torstai 9. toukokuuta 2013

Piirustus onkin blondi!

Pari viikkoa on sormet syyhynneet Piirustuksen karvoituksen suuntaan. Eilen otin kokeeksi päälaelta ja niskasta ja alta paljastui hurjan vaaleeta karvaa! Tänään ajattelin jatkaa jonkin matkaa. Keittiön lattialla (joo, ei ergonomisesti ajatellen paras mahdollinen, aina puutuu toinen jalka ja alaselkä jää hetkeksi koukkuun) alkoi pöllytä, vaikka pentu itse oli täysin eri  mieltä. Vikinää, ulinaa, rimpuilua, näykkimistä ja lopulta pentu jopa puri hampaansa mun käteen ja veri lensi! Ja mikä oli vaikutus? Ei ainakaan pennun toivoma, sillä purin hampaani yhteen (enkä pentuun!) ja jatkoin. Päätin, että nypinkin nyt kerralla kaiken minkä sormin otan ja niin myös tein. Piirustuksesta tuli ihan blondi!


Viimeistely puuttuu eli häntää pitää veitsellä siistiä, ajella aion vasta kun mies joutaa apuun ja saksiakin täytyy hieman heilutella. Jos vaikka saisin nuo tajuttoman isot tassut (jotka herättää kaikkien huomion) vähän sirommiksi.

Ei kommentteja: