sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Elokuun treenitaulukko

Kappas vain, mulla ja Piirulla on nyt ryhmä, jossa treenata agia! Jännittää jo ihan pirusti, kun muut on osaavia ja rutiinia löytyy ja me... noh, ihan jotain muuta.

3.8. Vahteron kenttä
Nouto = ekalla nosto+pudotus+nosto, tokalla mietti pitkään nostaako vai ei, kolmannella iloisin suoritus ja nostikin heti, mutta lopussa vino perusasento
kaukot = etäisyys 6m, keskityin palkkaamaan hyvästä tekniikasta ja pääsin huomauttamaan askeltavasta maahanmenosta
seuraaminen = perussuoritus
jäävät = kuin evl:n zeta ja minäkin osasin oman osuuteni eli käskytyksen sävyt
luoksetulo = maasta, aikas kiva

Jäin miettimään, että kun nyt mulla ei ole mitään jättökäskyä (paitsi etten katso koiraa, en sano mitään ja lähden liikkeelle oikealla jalalla), että voisinkohan sen sijaan sanoa jonkin palkkasanan? Se vaan ei saa olla mikään palkkasanaksi tunnistettava. Ehkä liian työlästä ja kikkailua.

5.8. kotipiha

Piiruskin oli yksin kotona tokotoimikunnan kokouksen ajan ja hyödynsin koiran iloa kotiintullessa. Otin sen viereeni ja lähetin ruutuun (kätevää, kun on ruutu valmiina pihassa) ja sinnehän se meni, tein seisotuksen, maahanmenon ja perusasennonkin. Vauhtia ei ole, mutta mun on ajateltava, että sitä tulee sitten kun koira omasta mielestään osaa ja tietää mitä on tekemässä. Toinenkin piti tehdä, kun ekassa oli vain puolikas matka, ja täydestä matkasta homma meni jolkotteluksi ja koira pysähtyi oma-aloitteisesti etunauhan viereen, tosin ruudun puolelle. Huomautin virheestä, kutsuin pois ja vein palkkana olevan lelun pari metriä ruudun taakse, lähtökäsky ja hyvin lähti, juoksi(!) suoraan keskeltä ruutua läpi lelulle.

6.8. kotipiha

Tai no, ei ihan kotipiha, mutta aamulenkillä oltiin jo lähellä omaa maapalaa. Sain ahaa-elämyksen kokeilla Piiruskinin peruuttamiseen semmoista, että kutsun viereen eli perusasentoon, mutta just ennen kuin se painaa takalistonsa maahan, sanon uudelleen viereen ja otan askeleen taaksepäin. Tehtiin varmaan tusinan verran näitä. Alussa koira loikkasi korkeushyppyä taaksepäin, kuten sen mielestä kuuluukin tehdä. En palkannut, kutsuin vain uudestaan viereen ja pyrin ajoittamaan seuraavaan viereen-käskyn ja oman liikkeeni hyvin. Sitä en tiedä, saiko koira tällä yhdellä treenillä ahaa-elämystä peruuttamisesta, mutta kun mä sain lisäahaan ja tajusin ottaa yhden peruuttavan askeleen sijaan pari kolme saman tien, niin se koirahan kuulkaa lähti melkein perusasennosta ja peruutti(!!!) siinä vierellä. Tätä ehdottomasti lisää!

7.8. Käpälämäki
paikallaolo = ekalla vahingossa käskin maahan, jätin ja pidin varmaan 10 sekuntia, tokalla jätin istumaan, reilu minuutti, ei nostellut tassujaan(!)

nouto = eka oli hieno, laukalla kapulalle, hyvä nosto, ravilla luokse (ihannesuorituksessa sama askellaji molempiin suuntiin), aavistuksen vino perusasento, hyvä luovutus eikä tehty enempää

kaukot = istumaannousut hyvin, maahanmenot valinnaisesti, palkkasana jokaisesta hyvästä ja moite huonosta, ei tehty montaakaan toistoa, kun tuli niin hyvä rytmi ja maahanmeno

ruutu = ekalla kokeenomaisesti ja koira kuutamolla: lähti, mutta hitaasti eikä raukka jaksanut ruutuun asti. Seuraavat läpijuoksuja alustalle, meni lujaa ja jopa kiihdyttäen (toivon reipasta ravia vakiosuorituksena, laukalla se menee liian lujaa eikä pysähdy ruutuun vaan valuu yli takanauhan), kokeilin käskyttää seisomaan, jolloin eteni kolmisen metriä pyrkien alustalle, mutta malttoi kuitenkin seisahtaa. Vein alustan kauemmas, varmaan nelisen metriä takanauhasta. Tästä ensin läpijuoksu, sitten kajautin seiso-käskyn, eteni kyllä mutta jäi ruutuun, lupa mennä palkalle. Alusta pitää jatkossa olla aina niin, että koira ei näe mun vievän alustaa eikä palkkaa, vaan sen täytyy toistojen kautta oppia ajattelemaan, että siellä on ihan joka kerta alusta. Läpijuoksuja suurin osa.

8.8. metsälenkillä
peruuttaminen = kutsu perusasentoon ja taaksepäin just ennen kuin pylly osuu maahan, muutama tosi hieno!

kaukot = 6-7m, läähätti eli stressasi paljon, istumaannousut pääosin hyvin, maahanmenot vaihtelevasti

9.8. metsälenkillä
luoksetulo = kaksi ylipitkää luoksetuloa maasta, iloinen ravi molemmissa

peruuttaminen = ajoitus ja ajatus siitä, että peruutetaan suoraan taaksepäin eikä esimerkiksi sivuttaislaukalla

kaukot = mä jästipää en millään haluaisi käsimerkkejä kaukoihin vaan että koira olisi oikeasti kuulolla, niin menisiköhän se käsimerkeillä hissinä alas? Tehtiin pitkähkö sarja, jossa jokainen oikeaan suuntaan tehty maahanmeno sai kehun ja namipalkan

10.8. metsälenkillä
peruuttaminen = kuin eilen

seuraaminen = pitkät suorat pätkät, täyskäännösten jälkeen väljyyttä ja jätätti, hidas seuraaminen ok, käännöstreenin vähyys näkyy

14.8. kotipiha
kierto = ei kierrä

ruutu = läpijuoksuja alla tarpeeksi monta niin vauhtia löytyy ja koira valuu takanauhasta yli, ilman läpijuoksuja alkaa ennakoida tosi vahvasti, mikä sekin on iso virhe

19.8. Käpälämäki
agitreenit = mun pitää juosta. JUOSTA!

tokotreenit (ai miten kivaa ja oman tuntuista on olla samalla kentällä tokoilemassa, jossa vielä hetki sitten kärsin agitreenissä)
ruutu = koira ei näe kun rakennan ja vien alustan ja palkan kauas ruudun taakse, vielä ei luota palkan olemassaoloon. Lähti tokalla käskyllä, jolkotteli reippaasti ruutuun kaartaen vasemmalta ja seisahtui hämmentyneenä keskelle ruutua! Sai luvan mennä palkalle, mutta ei ollut löytänyt sitä vielä. Lisää läpijuoksuja. Yksi pysäytys valui takaviivan yli, seuraava ok ja lopuksi pari läpijuoksua.

21.8. tokokoe

26.8. Käpälämäki
oltiin Hyvinkään koereissun jälkeen tokolomalla eikä edes ajateltu tekevämme mitään tokoon liittyvää

agitreenit = juosta pitää, Sanna on kärsivällinen kouluttaja, mun liikkeellelähdöt on hi-tai-ta, mutta tehtiin hyvä a-esteitä!

tokotreenit (kuin kotona olis ton agilityn jälkeen)
ruutu = läpijuoksuja, pysäytys pari metriä pitkäksi, seuraava läpi, sit hyvä pysäytys ja lupa jatkaa palkalle, kaksi läpijuoksua, hyvä pysäytys ja lupa mennä palkalle

nouto = muuten jees, mutta hyvä perusasento piti vaatimalla vaatia

merkin kierto = vasemmalla puolella häiriönä muurin palikoita, oikealla hiekkalapioita, mulla hirmuinen hinku ja tarve saada koira kiertämään täydestä matkasta, mutta pakko oli keskeyttää, kun koira oli menossa palikoiden luokse. Tästä keskeytyksestä koira otti vahvasti itseensä ja juurtui perusasentoon eikä suostunut siitä lähtemään liikkeelle ennen kuin oltiin sen mielestä niin lähellä tötsää, ettei virheen mahdollisuutta ollut. Oikea tötsä pitää kuitenkin koiran itsensä löytää ja kiertää vain se, vaikka koekehässä on taatusti kaikenlaisia merkkejä ja kartioita.

Tuolleen levynä toi mun treenikaveri sitten makasi, kun mä siivosin tokotarvikkeet takaisin paikoilleen:

Ei kommentteja: