Tämä kevät on ollut yhtä tervanjuontia. Teki mieli kirjoittaa, että kivireen vetämistä, mutta kun se on ollut ihan päinvastaista Piirun rientäessä omia vauhdikkaita polkujaan ja meistä muista yli ja ohi mennen tullen.
Juhannuviikolla kummastelin ja hämmästelin, että mikäs tota snautserinalkua vaivaa, kun se on noin rento ja iloinen, heiluttaa häntää, tulee avoimena luo. Oli muuten jo edellisellä viikolla, mutta tajusin viiveellä. Se on vieläkin iloinen! Viiveellä tajusin senkin, että tuo eläin on ollut jäykkä, tullut luokse uhmakkaana, jyrännyt massalla lapsista ja tavaroista yli.
Viime viikolla Raapustus otti ja lähti liikkuvan maalin perään salaman lailla, mutta mua ei edes harmittanut. Se oli metsästyshetkeä ennen (ja monena päivänä tätä ennen) ollut koko retken lähistöllä, kuulolla, kontaktissa. Sattui menemään polkujen risteyksestä eri suuntaan kuin piti ja siellähän se saalis odotti. Oltiin jo kotia kohti menossa, mikäs oli snautserin lihakset lämpiminä painattaa. Mä en kiljunut enkä kironnut sen perään, jatkettiin Taimin kanssa matkaa. Raapu ei lähtenyt huvikseen tai jäljestämällä, liikkuva maali on todellakin liian houkutteleva tuolle teinille.
Mikä parasta, se ei palatessaan esiintynyt maailmanomistajana! Aiemmin se on tullut retkiltään lujaa kohti ja samalla vauhdilla jollei kiihdyttäen ohi, joskus jopa täysin vilkaisematta mua ja Taimia, porukan ensimmäiseksi menijäksi. Nyt se tuli silleen ku koirat tulee luo, nimenomaan luo, vauhtia hiljentäen, mua tervehtien. Ei sitä hävettänyt eikä se yhtään arastellut tulla ihan liki, mutta ei se kuitenkaan luullut olevansa Napoleon! Varovasti uskallan ajatella, että (ensimmäinen) pahin uhma ja mun asemani koetteleminen saattais olla ohi? Ehkä? Jooko? Ainakin hetkeksi?
Ai juu. Eilan asettama kahden viikon trimmauskello alkoi eilen tikittää. Piirustus ei purrut niin kovaa, että veri olisi lentänyt, kuten aiemmilla kerroilla. Nyt se otti mun kädestä kiinni ja kalusi sitä kuin luuta ja näykkäisi pari kertaa. En tarvinnut laastaria, ihme! Tunnustan, että nypittynä on vasta häntä, mut silti.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
perjantai 20. kesäkuuta 2014
Treenitiistai
Tiistaina 17.6. oli mittarissa plusasteita kahdeksan, taivaalta satoi räntää ja tuuli taivutti omenapuuta niin, että pelkäsin sen katkeavan. Sisäpäivä, joten tyytyväisenä nappasin koirat ja ajelin Käpälämäkeen. Oltiin kuuden jälkeen perillä ja mentiin tokon pentu- ja aloittelevien treenin laidalle. Touhuttiin vähän seuraamista, paikallamakuuta ja liikkeestä maahanmenoa. Oikeastaan hyvin vähän, koska koiruus on sekä liian kiinnostunut kaikista muista koirista, etenkin silloin kun niitä kovasti kehutaan, että herkästi paineistuva eli alkaa nopeasti läähättää ja väsyy nopeasti. Henkinen kuormitus on turhan suuri ja tottahan se väsyttää. Niinpä pääidea oli saada koiraan kontakti, saada koira tekemään jotakin mun kanssa ja rauhoittumaan.
Alkuun siis kokeilin, että tekeekö se mitään ja hetken hurtta jopa leikkikin narupallolla vetoleikkiä. Sitten alkoivat ohjatussa ryhmässä touhuavat liikkua ja käyttää ääntä enemmän, niin keskittyminen meni siihen. Istuin treenialueen reunalle ja katselin, Piirustus sai valita vapaasti asentonsa, kunhan se ei häirinnyt muita eikä lyhyt hihna ollut kireällä. Ajoittain vaikeeta, ajoittain hurtta jopa kävi maate eikä läähättänyt. Positiivista on, että Piirustus ei piipannut juuri lainkaan! Sanotaan kolme kuukautta sitten se piippasi tosi paljon, nyt ihan vähän vain, ikään kuin kommenttina suurimpiin pettymyksiin, kun ei päässyt haluamansa koiran luo. Tai siis koiran luo, Piirulle kelpais leikkikaveriksi ihan kaikki koirat.
Alkeisryhmät loppu, jatkoryhmäläiset tuli tupaan. Mentiin mukaan.
Luoksepäästävyys meni hyvin, koira katsoi mua napakasti ja tiivisti, mutta vilkuili paljon kouluttajaa, joka tuli kohti.
Paikallamakuussa taas katastrofaalinen meininki. Ei pysy edes puolta minuuttia, välillä ei viittätoistakaan sekuntia. Jos joku toinen ohjaaja käy palkkaamassa oman koiransa, nousee Piiru takuuvarmasti. Todella epävarma liike on paikkamakuu ryhmässä! Jos seisoin vieressä, koira arpoo, pitäisikö nousta perusasentoon. Jos seison edessä lähellä, koira arpoo tehtäiskö sittenkin istu-maahan-juttua. Hohhoijaa joo.
Katsekontaktiharjoitukset tiheällä palkkaamisella meni hyvin, mutta tosi nopeasti tuo ehtii vilkaista muita.
Ohitusharjoitukset oli tosi vaikeita, etenkin kaverin beecee Lilo tuotti suuria ongelmia, se vaan on niin ihana ja houkutteleva leikkikaveri.
Kontaktipujottelu oli alkuun ylitsepääsemättömän vaikea, kun kaikki muut koirakot jäi selän taakse.
Luoksetulo kujassa. Piiru oli todellinen häiriökoira muille! Kun tuli Piirun vuoro, se jäi kyllä hyvin istumaan, mutta ensimmäisestä kutsusta yritti rynnätä Lilon luo. Onneksi kouluttaja seisoi Piirun takana ja piti hihnasta kiinni, mä karjaisin ein ja palautin koiran istumaan. Tehtiin kaksi ihan lyhyen matkan luoksetuloa, sitten yksi vähän pidempi ja lopulta yksi koko kujan mittainen luoksetulo, jossa hurtta juoksi tosi hyvin mun luo ja autettuna perusasentoon.
Lopuksi esitimme kukin koirakko jonkin tempun, mä lähetin Piirun kiertämään kukkaruukun ja muutamasta kierrosta pysäytin sen seisomaan.
Alkeisryhmästä jäi kouluttajan jutustelusta mieleen, että se on opettanut koiralleen, että avokämmeneen kosketetaan kuonolla. Kun seuraamisessa alkoi tulla vähän hidastelua, hän avasi kämmenensä ja koira sai uutta intoa ja pyrki koskettamaan avokämmentä. Täytyy kokeilla Piiruskinin kanssa, kun meillä on niin, että nyrkkiin kosketetaan kuonolla.
Treenin päätteeksi jäätiin hetkeksi istuskelemaan keskelle hallia, että lähdettäis maltilla. Ulkona odotti Lilo, jonka kanssa Piiru pääsi hölkälle. Piiru on Lilolle turhan nopea ja kun Lilon selkä ei ole paras mahdollinen, niin ei ole hyvä, että Piiru juoksee Lilon kiinni ja hyppää päälle. Niin kauan kuin juoksevat, niin saavat juosta, mutta painiminen ei ole hyvä, kun Piirustus on vahvempi ja ronskimpi painija.
Vaihdoin Piirun kokoa pienempään ja rakennettiin Taimin kanssa pieni rata; neljä hyppyä, rengas, keinu, kepit, puomi ja putki. Hienosti menee hurtta, kunhan mä en laiskottele. Jossain vaiheessa mun edessäni istui tyytyväisen näköinen kääsna, jolla silmissä oli iloinen pilke ja kieli roikkui pitkänä. Olipa kiva tehdä Taimin kanssa pitkästä aikaa rataa! Kun aktiivitreenaamisen lopettanut ja hieman tynnyrin muotoa hankkinut kääsna oli väsähtänyt, vaihdoin vielä hetkeksi Piiruun. Kello oli siinä kymmenen korvilla.
Piirun kanssa tehtiin pari minirengasta, käänsin ekaa kertaa eteen ison renkaan ja hurtta hyppäsi tosi hienosti! Se osoittautui vahingoksi ja toista kertaa ei mennyt, ihan sama mitä tein. Lopulta kannoin renkaan toiseen päähän hallia minipöydän viereen ja pöydän kautta sain koiran menemään ison renkaan. Pari senttiä kerrallaan siirsin rengasta pöydästä kauemmas, että koiran piti ihan hypätä pöydältä eteen päin. Ilman pöytää en vielä edes yrittänyt.
Keinuakin kokeiltiin, nostin puoleen väliin ja siitä koira meni alas ja kun keinu kolahti maahan sujahti makkara suuhun. Tästä Raapu tykkää!
Nostin riman 40 senttiin, viimeksi tehtiin 25-30-senttisillä. Ekan hypyn teki hyvin, sitten taas ilmoitti hyvin selvästi, etten todellakaan mene. Siinä sit taas poppakonstit käyttöön ja lopulta meni niin, että pitkä putki, josta suora linja hypylle, koira putken taakse ja minä hypyn taakse, kutsuin koiran putken kautta hypylle ja mun luo. Tuli hyvin ja lujaa ja mitä opin? No sen, että kyllähän toi koira irtoo musta pois päin ja tulee kutsuttuna luo, mutta mun kanssa, mun rinnalla, se ei todellakaan hyppää. Pitänee muistaa treenata tätäkin.
On se ihme koira toi Piiru; toisissa asioissa se on todellinen luupää ja toisissa harvinaisen herkkä otus. En käsitä, kovin on ristiriitainen tyyppi!
Alkuun siis kokeilin, että tekeekö se mitään ja hetken hurtta jopa leikkikin narupallolla vetoleikkiä. Sitten alkoivat ohjatussa ryhmässä touhuavat liikkua ja käyttää ääntä enemmän, niin keskittyminen meni siihen. Istuin treenialueen reunalle ja katselin, Piirustus sai valita vapaasti asentonsa, kunhan se ei häirinnyt muita eikä lyhyt hihna ollut kireällä. Ajoittain vaikeeta, ajoittain hurtta jopa kävi maate eikä läähättänyt. Positiivista on, että Piirustus ei piipannut juuri lainkaan! Sanotaan kolme kuukautta sitten se piippasi tosi paljon, nyt ihan vähän vain, ikään kuin kommenttina suurimpiin pettymyksiin, kun ei päässyt haluamansa koiran luo. Tai siis koiran luo, Piirulle kelpais leikkikaveriksi ihan kaikki koirat.
Alkeisryhmät loppu, jatkoryhmäläiset tuli tupaan. Mentiin mukaan.
Luoksepäästävyys meni hyvin, koira katsoi mua napakasti ja tiivisti, mutta vilkuili paljon kouluttajaa, joka tuli kohti.
Paikallamakuussa taas katastrofaalinen meininki. Ei pysy edes puolta minuuttia, välillä ei viittätoistakaan sekuntia. Jos joku toinen ohjaaja käy palkkaamassa oman koiransa, nousee Piiru takuuvarmasti. Todella epävarma liike on paikkamakuu ryhmässä! Jos seisoin vieressä, koira arpoo, pitäisikö nousta perusasentoon. Jos seison edessä lähellä, koira arpoo tehtäiskö sittenkin istu-maahan-juttua. Hohhoijaa joo.
Katsekontaktiharjoitukset tiheällä palkkaamisella meni hyvin, mutta tosi nopeasti tuo ehtii vilkaista muita.
Ohitusharjoitukset oli tosi vaikeita, etenkin kaverin beecee Lilo tuotti suuria ongelmia, se vaan on niin ihana ja houkutteleva leikkikaveri.
Kontaktipujottelu oli alkuun ylitsepääsemättömän vaikea, kun kaikki muut koirakot jäi selän taakse.
Luoksetulo kujassa. Piiru oli todellinen häiriökoira muille! Kun tuli Piirun vuoro, se jäi kyllä hyvin istumaan, mutta ensimmäisestä kutsusta yritti rynnätä Lilon luo. Onneksi kouluttaja seisoi Piirun takana ja piti hihnasta kiinni, mä karjaisin ein ja palautin koiran istumaan. Tehtiin kaksi ihan lyhyen matkan luoksetuloa, sitten yksi vähän pidempi ja lopulta yksi koko kujan mittainen luoksetulo, jossa hurtta juoksi tosi hyvin mun luo ja autettuna perusasentoon.
Lopuksi esitimme kukin koirakko jonkin tempun, mä lähetin Piirun kiertämään kukkaruukun ja muutamasta kierrosta pysäytin sen seisomaan.
Alkeisryhmästä jäi kouluttajan jutustelusta mieleen, että se on opettanut koiralleen, että avokämmeneen kosketetaan kuonolla. Kun seuraamisessa alkoi tulla vähän hidastelua, hän avasi kämmenensä ja koira sai uutta intoa ja pyrki koskettamaan avokämmentä. Täytyy kokeilla Piiruskinin kanssa, kun meillä on niin, että nyrkkiin kosketetaan kuonolla.
Treenin päätteeksi jäätiin hetkeksi istuskelemaan keskelle hallia, että lähdettäis maltilla. Ulkona odotti Lilo, jonka kanssa Piiru pääsi hölkälle. Piiru on Lilolle turhan nopea ja kun Lilon selkä ei ole paras mahdollinen, niin ei ole hyvä, että Piiru juoksee Lilon kiinni ja hyppää päälle. Niin kauan kuin juoksevat, niin saavat juosta, mutta painiminen ei ole hyvä, kun Piirustus on vahvempi ja ronskimpi painija.
Vaihdoin Piirun kokoa pienempään ja rakennettiin Taimin kanssa pieni rata; neljä hyppyä, rengas, keinu, kepit, puomi ja putki. Hienosti menee hurtta, kunhan mä en laiskottele. Jossain vaiheessa mun edessäni istui tyytyväisen näköinen kääsna, jolla silmissä oli iloinen pilke ja kieli roikkui pitkänä. Olipa kiva tehdä Taimin kanssa pitkästä aikaa rataa! Kun aktiivitreenaamisen lopettanut ja hieman tynnyrin muotoa hankkinut kääsna oli väsähtänyt, vaihdoin vielä hetkeksi Piiruun. Kello oli siinä kymmenen korvilla.
Piirun kanssa tehtiin pari minirengasta, käänsin ekaa kertaa eteen ison renkaan ja hurtta hyppäsi tosi hienosti! Se osoittautui vahingoksi ja toista kertaa ei mennyt, ihan sama mitä tein. Lopulta kannoin renkaan toiseen päähän hallia minipöydän viereen ja pöydän kautta sain koiran menemään ison renkaan. Pari senttiä kerrallaan siirsin rengasta pöydästä kauemmas, että koiran piti ihan hypätä pöydältä eteen päin. Ilman pöytää en vielä edes yrittänyt.
Keinuakin kokeiltiin, nostin puoleen väliin ja siitä koira meni alas ja kun keinu kolahti maahan sujahti makkara suuhun. Tästä Raapu tykkää!
Nostin riman 40 senttiin, viimeksi tehtiin 25-30-senttisillä. Ekan hypyn teki hyvin, sitten taas ilmoitti hyvin selvästi, etten todellakaan mene. Siinä sit taas poppakonstit käyttöön ja lopulta meni niin, että pitkä putki, josta suora linja hypylle, koira putken taakse ja minä hypyn taakse, kutsuin koiran putken kautta hypylle ja mun luo. Tuli hyvin ja lujaa ja mitä opin? No sen, että kyllähän toi koira irtoo musta pois päin ja tulee kutsuttuna luo, mutta mun kanssa, mun rinnalla, se ei todellakaan hyppää. Pitänee muistaa treenata tätäkin.
On se ihme koira toi Piiru; toisissa asioissa se on todellinen luupää ja toisissa harvinaisen herkkä otus. En käsitä, kovin on ristiriitainen tyyppi!
torstai 19. kesäkuuta 2014
Rakas päiväkirja, kesäkuu on edennyt näin:
*la 7.6: Lämmin päivä, mutta lähdettiin silti Piirun kanssa hölkälle. Koska inhoan asfaltilla juoksemista ja Piiru on vielä tottumaton hölkkäämään ison tien varrella (pieni pakko lyhyitä matkoja, jos meinaa yhtään pitempää matkaa juosta ja joskus jossain muuallakin kuin samoilla nurkilla vaan), niin oikaistiin peltotien kautta. Päästiin silti kokeilemaan ison tien pientareella hölköttelemistä ja moottoriliikenteen puolesta sujui hyvin. Ei osunut kohdalle yhtään valtavaa rekkaa eikä kukaan ohittanut meitä ihan vierestä eikä Piiru reagoinut autoihin juuri mitenkään. Pari varista sen sijaan aiheutti probleemia, kun ne lensivät pätkän kerrallaan ja laskeutuivat aina meidän eteen. Tauotonta komentamista, ettei koiruus olis loikannut täydellä vauhdilla niiden perään ja kaatanut mua. Matka kesti nelisenkymmentä minuuttia, oikein hyvä mitta hellepäivän alkuiltaan. Otettiin vajaan kilometrin mittainen loppukiri, että saatiin ihan juostuakin. Pihalla kaaduin nurmikolle, Piirustus tuli naamalle ja mätki tassulla mahaan, hyttyset alkoi inistä ympärillä.
*su 8.6: Aamulenkillä Piiruskin ei yrittänyt karata, mulla oli aktiivinen ote koiraan enkä päästänyt kauas ja tiheästi kutsuin luo. Sinänsä jees, että tällä tavalla mulla on ainakin mahdollisuus pitää koiraa vapaana eikä pelkästään hihnassa, mutta kun mä olen tottunut menemään metsään, päästämään koirat irti ja kulkemaan aivot narikassa. Satunnaisesti havahtuessani ihmettelemään missä olen ja missä mun koirat on, niin siinähän ne lähistöllä ovat pyörineet. Että jos joku päivä oltais taas siinä, niin onnellinen olisin!
Illalla molemmat partaiset oli pihassa vapaana. Jostakin ilmestyi nöffi meidän postilaatikolle, kumpikin koira huomasi sen. Minä ärähdin koirille samaan aikaan kuin ne nöffille ja jostain ihmeen syystä kum-pi-kaan koira ei lähtenyt juoksemaan nöffiä kohti tai jatkanut haukkumista. En ymmärrä eikä taida tapahtua toiste.
Kiva leikkihetki kolmeen tyttöön takapihalla! Piirun kanssa seuraamista köysipalkalla (eli köysilelu palkkana, välillä heitettynä ja välillä revittävänä) ja Taimin kanssa tokoliikkeitä pallopalkalla. Siitä iltapissakävelylle ilman hihnoja, heittelin palloa niin pitkälle kuin jaksoin ja vuorotellen hakivat. Taimi tosin ei hae, jos Piiruskin on vapaana, mutta pitelin sit Piirua sen ajan vieressä.
*ke 11.6: Lapset mummolassa ja me miehen kanssa kahdestaan koiria ulkoiluttamassa, hihnalenkki. Ai että pieni snautserinalku oli hämmentynyt ja kummissaan, kun pikkasen mua ja Piirua edempänä oli mies ja Taimi! Taimin paikka hihnalenkeillä on klo 11-13 ja Piirun klo 15-16. Piirun kanssa käydään jatkuvaa keskustelua mun valitsemastani kellonajasta, mutta alan hiljalleen olla voitolla. Neuvotteluja on käyty snautserikerhon vuosikokouksesta asti, siellä kokouksen jälkeisellä luennolla puhuttiin hihnassa kulkemisesta ja tajusin, että mun snautserini palkkaa itse itseään sillä, että se saa kulkea ensimmäisenä. Lisäpalkkaa se saa siitä, että kun kutsun luo, se hetken seisoo ylväänä nenä johonkin suuntaan ja ottaa paikkaa haltuun. Kun ei pääse keulaan vaan on vieressä, ei koira pääse palkkautumaan etummaisena kulkemisesta eikä se saa itse viivyteltyä luoksetulossa, kun se koko ajan on siinä lähellä. Mikä äly et väläys!
Mutta palatakseni hämmennykseen, ei tilanteessa mun mielestäni ollut mitään muuta totutusta poikkeavaa kuin mies. Taimisto tosiaan kulkee aina meidän edellä, nyt siinä kulki myös mies suunnilleen kello kympissä. Eipä siinä yleensä kukaan kulje, mutta miksi snautseri häiriintyi siitä niin paljon? Ei tiennyt raukka miten päin olla ja miten kulkea ja missä, hämmennys kesti koko tunnin mittaisen lenkin.
*to 12.6: Suvieran hallilla agia harjoittelemassa.
Piirun kanssa laatikkoa (hyvin muisti, vaikka on pitkä tauko tässä),
hyppyjä 25-30-senttisillä rimoilla
putkea (jos olen lähellä putken suuta, on tosi tarkkaa jatkuuko mun liike, jos olen kauempana lähettämässä niin ihan sama mitä teen).
Taimin kanssa radanpätkää, jossa oli hyppyjä, putki ja puomi.
Illan päätteksi Piiru pääsi juoksemaan itsensä läkähdyksiin vesikoira Allin kanssa.
minirengas ekaa kertaa osana rataa
putki (tässä mulla opettelemista, että luen rataa samalla tavalla kuin koirani, helposti meni toiseen päähän kuin mihin tarkoitin)
pussi.
*su 15.6: Piirun karva pöllyää taas ja vaikuttais olevan nyppimiskypsää, Taimistolla on paljon pidempi kierto.
Piirustus sai uuden pehmolelun, sinisen apinan. Tappaminen ja suolistaminen oli rankkaa:
*ma 16.6: Hihnalenkillä johtokunnan kokouksen jälkeen piti pentusen pari kertaa peljästyä: laitumella oli hevosia ja omakotitalon pihalla oli tuulimylly. Hevoset on olleet laitumella ennenkin, mutta jostain syystä tänään niitä piti ensin pelätä, sitten piti pyrkiä luokse, heiluttaa lähemmäs tulleille hevoille häntää ja lopulta loikata sivulle karkuun ja upota ojan pohjalle. Yhden omakotitalon pihalla, joka ollaan ohitettu jo ties kuinka monta kertaa, ihan vakiolenkin varrella oleva tavallinen talo, on koristeena tuulimylly, ei kovin korkea. En ole siihen juurikaan kiinnittänyt huomiota, eikä vissiin Piirukaan, mutta tänään se tuulimyllyn lapa heilahti ja samalla loikkasi Piiruskin kauas taakse! Mua alkoi naurattaa ja koira rentoutui. Lapa heilahti uudestaan ja taas hurtta loikkasi korkealle, nosti karvatkin pystyyn. Menin kyykkyyn ja silitin koiraa, joka ehti aina pikkasen rentoutua harvakseltaan liikahtavien lapojen heilahdusten välissä. Jonkun ajan kuluttua tuulimyllyn lavat saivat heilahtaa ilman koiran loikkaa ja sitten jatkettiin matkaa. Koko ajan odotin, että sieltä talosta tulee joku kysymään miksi me kykitään heidän pihansa edessä. Taimistoa ei taaskaan voinut vähempää kiinnostaa mitä me tehdään.
*la 7.6: Lämmin päivä, mutta lähdettiin silti Piirun kanssa hölkälle. Koska inhoan asfaltilla juoksemista ja Piiru on vielä tottumaton hölkkäämään ison tien varrella (pieni pakko lyhyitä matkoja, jos meinaa yhtään pitempää matkaa juosta ja joskus jossain muuallakin kuin samoilla nurkilla vaan), niin oikaistiin peltotien kautta. Päästiin silti kokeilemaan ison tien pientareella hölköttelemistä ja moottoriliikenteen puolesta sujui hyvin. Ei osunut kohdalle yhtään valtavaa rekkaa eikä kukaan ohittanut meitä ihan vierestä eikä Piiru reagoinut autoihin juuri mitenkään. Pari varista sen sijaan aiheutti probleemia, kun ne lensivät pätkän kerrallaan ja laskeutuivat aina meidän eteen. Tauotonta komentamista, ettei koiruus olis loikannut täydellä vauhdilla niiden perään ja kaatanut mua. Matka kesti nelisenkymmentä minuuttia, oikein hyvä mitta hellepäivän alkuiltaan. Otettiin vajaan kilometrin mittainen loppukiri, että saatiin ihan juostuakin. Pihalla kaaduin nurmikolle, Piirustus tuli naamalle ja mätki tassulla mahaan, hyttyset alkoi inistä ympärillä.
*su 8.6: Aamulenkillä Piiruskin ei yrittänyt karata, mulla oli aktiivinen ote koiraan enkä päästänyt kauas ja tiheästi kutsuin luo. Sinänsä jees, että tällä tavalla mulla on ainakin mahdollisuus pitää koiraa vapaana eikä pelkästään hihnassa, mutta kun mä olen tottunut menemään metsään, päästämään koirat irti ja kulkemaan aivot narikassa. Satunnaisesti havahtuessani ihmettelemään missä olen ja missä mun koirat on, niin siinähän ne lähistöllä ovat pyörineet. Että jos joku päivä oltais taas siinä, niin onnellinen olisin!
 |
| Tältä näyttää keittiössä, jos aamupala viivästyy. |
Illalla molemmat partaiset oli pihassa vapaana. Jostakin ilmestyi nöffi meidän postilaatikolle, kumpikin koira huomasi sen. Minä ärähdin koirille samaan aikaan kuin ne nöffille ja jostain ihmeen syystä kum-pi-kaan koira ei lähtenyt juoksemaan nöffiä kohti tai jatkanut haukkumista. En ymmärrä eikä taida tapahtua toiste.
Kiva leikkihetki kolmeen tyttöön takapihalla! Piirun kanssa seuraamista köysipalkalla (eli köysilelu palkkana, välillä heitettynä ja välillä revittävänä) ja Taimin kanssa tokoliikkeitä pallopalkalla. Siitä iltapissakävelylle ilman hihnoja, heittelin palloa niin pitkälle kuin jaksoin ja vuorotellen hakivat. Taimi tosin ei hae, jos Piiruskin on vapaana, mutta pitelin sit Piirua sen ajan vieressä.
*ke 11.6: Lapset mummolassa ja me miehen kanssa kahdestaan koiria ulkoiluttamassa, hihnalenkki. Ai että pieni snautserinalku oli hämmentynyt ja kummissaan, kun pikkasen mua ja Piirua edempänä oli mies ja Taimi! Taimin paikka hihnalenkeillä on klo 11-13 ja Piirun klo 15-16. Piirun kanssa käydään jatkuvaa keskustelua mun valitsemastani kellonajasta, mutta alan hiljalleen olla voitolla. Neuvotteluja on käyty snautserikerhon vuosikokouksesta asti, siellä kokouksen jälkeisellä luennolla puhuttiin hihnassa kulkemisesta ja tajusin, että mun snautserini palkkaa itse itseään sillä, että se saa kulkea ensimmäisenä. Lisäpalkkaa se saa siitä, että kun kutsun luo, se hetken seisoo ylväänä nenä johonkin suuntaan ja ottaa paikkaa haltuun. Kun ei pääse keulaan vaan on vieressä, ei koira pääse palkkautumaan etummaisena kulkemisesta eikä se saa itse viivyteltyä luoksetulossa, kun se koko ajan on siinä lähellä. Mikä äly et väläys!
Mutta palatakseni hämmennykseen, ei tilanteessa mun mielestäni ollut mitään muuta totutusta poikkeavaa kuin mies. Taimisto tosiaan kulkee aina meidän edellä, nyt siinä kulki myös mies suunnilleen kello kympissä. Eipä siinä yleensä kukaan kulje, mutta miksi snautseri häiriintyi siitä niin paljon? Ei tiennyt raukka miten päin olla ja miten kulkea ja missä, hämmennys kesti koko tunnin mittaisen lenkin.
*to 12.6: Suvieran hallilla agia harjoittelemassa.
Piirun kanssa laatikkoa (hyvin muisti, vaikka on pitkä tauko tässä),
hyppyjä 25-30-senttisillä rimoilla
putkea (jos olen lähellä putken suuta, on tosi tarkkaa jatkuuko mun liike, jos olen kauempana lähettämässä niin ihan sama mitä teen).
Taimin kanssa radanpätkää, jossa oli hyppyjä, putki ja puomi.
Illan päätteksi Piiru pääsi juoksemaan itsensä läkähdyksiin vesikoira Allin kanssa.
 |
| Jätä takki lattialle, siinä on partaiselle peti. |
*la 14.6: Käytiin Piirun kanssa Käpälämäessä. Halli oli jaettu väliaidoilla kahtia ja aina vaan on tosi vaikeeta keskittyä, jos joku toinen koira (tai riittää se ihminenkin) tekee jotain ja toista koiraa kehutaan.
Hyppyjä (30cm), varsa osaa jo paremmin asetella tassujaan,minirengas ekaa kertaa osana rataa
putki (tässä mulla opettelemista, että luen rataa samalla tavalla kuin koirani, helposti meni toiseen päähän kuin mihin tarkoitin)
pussi.
*su 15.6: Piirun karva pöllyää taas ja vaikuttais olevan nyppimiskypsää, Taimistolla on paljon pidempi kierto.
Piirustus sai uuden pehmolelun, sinisen apinan. Tappaminen ja suolistaminen oli rankkaa:
*ma 16.6: Hihnalenkillä johtokunnan kokouksen jälkeen piti pentusen pari kertaa peljästyä: laitumella oli hevosia ja omakotitalon pihalla oli tuulimylly. Hevoset on olleet laitumella ennenkin, mutta jostain syystä tänään niitä piti ensin pelätä, sitten piti pyrkiä luokse, heiluttaa lähemmäs tulleille hevoille häntää ja lopulta loikata sivulle karkuun ja upota ojan pohjalle. Yhden omakotitalon pihalla, joka ollaan ohitettu jo ties kuinka monta kertaa, ihan vakiolenkin varrella oleva tavallinen talo, on koristeena tuulimylly, ei kovin korkea. En ole siihen juurikaan kiinnittänyt huomiota, eikä vissiin Piirukaan, mutta tänään se tuulimyllyn lapa heilahti ja samalla loikkasi Piiruskin kauas taakse! Mua alkoi naurattaa ja koira rentoutui. Lapa heilahti uudestaan ja taas hurtta loikkasi korkealle, nosti karvatkin pystyyn. Menin kyykkyyn ja silitin koiraa, joka ehti aina pikkasen rentoutua harvakseltaan liikahtavien lapojen heilahdusten välissä. Jonkun ajan kuluttua tuulimyllyn lavat saivat heilahtaa ilman koiran loikkaa ja sitten jatkettiin matkaa. Koko ajan odotin, että sieltä talosta tulee joku kysymään miksi me kykitään heidän pihansa edessä. Taimistoa ei taaskaan voinut vähempää kiinnostaa mitä me tehdään.
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Leiriputken viimeinen viikko
Toukokuussa 19 päivää ja kaupan päälle kesäkuun 1.-6. päivät mies retkeili milloin missäkin. Kesäkuun tunnelmat koiruuksien kanssa on olleet kovin vaihtelevia, varpaillaan saan tuon teinin suhteen edelleen olla, mutta satunnaisesti se väläyttää aikuisen koiran osaamis- ja käyttäytymistasoa.
*su 1.6: Pihahommia, kuten kitkentää ja kasvien siirtelyä, Taimisto vapaana ja Piirustus maakoukussa. Ihmeen hyvin se sietää tuossa oloa ja silloinkin, kun tekis mieli pois, se käyttäytyy sopuisasti, ei piippaa, hauku tai muutenkaan rieku. Ohikulkijoille pitää tietysti haukkua, mutta jos ne ymmärtää mennä reippaasti ohi eivätkä jää töllöttämään, niin lyhyt haukahdus riittää. Onneksi tuo uskoo suhahdusta eli hiljaa-käskyä.
Syötiin terassilla, niin kuin aina sään salliessa. Käytän yleensä ruokailut hyväkseni siten, että pistän Piirustuksen sisään ja jätän terassin oven auki. Istun itse nenä oven suuntaan ja komennan hurtan sisään heti jos tassut ylittää kynnyksen, saati koko koira. Hurttaa parantaa koko ajan ja satunnaisesti se jopa nukkuu kynnyksen vieressä, kun menen ruokailun jälkeen tarjottimen kanssa sisään. Sen ajan kun me kaksijalkaiset syödään, Piirustus pysyy jo hyvin, mutta kun ruokailu päättyy ja porukka ns leviää, alkavat vaikeudet. Raapu kun haluaa mukaan eikä todellakaan aina muista kysyä lupaa.
Illalla Piiruun iski pitkästä aikaa pallohepuli. Sitä on hauska katsoa, kun korvat ja takapuoli on tietyssä asennossa ja hurtta painaa menemään hurjaa kyytiä pitkin pihaa.
*ma 2.6: Vesisateen loppumista odotellessa tokoiltiin eteisessä. Taimiston kanssa perusasentoja (maltti olis valttia, koiraseni), liikkeestä maahan ja seiso, seuraamisen käännöksiä, luoksetulo ja kaksi kahden minuutin paikkamakuuta. Tolla hurtalla on luokattoman väljä seuraaminen ja pitempään seuruuttaessa se alkaa vielä edistääkin, mutta muuten se on innokas tekijä. Pitäiskö se viedä huvin vuoksi kehään? Ei kai missään ole yläikärajaa tokokokeisiin? Kaikkea sitä tulee mietittyä.
Piirun kanssa
perusasentoja (näissä parempi tarkkuus kuin Taimilla, jolla kiire painaa pylly maahan estää oikeaan paikkaan tulemisen)
tutustuminen isohkoon noutokapulaan (hirmuista sähläystä, mutta ikuisuuden päästä sain koiran kulkemaan metrin verran kapula suussa mua kohti ja istuipa mun eteeni kapula suussa, mutta pito oli hyvin epävarmaa, olihan se kohtuu painava kapula)
paikkamakuuta (ekassa kääntyi lonkka-asentoon 40 sekunnin kohdalla, toisessa 60), kolmannessa pysyi 80 sekuntia pylly suorana mutta painoi leukansa maahan enkä mä tiedä haittaako se mua vai olisiko se peräti toivottavaa, ei ehkä muitten liikkeet ja liikkumiset häiritsisi niin paljon, kun ei näkisi niin laajalle
luoksetulossa probleemia jättämisessä eli kun sanon istu niin koira tarjoaa herkästi maahanmenoa, koska istuu jo perusasennossa ja kuvittelee, että pitäisi tehdä jotakin, vaikka tekemistä se paikallaolokin on, muuten hyvä.
Lenkillä muuten hihnassa, mutta tehtiin vähän seuraamista ja sen jälkeen annoin olla vapaana, kunhan pysyi lähellä. Toistuvasti kutsuin koskettamaan kättäni ja loppumatkaksi laitoin taas kiinni. Seuraamisessa koiralla oli suuria vaikeuksia, kun pitkä suoran toisessa päässä käveli joku ihminen, ajatella!
*ke 4.6: Suvieran Suvi ulkoilutti mun hurtat, Piirustus juoksee ja leikkii Torstin kanssa, vanhemman polven edustajat Taimi ja Kaapo touhuaa omiaan ja väistelee näitä nuorempia. Masi kävi kylässä!
*to 5.6: Hellepäivä eikä tehty juuri mitään. Helteellä voi kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa kaivaa itselleen kuopan ja ottaa siinä sikeät iltapäiväunet:
*pe 6.6: Mies kotiutui ja tältä erää leirituomio on taas lusittu.
*su 1.6: Pihahommia, kuten kitkentää ja kasvien siirtelyä, Taimisto vapaana ja Piirustus maakoukussa. Ihmeen hyvin se sietää tuossa oloa ja silloinkin, kun tekis mieli pois, se käyttäytyy sopuisasti, ei piippaa, hauku tai muutenkaan rieku. Ohikulkijoille pitää tietysti haukkua, mutta jos ne ymmärtää mennä reippaasti ohi eivätkä jää töllöttämään, niin lyhyt haukahdus riittää. Onneksi tuo uskoo suhahdusta eli hiljaa-käskyä.
Syötiin terassilla, niin kuin aina sään salliessa. Käytän yleensä ruokailut hyväkseni siten, että pistän Piirustuksen sisään ja jätän terassin oven auki. Istun itse nenä oven suuntaan ja komennan hurtan sisään heti jos tassut ylittää kynnyksen, saati koko koira. Hurttaa parantaa koko ajan ja satunnaisesti se jopa nukkuu kynnyksen vieressä, kun menen ruokailun jälkeen tarjottimen kanssa sisään. Sen ajan kun me kaksijalkaiset syödään, Piirustus pysyy jo hyvin, mutta kun ruokailu päättyy ja porukka ns leviää, alkavat vaikeudet. Raapu kun haluaa mukaan eikä todellakaan aina muista kysyä lupaa.
Illalla Piiruun iski pitkästä aikaa pallohepuli. Sitä on hauska katsoa, kun korvat ja takapuoli on tietyssä asennossa ja hurtta painaa menemään hurjaa kyytiä pitkin pihaa.
*ma 2.6: Vesisateen loppumista odotellessa tokoiltiin eteisessä. Taimiston kanssa perusasentoja (maltti olis valttia, koiraseni), liikkeestä maahan ja seiso, seuraamisen käännöksiä, luoksetulo ja kaksi kahden minuutin paikkamakuuta. Tolla hurtalla on luokattoman väljä seuraaminen ja pitempään seuruuttaessa se alkaa vielä edistääkin, mutta muuten se on innokas tekijä. Pitäiskö se viedä huvin vuoksi kehään? Ei kai missään ole yläikärajaa tokokokeisiin? Kaikkea sitä tulee mietittyä.
Piirun kanssa
perusasentoja (näissä parempi tarkkuus kuin Taimilla, jolla kiire painaa pylly maahan estää oikeaan paikkaan tulemisen)
tutustuminen isohkoon noutokapulaan (hirmuista sähläystä, mutta ikuisuuden päästä sain koiran kulkemaan metrin verran kapula suussa mua kohti ja istuipa mun eteeni kapula suussa, mutta pito oli hyvin epävarmaa, olihan se kohtuu painava kapula)
paikkamakuuta (ekassa kääntyi lonkka-asentoon 40 sekunnin kohdalla, toisessa 60), kolmannessa pysyi 80 sekuntia pylly suorana mutta painoi leukansa maahan enkä mä tiedä haittaako se mua vai olisiko se peräti toivottavaa, ei ehkä muitten liikkeet ja liikkumiset häiritsisi niin paljon, kun ei näkisi niin laajalle
luoksetulossa probleemia jättämisessä eli kun sanon istu niin koira tarjoaa herkästi maahanmenoa, koska istuu jo perusasennossa ja kuvittelee, että pitäisi tehdä jotakin, vaikka tekemistä se paikallaolokin on, muuten hyvä.
Lenkillä muuten hihnassa, mutta tehtiin vähän seuraamista ja sen jälkeen annoin olla vapaana, kunhan pysyi lähellä. Toistuvasti kutsuin koskettamaan kättäni ja loppumatkaksi laitoin taas kiinni. Seuraamisessa koiralla oli suuria vaikeuksia, kun pitkä suoran toisessa päässä käveli joku ihminen, ajatella!
*ke 4.6: Suvieran Suvi ulkoilutti mun hurtat, Piirustus juoksee ja leikkii Torstin kanssa, vanhemman polven edustajat Taimi ja Kaapo touhuaa omiaan ja väistelee näitä nuorempia. Masi kävi kylässä!
*to 5.6: Hellepäivä eikä tehty juuri mitään. Helteellä voi kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa kaivaa itselleen kuopan ja ottaa siinä sikeät iltapäiväunet:
*pe 6.6: Mies kotiutui ja tältä erää leirituomio on taas lusittu.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Velipoika piipahti kylässä
4.6: Masi Kotkasta kävi Korialla tekemässä pitkää lenkkiä ja piipahti kotimatkalla meillä. Piirustus oli päivällä ollut jälleen Suvin kanssa ulkoilemassa. Jälleennäkeminen oli selvästi riemuisa ja alkuun vauhdikaskin, mutta molemmista oli enimmät mehut puristettu jo toisaalla. Suht nopeasti vauhdikkaat takaa-ajot ja ojan yli pomppimiset vaihtuivat painimiseen ja halailemiseen:
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
Toukokuun tunnelmia osa 2
1) Mä niin panostan otsikointiin.
2) Luulin julkaisseeni tämän aikoja sitten.
Suorilta päiväkirjan pariin.
*ma 19.5: Helle eli lepopäivä pitkästä lenkistä, mutta takapihatokoilua pallopalkalla illan vähän viilettyä. Aiheena hyppy (muuten hyvä mutta kun irtoaa hypylle ekalla käskyllä kuin lottokoneen avulla, en tiedä mikä tässä mättää) ja "ota" eli nouto. Noudossa ajatuksena, että yhdellä sanalla hakee ja tuo mun eteen. Alkaa tolla elukalla olla jo ajatus eteen tuomisesta, muutoinhan (ainakin toistaiseksi) haluan sen tulevan suoraan perusasentoon (vähemmän palapelin osia esimerkiksi luoksetulo-liikkeessä, vähemmän virheiden paikkoja).
*ti 20.5: Takapihatokoa, jatkettiin noudon harjoittelua (yllätän itseni tässä liikkeessä, kun oikeasti maltan odottaa koiran istuvan kunnolla edessäni purematta lelua ja katsoen minuun, ennen kuin ojennan käteni ottamaan lelun suusta) ja sitä iänikuista seuraamista. Seuraamisessa ihan ilman apuja suoraan, oikealle kääntymisissä sana-apu ja vasemmalle käännöksissä käsi ja sana. Alitajunta hoi, sulle olis töitä, opeta mut kääntymään vasemmalle!
*ke 21.5: Suvieran Suvi ulkoilutti hurtat (kiitos taas!) ja hieroi lenkin päälle Taimiston. Koirat sai iltaruoaksi oikein kanan fileesuikaleita. Ostin eilen ruokatunnilla kaupasta alelappuisen kanapaketin ja unohdin sen tietysti työpaikan jääkaappiin. Tänään muistin ottaa kanat mukaan kotiin lähtiessä, mutta unohdin siirtää ne kassista jääkaappiin. Hyvin näytti maistuvan.
*su 25.5: Pallopalkalla seuraamista ja etenkin vasemmalle kääntymisiä ja siitä suoraan, kun tuppaa näissä jätättämään niin heitin pallon eteen. Luoksetulon läpijuoksujakin tehtiin, nekin pitää näköjään erikseen opettaa. Jätin koiran istumaan, kävelin parikymmentä askelta, kutsuin luokse perusasentoon. Heitin pallon itsestäni katsoen taaksepäin, jotta koira voisi vaan vauhdilla hurauttaa minusta ohi. Vissiin huono heittotekniikka tai sitten on tehty tuloksekkaasti luoksetulon pysäytyksiä, kun meni monta hyvää läpijuoksua pipariksi koiran pysähtyessä käden heilahduksesta kuin seinään. Sitten oltiin molemmat kysymysmerkkeinä, treenaa siinä sitten.
Ukkosesta ei kumpikaan koira välittänyt, mutta höyryveturi Ukko-Pekan pilli pisti Piiruun vauhtia. Taimisto ei kylkiasennostaan noussut.
Iltapissalle tuo snautseri ei mene enää ikinä tuosta vaan ja pikaisesti. Sen mielestä pitää ehdottomasti juosta kuuron raketin lailla varaston taakse ja sieltä tien yli naapuriin, oli siellä varaston takana ketää tai ei. Kun on siellä pari kertaa ollut. Hain piskin pois, kannoin rajalle, tuijotin silmiin ja manasin koirani manan majoille murisemalla ja irvistämällä, poistuin taakseni katsomatta. Sinne jäi snautseri vähäksi aikaa miettimään, se vaan makasi paikallaan ja katseli kummissaan. Hain sisältä hihnan ja pannan ja palasin loistavaa paikkamakuuta suorittavan koiran luo. Laitoin rensselit kiinni ja kehotin liikkeelle, käveltiin rauhassa sisään ja suorinta reittiä omaan petiin.
*ma 26.5: Lyhyitä lelun pitoja suussa. Kerran pureskeli kunnolla, ärähdin ennen kuin ehdin ajatella. Säikähdin, että nyt se tiputttaa eikä ota enää takaisin, mutta ei tiputtanut vaan lopetti pureskelun. Huh!
*ti 27.5: Hyvä iloinen leikkihetki eteisessä snautserin kanssa. Harjoiteltiin lelun suussapitoa (ei saa pureskella) ja luovuttamista (tässä yleensä kokeilee, josko voisikin vetoleikiksi muuttua). Sitten pistin koiran perusasentoon, vein lelun parin metrin päähän, merkkasin taputtamalla lelua, palasin koiran viereen. Hyvä katsekontakti, "ota", ei apuja. Hurtta lähti, nappasi lelun ja toi sen mun eteen, otti tiiviin katsekontaktin ja pito oli loistava! Luovutuksessa arpoi että annanko vai vetoleikitäänkö ja eteen istuminen olisi saanut olla suorempi ja tiiviimpi. Hitsin hyvä kokonaissuoritus! Pitemmissä matkoissa, kun palasina harjoitellaan, tulee probleemia heti kun hakumatka on pidempi eli etäisyys minusta pitenee. Koiruus tuppaa katselemaan ympärilleen, jos olis jotain kiinnostava(mpa)a.
*ke 28.5: Suvieran Suvi ulkoilutti hurtat ja hieroi lenkin päälle Piirun. Jumeja oli eikä kaikki edes auennu. Ihmekös tuo, kun on tottumaton joutunut hihnalenkkeilijäksi ja joutuu jatkuvasti käyttämään jarrutuslihaksiaan eikä pääse vapaana liikkumaan.
*helato 29.5: Kotona kolmeen tyttöön, ihana rauha! Eteisessä kokeilin, onnistuuko nouto-liike uudestaan. Perusasento, lelun vienti ja merkkaus, "ota". Piiru haki lelun, toi purematta, istui eteen, hyvä katsekontakti ja paras ja nopein luovutus ikinä! Juuh, helpotettu alku ja eteisessä ilman häiriöitä ja lyhyt matka ja vaikka mitä, mutta silti tosi hyvä!
Vetinen lenkki. Hihnassa kulki ja käyttäytyi hyvin. Airedalen pihaa lähestyttäessä koetin olla ottamatta Piirua käskyn alle. Molemmat puhisi ja puhkui ja kiihdyttivät toisiaan ja Taimin piti jopa haukkua ja nostaa karvat pystyyn - eikä koko koira ollut edes ulkona! Koska molemmat koirat olivat kiihtyneessä mielentilassa valmiina ottamaan vastaan mitä vain, tuli mutkan takaa esiin mies ja koira. Se koira tietysti alkoi räkyttää ja riekkua ja mun koirat oli valmiita vastaamaan. Että ens kerralla en taatusti kokeile miten mun hurtat reagoi siihen airedalen pihaan. Hävetti taas, vaikka ei se vastaantulijakaan hyvin käyttäytynyt. Yhtään ketään muuta mä en nähnyt koko hihnalenkin aikana eli silloin kun koirat käyttäytyivät hyvin.
Loppumatkasta tein virhepäätöksen mennä metsäpolkua pitkin kotiin ja päästää Piirukin irti. Olihan se näkyvillä semmoiset viisitoista sekuntia. Sitten menikin viisitoista minuuttia, kun me kääsnan kanssa oltiin hyttysten ruokana odottamassa Piirua. Soitin epätoivoissani Suville ja käytin ala-arvoista kieltä tunnetilani kuvaamiseen. Piirun mielestä sen ei tarvitse seurata mua vaan se pärjää just hyvin ihan itse. *piip* Kun päätin vaan lähteä kotiin sieltä helkutin metsästä, snautseri tuli perässä ja tervehtimättä ohi. Suvi sanoi puhelimessa, että älä ole huomaavinasi sitä koiraa, ihan kuin se olisi ilmaa. Ei ollut vaikeaa toteuttaa, kun me oltiin kääsnan kanssa snautserin mielestä kuin ilmaa. *piip*
*pe 30.5: Piiru ulkoilutti itse itsensä takametsässä. Sinänsä kätevä ominaisuus, mutta en osaa arvostaa sitä. Elävästi muistan, kuinka kasvattaja kuvaili keltapantaista pentua sellaseksi oman tien kulkijaksi, joka ei pienestä hätkähdä. Täysosuma! Mies ilmestyi aamupäivällä kotona käymään ja illemmalla se ulkoilutti Taimin. Piiru ei päässyt mukaan, kun sehän oli ulkoillut jo. Snautseri aloitti kodinhoitohuoneessa antaumuksellisen ulvonnan! Se istui ja ulvoi kurkku suorana eikä huomioinut mun keittiöstä antamiani vihjeitä. Kävelin viereen ja sihahdin korvan juuressa ja koira pomppasi ilmaan. Niin keskittyneenä se ulvoi! Onneksi hiljeni kerrasta, lapset oli jo peiton alla.
*la 31.5: Aamulenkillä Piiru hihnassa, Taimi vapaana. Puolen välin tietämillä otin koiralta pannan ja kiedoin hihnan sen ympärille mytyksi. Sitten vapautin koiran ja kutsuin heti luokse koskettamaan mun kättä. Toistin pari kertaa ja hyvin tuli. Käveltiin hetki, en päästänyt Piirua silmistäni. Kutsuin luokse, koira vilkaisi ja jäi seisomaan paikalleen, selvästi tiesi mitä haluttiin. Nakkasin hihnamytyn koiran kintuille, ärähdin ja kutsuin uudelleen. Tuli heti ja kulki hetken aikaa mun vierelläni kuin kuuliaisin tokokoira, vaikken muuta käskenyt kuin koskettamaan mun kättä ja siitä sai pienen kehun ja vapautuksen. Loppumatkastakin kutsuin koiran pari kertaa käymään vieressä ja hyvin tuli.
Taimisto ei vaivaannu näistä harjoituksista. Se joko jättää kokonaan noteeraamatta luoksetulokäskyt tai sitten se jää viereen norkoilemaan, että kohta se kutsuu ton toisen uudestaan luo ja sit mä voin saada taskusta namin.
Piirustus on usein kiinnitettynä maakoukkuun eikä pistä hanttiin. Taimistohan on aina vapaana, siellä se levyttää nurmikolla. Mua hämmentää, kun Piirun mielestä on ihan jees olla kiinni, vaikka kaikki muut kulkee missä sattuu. Toki olen tyytyväinen, ettei se vaikka ulvo koko aikaa ollessaan maakoukussa, mutta kummastuttaa silti.
Onneksi siitä edellisestä airedalen tyjän pihan ohitusepisodista ei jäänyt mitään typerää asetusta päälle, käskyn alla mentiin hienosti aidan takana riekkuvasta koirasta ohi.
2) Luulin julkaisseeni tämän aikoja sitten.
Suorilta päiväkirjan pariin.
*ma 19.5: Helle eli lepopäivä pitkästä lenkistä, mutta takapihatokoilua pallopalkalla illan vähän viilettyä. Aiheena hyppy (muuten hyvä mutta kun irtoaa hypylle ekalla käskyllä kuin lottokoneen avulla, en tiedä mikä tässä mättää) ja "ota" eli nouto. Noudossa ajatuksena, että yhdellä sanalla hakee ja tuo mun eteen. Alkaa tolla elukalla olla jo ajatus eteen tuomisesta, muutoinhan (ainakin toistaiseksi) haluan sen tulevan suoraan perusasentoon (vähemmän palapelin osia esimerkiksi luoksetulo-liikkeessä, vähemmän virheiden paikkoja).
*ti 20.5: Takapihatokoa, jatkettiin noudon harjoittelua (yllätän itseni tässä liikkeessä, kun oikeasti maltan odottaa koiran istuvan kunnolla edessäni purematta lelua ja katsoen minuun, ennen kuin ojennan käteni ottamaan lelun suusta) ja sitä iänikuista seuraamista. Seuraamisessa ihan ilman apuja suoraan, oikealle kääntymisissä sana-apu ja vasemmalle käännöksissä käsi ja sana. Alitajunta hoi, sulle olis töitä, opeta mut kääntymään vasemmalle!
*ke 21.5: Suvieran Suvi ulkoilutti hurtat (kiitos taas!) ja hieroi lenkin päälle Taimiston. Koirat sai iltaruoaksi oikein kanan fileesuikaleita. Ostin eilen ruokatunnilla kaupasta alelappuisen kanapaketin ja unohdin sen tietysti työpaikan jääkaappiin. Tänään muistin ottaa kanat mukaan kotiin lähtiessä, mutta unohdin siirtää ne kassista jääkaappiin. Hyvin näytti maistuvan.
*su 25.5: Pallopalkalla seuraamista ja etenkin vasemmalle kääntymisiä ja siitä suoraan, kun tuppaa näissä jätättämään niin heitin pallon eteen. Luoksetulon läpijuoksujakin tehtiin, nekin pitää näköjään erikseen opettaa. Jätin koiran istumaan, kävelin parikymmentä askelta, kutsuin luokse perusasentoon. Heitin pallon itsestäni katsoen taaksepäin, jotta koira voisi vaan vauhdilla hurauttaa minusta ohi. Vissiin huono heittotekniikka tai sitten on tehty tuloksekkaasti luoksetulon pysäytyksiä, kun meni monta hyvää läpijuoksua pipariksi koiran pysähtyessä käden heilahduksesta kuin seinään. Sitten oltiin molemmat kysymysmerkkeinä, treenaa siinä sitten.
Ukkosesta ei kumpikaan koira välittänyt, mutta höyryveturi Ukko-Pekan pilli pisti Piiruun vauhtia. Taimisto ei kylkiasennostaan noussut.
Iltapissalle tuo snautseri ei mene enää ikinä tuosta vaan ja pikaisesti. Sen mielestä pitää ehdottomasti juosta kuuron raketin lailla varaston taakse ja sieltä tien yli naapuriin, oli siellä varaston takana ketää tai ei. Kun on siellä pari kertaa ollut. Hain piskin pois, kannoin rajalle, tuijotin silmiin ja manasin koirani manan majoille murisemalla ja irvistämällä, poistuin taakseni katsomatta. Sinne jäi snautseri vähäksi aikaa miettimään, se vaan makasi paikallaan ja katseli kummissaan. Hain sisältä hihnan ja pannan ja palasin loistavaa paikkamakuuta suorittavan koiran luo. Laitoin rensselit kiinni ja kehotin liikkeelle, käveltiin rauhassa sisään ja suorinta reittiä omaan petiin.
*ma 26.5: Lyhyitä lelun pitoja suussa. Kerran pureskeli kunnolla, ärähdin ennen kuin ehdin ajatella. Säikähdin, että nyt se tiputttaa eikä ota enää takaisin, mutta ei tiputtanut vaan lopetti pureskelun. Huh!
*ti 27.5: Hyvä iloinen leikkihetki eteisessä snautserin kanssa. Harjoiteltiin lelun suussapitoa (ei saa pureskella) ja luovuttamista (tässä yleensä kokeilee, josko voisikin vetoleikiksi muuttua). Sitten pistin koiran perusasentoon, vein lelun parin metrin päähän, merkkasin taputtamalla lelua, palasin koiran viereen. Hyvä katsekontakti, "ota", ei apuja. Hurtta lähti, nappasi lelun ja toi sen mun eteen, otti tiiviin katsekontaktin ja pito oli loistava! Luovutuksessa arpoi että annanko vai vetoleikitäänkö ja eteen istuminen olisi saanut olla suorempi ja tiiviimpi. Hitsin hyvä kokonaissuoritus! Pitemmissä matkoissa, kun palasina harjoitellaan, tulee probleemia heti kun hakumatka on pidempi eli etäisyys minusta pitenee. Koiruus tuppaa katselemaan ympärilleen, jos olis jotain kiinnostava(mpa)a.
*ke 28.5: Suvieran Suvi ulkoilutti hurtat ja hieroi lenkin päälle Piirun. Jumeja oli eikä kaikki edes auennu. Ihmekös tuo, kun on tottumaton joutunut hihnalenkkeilijäksi ja joutuu jatkuvasti käyttämään jarrutuslihaksiaan eikä pääse vapaana liikkumaan.
*helato 29.5: Kotona kolmeen tyttöön, ihana rauha! Eteisessä kokeilin, onnistuuko nouto-liike uudestaan. Perusasento, lelun vienti ja merkkaus, "ota". Piiru haki lelun, toi purematta, istui eteen, hyvä katsekontakti ja paras ja nopein luovutus ikinä! Juuh, helpotettu alku ja eteisessä ilman häiriöitä ja lyhyt matka ja vaikka mitä, mutta silti tosi hyvä!
Vetinen lenkki. Hihnassa kulki ja käyttäytyi hyvin. Airedalen pihaa lähestyttäessä koetin olla ottamatta Piirua käskyn alle. Molemmat puhisi ja puhkui ja kiihdyttivät toisiaan ja Taimin piti jopa haukkua ja nostaa karvat pystyyn - eikä koko koira ollut edes ulkona! Koska molemmat koirat olivat kiihtyneessä mielentilassa valmiina ottamaan vastaan mitä vain, tuli mutkan takaa esiin mies ja koira. Se koira tietysti alkoi räkyttää ja riekkua ja mun koirat oli valmiita vastaamaan. Että ens kerralla en taatusti kokeile miten mun hurtat reagoi siihen airedalen pihaan. Hävetti taas, vaikka ei se vastaantulijakaan hyvin käyttäytynyt. Yhtään ketään muuta mä en nähnyt koko hihnalenkin aikana eli silloin kun koirat käyttäytyivät hyvin.
Loppumatkasta tein virhepäätöksen mennä metsäpolkua pitkin kotiin ja päästää Piirukin irti. Olihan se näkyvillä semmoiset viisitoista sekuntia. Sitten menikin viisitoista minuuttia, kun me kääsnan kanssa oltiin hyttysten ruokana odottamassa Piirua. Soitin epätoivoissani Suville ja käytin ala-arvoista kieltä tunnetilani kuvaamiseen. Piirun mielestä sen ei tarvitse seurata mua vaan se pärjää just hyvin ihan itse. *piip* Kun päätin vaan lähteä kotiin sieltä helkutin metsästä, snautseri tuli perässä ja tervehtimättä ohi. Suvi sanoi puhelimessa, että älä ole huomaavinasi sitä koiraa, ihan kuin se olisi ilmaa. Ei ollut vaikeaa toteuttaa, kun me oltiin kääsnan kanssa snautserin mielestä kuin ilmaa. *piip*
*pe 30.5: Piiru ulkoilutti itse itsensä takametsässä. Sinänsä kätevä ominaisuus, mutta en osaa arvostaa sitä. Elävästi muistan, kuinka kasvattaja kuvaili keltapantaista pentua sellaseksi oman tien kulkijaksi, joka ei pienestä hätkähdä. Täysosuma! Mies ilmestyi aamupäivällä kotona käymään ja illemmalla se ulkoilutti Taimin. Piiru ei päässyt mukaan, kun sehän oli ulkoillut jo. Snautseri aloitti kodinhoitohuoneessa antaumuksellisen ulvonnan! Se istui ja ulvoi kurkku suorana eikä huomioinut mun keittiöstä antamiani vihjeitä. Kävelin viereen ja sihahdin korvan juuressa ja koira pomppasi ilmaan. Niin keskittyneenä se ulvoi! Onneksi hiljeni kerrasta, lapset oli jo peiton alla.
*la 31.5: Aamulenkillä Piiru hihnassa, Taimi vapaana. Puolen välin tietämillä otin koiralta pannan ja kiedoin hihnan sen ympärille mytyksi. Sitten vapautin koiran ja kutsuin heti luokse koskettamaan mun kättä. Toistin pari kertaa ja hyvin tuli. Käveltiin hetki, en päästänyt Piirua silmistäni. Kutsuin luokse, koira vilkaisi ja jäi seisomaan paikalleen, selvästi tiesi mitä haluttiin. Nakkasin hihnamytyn koiran kintuille, ärähdin ja kutsuin uudelleen. Tuli heti ja kulki hetken aikaa mun vierelläni kuin kuuliaisin tokokoira, vaikken muuta käskenyt kuin koskettamaan mun kättä ja siitä sai pienen kehun ja vapautuksen. Loppumatkastakin kutsuin koiran pari kertaa käymään vieressä ja hyvin tuli.
Taimisto ei vaivaannu näistä harjoituksista. Se joko jättää kokonaan noteeraamatta luoksetulokäskyt tai sitten se jää viereen norkoilemaan, että kohta se kutsuu ton toisen uudestaan luo ja sit mä voin saada taskusta namin.
Piirustus on usein kiinnitettynä maakoukkuun eikä pistä hanttiin. Taimistohan on aina vapaana, siellä se levyttää nurmikolla. Mua hämmentää, kun Piirun mielestä on ihan jees olla kiinni, vaikka kaikki muut kulkee missä sattuu. Toki olen tyytyväinen, ettei se vaikka ulvo koko aikaa ollessaan maakoukussa, mutta kummastuttaa silti.
Onneksi siitä edellisestä airedalen tyjän pihan ohitusepisodista ei jäänyt mitään typerää asetusta päälle, käskyn alla mentiin hienosti aidan takana riekkuvasta koirasta ohi.
 |
| Tämä sohva on yläkerrassa, eikä koirilla ole yläkertaan mitään asiaa. |
 |
| Sallikaa minun näyttää lähemmin kolmas sohvalla oleskelija. |
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Mun kääsna!
Taimi Taimisto Taimilainen otti ja täytti 9 vuotta kaikessa hiljaisuudessa! Meni ihan ohi tässä kaikessa muussa häsellyksessä, mutta eipä näytä karvaiseni loukkaantuneen. Päinvastoin, tuosta pienestä eläimestä on tullut (aikaisempaan ja totuttuun verrattuna, toim huom) iloinen, seurallinen ja leikkisä. Se vaikuttaa ihan sellaiselta tyypiltä, jolla on asiat kunnossa ja kevyt olo - sekä konkreettisesti että korvien välissä.
Taimisto ei nimittäin ole enää kuningatar eikä sillä tästä johtuen ole hallitsijan huolia. Se on pahnan pohjimmainen ja oikein tyytyväinen oloonsa ja tilaansa. Se tietää arvonsa ja kulkee omia polkujaan ja on usein mua ajatuksen verran edellä. Taimilainen voi nyt keskittyä ihan vain itseensä. Edellisen kerran minun kääsnani on viimeksi repinyt lelua terrierimäiseen tyyliin tai juossut pää viidentenä jalkana hepulissa monta vuotta sitten, silloin, kun se oli selkeästi Emmi-westien alamainen. Tilanne oli Emskin sairastelujen takia pitkään epäselvä, ja Piirustuksen tultua taloon kääsnan piti tietysti isotella. Se valtava silmälle näkymätön mutta samalla kaikin muin mahdollisin tavoin hyvinkin kirkkaasti näkyvä vahva henkinen kenttä, joka kääsnan ympärillä vuosi sitten oli, on kadonnut. Taimisto on nyt ihan vaan koira ja voi, miten tyytyväiseltä ja tasapainoiselta se vaikuttaa!
Ilopoliisi se on edelleen, mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan, mutta mun kanssani ja tässä omassa laumassaan tuolla eläimellä on selvästi hyvä olla. Mullakin on tosi hyvä olo, kun seurailen sen tekemisiä ja leikin ja touhuan sen kanssa. Kiitos kääsna, jatketaan tähän tyyliin!
Lahjan sankarille sekä kanssakarvaiselleen annan juhannuksen kunniaksi - se vanha tuttu matokuuri.
(ps:kuvaa en laita, on niin kamala turjake tuon karvansa kanssa)
Taimisto ei nimittäin ole enää kuningatar eikä sillä tästä johtuen ole hallitsijan huolia. Se on pahnan pohjimmainen ja oikein tyytyväinen oloonsa ja tilaansa. Se tietää arvonsa ja kulkee omia polkujaan ja on usein mua ajatuksen verran edellä. Taimilainen voi nyt keskittyä ihan vain itseensä. Edellisen kerran minun kääsnani on viimeksi repinyt lelua terrierimäiseen tyyliin tai juossut pää viidentenä jalkana hepulissa monta vuotta sitten, silloin, kun se oli selkeästi Emmi-westien alamainen. Tilanne oli Emskin sairastelujen takia pitkään epäselvä, ja Piirustuksen tultua taloon kääsnan piti tietysti isotella. Se valtava silmälle näkymätön mutta samalla kaikin muin mahdollisin tavoin hyvinkin kirkkaasti näkyvä vahva henkinen kenttä, joka kääsnan ympärillä vuosi sitten oli, on kadonnut. Taimisto on nyt ihan vaan koira ja voi, miten tyytyväiseltä ja tasapainoiselta se vaikuttaa!
Ilopoliisi se on edelleen, mihinkäs sitä tiikeri raidoistaan, mutta mun kanssani ja tässä omassa laumassaan tuolla eläimellä on selvästi hyvä olla. Mullakin on tosi hyvä olo, kun seurailen sen tekemisiä ja leikin ja touhuan sen kanssa. Kiitos kääsna, jatketaan tähän tyyliin!
Lahjan sankarille sekä kanssakarvaiselleen annan juhannuksen kunniaksi - se vanha tuttu matokuuri.
(ps:kuvaa en laita, on niin kamala turjake tuon karvansa kanssa)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)