tiistai 14. toukokuuta 2013

Treeniputki, putkitreeni

ke 8.5: Käytiin Käpälämäessä Piirun kanssa kuokkimassa Taimin agilitytreeneissä ja päästiin harjoittelemaan putkea. Eka kerta pitkässä mutkaputkessa ja sinnehän se sujahti!

to 9.5: Helatorstain kunniaksi kävin Käpälämäessä kasaamassa hallin reunalle taivaan vanhat kujakepit. Niillä opetettiin aikanaan Emmi-westie ja sittemmin myös kääsna Taimi. En varmaan osaisi muulla systeemillä opettaakaan! Ihme kyllä, kaikki osatkin löytyivät ja päästiin tositoimiin. Joku viitisen kertaa pidin pentusen hihnassa eli juoksin itse kujassa koiran perässä hurjasti kehuen. Pentua alkoi selvästi ärsyttää kun roikuin hihnassa, joten vapautin ipanan. Joitakin kertoja, jos ja kun ohjaaja laiskotteli eikä ohjannut kuin kirsusta kiinni pitäen, Piiru koetti lähteä kiertämään kujaa, mutta pienellä älähdyksellä palasi nätisti oikeaan lähtöpaikkaan. Namilätkä odotti jonkin matkaa kujan jälkeen. Hallissa, joka on alunperin rakennettu kasvihuoneeksi, tuli hiki jo estettä kasatessa!

Lopuksi vielä muutama kerta putkeen isolla palkalla, kiva lopettaa tuommoiseen tutumpaan juttuun.

pe 10.5: Pojat ja pentu autoon ja taas Käpälämäkeen. Nyt oli nopeampaa ja helpompaa, kun kujat odotti jo puolivalmiina. Eka kerta hihnassa, loput ilman rihman kiertämää. Tykkään kujakepeistä, kun itse pääsen heti alussa juoksemaan keppien sivulla eikä mun tarvitse yhtään heilutella kättä tai muutoin ohjata sitä pujottelua. Koska pentunen on innokas ja tykkää tekemisestä, piti muistutella, että vähemmän on enemmän ja hitaammin on paremmin. Sen verran uskalsin kuitenkin kaventaa kujaa, että lopussa tuli parin kolmen kepin verran mutkittelua Piirun kroppaan, ei päässyt puhtaasti vaan juoksemaan.

Iltapäivällä treenattiin pennun kanssa meidän autotallissa. Siellä on miehellä kunnostustyön alla yksi pieni lipasto/yöpöytä, jossa on kolme laatikkoa. Otin niistä yhden ja laitoin sen lattialle ylösalaisin. Houkuttelin pentusen kulkemaan pari kertaa laatikosta yli, siten että ihan astuu jokaisella tassulla laatikon päälle. Sitten houkuttelin taas kävelemään laatikosta yli, mutta pysäytin kädellä ja namilla ja palkkasin, kun seisoi etutassut lattialla ja takatassut laatikon päällä. Agilityn kontakteja voi treenata näinkin!

ps: Elättelen toiveita, että päästäis Piirun kanssa jälkeä opettelemaan. Kokenut työkaveri ilmoittautui vapaaehtoiseksi opettajaksi, josko parin viikon päästä löytyis yhteinen aika kalenterista!

Ei kommentteja: