tiistai 16. joulukuuta 2014

Viikonlopun tunnelmia

Perjantaina (12.12.) käytiin pitkästä aikaa Piirun kanssa Käpälämäessä. Kyllä oli vaikeeta! Viereisestä hallista kuului ääniä, autojen ovia avattiin ja suljettiin, lunta putosi hallin katolta ja mitähän vielä. Ensin otettiin ensitutustuminen muuriin, rakensin sen palikka kerrallaan ja aina ennen uutta palikkaa hyppyytin sinne ja takaisin. Ei probleemaa.

Maksirenkaan kanssa saadaan tehdä vielä paljon töitä. Ei enää pelkää koko hökötystä ja menee kyllä läpi, mutta ties kuinka monta toistoa tehtiin, ennen kuin uskaltautui suorittamaan esteen yhdellä kehotuksella. Jätin renkaan suosiolla sivuun ratarakennelmastani.

Muistutukseksi pussi, joka meni heittämällä, hurtta viihtyy umpitunnelissa. Sitten hyppyeste (40cm rima) muurin ja pussin väliin, muodostui kaari ja voi että mä olen sekä ruosteessa että täysin ymmärtämätön ison koiran ohjaaja! Pussi jees, siitä hyvin hypylle mut ei, ihan liikaa kaarrattaa eli vauhdilla muurista ohi. Ties kuinka monta toistoa, ennen kuin mä onnistuin sijoittumaan ja ohjaamaan niin, että koira tiesi minne mennä ja mitä tehdä. Mutta hyvin se irtoaa, kunhan tietää että minne!

Muurin perään pistin putken, vanha tuttu, ja sen perään kaksi hyppyä. Hypyistä puuttuu tietysti vielä rutiini, nyt en vain tiedä, että pitääkö tehdä medihypyillä kunnes ne sujuu vai siirtyä maksikorkeuteen vai laittaa sekaisin vai joku muu vaihtoehto.

Lopuksi sitten pussi (kutsuen), hyppy, kääntö muurille, lähetys putkeen, hypyn taakse valssille (oli hienosti aikaa kun tuo lähti niin hyvin putkeen), sieltä kääntö hypylle, takaakierto hypylle, suoraan hypyn kautta putkeen, muuri ja hyppy. Ikinä olla tehty noin pitkää pätkää!

Ensimmäisessä kuvassa on kääsnan peti ihan tavallisena sunnuntaiaamuna ja toisessa on sitten snautserin näkemys omasta makuupaikastaan.





Pikaisella aamupissalenkillä ei vielä tarttunut tolkuttomasti lunta jalkoihin, etenkään kun taktiikkana oli kulkea postiauton jättämiä uria pitkin.


Iltapäivälenkin jälkeen tunnelmat olivat hieman toiset, tässä ehditty jo lapasella rapsutella pois suurimmat. Oli melko "mielenkiintoinen" lenkki, kun valaistusta ei ole ja teitä ei ollut aurattu, autoja kuitenkin kulki. Auton valaistessa maisemaa hypättiin hurttien kanssa hankeen. Kun autoja ei näkynyt, kääsna kulki toista renkaan jättämää uraa, mä toista ja snautseri jolkotteli hangen puolella mun vieressä - kun ei antanut korvien väli myöten kulkea meidän takana. Loppumatkasta päästin Piirun juoksemaan pellolle ja otin kääsnan kantoon, alkoi olla vaikeen näköistä koikkelehtimista. Kun vilkaisin missä snautseri juoksee, niin eihän sitä näkynyt yhtään missään! Laakeeta aakeeta vaan, ei liikettä missään. Pari kertaa huusin - vastatuuleen! - Piirua, Taimisto katsoi mua sillä ilmeellä, että voitaisko me vaan mennä kotiin täältä. Iloksemme ei tarvinnut pitkään odottaa, sieltä se snautseri riensi valtavilla loikilla luo. Hyvähän se on nautiskella, kun on korkea maavara!



Snautseri tuli ihan rauhallisesti pois kodinhoitohuoneesta:


Joulutunnelmaa vesikupilla:


Mies tuli kesken lumitöiden sisään kysymään, että "vaimo, mistä Piiru on saanut jäniksenkäpälän?"
"Että siis niin kuin minkä?"
"Jäniksenkäpälän."
"Ai ihan oikeasta jäniksestä?"
"Nii. Tuolla se varaston kulmalla kaivoi lumesta jäniksenkäpälän, melkein koko etujalka siinä on."

"???"

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pahat peruukit, pieniä ihmeitä ja pari otosta

Piirustus on viime aikoina yllättänyt monta kertaa, mitä lie joulun taikaa tuohon hurttaan tarttunut.

Alkaa olla historiallista tietoa tässä blogissa, mutta kerronpa kuitenkin, että
* 8.11. etupihatokoilua, jossa Piiru teki älyttömän hyvän luoksetuloliikkeen, meidän osaamistasoon nähden hienot käännökset seuraamisissa, alkaa tajuta juoksuseuraamista (ainakin jos mä en juokse vaan mennään hitaammin ettei vieteri petä), tiiviimpiä täyskäännöksiä kuin yleensä (ei silti mitään huippuhienoja) ja nätisti teki myös jäävät eli liikkeestä maahan ja seiso.

*16.11. olin miehen ja koirien kanssa lenkillä poikien uimakoulun aikana, kun bussi jätti rollaattorimummon pysäkille eli ei ottanut kyytiin, vaikka selvästi hidasti ennen pysäkkiä, Piirustus murisi alkuun rollaattorille, mutta rauhoittui ja antoi mummon rapsutella eikä yrittänyt yhtään riekkua eikä motkottanut, vaikka pistettiin mummo ja Piiru samaan autoon ja mies ajoi mummon keskustaan -Taimistolla oli suuria vaikeuksia hyväksyä tilannetta.

*17.11. olin maakaasulinjalla iltapimeässä, koirat vapaina, läheisestä talosta, jossa riekkumiskaveri Gunilla asuu, kuului pihalta haukuntaa, Piiru osoitti suurta kiinnostusta, olin valmis soittamaan ja sanomaan, että ottakaa Piiru kiinni, olen tulossa hakemaan, mutta kappas vain, hurtta tuli pimeydestä yhdellä käskyllä luo! Sama yllätys yhtenä aamuna, kun pimeydestä kuului Piirun ilmoitushaukku ja näkyi miehen hahmo, kutsuin "Piiru tähän!" ja sieltä se höyryjuna juoksi ja pamautti kuononsa kiinni mun käteen!

*1.12. oli ruokakupit ruokineen tiskipöydän reunalla, josta on parempiin suihin oma-aloitteisesti otettu sitä sun tätä, mutta näihin ei koskettu lainkaan!

*2.12. sain yllättävän iltavapaan, kun esikoisen luokkakaveri soitti ja pyysi kylään, esikoinen kysyi samantien että saako pikkuvelikin tulla ja kun lupa myönnettiin, minä ajoin lapsoset kylään - vapaallani kävin ensin koirien kanssa lenkillä ja loppuajan luin kirjaa ja lusikoin lakritsijäätelöä.

Pari päivää sitten yllätys ei ollut toivottu, sillä kodinhoitohuoneen pöydältä oli otettu talvisäilöä varten pesty ja puunattu kesälenkkari ja pistetty siitä kantapää atomeiksi. Osasin kuitenkin ensikiukkuni jälkeen ottaa zen-asenteen ja totesin, että olisi se voinut yhtä hyvin ottaa ottaa kengän siitä viereisestä kenkäparista, joka on tarkoitettu ihan tälle talvikaudelle lapselle jalkaan. Noh, seuraavana päivänä se oli sitten kuljetellut mun uunituoreita goretex-kenkiäni, mutta onneksi niitä ei ollut purtu.

Torstaina Suvi ulkoilutti hurtat päivällä, joten käytiin kuopuksen muskarin aikana Piirun kanssa keskustassa kävelyllä (näitä pitäis harrastaa useammin, metsässä kun asutaan) ja suht rennosti koiruus siellä kulki. Hajuja oli joka suunnassa, joten keskittyminen nättiin hihnassa kävelyyn ei tullut luonnostaan. Kesken kaiken koira otti ja nykäisi hihnasta ja alkoi pinkoa pakoon, onneksi pysähtyi nopeasti. Kummastelin, kun koira nosti karvat pystyyn, murisi eikä suostunut tulemaan luo. Menin koiran viereen ja yritin jatkaa matkaa, koira pisti nelitassujumituksen päälle ja tuijotti parturikampaamon näyteikkunaa. Menin kyykkyyn koiran viereen ja kas, kymmenkunta peruukkipäistä irtopäätä tuijotti Piirua ja Piiru tuijotti vastaan! Siinä sitten hetki vierähti, kun silittelin ja juttelin ja annoin namia. Päästiin ohi, mutta kovasti piti eleettömiä päitä varoa, etteivät vaan hyökkää päälle. Kotona unohdin koiran takakonttiin, eteisessä tajusin, että lapsi tuli sisään mutta koira ei, ihan hiljaa se siellä oli.

Tänään oltiin Piirun kanssa kahteen tyttöön kaupunkikävelyllä poikien uimakoulun aikana. Vastaan tuli koirallisia ja koirattomia kulkijoita, pyörällä ja vaunuilla ja pulkkaa perässä raahaten. Yhdellekään ei Piiru murissut tai haukkunut ja vain yhteen koiraan se osoitti kiinnostusta lähteä perään, muiden kohdalla se katsoi hetken sitä vierasta koiraa ja sitten mua silmiin, että saanko  nyt namin. Saihan se! Lopuksi annoin hurtan juosta hetken vapaana puistossa, kierrätin pari kertaa puun ympäri ja kutsuin välillä luo - tuli lujaa ja vieterit tassunpohjissa!

Metsänpeikko.

Ei enää luiru vinttikoiramalli.

Kauppakassin tyhjennysavustaja.

Lukukoira.

Voimaannuttaja.

Lohtukoira.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Aiheuttaja? Jaa-a, hoidetaan siis oiretta!

Toveri Piiruskin, voi sinua!

Lokakuun viimeisen perjantain jälkeen (osteopaatin luona vierailtiin) piti päättää, että lähteäkö liikuttamaan koiraa vai kuvauttamaan varpaita ja pitämään vielä levossa. Päädyin liikuttamiseen, tosin maltilla. Mun ja Piirun versio maltillisesta liikunnan lisäämisestä meni suunnilleen niin, että päästettiin koira vapaaksi ja katsottiin sormien välistä, kun se juoksi heikkopäisen lailla joka suuntaan. Sitten pidettiin pari hihnapäivää ja päästettiin koira vapaaksi pellolle kavereiden kanssa ja katsottiin sormien välistä. Tämän kohdan tosin hoiti Suvi, joka kertoi jälkikäteen katsoneensa menoa kauhulla ja hokeneensa itselleen, että "omistaja antoi luvan, omistaja antoi luvan...".

Parin hihnapäivän jälkeen toisten koirien kanssa metsään (kiitos seurasta Vili, Remu ja emäntä!) ja takaraivossa hoki, että jaksanko kantaa koiran autolle. Sitten taas pari hihnapäivää. Siitä sitten jokapäiväistämään vapaana juoksemista, mutta ensin hihnassa ainakin jonkin matkaa, ettei ihan kylmiltään lähde paiskomaan. Piirustus ei ole ontunut yh-tään ker-taa! Huikeeta!

Mutta ei se noin vain onnistu, se terveen koiran kanssa eläminen. Oltiin pari lauantaita takaperin Lahdessa Snautserikerhon järjestämässä trimmauskurssin kakkososassa (pää räjähtää, jos yritän muistaa kaikki ne tsiljoonayksi yksityiskohtaa, joita snautserinkin trimmauksessa on!) ja siellä meni mun ja Piirun osalta ihan jees. Mutta sunnuntaiaamuna koira katsoi minua apeana ja häntä tiukasti paikallaan hännänpää vahvasti alaspäin. Hurtta liikkui hyvin, kävi pissalla ja innostui jahtaamaan pikkulintuja, mutta häntä oli suorana alaspäin. Kutsuin koiran perusasentoon, tuli hyvällä vauhdilla, mutta istuessaan ulvahti ja loikkasi kauas, katsoi peloissaan, etten kai vaan pistä uudestaan istumaan. No en pistänyt. Koira jäi trimmauspäivänä vaiheeseen enkä voinut tuollaista peräpäänsä väistäjää pöydälle pistää.

Sain ystävälliseltä koiralliselta naapurilta kipulääkettä ja annoin Piirulle kuurin, keskiviikkona vielä annoin. Jo maanantaina häntä oli paljon parempi, tiistaina käytännössä kunnossa. Perjantaina käytiin taasen osteopaatilla, joka tutkaili takapäätä. Muutoin diagnoosi oli oikein positiivinen, sillä si oli ihan vähän oikealle kallellaan ja se oikeni helposti, kaulassa ei jumeja ja oikean jalan värttinä- ja kyynärluu jumittivat kyllä  mutta eivät ollenkaan niin pahasti kuin aiemmin. Seuraavaa aikaa ei tarvinnut varata, mikä tuntuu ihan juhlan aiheelta! Mutta peräpäätään se ei oikein antanut kosketella ja haiskahti hieman. Osteopaatti veikkasi anaalirauhasvaivaa.

Ei ole ollut aiemmin mun nelijalkaisillani anaalirauhasvaivoja, toki olen niistä lukenut. Käytiin tänään (2.12.) Aitovetissä näytillä. Vaaka näytti sivumennen sanoen 16,8 kiloa, kun se edellisellä käynnillä elokuussa näytti 14,9 kiloa. Koirallani on aiemmin ollut ranka,  nyt sillä alkaa olla runko. Toinen rauhanen oli käytännössä tyhjä, toinen ihan pinkeänä ja koira vastusti toimenpidettä. Ei ollut tulehdusta, syy tukkeutumiselle jäi selvittämättä. Mutta sen verran Piirustus on takapäätään nuollut, että sillä oli aavistuksen punoittava kurkku ja pikkuisen turvotusta. Tohtori arveli, että takapäästä tullut tulehduksen alku kurkussa loppuu itsekseen, kunhan takapään nuoleminen loppuu.

Piirulla on ollut kolme korvatulehdusta tänä vuonna, yhteenkään ei ole löytynyt varsinaista syytä, ei ole ollut mikään pöpö ylitse muiden, ei ui, ei ole ruokavalio muuttunut, aiheuttaja epäselvä. Ontuminen kaikkineen otti sen kaksi kuukautta, aiheuttaja epäselvä. Toinen anaalirauhanen tukossa, aiheuttaja epäselvä. Harmaa partainen ystäväni, olisko tämä epäselvä sairastelu joksikin aikaa nyt tässä?