Siinähän se, otsikossa. Olin siis 2.11. iltapäivän verran kuunteluoppilaana "Tending-Korrien" toko-koulutuksessa koti-Kouvolassa. Mukaan lähti kaksi tunnetta: 1) ens kerralla Piirun kanssa mukaan tahtoo tahtoo joo joo ja 2) kaikki muut treenaa enemmän kun mä ja viisaasti ja osaa kaikkea ja tietää paljon ja treenaa monin eri tavoin ja mä en osaa ku kivikautisia treenaustapoja.
Että silleen. Yritän muistuttaa itselleni, että mulla on koiraharrastuksen lisäksi muun muassa kaksi lasta ja niiden harrastukset, reissumies, talo ja töissäkin pitäisi käydä. Ajoittain piru olkapäälläni pihisee, että ei tästä mitään tule kun et koskaan ehdi treenatakaan. Toisaalta meillä on Raapun kanssa ollut viime aikoina monta hyvää iloista treenihetkeä, joiden jälkeen olen taas toivorikkaalla mielellä, että kyllä me tokokehään joku päivä päästään. Ah ja voi sentään!
Kävelin äsken kameran kanssa ympäri huushollia, aikomukseni oli ottaa tuosta toivoa ja elämäniloa antavasta snautserinalusta kuva. En löytänyt sitä mistään, kyllä se sisään iltalenkiltä tuli. Kai. Taimisto näkyi nukkuvan olohuoneessa puisen junaratasillan päällä, en halunnut häiritä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti