ma 12.1: Suvi kävi hieromassa Taimin, jolla on ne omat vakiojumituksensa. Piiru oli asiasta niin järisyttävän tohkeissaan, kun ei itse päässyt eikä huolittu edes kovin liki, että pissasi Suvin lähdettyä ison lätäkön eteisen matolle. Jei.
ti 13.1: Suvi ulkoilutti koirat päivällä, ne onnelliset pääsee silloin tällöin (suht) valoisalla pihalle! Illalla olin tokokouluttajana, uudet tokon säännöt (voimaan 1.8.15) puhuttivat. Koskahan ne ehtisi lukea ja vieläpä oppia?
ke 14.1: Hurttia onnisti tänäänkin eli Suvi ulkoilutti ne. Illalla tehtiin koko lauman voimin lumitöitä - mikä tarkoittaa, että mä ja esikoinen tehtiin lumitöitä, kuopus yritti syödä salaa lunta, Piiru juoksenteli missä sattuu ja Taimisto seisoi kuistilla odottamassa milloin pääsee sisään. Ja sanapari "koko lauma" ei sisällä mun miestä, vaikka se toki kuuluu laumaan, mutta on niin harvoin kotosalla tahi retkillämme mukana.
Suvin ottamia kuvia jonkun päivän lenkiltä ja mä olen teknisesti niin surkea, etten saa niitä tämä viisaammin näytille, mutta pitäisi klikkaamalla näkyä isompina:
 |
| Torsti, ainoa koira, jota Piiru katsoo yläviistoon. |
 |
| Tuulen tuivertama. |
to 15.1: Mikä lie iskenyt, mutta huomasin oikein erikseen ja ääneen kiittäväni Piirua kivasta aamulenkistä! Eihän se tokikaan aina herkkua ole lähteä aamukuudelta pimeään, mutta jotenkin oltiin molemmat hyväntuulisia.
pe 16.1: Käytiin Piirun kanssa Käpälämäessä, mikä osoittautui suureksi virheeksi. Katolta putoili lunta, viereisestä hallista kuului piiskan ääntä, hallin toisesta päästä agilityääniä ja haukuntaa ja pihaltakin tietysti autojen ovia ja puhetta. Mistään ei siis tullut mitään, ei oltu kauaa ja kovasti otti päähän se reissu.
ti 20.1: Suvi kävi taas nauttimassa ulkoilusta mun koirieni kanssa ja mä vietin iltani tokokouluttajana. Eipä mulla ollut tänäänkään juuri kommentoitavaa uusiin sääntöihin, ehkä ensi viikolla?
ke 21.1: Suvi hoiti lenkityksen. Piiru tuli kotiutuessani töistä tervehtimään mua mun tuliterä goretex-kenkäni suussaan ja olihan siitä iltistä pitänyt muutama pala irrottaa! Laitoin reilusti sitruunamehua reikien kohdalle ja paksun pyyhkeen kenkätelineen päälle.
to 22.1: Sama kenkä, pari reikää lisää.
Snautseri ei ilmeisesti omasta mielestään ole keittiön puolella kaksijalkaisten ruokaillessa:
la 24.1: Aamupäivä vietettiin takametsässä, jossa Piiru otti jäljen eikä tullut huutamalla pois. Periaatteessa ei ollut kaukana, mutta koska se tiesi, että lähellä ollaan, ei ollut riittävää motivaatiota tulla pois. Otin sit lapset ja Taimisto nyt tulee aina mukana, ja lähdettiin vastakkaiseen suuntaan. Esikoista alkoi huolettaa, että eikö se Piiru tule ikinä takaisin. Tulihan se ja reilusti ennen kuin oltiin kotiin päästy, kun kuljettiin vähin äänin poispäin eikä enää huudeltu perään. Kovasti säikähdin ja viime syksyä muistin heti, kun huomasin koiran ontuvan toista etutassuaan! Oloni helpottui, kun koira kävi maate ja alkoi repiä jäätä pois tassun pohjasta.
Taimistolla on käytännössä kalju maha ja jalkojen sisäpinnat, joten se kulkee sisällä ja ulkona oikein tyytyväisenä villapaita päällä - menee sen kanssa jopa uunin eteen kerälle maate nauttimaan lämmöstä!
Piiruskin sai iltasella isohkon luun ja ilta menikin sitten piippausta kuunnellessa, kun ei löytynyt sopivaa hautaamispaikkaa enkä päästänyt pihallekaan se suussa. Voi toista!
su 25.1: Piiru söi aamupalaansa pidempään kuin Taimisto, joten alatiahne kääsna katsoi tilaisuutensa tulleen ja hyökkäsi Piirun luun kimppuun. Piiru hämmentyi eikä oikein tiennyt mitä tehdä, päätyi seisomaan ja katselemaan, kun Taimi raateli hänen luutaan. Nopeasti kyllästyin kuuntelemaan kääsnan murisevaa ahmimista ja annoin Piirulle toisen ison luun. Virhe! Snautseri kulki luu suussa piippaamassa ympäri huushollia, kun ei sitä kunnollista hautaamispaikkaa tänäänkään löytynyt ja aina kun se eksyi samaan huoneeseen kuin kääsna, alkoi kääsna murista syvältä kurkustaan, että antaa snautseri heittää. Piiruskin kokeili hyvinä hautomoina mm pyykkikasaa (joka oli khh:n lattialla vain lajittelun ajan), sohvalta alas vedettyä villapeittoa, kääsnan petiä ja miehen suurta laukkua - sinne muuten mahtui puoli snautseria hautaamaan luuta!
Varoitin miestä, että kun seuraavana päivänä pakkaa laukkunsa, niin tarkistaa ensin, ettei ole yllätyksiä. Mies muisti heti, että Emmi-koiran jäljiltä on löytynyt leirivarusteista pari kertaa paremmin koiralle kuin virkamiehelle maistuvaa evästä. Silläkin oli vahva taipumus haudata syötävää pahan päivän varalle.
Aamupäivän vietin koko laumani kanssa Jääkarhukalliolla, mikä tarkoittaa Taimistolle hissukseen kuljeksimista ja metsän tutkimista, Piirulle hyppypomppuloikkaharjoituksia pitkin poikin kallioita.
ma 26.1: Mies ulkoilutti koirat nostalgiakävelyllä Viitakummussa esikoisen liikuntakerhon aikana, Piiruskin osaa kuulemma edelleen käyttäytyä - mä vaan odotan milloin tämä hyvän käytöksen aikakausi päättyy.
ti 27.1: Suvi ulkoilutti hurtat päivällä. Piirun kanssa oltiin illalla ohjatuissa tokotreeneissä, harvinaista herkkua! Harvinaista oli sekin, että snautseri riekkui tosi vähän, ei juurikaan kimpoillut sinne ja tänne toisten perään, omaa vuoroa odottaessa hurtta meni oma-aloitteisesti maate ja malttoi siinä makuulla ollessaan katsella toisten suorituksia ilman, että oli jatkuva tarve päästä mukaan. Piiruskin keskittyi mun kanssani tekemiseen paremmin kuin ikinä näin isossa häiriössä, jei!
ke 28.1: Mun viimeinen työpäiväni tänä vuonna eli huomisesta alkaen rutiinit osin uusiksi. Aamuisin toki täytyy jaksaa herätä, sillä esikoinen pitää saada koulutaksin kyytiin ja kuopus päiväkotiin aamupuurolle. Aamupäivät on siis rauhallisia, lounaan jälkeen haen kuopuksen kotiin ja esikoinenkin ajelee taksilla takaisin viimeistään puoli kaksi.
Tarjosin ekaa kertaa snautserille naudanmahaa iltaruoalla, westie kun ei nautaa kärsinyt syödä, niin olen jotenkin unohtanut koko elukan olemassa olon (meillä ei kaksijalkaisetkaan syö nautaa ja lehmänmaitoakin menee tosi vähän). Taimisto hotki tämänkin - mikäs sille ei kelpais? - ja vahti sen jälkeen, että mitä tekee snautseri omalle annokselleen. Mä olen miettinyt, kun Piirun velipoika Masi ei ymmärtääkseni ole hanakka syömään, että ei se välttämättä johdu siitä, että se asustaa huushollinsa ainoana koirana. Mun kääsna on maailman ahnein ja silti snautserilla on tapana katsella ruokakuppiaan ja käännellä sitä sapuskaa siellä kupissa ja kupin ulkopuolella. On ihan tavallista, että se jättää osan syömättä eikä sille ole ongelma katsoa vierestä, kun kääsna hyökkää jämien kimppuun ja nuolee kupin kiiltäväksi, hyvä ettei metallikuppiin tule pohjaan reikä!
to 29.1: Aamupäiväulkoilulla takametsässä kolmeen tyttöön. Piirustus juoksi mun takaa, pysähtyi viereen ja katsoi silmiin. Ilme oli jotenkin vieras ja kummallinen, mutta silti annoin enempiä miettimättä luvan mennä musta ohi. Menihän se, nimittäin pupun jälkien perään ja sit olikin turha huutaa, kun kerran lupakin oli erikseen annettu! Käännyttiin kääsnan kanssa vastakkaiseen suuntaan ja kierrettiin kotiin, ulko-ovella jo oltiin kun snautserikin hölkkäsi pihaan. Kieli oli pitkä, hengitys rytmikästä ja syvää, ilme tyytyväinen.
 |
| Melkeinpä torkahdettiin. |
Illalla Piiru sai uuden pehmolelun, pinkin possun runsaalla vanutäytteellä.
pe 30.1: Aamupäivällä innostuin, vaikka mun piti ihan vaan käväistä katsomassa aurinkoa. Metsäretkellä vierähti hitaasti kiiruhtaen (kun muuhunkaan en toistaiseksi pysty) peräti puolitoista tuntia. Kun kerroin miehelle kuinka kauan oltiin ulkoiltu, se kysyi välittömästi: seisoitko tunnin paikallasi ja Piiru ajoi jänistä? Onneksi pystyin vastaamaan, että ei lähtenyt kertaakaan mihinkään ja pellollakin piti huolta, että tiesi koko ajan missä mä olin.
Tarttuva upottava lumi teki matkanteosta suht raskasta ja pellolla kannoin kääsnaa eikä se pistänyt yhtään hanttiin. Kyllä voi kahdeksan kiloa tuntua painavalta, kun itsellä on saman verran kertynyt "ylimääräistä" talven aikana ja lumi upotti joka askeleella!
Pinkkiä possua ei ole enää. RIP.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti