maanantai 17. maaliskuuta 2014

Tilly sekoitti pakan

Tilly, tuo iloinen valkoinen karvakasa, tuli meille täysihoitoon 5.3. epämääräisen pituiseksi ajaksi. Tillikkä tuli illalla ja Taimin piti sitten omaan tyyliinsä eli suht äänettä ja rauhallisesti, mutta niin että viesti tulee varmasti selväksi, isotella niin, että Tilly-paralta lirahti. Siinä vaiheessa siirsin Taimiston pois ja Piiru pääsi vuorostaan haistelemaan ja sai murinaa ja irvistyksen. Ei paras mahdollinen aloitus hoitojaksolle!

Yön yli nukuttuaan kolmikko oli kuitenkin sopuisampi ja aamulenkki sujui kuin olisivat aina ulkoilleet kolmestaan. Ruokailutkin sujuvat ilman mutinaa - nyt kun ensimmäinen aamupala on eletty: Piirulla pamahti vieteri niin reilusti sohvakankaasta läpi, että se joutui jäähylle kodinhoitohuoneen portin taakse. Miten voi yksi snautseri olla niin hädissään omasta sapuskastaan, kun ei ole koskaan jäänyt ilman?

Iltapäiväulkoilu sujui hyvin, Tilly tappijalka perässä niin kovaa kuin pääsi. Kun Piiru pyysi leikkimään, Tilly hetken esitti vakavaa aikuista, mutta myöntyi sitten. Piiru tuhosi oman mahdollisuutensa siihen, että ensimmäinen fyysinen kosketus oli aivan liian raju. Lyhyeksi jäi se leikki.


Muutoin meillä on mennyt näin:
* pe 7.3: Piiru oli lainapentuna tokolity-kurssilla, ei ihan täysin ostettavissa, kun pari kertaa karkasi toisesta päästä hallia minua etsimään. Piirustus pääsi tokoilemaan ja agility-puolella meni ekaa kertaa elämässään ihka oikean renkaan eikä kuulemma ollut ongelma. Takaakiertoon ei oikein suostunut lähtemään, todennäköisesti ohjaus oli niin erilainen, mun mielestä se lähtee ihan hyvin (tosin etäisyyttä pitäis seuraavaksi harjoitella).




* la 8.3: Tehtiin pitkä hihnalenkki neljään tyttöön. Tosi kova tuuli oli, mutta sitä ei voi syyttää, kyllä ne hihnat oli jatkuvasti solmussa ilman sitäkin. Kun yksi liikkuis eteen, niin toinen taakse ja kolmas haluaisi haistella. Muita vaihtoehtoisia tapoja liikkua on kääntyä 90 asteen kulmassa oikeaan tai vasempaan, kiertää hihna vaikkapa aurausmerkin ympäri, loikata matalamman yli ja kompastua hihnaan (omaan tai toisen), porukalla voi myös onnistua kiertämään hihnat sekä toistensa että taluttajan lapasen ja ympäri niin, ettei veri kierrä.


* su 9.3: Ensin aamulenkki, sitten aamupäivälenkki ja ristiäisretkelle. Rauhallista oli näköjään ollut hurtilla.

* to 13.3: Päästiin Taimin kanssa peruutuspaikalle doboon, tehtiin etenkin venyttelyjä - molemmille siis! Mä taidan tarvita oman dobopallon...

* pe 14.3: Kotilörppäilyä, uudet opit ohjatulta tunnilta pitää pian saada tehtyä kotona ja Piirulle tietty kans. Tillykin muuten tutustui lörppään, tästä on videomateriaaliakin, kunhan joudan ladata.

Tänään oli viimeinen tokolity ja tarkoitukseni oli lörppäilyn jälkeen lenkittää hurtat ennen tokolityä. Lyhyeksi jäi Tillyn ja Taimin osalta, kun Piiru otti ja lähti. Lähtihän siihen samaan suuntaan Tillykin, mutta se tuli heti kutsusta pois. Snautseri ei. Aloin olla epätoivoinen ja pelkäsin koko ajan, että juna tulee, radan suuntaan kun lähti ja pari metriä radasta näin sen viimeksi. Kutsuin nimellä ja vihelsin, matalammat karvaiset oli kummissaan. Soitin lopulta miehelle, että tulee hihnojen kanssa, kun en voi mennä radalle, jos T ja T on mukana vapaana. Mä jatkoin etsintää ja kävelin radan vartta. Hurtta löytyi 25 minuutin etsimisen jälkeen suunnitellun lenkkireitin varrelta, soramontun pohjalta evästämästä! Mä hihkuin kuopan reunalla ja kutsuin koiraa, ensin se vain vilkaisi, mutta lähti sitten häntä heiluen mua kohti, ihan kuin iloiten, että minäkin olen tullut paikalle! Panta kaulaan ja kotia kohti, ehdin juuri ja juuri koirahallille ajoissa.

* la 15.3: Aamulenkillä Piiru oli sitä mieltä, että mua ei tartte kuunnella eikä ole ikinä kuullut mistään luoksetulo- tai katsekontaktikäskyistä. Ei päästy varmaan sataa metriä pihasta, kun käännyin takaisin. Kutsuin Taimin ja Tillin ja lähdettiin hakemaan kurittomalle pantaa ja hihnaa. Piirustus yritti tulla lähelle, mutta ajoin sen pois - monta kertaa. Sen verran se hämmentyi, ettei enää riekkunut miten sattuu ja kulki viitisen metriä mun perässä. Tuli ulko-ovelle pyytämättä ja laitoin pannan kaulaan. Tehtiin sitten tavallista pitempi aamulenkki. Piirustuksella oli vaikeuksia tajuta, että se tosiaan oli hihnassa ja kaksi muuta sai juosta vapaana. Tillyllä oli vaikeuksia tajuta, ettei Piiru juokse siitä yli tai juokse jonkun matkaa edelle voidakseen jäädä vaanimaan ja väijymään. Kun Tilly lopulta ymmärsi tilanteen laadun, se selvästi rentoutui ja juoksenteli siellä täällä. Pari kertaa se juoksi myös ihan Piirun vierestä, tarkalleen siitä mihin asti Piirun hihna riitti. Taimistolla ei ollut vaikeuksia tajuta, että tuon isomman partaisen takia tässä mennään ees taas.

Iltalenkin hoiti mies, hihnassa kaikki kolme.






* su 16.3: Suunnitelmissa oli pitkä hihnalenkki, mutta se lyheni kovan ja kylmän tuulen vuoksi. Siirryin metsään ja päästin koirat vapaaksi, myös Raapun. Vahdin sitä tarkasti, sillä mulla oli määrätty kotiinpaluuaika, että ehdin viemään pojat uimakouluun. Kutsuin monta kertaa luokse ja aina se pitkäkoipisin tuli ekalla käskyllä, ripeästi ja suorinta reittiä.



Esikoinen kysyi kuinka kauan Tilly on meillä hoidossa. Vastasin, etten tarkkaan tiedä, pari viikkoa varmaan. Esikoinen käski kysyä Tillyn kotoa, voisiko se olla meillä kuukauden.

(kuvat ovat missä sattuu järjestyksessä, maaliskuussa kuitenkin otettuja)

Ei kommentteja: