kun mä jahtaan tätä mitälieliikkuvaa, aikookohan se taas huutaa mulle tästä jahtaamisesta, miksei se kiellä mua.


Toisella kertaa Piiruskinilla oli jo haju siitä, mitä ollaan tekemässä. Lisäksi rata oli meidän kannalta sijoitettu paremmin, kun omaa vuoroa odotettiin ja viehettä jahdattiin ns samalla tasalla. Ekalla kerralla yleisö ja oman vuoron odottajat olivat mäen päällä ja rata oli ikään kuin montussa. Lähtö oli odottajista katsoen vasempaan, mutta pienen lenkin jälkeen viehe ja koira tulivat vasemmalta ja menivät panoraamakuvan leveydeltä ohi oikealle, siitäkös Piirustus kiihtyi!


Juuri ennen Piirua oli tuttu koira, joten uskalsin mennä Piirun kanssa suht lähelle lähtöä. Hurtta pomppi takajaloillaan kengurun lailla ja ilman hihnaa se olisi mennyt jo. Kun siirryimme Piirun kanssa lähtöön, kuiskailin sille "mene mene, mennään, mene vaan!" ja kun moottori murahti, viehe liikahti ja irrotin käteni koiran kyljistä, niin snautseri ei taakseen katsonut tahi sivuilleen vilkuillut, silloin läks! Selvästi yli puolet matkasta mun koirani juoksi pitkällä matalalla laukalla häntä kropan jatkeena silmät tiukasti kohteessa. Sitten siltä loppui usko ja kärsivällisyys ja se alkoi haukkua turhautumistaan vieheelle, joka jatkoi vaan matkaa. Haukkuessa kroppa nousi pystympään ja vauhti hidastui, vaikka koira kyllä juoksi loppuun asti.

Piirun reaktio pysähtyneeseen, paikallaan olevaan vieheeseen oli hauska. Se tuijotti viehettä hetken, näykkäsi varovasti ja loikkasi reilusti taaksepäin, jos se viehe vaikka nappaisi takaisin! Katseli kummissaan, näykkäsi uudestaan, väisti vielä varmuuden vuoksi. Ei ollut tappamisen meininkiä, mutta oma-aloitteisesti otti kyllä vieheen suuhun ja ylväänä kanniskeli sitä maalialueella, että kattokaas kaikki minkä mä otin kiinni!

Paikalla oli kaikenlaisia vinttikoirarotuja (edustettuina ainakin saluki, afgaani, borzoi, basenji ja whippet) sekä snautseri, staffi ja rhodesiankoira. Tosin tätä mietittiin  myöhemmin kavereiden kanssa, että mitähän sillä rhodesialaisella oikein tehdään. Just äsken katsoin, että kuuluu ajavien ja jäljestävien koirien ryhmään, käytetty vaarallisten eläinten metsästykseen ja sanotaan leijonakoiraksi. Että ehkä sen kuuluikin olla viehettä jahtaamassa!

Olis kiva saada Piirustuksen viehejahdista joskus videota, mutta nää kaks kertaa olen ollut kaikkien alamittaisten kanssa liikkeellä ja kädet ovat loppuneet kesken ilman videointiakin.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Tokokoe Kouvola 20.9.15

Aamupalaa, pyykkikone pyörimään, astianpesukonekin näköjään päälle, kisakirjan etsintää, vauva päiväunille ja menoksi. Oman seuran kisat, tuomarina Pirkko Bellaoui. Velipoika Masi tuli meitä Kotkasta asti kannustamaan ja toi mukanaan "siskopuolensa" Danan. Aamupäivä oli viileä ja pilvinen, puoliltapäivin pilvet väistyivät ja tuskan hien lisäksi tuli oikeastikin lämmin. Ennen kehään menoa rautakanki sisälläni alkoi heräillä, suuta kuivasi ja kieli tarttui kitalakeen.

Luoksepäästävyys ok. Alokasluokassa oli neljä osallistujaa ja me oltiin Piirun kanssa luokan eka koirakko, kaikki koirat samassa paikkamakuussa. Ekalla maahan, mutta en päässyt edes pois koiran vierestä kun se jo otti lonkka-asennon! Jossain vaiheessa makuuta se vielä asetteli toisen etutassunsa sievästi mutkalle, katseli sinne ja tänne, katseli hetken Masin emäntääkin, joka seisoi suht lähellä ja kuvasi meidän suorituksen. Levoton tuhkimo pysyi makuulla ja nousi ekalla käskyllä ylös, arvosana 8. Treeneissä mä katson koiraani koko ajan, kun odotan, että tulee meidän vuoro ja käskytän koirani maasta istumaan. Mitä tein kokeessa? Katselin mitä muut tekevät! Tajusin onneksi ajoissa virheeni, vedin syvään henkeä ja sain koiran katsomaan minua, sitten en muualle katsonutkaan kuin snautserin silmiin. Korvat keskittyivät kuuntelemaan liikkurin askelia, koska en voinut katsoa piti kuunnella, milloin liikkuri on meidän kohdalla ja käskytin sitten perusasentoon.

Seuraaminen oli parempaa kuin viimeksi, mutta käännökset tahmeita ja väljiä, niistä saatiin huomautus. Yhdessä kohtaa en kuullut mitä liikkuri sanoi enkä tiennyt pitäisikö huutaa "mitä?" vai posottaa vaan suoraan, arvasin että pitäisi tehdä täyskäännös. Pieleen meni mun arvaukseni ja kun mä läksin kääntämään itseäni oikealle, liikkuri tajusi etten mä kuullut ja sanoi kovempaa, että pitäisi kääntyä vasemmalle. No se kohta meni ihan plörinäksi ja meni hetki, ennen kuin Piiru oli taas löytänyt paikkansa. Mutta nyt liikutin myös vasenta kättäni, viimeksi sain huomautuksen siitä, että liikkumaton vasen käsi tulkitaan käsiohjaukseksi ja se alentaa arvosanaa. Kumminkin 9.

Liikkeestä maahanmeno 9,5 enkä edes katsonut menikö maahan vai ei. Meni se.

Luoksetulossa kuten kaikissa tän kokeen liikkeissä perusasentoon tuleminen ennen liikkeen alkua oli to-del-la hi-das-ta ja valuvaa. Koira jäi, tuli hyvää vauhtia luo, loppupompun kautta perusasentoon. 9

Kapulan pito oli se liike, jonka mä ennustin olevan nolla. Koira ei halunnut tulla viereen ja kun se näkin mun ottavan liikkurilta kapulan, se käänsi vahvasti koko yläkroppansa minusta poispäin kuin toivoen, että kapula katoaisi maan päältä jos sitä ei katso. No eihän se kadonnut  ja onneksi olen pitkäkätinen. Annoin käskyn, ei mitään toimintaa. Kurotin kapulan koiran kuonoon kiinni ja annoin käskyn uudestaan, ihme kyllä koira otti kapulan! Ei kovin hyvä pitokaan, mutta koira katsoi mua rauhallisena silmiin ja irrotti nätisti käskystä. Haluton hurtta sai tästä 8,5!

Kauko-ohjauksessa vanha tuttu juttu eli koira katsoi muualle ja vaati siksi tuplakäskyn noustakseen istumaan. Lisäksi lopun perusasento jäi puuttumaan, kun liikkuri sanoi kiitos heti ekan istumiskäskyn jälkeen. 7

Estehyppy oli meidän paras tähänastisista, jäi hyvin, tuli hyvällä vauhdilla, loppupompun kautta perusasentoon. 9

Kokonaisvaikutus 9, koska ollaan iloinen koirakko. Seuraamisen käännöksiin mulle lisää vauhtia ja koiraan tiiviyttä, paikallaoloon ja jättämisiin koiralle tarkkuutta, ettei vaikuttais niin levottomalta, kun siirtelee itseään ja nostelee tassujaan.

Pisteitä yhteensä 172, ykköstulos ja luokkavoitto!

Kisan jälkeen sisko ja sen veli pääsivät juoksemaan kentän taakse, Dana tuli toki mukaan. Oli kiva nähdä kotkalaisia, sieltä saatetaan saada jotain kuvia tahi peräti videonpätkää jotain kautta.

Palkintokuva ja arvostelulomake:






lauantai 19. syyskuuta 2015

tokokoe Hyvinkää 30.8.15

Tämmöinen teksti löytyi luonnoksista.

Aamulla varhain koko lauma kahteen autoon (kun ei meidän suurperhe yhteenkään mahdu) ja menoksi anopille. Sieltä yhdellä autolla mä, mies ja Piiruskin kohti Hyvinkäätä. Mulla oli tosi levoton ja rauhaton olo, ei minkäänlaista keskittymiskykyä. Hyvinkäälle asti lähdettiin (tai no ei se nyt mitenkään erityisen kaukana ole, ollaan me siellä kääsnankin kanssa käyty kisaamassa) korkkaamaan uusien sääntöjen mukainen tokon alokasluokka ja houkuttimena myös nähdä muita snautsereita tokokehässä. Kisakirjeen mukaan ilmoittautuneita oli 16, joista 2 voittajaa ja 14 alokasta. Voittajat aloittivat kello 10 ja alokkaat sitten kello 11. Voittajassa kisaajia oli tosiaan vain se kaksi ja kisa voi alkaa puoli tuntia ennen ilmoitettua aikaa jos kaikki kisaajat on ilmoittautuneet ja jos tuomari niin päättää. Mua häiritsi ihan ylettömästi se, että kahdelle voittaja-luokan koirakolle oli varattu kokonainen tunti. Varauduin koko ajan siihen, että kisa alkaa ilmoitettua aiemmin, joten en uskaltanut lähteä kunnolla koiran kanssa lenkille vaan kiersin hermostuneena kelloa tapittaen kisapaikkaa. Kisa alkoi meidän osalta kuitenkin ihan aikataulun mukaisesti (tietysti!) ja me oltiin Piiruskinin kanssa eka alokasluokan koirakko. Se ei rauhoittanut mun oloani yhtään enkä tiennyt mitä olin menossa kehään tekemään. Olisin todella halunnut nähdä pari yksilösuoritusta ennen omaa vuoroa.

Luoksepäästävyys ei ole enää erillinen arvosteltava liike, vaan se suoritetaan tuomarin ohjeistamalla tavalla ennen kehään menoa. Se vaikuttaa kokonaisvaikutuksesta saatavaan arvosanaan ja jos koira osoittaa vaikkapa aggressiivisuuden merkkejä, tuomari voi kieltää koirakon osallistumisen. (Olen ollut sihteerinä kisassa, jossa koira puri tuomaria käteen tämän tervehtiessä koiraa, joten luoksepäästävyys on oikeasti tarpeellinen osio.) Tuomarina oli Pirkko Bellaoui ja hänen luokseen mentiin satunnaisessa järjestyksessä puhuttelun jälkeen.

Numerojärjestyksessä sitten kehään ja ensimmäiseksi paikkamakuu. Ihan liian vähän ollaan harjoiteltu liikkurin kanssa tokoilemista, Piiruskin tuijottaa liikkuria eikä mua, joten käskyt menee ohi korvien. Tai siis koira kääntyy katsomaan mua, kun annan maahanmenokäskyn, tarvittiin
 tuplakäsky maahanmenoon. Jätin koiran ja kun määrätyn matkan päässä käännyin katsomaan koiraa, se makasi ihan levällään, oikea takajalka sojotti pitkänä sivulle! Ei se nyt ennen noin pahasti ole lonkalle itseään kääntänyt! Siinä se kuitenkin pysyi, vaikka oli levottoman oloinen ja rivistä ainakin yksi koira nousi ylös. Tuplakäskyn se tarvitsi myös perusasentoon nousemiseen, kun piti tuijottaa sitä liikkuria ja lähtöasento oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Tuomari antoi säälistä seiskan, hurttani suoritus oli laittanut tuomarin oikein pohtimaan, että miten tuommoinen rivosti rannalla-tyyppinen makailu arvostellaan. Koirahan ei saa maata kyljellään tai se saa nollan, mun koirallani takapää oli kyljellään ja etupää suorana.

Seuraaminen oli hi-das-ta ja kun mä en nähnyt koiraa kunnolla, en uskaltanut edetä tuttua vauhtia ja koirakin tietysti hidasti ja sitten minäkin. Miten alkeellinen virhe! Olis pitäny jostakin pysähdyksestä (oli muuten hitaasta kävelystä pysähdys) pistää omat kintut rohkeasti liikkeelle, mut ei niin ei. Hämmästyin todella, että saatiin arvosanaksi 9! Oltiin kuulemma hitaita, mutta koiralla pysyi kontakti ja koira piti seuraamispaikkansa hyvin. Jaaha.

Liikkeestä maahanmeno oli tällä kertaa kympin arvoinen liikkeestä seisominen. Ei yritystäkään mennä maahan eikä tätä liikettä varsinaisesti edes treenata, kun me osataan tää! No tänään ei osattu, joten nolla.


Luoksetulossa koira katseli maisemia jätettäessä, lähti tulemaan viiveellä, tuli hitaasti, onnistui silti pomppaamaan ennen perusasentoa. "Toivoisin hieman lisää draivia", sanoi tuomari. 8,5

Noutoesineen pitämisessä koira oli haluton ottamaan, vaati tuplakäskyn, piti hyvin ja luovutti hyvin, mutta olihan se enemmän kapulan tunkemista kurkkuun kuin että koira olisi halunnut ottaa sen kapulan suuhunsa. 7,5

Kauko-ohjauksessa koira katseli taas muualle, ekalla käskyllä maahan, tuplalla istumaan, yhdellä maahan, tuplalla ylös perusasentoon. 7


Estehypyssä koira jätetään 2-4 metrin päähän esteestä ja itse mennään toiselle puolelle kutsumaan 2-4 metrin päähän. Nää metrit oli merkitty pienillä punaisilla kartioilla ja mä olin varma, että koira ei hyppää vaan kiertää ja menee haistelemaan niitä kartioita. Koira jäi katselemaan maisemia, annoin käskyn, koira katseli maisemia, lähti kuitenkin tulemaan ja hyppäsi! Tuli vielä perusasentoonkin, mistä yllätyin myös. Koetta edeltävänä iltana Piiruskin oli ekaa kertaa ikinä hypännyt avohypystä yli mua kohti ekalla käskyllä, kokeessa sit toista kertaa ikinä. Kartioita se ei edes vilkaissut. 9

Kokonaisvaikutus oli 8, ollaan kuulemma kiva koirakko, mutta vauhtia ja rentoutta lisää ja koiralla vois olla parempi kontakti muhun liikkeiden välillä ja jätettynä.

Yhteensä pisteitä 143,5 ja kakkostulos. Ei hyvä. Satavarma liikkeestä maahanmeno petti ja hei hei ykkönen. Tosin eihän se saisi näin niukalla olla, mutta toistaiseksi on. Ja mitä olen (entisiltä) snautseriharrastajilta kuullut, niin hyvinkin voi olla koko tokouramme ajan.

Suorituksemme jälkeen siirryimme katsomon puolelle ja annoin Piiruskinille luun. Sekin oli levoton eikä malttanut asettua luuta kaluamaan vaan vahti ja seuraili ja murahteli ja vaihtoi asentoa ja paikkaa. Jossain vaiheessa huomasin, että nyt mulla on rento olo ja haluan kehään, mut myöhäistähän se enää oli. Piirun äidin omistaja oli talkoilemassa ja tuli juttelemaan, oli kiva tavata! Piiru ja äitinsä eivät olleet lainkaan yhtä ilahtuneita tavatessaan, napanuora on todellakin katkaistu. Piiruskin on kyllä muuttunut vinttikoiramaisesta olemuksesta enemmän snautserin suuntaan, mutta äitiinsä verrattuna aikas luiru teini. Siinä me sitten höpötettiin ja kuultiin, että me tultiin snautsereiden omassa tokosarjassa kolmanneksi, joten juoksujalkaa palkintojenjakoon!

Kiitos snautserikerhon talkooväelle kisoista, tää oli meille opintomatka, mutta tullaan silti uudestaan!


Piiruskin ja osa palkinnoista.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kauniit silmänpohjat

Käytiin Piirun kanssa Aitovetissä silmätarkastuksessa (18.9.). Piiruskin otti odotustilan härdellin rauhallisemmin kuin odotin, tippojen laitto meni suih vaan ja tutkimushuoneeseen hurtta jolkotti rennosti häntä pystyssä. Pöydällä yritti pari kertaa nojata mua vasten, mutta en antanut ja omatkin jalat jaksoivat kantaa. Pimeys ei häirinnyt yhtään ja tosi nätisti ja kärsivällisesti Piiruskin seisoi paikallaan koko tutkimuksen ajan. Paikalla oli kaksi eläinlääkäriä, se virallinen ja harjoittelija (tai mikä lie erikoistuva). Virallinen katsoi ensin ja sitten tää toinen. Kun virallinen oli katsonut, kysyi harjoittelija oliko silmänpohjissa mitään. "Ei, paitsi todella kauniit" oli hymyillen annettu vastaus. Että jos joku kysyy, niin mun koirallani on sitten erityisen kauniit silmänpohjat!

Kysyin näkeekö niillä laitteilla kuinka syvälle, että  onko siellä korvien välissä mitään toimintaa. "Kaksi hernettä täällä näkyy." Se on hyvä, ne voi osua joskus yhteen, yhdellä herneellä vois kimpoilla vaan laitoja pitkin.

Tässä vielä kuva koko lomakkeesta ja erikseen tuloskohdasta:




Piiruskin on muuten laihtunut. Kesäkuun alussa paino oli 18,1 ja tänään 16,5. Ilmankos se on mun silmään vähän kuopalla.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Normi päivä

Aamu. Herätys, koirat ulos (Taimi kyykkää ekaan pusikkoon, Piiru panttaa mielenosoituksellisesti kun on hihnassa), lapsille aamiainen valmiiksi, storm trooper herättää pojat, hammaspesut ja pukemiset, koululaisen reppu ja ulkovaatteet valmiiksi (se juoksee kuitenkin taas taksiin leipä suussa ja takki kainalossa), aamupala, vauva herää/herätetään, aamutoimet, ulkovaatteet sille ja mulle, vauva liinaan, viedään keskimmäinen eskariin, tullaan vauvan kanssa kotiin ja viedään Piiru uudestaan hihnassa pissalle (nyt kyykkää kun on jo iso hätä).


Aamupäivä. Vauvan kanssa touhutaan, vauva touhuaa, mä touhuan. Vauvan touhut on liikkumisen opettelua, vesikupilla lotraamista, ruokakuppien paukuttelua (metallikupeista kuuluu kiva ääni lattiaa vasten), kaiken mahdollisen suuhun laittamista, maidon maiskuttelua. Mun touhut on keittiön siivoamista, koirien aamupalaa, pyykkikonetta ja kuivia pyykkejä, pönttöuunin lämmittämistä, imuroimista, vaipan vaihtoa ja vauvan ruokkimista. Jossain vaiheessa vauva simahtaa, nostan sen vaunuihin. Lähdetään vaunuja työntelemään koirien kanssa, ainakin sen verran että haistellaan ilmaa ja päästään liikkeelle. Usein lenkin päälle ja/tai kesken lenkin tokoillaan. Kotona nautin hetken hiljaisuudesta ja rauhasta.



Iltapäivä. Eskarilainen pitää hakea kotiin puoli yhdeltä. Koululainen tulee viikonpäivästä riippuen joko heti kahdentoista jälkeen tai vasta puoli kolmelta. Koululaisen kotiuduttua on välipala, taistelu läksyistä ja siitä mihin mennään ja millä ulkoiluttamaan koiria. Äiti saadaanko jäädä kotiin ja katsoa youtubea/legoteeveetä tai pelata minecraftia? Ette. Huutoa ja valitusta. Ulkoilutetaan koirat ja metsässä on tekemistä myös mielikuvitusrikkaille poikalapsille. Vauva kuikuilee liinasta sinne ja tänne kunnes nukahtaa. Seitsemänkiloinen lisäpaino tuntuu ylämäissä.



Myöhäinen iltapäivä/ilta. Kotiudutaan metsästä. Jos ollaan onnekkaita, ruokaa on jäänyt edelliseltä päivältä ja voidaan vaan lämmittää se ja tehdä salaatti. Jos ei olla onnekkaita, laitetaan ruokaa. Äiti, ei mitään soppaa! Äiti, meillä oli just tänään koulussa tätä samaa! Äiti minä en yhtään tykkää tästä ruoasta! (Ai, eilen söit sitä ison annoksen ja kehuit maukkaaksi). Pyykkikone laulaa, snautseri liimautuu parrasta repivään vauvaan kiinni, vauva lotraa vesikupilla ja puree koiran luuta, kääsna nukkuu rappujen alla omassa luolassaan, mutta on alati valppaana rientämään keittiöön, jos pakasterasian kansi napsahtaa auki tai sokkelilaatikko vedetään ulos. Aiemmin se tuli keittiöön myös kun ruokakuppia liikutettiin, mutta alamittaiset kaksilalkaiseni liikuttavat niitä pitkin päivää, joten miksi vaivautua? Ruoan jälkeen saan kuulla äiti, ei vielä yläkertaan! Mennään yläkertaan, iltapesut, iltasatu, iltahalit. Vauva touhuaa pitkin lattioita, kunnes alan lukea iltasatua. Juuri silloin se alkaa kirkua ja päristää ja mitä kaikkia ääniä vauvoista pääseekään ja lopulta vauvan huuto ja mun iltasatuni on yhtä kilpalaulantaa. Vauvan iltatoimet ja iltamaito, pilkin ja yritän pysyä hereillä. Vauva sänkyyn ja mä alakertaan. Pyykit kuivumaan, koirille ruokaa, keittiön siivousta, iltatee ja hesari loppuun, iltapissatukset, kurkistus seuraavan päivän kalenteriin, ei vielä nukkumaan vaan paniikinomaista valmistautumista huomiseen ja vaaditun varustuksen etsimistä koululaiselle ja/tai eskarilaiselle. Valot pois alakerrasta, omat iltatoimet, peiton alle, silmät kiinni, silmät auki ja alakertaan, vaunukoppa terassilta sisään ja koirille ruokaa pakastimesta sulamaan aamuksi, takaisin yläkertaan ja unille.

(Viikon)päivästä sitten riippuu, onko ohjelmassa myös suunnistusta, yleisurheilua, temppukoulua, tokoa, kokoustamista, viehettä, ruokakauppaa, kirjastoa. Viikonloppuisin rakennetaan, tokoillaan, kyläillään, uidaan, metsästetään. Kyllä, elämässäni on ruuhkaa, mutta yritän uskoa heitä, jotka vakaasti väittävät, että elän elämäni parasta aikaa ja että tulen vielä kaipamaan näitä vuosia.

Päivittelyä

Päivitin elokuun tokotaulukon, kun vihdoin kykenin. Elokuun vikana sunnuntaina kaaduin sänkyyn palelemaan, sitten mun kannettavaan iski virus, saatiin se pois, järjestettiin esikoiselle kaveri- ja sukulaissynttärit, kannettavaan iski toinen virus, mä aloin palella uudestaan ja laitoin kauppalapulle monta nenäliinapakettia parasetamolia. Ehkä tämä tästä.