tiistai 16. joulukuuta 2014

Viikonlopun tunnelmia

Perjantaina (12.12.) käytiin pitkästä aikaa Piirun kanssa Käpälämäessä. Kyllä oli vaikeeta! Viereisestä hallista kuului ääniä, autojen ovia avattiin ja suljettiin, lunta putosi hallin katolta ja mitähän vielä. Ensin otettiin ensitutustuminen muuriin, rakensin sen palikka kerrallaan ja aina ennen uutta palikkaa hyppyytin sinne ja takaisin. Ei probleemaa.

Maksirenkaan kanssa saadaan tehdä vielä paljon töitä. Ei enää pelkää koko hökötystä ja menee kyllä läpi, mutta ties kuinka monta toistoa tehtiin, ennen kuin uskaltautui suorittamaan esteen yhdellä kehotuksella. Jätin renkaan suosiolla sivuun ratarakennelmastani.

Muistutukseksi pussi, joka meni heittämällä, hurtta viihtyy umpitunnelissa. Sitten hyppyeste (40cm rima) muurin ja pussin väliin, muodostui kaari ja voi että mä olen sekä ruosteessa että täysin ymmärtämätön ison koiran ohjaaja! Pussi jees, siitä hyvin hypylle mut ei, ihan liikaa kaarrattaa eli vauhdilla muurista ohi. Ties kuinka monta toistoa, ennen kuin mä onnistuin sijoittumaan ja ohjaamaan niin, että koira tiesi minne mennä ja mitä tehdä. Mutta hyvin se irtoaa, kunhan tietää että minne!

Muurin perään pistin putken, vanha tuttu, ja sen perään kaksi hyppyä. Hypyistä puuttuu tietysti vielä rutiini, nyt en vain tiedä, että pitääkö tehdä medihypyillä kunnes ne sujuu vai siirtyä maksikorkeuteen vai laittaa sekaisin vai joku muu vaihtoehto.

Lopuksi sitten pussi (kutsuen), hyppy, kääntö muurille, lähetys putkeen, hypyn taakse valssille (oli hienosti aikaa kun tuo lähti niin hyvin putkeen), sieltä kääntö hypylle, takaakierto hypylle, suoraan hypyn kautta putkeen, muuri ja hyppy. Ikinä olla tehty noin pitkää pätkää!

Ensimmäisessä kuvassa on kääsnan peti ihan tavallisena sunnuntaiaamuna ja toisessa on sitten snautserin näkemys omasta makuupaikastaan.





Pikaisella aamupissalenkillä ei vielä tarttunut tolkuttomasti lunta jalkoihin, etenkään kun taktiikkana oli kulkea postiauton jättämiä uria pitkin.


Iltapäivälenkin jälkeen tunnelmat olivat hieman toiset, tässä ehditty jo lapasella rapsutella pois suurimmat. Oli melko "mielenkiintoinen" lenkki, kun valaistusta ei ole ja teitä ei ollut aurattu, autoja kuitenkin kulki. Auton valaistessa maisemaa hypättiin hurttien kanssa hankeen. Kun autoja ei näkynyt, kääsna kulki toista renkaan jättämää uraa, mä toista ja snautseri jolkotteli hangen puolella mun vieressä - kun ei antanut korvien väli myöten kulkea meidän takana. Loppumatkasta päästin Piirun juoksemaan pellolle ja otin kääsnan kantoon, alkoi olla vaikeen näköistä koikkelehtimista. Kun vilkaisin missä snautseri juoksee, niin eihän sitä näkynyt yhtään missään! Laakeeta aakeeta vaan, ei liikettä missään. Pari kertaa huusin - vastatuuleen! - Piirua, Taimisto katsoi mua sillä ilmeellä, että voitaisko me vaan mennä kotiin täältä. Iloksemme ei tarvinnut pitkään odottaa, sieltä se snautseri riensi valtavilla loikilla luo. Hyvähän se on nautiskella, kun on korkea maavara!



Snautseri tuli ihan rauhallisesti pois kodinhoitohuoneesta:


Joulutunnelmaa vesikupilla:


Mies tuli kesken lumitöiden sisään kysymään, että "vaimo, mistä Piiru on saanut jäniksenkäpälän?"
"Että siis niin kuin minkä?"
"Jäniksenkäpälän."
"Ai ihan oikeasta jäniksestä?"
"Nii. Tuolla se varaston kulmalla kaivoi lumesta jäniksenkäpälän, melkein koko etujalka siinä on."

"???"

2 kommenttia:

Tarja Tervonen kirjoitti...

Ihanat jutut ja kuvat! Lämpimät jouluterveiset koko perheelle!

Mirkka kirjoitti...

Kiitos :) Huumoria vaatii tämä harmaapartaisten kanssa eläminen, mutta ei voi sanoa, että olis aina yhtä ja samaa!