Käytiin eilen osteopaatilla. Markus ei ehtinyt kuin kokeilla, miltä Piirustus tuntuu, kun laittoi otsansa ryppyyn ja vaikutti huolestuneelta. Sain vastailla monenlaisiin kysymyksiin siitä mitä on touhuttu viime kerran jälkeen, onko sairasteltu, toimiiko suoli, mitä Piirun ruokavalioon kuuluu ja mitä se on viime päivinä syönyt. Hoito kesti pitkään ja keskittyi vatsan ja suoliston alueelle. Piirulla oli alavatsa kireä ja pingottunut, ylävatsa oikealta kiertynyt ja väänsi sitten muuta kroppaa vinoon.
Takapään ahtaudesta ei paljoa puhuttu, vaikka sen takia mä luulin osteopaatille koirani kanssa menneeni. Totesi vain, että viimeksi takana oli mekaanista ongelmaa ja hoidon päätteeksi seisoi hyvin. Vatsa-suolisto-ongelmasta juteltiin ja Markus veikkasi lievää suolistotulehdusta tai alkavaa virtsatietulehdusta, kehotti olemaan tarkkana kohtutulehduksen vaaran vuoksi. Sai kuitenkin avattua jumin, josko kuona-aineet ja muut mukavat poistuisivat ja tilanne rauhoittuisi tällä.
Lisäksi Markus suositteli pysymään kartalla Piirun syömisten kanssa. Kun kerroin, että koiruus ei ole sisäsiisti jos se saa nappulaa kahdella peräkkäisellä aterialla ja yhdelläkin on siinä ja siinä (juo tosi paljon, pissaa paljon, kakkaa tulee määrällisesti paljon ja se ei haise vaan lemuaa ja käryää), sain suosituksen kokeilla ruokavaliota ilman kotimaisia viljoja.
Vaikka vikoja ja vaivoja on ollut monenlaisia, kun olen osteopaatilla käynyt, ei osteopaatti itse ole aiemmin vaikuttanut näin huolestuneelta. Probleemia on tässä ruokavaliojutussa:
- vain nappula ja runsas lohen (lue: rasvan) määrä sapuskassa on aiheuttanut muutoksia jätösten määrässä ja laadussa eli miten mä erotan miten eri sapuskat tolle sopii
- toistaiseksi koira ei ole kieltäytynyt syömästä muuta kuin poroa (onko toinen harmaa nelijalkainen liiaksi samankaltainen kuin syöjänsä?)
- karva jees, kynnet jees, vauhti sata, mieli avoin ja utelias sama mitä syöttää
- korvatkaan ei kovasti vaikkuunnu
- metsästäkin löytyy silloin tällöin jotain "kivaa" syötävää
- tulenko vainoharhaiseksi, kun mulla ei ole käytännön kokemusta kohtutulehduksesta ja menossa on Piirun eka juoksu, joten se voi olla terve vaikka tavallista kummallisempi (niin juu, auringonkukan terälehtien nyppimisen tulos on, että juoksee se!)
No, täysin viljattomallakin koira pärjää, kokemusta on, mutta jos aloitetaan sillä kotimaisten viljojen pois jättämisellä.
Siitä tykkäsin, että saatiin juoksulupa eli ihana naapurimme Gunilla, pidä varasi, täältä tullaan!
tiistai 26. marraskuuta 2013
lauantai 23. marraskuuta 2013
Piiru, keltaiseni
Guineveren oma väri pentulaatikossa oli keltainen ja hyvässä värissä on hyvä pysyä. Raapustus sai uuden pannan pureskeltuaan edellisen:
Pohjavärin valinta oli selvä, esikoinen valitsi kuviot, toivetilauksen toteutti Dogstock (ei kytkyä). Kuva otettu kosteahkon ulkoilun jälkeen.
Muistutukseksi koulun historian tunneilta:
Guinevere oli Englannin kuninkaan Arthurin vaimo, joka rakastui Arthurin parhaaseen ystävään ja serkkuun sir Lancelotiin. Guineveren serkku Elaine kuitenkin vietteli Lancelotin ja synnytti tälle pojan. Guineveren ja Lancelotin suhde aloitti tapahtumaketjun, joka johti kuningas Arthurin valtakunnan tuhoon. Guinevere eli loppuelämänsä nunnaluostarissa.
Pohjavärin valinta oli selvä, esikoinen valitsi kuviot, toivetilauksen toteutti Dogstock (ei kytkyä). Kuva otettu kosteahkon ulkoilun jälkeen.
Muistutukseksi koulun historian tunneilta:
Guinevere oli Englannin kuninkaan Arthurin vaimo, joka rakastui Arthurin parhaaseen ystävään ja serkkuun sir Lancelotiin. Guineveren serkku Elaine kuitenkin vietteli Lancelotin ja synnytti tälle pojan. Guineveren ja Lancelotin suhde aloitti tapahtumaketjun, joka johti kuningas Arthurin valtakunnan tuhoon. Guinevere eli loppuelämänsä nunnaluostarissa.
torstai 21. marraskuuta 2013
Juoksee, ei juokse, juoksee...
Haa! Mies sanoi eilen, että Piiru on takaosastaan sivuttaissuunnassa turvonnut. Hetken kesti, mutta sitten ymmärsin ja juu-u, voishan tuota ajatella, että juoksua pukkaa. On sitä kyllä odotettukin, ihan vaan että olis sitten ohi jo. Ei, ei oo kovin järjellistä ajattelua. Mies kannusti pentustamme eilen, että alkaisi vaikka ihan heti just nyt tiputella, olisi ohi sitten kun hänen leiriputkensa loppuu. Kiva, kun tykkää osallistua!
Mutta sittenhän tuosta pentusesta tulee neiti, enkä tiedä voinko enää sanoa sitä pentuseksi.
Mulla ei ole kuvaa päivänkakkarasta, joten kesäillan otos oman pihan auringonkukasta saa kelvata:
Mutta sittenhän tuosta pentusesta tulee neiti, enkä tiedä voinko enää sanoa sitä pentuseksi.
Mulla ei ole kuvaa päivänkakkarasta, joten kesäillan otos oman pihan auringonkukasta saa kelvata:
 |
| Juoksee, ei juokse, juoksee, ei juokse... |
Doboilua
Käytiin kääsnan kanssa maanantaina ärsyttämässä (syviä) lihaksiamme tasapainon lisäksi tai siitä johtuen, tiedä häntä. Ryhmä on kiva, ohjaaja on kiva, koiruus on innokas, joten mikäs on doboillessa! Vihdoin löysin syyn hommata liikuntaseteleitä, minä kun en ryhmäliikunnasta yleensä välitä. Mutta tässä lajissa ei irvistellä, ei arvostella eikä treenata veren maku suussa eikä vaatetuksellakaan ole väliä. Viimeksi sattui jälkikäteen takalistoon, nyt tuntuu sekä takalistossa että etureisissä.
Alkulämmittelyn ja avausten jälkeen piti saada koira peruuttamaan ja mielellään suoraan. Treenialueena oli matto, lähtöpaikkana maton toisen pään keskiosa ja jokainen peruutus päättyi maton toisen pään keskiosan sijaan vasempaan kulmaan. Peruuttamalla piti saada koiran takajalat lörpän päälle. Vaikeuksia riitti: koiruus ei peruuttanut ilman että työnsin sitä kädellä, josta se yritti saada nakkia. Koiruus ei peruuttanut suoraan, joten piti toisella kädellä vahvasti ohjata. Koiruus otti niin matalia askelia peruuttaessaan, että tassut eivät nousseet vahingossa lörpän päälle kertaakaan. Kaksi kertaa toinen takajalka osui astumaan lörpän päälle - tosin vain siksi, että koira väisti toisella tassulla sivuun muttei onnistunut väistämään enää toisella. Mut hei, pääsin palkkaamaan!
Puolipallojen päälle nostin koiran takajalat ja siinä sitten seisotin hurttaa. Jännä juttu, että koira varaa painonsa koko seisottamisen ajan sen takajalan päälle, jonka ohjaaja on ensin nostanut puolipallon päälle. (Sama pätee tietysti myös etutassuihin.) Näennäisesti seisoo ihan nätisti, mutta tarkemmin katsoessa paino ei ole jakautunut tasan. Ehkä osaava kokenut koira tasapainottaa seisontansa pitkään seistessään? Noh, näin alkutaipaleella asian voi hoitaa siten, että vaihtaa aloitustassua joka seisontaan.
Peruuttaminen oli teemana myös pallon kanssa. Etutassut pallon päälle ja ei kun peruuttamaan. Tässä päästiin lähemmäs suoraan peruuttamista, mutta hurtta alkoi käydä niin kovilla kierroksilla, että keskittymiskyky herpaantui. Etutassut kyllä pysyivät pallolla, mutta tyyli oli kaukana keskittyneestä, tasapainoisesta ja turvallisesta suorituksesta. Lopuksi piti saada hurtta kokonaan pallon päälle ja mielellään seisomaan, viitisentoista sekuntia kerrallaan. Vaikka näin:
Treenin päätteeksi tilasin itselleni oman lörpän kotitreeniä varten. Tavoitteena opettaa molemmille koirille parempi takapään tuntemus ja että jossain vaiheessa osaisivat peruuttamalla itse löytää lörpän ja asettaa takajalkansa sen päälle. Kaikkeen sitä hurahtaakin!
Alkulämmittelyn ja avausten jälkeen piti saada koira peruuttamaan ja mielellään suoraan. Treenialueena oli matto, lähtöpaikkana maton toisen pään keskiosa ja jokainen peruutus päättyi maton toisen pään keskiosan sijaan vasempaan kulmaan. Peruuttamalla piti saada koiran takajalat lörpän päälle. Vaikeuksia riitti: koiruus ei peruuttanut ilman että työnsin sitä kädellä, josta se yritti saada nakkia. Koiruus ei peruuttanut suoraan, joten piti toisella kädellä vahvasti ohjata. Koiruus otti niin matalia askelia peruuttaessaan, että tassut eivät nousseet vahingossa lörpän päälle kertaakaan. Kaksi kertaa toinen takajalka osui astumaan lörpän päälle - tosin vain siksi, että koira väisti toisella tassulla sivuun muttei onnistunut väistämään enää toisella. Mut hei, pääsin palkkaamaan!
Puolipallojen päälle nostin koiran takajalat ja siinä sitten seisotin hurttaa. Jännä juttu, että koira varaa painonsa koko seisottamisen ajan sen takajalan päälle, jonka ohjaaja on ensin nostanut puolipallon päälle. (Sama pätee tietysti myös etutassuihin.) Näennäisesti seisoo ihan nätisti, mutta tarkemmin katsoessa paino ei ole jakautunut tasan. Ehkä osaava kokenut koira tasapainottaa seisontansa pitkään seistessään? Noh, näin alkutaipaleella asian voi hoitaa siten, että vaihtaa aloitustassua joka seisontaan.
Peruuttaminen oli teemana myös pallon kanssa. Etutassut pallon päälle ja ei kun peruuttamaan. Tässä päästiin lähemmäs suoraan peruuttamista, mutta hurtta alkoi käydä niin kovilla kierroksilla, että keskittymiskyky herpaantui. Etutassut kyllä pysyivät pallolla, mutta tyyli oli kaukana keskittyneestä, tasapainoisesta ja turvallisesta suorituksesta. Lopuksi piti saada hurtta kokonaan pallon päälle ja mielellään seisomaan, viitisentoista sekuntia kerrallaan. Vaikka näin:
*tässä pitäisi olla kuva,
jonka ohjaaja Niina otti,
jostain syystä se kuva ei vaan mitenkään
siirry puhelimesta mihinkään*
tiistai 19. marraskuuta 2013
Marraskuun alkupuolen treenit
Haa, marraskuu on yyhookuu, sillä neljästä viikosta kolme mies on työn puolesta viettämässä reipasta leirielämää. Jotain ollaan räpelletty:
*la 2.11: Meillä on naapurustossa maakaasuasema (löytyy myös kanala ja päiväkoti ja siinä ne meidän kylän palvelut sitten olikin). Asema on korkealla verkkoaidalla rajattu ja kameroin valvottu. Iltahämärässä aidan viertä on kiva kulkea, kun isot valot valaisevat jonkun matkaa metsänkin puolelle. Kuului tömps ja räminää ja kappas vaan, siellä se innokas pentunen juoksi aidan toisella puolella! Koiruus oli mun takana ylittäessään ojan ja alittaessaan aidan enkä nähnyt mistä kohtaa rajaloikkaus tapahtui. En osannut muuta tehdä kuin kutsua koiraa, joka selvästi jäljesti. Lyhyt aika tuntui pitkältä ja ehdin jo miettiä miltä tuntuu mennä pääportin eteen heiluttamaan kameroille ja sitten ruveta selittämään, että mun koirani on siellä teillä jossain. Tunsin syvää helpotusta, kun hurtta tuli ihan nätisti mua kohti ja löysi oma-aloitteisesti takaisin aidan ali.
*su 3.11: Piirun kanssa
- perusasentoja ja perusasennossa olemisen keston kasvattamista sekä lyhyitä askeleen tai kahden etenemiä pyrkien pysymään kontaktissa
- matalan tokohypyn ylittämistä namilätkälle ja takaisin (lähtö- ja paluuasento vapaat kun pari viime kertaa on ollut lähtö- ja paluu perusasentoon), namilätkä on ollut vinossa esteeseen nähden, menot oli hyviä mutta paluu tuotti vaikeuksia, suunnilleen puolet hyppäsi takaisin ja toisen puolet juoksi suoraan mun luo
*ti 5.11: Piirustuksen menoa metsässä on sekä ihanaa että kamalaa katsella. Elämisen onni ja energia pursuavat tuosta eläimestä ja hippusia tarttuu minuunkin, mutta samalla pelkään jatkuvasti, että päädyn kantamaan koirani kotiin, koska sillä on (vähintään) jalka poikki. Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan! Loikat vaikkapa kaatuneiden puiden yli ovat sinänsä ilmavia ja lennokkaita, mutta ne murheenkryynitakajalat melko suorat eli tekniikka on jäykkä. Kukku!
Pihalla lenkin jälkeen perusasentoja, käskysanalla ja käsiliikettä häivyttäen. Muuten jees, mutta käsi pitää viedä tarpeeksi pitkälle eteen tai koiruus istahtaa taakse.
*pe 8.11: Koirakerhon tokotoimikunnan kokouksessa suunniteltiin tulevia talvi- ja kevätkausia, mukavia juttuja odotettavissa ja me halutaan Piirun kanssa mukaan!
*la 9.11: Poikien uimakoulun aikaan oltiin Piirun kanssa lähiökävelyllä. Sorsia ei pentunen edes huomannut, kun tajusivat olla hiljaa ja paikallaan. Sen sijaan tuo liikkeeseen mukaan lähteminen on tosi vahvaa edelleen, tuli mieleen, että olisikohan toi hyvä canicrossissa, kun innostuu jos joku menee ohi ja lujempaa? Kukahan sen kanssa jaksaisi juosta?
*ti 12.11: Iltaulkoilua jääkarhukalliolla eli käytännössä maakaasuaseman takana. Kävi niin, että esikoiseni näköisen jääkarhun kanssa kalastettiin ja saatiin saaliiksi kuopukseni näköinen haikala, jonka laitoimme jääkarhun kanssa uuniin (päälle suolaa, pippuria ja sillimaustetta), jotta saisimme syödäksemme jouluhaikalaa. Haikala karkasi kesken paistamisen ja loikkasi takaisin Jäämereen. Kun tarkoitukseni oli pistää hurtat kiinni metsän reunassa, ei hihnoja ollut yhtään missään. Pimeässä metsässä olisi ollut turhaa etsiä mustia nahkahihnoja, joten nameja käteen ja menoksi. Taimisto osaa kyllä kulkea reuna-käskyllä, mutta Piirustus aiheutti sydämentykytyksiä! Paljon nameja ja jatkuvaa kontaktinylläpitoa se vaati, että selvittiin kotiin. Kyllä kiukutti, maailman parhaat kotimaiset pitkät kevyet nahkahihnat jätin metsään!
*ke 13.11: Pojat päiväkotiin ja äkkiä kotiin, koirat varahihnoilla mukaan ja eiliseen metsään etsimään aarretta. Onneksi oltiin suht pienellä alueella ulkoiltu ja tiesin alueen, jolta etsiä. Silti kävi tuuri! Olin jo kertaalleen kulkenut alueen läpi ja ajattelin, että pakko varmaan palata takaisin metsänreunaan ja "haravoida" uudestaan sama alue. Jostain syystä kurkkasin siitä kohtaa kalliota alas, jossa oltiin kalastettu. Olin kurkannut jo aiemmin, mutta nyt kurkkasin pitemmälle, hyvä etten pudonnut. Siellä ne hihnat odottivat pelastajaansa, Jäämeren pohjassa! Iso oli iloni, kun aarre löytyi ja sain laittaa hurttani kiinni vanhoihin tuttuihin hihnoihin (tilaustavaraa Hollolan Nahkapajalta)! Töistä kyllä myöhästyin, liukuma loppuu 9:30 ja mä leimasin 9:34. Onneksi on ymmärtäväinen esimies!
Emmi-koiran vastaavan hihnan kadotin, kun esikoinen oli juuri oppinut kävelemään. Työnsin matkarattaita metsäpolkua pitkin, hurtat vapaana, hihnat rattaiden tavarakorissa. Kun tuli aika laittaa lapsonen rattaisiin ja koirat kiinni, hihnoja olikin kyydissä vain yksi - se huonompi tietysti. Kuljimme reitin takaisin päin samantien ja kävin seuraavanakin päivänä, mutta hihnaa ei koskaan löytynyt. Harmitti kovin, kun siinä hihnassa oli Emskin hampaanjäljet, olisin omana sen halunnut pitää.
*pe 15.11: Ilotreenit! Omalla takapihallakin voi olla kivaa, tehtiin Piirun kanssa
- seuraamista (annan vihjeen halutusta toiminnasta, kun on itse hakeutunut oikeaan paikkaan ja pysynyt siinä jonkin matkaa sanon "jes" merkatakseni oikean kohdan ja oikean toiminnan ja annan namin, imuttaminen on oikeastaan loppunut suorilla, kulmissa sitä tarvitaan)
- maahanmenoja (minä seison paikallani, pelkällä käskysanalla maahan, heitän namin saadakseni koiran liikkeelle ja nousemaan, jos Piiru on omasta mielestään liian kaukana ei mene maahan vaan kiirehtii lähemmäs ja putoaa sitten, tarpeeksi lähellä putoaa muuten hyvin eli nopeasti ja hissitekniikalla, mutta kääntää aina kuononsa mun suuntaan).
Jostain syystä haluaisin opettaa Raapustukselle ryömimisen, mutta siihen taidan ensin pyytää osteopaatilta luvan. Ei mulla mitään hajua ole siitä, että voiko ryömimisestä olla noin kierolle takapäälle haittaa tahi hyötyä.
*la 2.11: Meillä on naapurustossa maakaasuasema (löytyy myös kanala ja päiväkoti ja siinä ne meidän kylän palvelut sitten olikin). Asema on korkealla verkkoaidalla rajattu ja kameroin valvottu. Iltahämärässä aidan viertä on kiva kulkea, kun isot valot valaisevat jonkun matkaa metsänkin puolelle. Kuului tömps ja räminää ja kappas vaan, siellä se innokas pentunen juoksi aidan toisella puolella! Koiruus oli mun takana ylittäessään ojan ja alittaessaan aidan enkä nähnyt mistä kohtaa rajaloikkaus tapahtui. En osannut muuta tehdä kuin kutsua koiraa, joka selvästi jäljesti. Lyhyt aika tuntui pitkältä ja ehdin jo miettiä miltä tuntuu mennä pääportin eteen heiluttamaan kameroille ja sitten ruveta selittämään, että mun koirani on siellä teillä jossain. Tunsin syvää helpotusta, kun hurtta tuli ihan nätisti mua kohti ja löysi oma-aloitteisesti takaisin aidan ali.
 |
| Räjähtänyt kääsna, suloinen westie ja noh, jättiläissnautseri. |
- perusasentoja ja perusasennossa olemisen keston kasvattamista sekä lyhyitä askeleen tai kahden etenemiä pyrkien pysymään kontaktissa
- matalan tokohypyn ylittämistä namilätkälle ja takaisin (lähtö- ja paluuasento vapaat kun pari viime kertaa on ollut lähtö- ja paluu perusasentoon), namilätkä on ollut vinossa esteeseen nähden, menot oli hyviä mutta paluu tuotti vaikeuksia, suunnilleen puolet hyppäsi takaisin ja toisen puolet juoksi suoraan mun luo
*ti 5.11: Piirustuksen menoa metsässä on sekä ihanaa että kamalaa katsella. Elämisen onni ja energia pursuavat tuosta eläimestä ja hippusia tarttuu minuunkin, mutta samalla pelkään jatkuvasti, että päädyn kantamaan koirani kotiin, koska sillä on (vähintään) jalka poikki. Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan! Loikat vaikkapa kaatuneiden puiden yli ovat sinänsä ilmavia ja lennokkaita, mutta ne murheenkryynitakajalat melko suorat eli tekniikka on jäykkä. Kukku!
Pihalla lenkin jälkeen perusasentoja, käskysanalla ja käsiliikettä häivyttäen. Muuten jees, mutta käsi pitää viedä tarpeeksi pitkälle eteen tai koiruus istahtaa taakse.
*la 9.11: Poikien uimakoulun aikaan oltiin Piirun kanssa lähiökävelyllä. Sorsia ei pentunen edes huomannut, kun tajusivat olla hiljaa ja paikallaan. Sen sijaan tuo liikkeeseen mukaan lähteminen on tosi vahvaa edelleen, tuli mieleen, että olisikohan toi hyvä canicrossissa, kun innostuu jos joku menee ohi ja lujempaa? Kukahan sen kanssa jaksaisi juosta?
 |
| Sotakoirina risulinnalla. |
*ti 12.11: Iltaulkoilua jääkarhukalliolla eli käytännössä maakaasuaseman takana. Kävi niin, että esikoiseni näköisen jääkarhun kanssa kalastettiin ja saatiin saaliiksi kuopukseni näköinen haikala, jonka laitoimme jääkarhun kanssa uuniin (päälle suolaa, pippuria ja sillimaustetta), jotta saisimme syödäksemme jouluhaikalaa. Haikala karkasi kesken paistamisen ja loikkasi takaisin Jäämereen. Kun tarkoitukseni oli pistää hurtat kiinni metsän reunassa, ei hihnoja ollut yhtään missään. Pimeässä metsässä olisi ollut turhaa etsiä mustia nahkahihnoja, joten nameja käteen ja menoksi. Taimisto osaa kyllä kulkea reuna-käskyllä, mutta Piirustus aiheutti sydämentykytyksiä! Paljon nameja ja jatkuvaa kontaktinylläpitoa se vaati, että selvittiin kotiin. Kyllä kiukutti, maailman parhaat kotimaiset pitkät kevyet nahkahihnat jätin metsään!
*ke 13.11: Pojat päiväkotiin ja äkkiä kotiin, koirat varahihnoilla mukaan ja eiliseen metsään etsimään aarretta. Onneksi oltiin suht pienellä alueella ulkoiltu ja tiesin alueen, jolta etsiä. Silti kävi tuuri! Olin jo kertaalleen kulkenut alueen läpi ja ajattelin, että pakko varmaan palata takaisin metsänreunaan ja "haravoida" uudestaan sama alue. Jostain syystä kurkkasin siitä kohtaa kalliota alas, jossa oltiin kalastettu. Olin kurkannut jo aiemmin, mutta nyt kurkkasin pitemmälle, hyvä etten pudonnut. Siellä ne hihnat odottivat pelastajaansa, Jäämeren pohjassa! Iso oli iloni, kun aarre löytyi ja sain laittaa hurttani kiinni vanhoihin tuttuihin hihnoihin (tilaustavaraa Hollolan Nahkapajalta)! Töistä kyllä myöhästyin, liukuma loppuu 9:30 ja mä leimasin 9:34. Onneksi on ymmärtäväinen esimies!
 |
| Kurapartainen käpylehmä. |
*pe 15.11: Ilotreenit! Omalla takapihallakin voi olla kivaa, tehtiin Piirun kanssa
- seuraamista (annan vihjeen halutusta toiminnasta, kun on itse hakeutunut oikeaan paikkaan ja pysynyt siinä jonkin matkaa sanon "jes" merkatakseni oikean kohdan ja oikean toiminnan ja annan namin, imuttaminen on oikeastaan loppunut suorilla, kulmissa sitä tarvitaan)
- maahanmenoja (minä seison paikallani, pelkällä käskysanalla maahan, heitän namin saadakseni koiran liikkeelle ja nousemaan, jos Piiru on omasta mielestään liian kaukana ei mene maahan vaan kiirehtii lähemmäs ja putoaa sitten, tarpeeksi lähellä putoaa muuten hyvin eli nopeasti ja hissitekniikalla, mutta kääntää aina kuononsa mun suuntaan).
Jostain syystä haluaisin opettaa Raapustukselle ryömimisen, mutta siihen taidan ensin pyytää osteopaatilta luvan. Ei mulla mitään hajua ole siitä, että voiko ryömimisestä olla noin kierolle takapäälle haittaa tahi hyötyä.
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Valivalikitikitinirinari
Siinähän se, otsikossa. Olin siis 2.11. iltapäivän verran kuunteluoppilaana "Tending-Korrien" toko-koulutuksessa koti-Kouvolassa. Mukaan lähti kaksi tunnetta: 1) ens kerralla Piirun kanssa mukaan tahtoo tahtoo joo joo ja 2) kaikki muut treenaa enemmän kun mä ja viisaasti ja osaa kaikkea ja tietää paljon ja treenaa monin eri tavoin ja mä en osaa ku kivikautisia treenaustapoja.
Että silleen. Yritän muistuttaa itselleni, että mulla on koiraharrastuksen lisäksi muun muassa kaksi lasta ja niiden harrastukset, reissumies, talo ja töissäkin pitäisi käydä. Ajoittain piru olkapäälläni pihisee, että ei tästä mitään tule kun et koskaan ehdi treenatakaan. Toisaalta meillä on Raapun kanssa ollut viime aikoina monta hyvää iloista treenihetkeä, joiden jälkeen olen taas toivorikkaalla mielellä, että kyllä me tokokehään joku päivä päästään. Ah ja voi sentään!
Kävelin äsken kameran kanssa ympäri huushollia, aikomukseni oli ottaa tuosta toivoa ja elämäniloa antavasta snautserinalusta kuva. En löytänyt sitä mistään, kyllä se sisään iltalenkiltä tuli. Kai. Taimisto näkyi nukkuvan olohuoneessa puisen junaratasillan päällä, en halunnut häiritä.
Että silleen. Yritän muistuttaa itselleni, että mulla on koiraharrastuksen lisäksi muun muassa kaksi lasta ja niiden harrastukset, reissumies, talo ja töissäkin pitäisi käydä. Ajoittain piru olkapäälläni pihisee, että ei tästä mitään tule kun et koskaan ehdi treenatakaan. Toisaalta meillä on Raapun kanssa ollut viime aikoina monta hyvää iloista treenihetkeä, joiden jälkeen olen taas toivorikkaalla mielellä, että kyllä me tokokehään joku päivä päästään. Ah ja voi sentään!
Kävelin äsken kameran kanssa ympäri huushollia, aikomukseni oli ottaa tuosta toivoa ja elämäniloa antavasta snautserinalusta kuva. En löytänyt sitä mistään, kyllä se sisään iltalenkiltä tuli. Kai. Taimisto näkyi nukkuvan olohuoneessa puisen junaratasillan päällä, en halunnut häiritä.
lauantai 9. marraskuuta 2013
Kaupunkikävelyllä
Poikasilla oli aamupäivällä liikuntakerho valtavan pikkukaupunkimme keskustassa ja nappasin Piirulaisen takakonttiin. Kaksijalkaisten loikkiessa ja kiipeillessä (tosin nuorempi väitti heidän seisseen porukalla nurkassa koko ajan, jännä miten hikiseksi voi silleenkin tulla) me käytiin pentusen kanssa vähän kävelemässä. Paino sanalla vähän.
Matkaa en pitkäksi suunnitellutkaan, henkistä liikuntaa reilummin. Piirustus ei mitenkään sinkoillut sekopäisenä sinne ja tänne, ei kokenut uhkia edestä ja takaa, ei haukkunut, riekkunut tai muutoin elämöinyt. Paitsi yhdelle hitaasti kiiruhtaneelle mummolle, jolla oli iso musta kassi. Hävetti pikkaisen.
Kaikenlaista kiinnostavaa ehtii kolmessa vartissa tulla vastaan ja mennä ohi. Liikkeeseenhän Raapustus lähtee mukaan, joten autot ja polkupyörät houkuttivat. Odottaminen liikennevaloissa vaati istumisen ja monta muistutusta, että muistaa istua, vaikka autoja meni edestä ja polkupyörä takaa. Autot pentunen kesti hyvin, mutta ne kaksirenkaiset, ai ai! Niitä ei arjessamme tule vastaan kuin yksi silloin ja toinen tällöin, treenaa ja siedätä siinä sitten. Itsepähän haluan asua keskellä ei mitään. Mutta kävelijät saivat mennä, mitäs me niistä - paitsi siitä hitaasta mummosta.
Päästin pentusen hihnastakin pari kertaa, kun treenattiin sivukujalla kierrä-leikkiä puunrungon ja katuvalotolpan avulla ja toisen kerran pienessä puistossa - vai onkohan se nimeltään viheralue? No, siinä kuitenkin oli pieni rinne, joka innosti loikkimaan. Treenattiin lisää kierrä-leikkiä, kun nurmikosta törrötti joku iso paksu putki ja jotain viemäröinteihin(?) liittyviä juttuja. Muutama luoksetulo ja perusasentokin tehtiin, mutta silmät olisi pitänyt olla selässäkin! Ei tapahtunut mitään, mutta päätä pyöritin kuin pöllö, jotta varmasti näkisin kaikkialle ennen eläintä. Muka. Lopuksi vielä kerhopaikan parkkipaikalla tehtiin muutama toisto kierrä-leikkiä katoksen tolppien avulla. Tulin koettaneeksi perustakaakierron lisäksi poispäinkääntöä ja sekös oli vaikee juttu!
Kierrä-leikkiä ei olla muualla opeteltu kuin agin hyppysiivekkeillä. Viikko sitten lauantaina tajusin täysin unohtaneeni, miten hyödyllinen tuo leikki on tokossakin, mutta siitä lauantaista tuonnempana.
Miten kuvailisin seuralaistani kaupunkikävelyllä? Innokas, muttei holtiton. Utelias, muttei hullun lailla. Kiinnostunut ihan kaikesta ja kurkki ystävällismielisesti ja yhtään epäröimättä rappusiin, aitojen yli, kulmien taakse, istutuksiin ja penkeille. Hihnakäyttäytymisessä toki toivottavaa, mutta toivottavaa riittää tässä, ihan sama missä ollaan. Hajumaailma avartui tietysti, mutta mihinkään ei halunnut juurtua ja lähti kutsumalla taas liikkeelle. Kummallisten yksittäisten äänten osuessa kohdalle katsahti ääneen suuntaan ja sitten minuun ja totesi, että nou hätä. Nameja huoli alkuun, mutta hetken päästä parempana palkkana oli tutkimusmatkan jatkuminen. Toivottavasti ensi lauantainakaan ei sada!
Matkaa en pitkäksi suunnitellutkaan, henkistä liikuntaa reilummin. Piirustus ei mitenkään sinkoillut sekopäisenä sinne ja tänne, ei kokenut uhkia edestä ja takaa, ei haukkunut, riekkunut tai muutoin elämöinyt. Paitsi yhdelle hitaasti kiiruhtaneelle mummolle, jolla oli iso musta kassi. Hävetti pikkaisen.
Kaikenlaista kiinnostavaa ehtii kolmessa vartissa tulla vastaan ja mennä ohi. Liikkeeseenhän Raapustus lähtee mukaan, joten autot ja polkupyörät houkuttivat. Odottaminen liikennevaloissa vaati istumisen ja monta muistutusta, että muistaa istua, vaikka autoja meni edestä ja polkupyörä takaa. Autot pentunen kesti hyvin, mutta ne kaksirenkaiset, ai ai! Niitä ei arjessamme tule vastaan kuin yksi silloin ja toinen tällöin, treenaa ja siedätä siinä sitten. Itsepähän haluan asua keskellä ei mitään. Mutta kävelijät saivat mennä, mitäs me niistä - paitsi siitä hitaasta mummosta.
Päästin pentusen hihnastakin pari kertaa, kun treenattiin sivukujalla kierrä-leikkiä puunrungon ja katuvalotolpan avulla ja toisen kerran pienessä puistossa - vai onkohan se nimeltään viheralue? No, siinä kuitenkin oli pieni rinne, joka innosti loikkimaan. Treenattiin lisää kierrä-leikkiä, kun nurmikosta törrötti joku iso paksu putki ja jotain viemäröinteihin(?) liittyviä juttuja. Muutama luoksetulo ja perusasentokin tehtiin, mutta silmät olisi pitänyt olla selässäkin! Ei tapahtunut mitään, mutta päätä pyöritin kuin pöllö, jotta varmasti näkisin kaikkialle ennen eläintä. Muka. Lopuksi vielä kerhopaikan parkkipaikalla tehtiin muutama toisto kierrä-leikkiä katoksen tolppien avulla. Tulin koettaneeksi perustakaakierron lisäksi poispäinkääntöä ja sekös oli vaikee juttu!
Kierrä-leikkiä ei olla muualla opeteltu kuin agin hyppysiivekkeillä. Viikko sitten lauantaina tajusin täysin unohtaneeni, miten hyödyllinen tuo leikki on tokossakin, mutta siitä lauantaista tuonnempana.
 |
| Korvat kertovat, ettei otus ihan yhtä rento ole kuin kotona. |
Miten kuvailisin seuralaistani kaupunkikävelyllä? Innokas, muttei holtiton. Utelias, muttei hullun lailla. Kiinnostunut ihan kaikesta ja kurkki ystävällismielisesti ja yhtään epäröimättä rappusiin, aitojen yli, kulmien taakse, istutuksiin ja penkeille. Hihnakäyttäytymisessä toki toivottavaa, mutta toivottavaa riittää tässä, ihan sama missä ollaan. Hajumaailma avartui tietysti, mutta mihinkään ei halunnut juurtua ja lähti kutsumalla taas liikkeelle. Kummallisten yksittäisten äänten osuessa kohdalle katsahti ääneen suuntaan ja sitten minuun ja totesi, että nou hätä. Nameja huoli alkuun, mutta hetken päästä parempana palkkana oli tutkimusmatkan jatkuminen. Toivottavasti ensi lauantainakaan ei sada!
torstai 7. marraskuuta 2013
Sisäsiisteysraportti, osa 2
Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki... Joku tovi sitten purin turhautumistani (täällä) ja aikomukseni oli hommata iso häkki ja siirtää Piiru häkkilinnuksi. Vaan kas, vuodatustani seurasi Raapustuksen ekat täysin sisäsiistit päivät ja häkki on hankkimatta. Erehdyin ajattelemaan, että pentusellani olisi lamppu syttynyt sisäsiisteyden suhteen. Sanoisin, että tässä lampussa on himmennin-toiminto ja katkaisija on kovassa käytössä. Ajoittain valaistuminen on kirkas ja homma toimii, toisinaan himmennin on pyöritetty äärimmilleen ja kodinhoitohuoneen lattiaa saa siivoilla monta kertaa päivässä. Kerran tai kaksi oon putsannu olohuoneen mattoakin. Syviä huokauksia ja hammastenkiristyksiä.
Ja sitten on niitä päiviä, kun hyökkään kuraritilän suuntaan ja neste onkin oikeasti vettä, pesty vaikka kumisaappaat. Tai kikkareiden sijaan tunnistan käpyjen raatoja (lasten mukaan ne on esimerkiksi dinosaurusten ruokaa, Viivin porkkanoita tai kapteeni Valkosen sillejä).
Mikä vika näissä mun snautserieläimissäni on? Kumpikaan ei pyydä ikinä ulos, menee vaan ulko-oven suuntaan ja odottaa, että kyllähän toi nainen mua seuraa 24/7 ja huomaa kun hipsutan kynnykselle. Kääsna ei pyydä äänen avulla ulos edes yöllä tai ripuloivana! Joku tässä mättää.
Edistyksen merkkejä on siinä, että Piirustus menee "pissalle!"-kehotuksen jälkeen tontin reunalle tai pusikkoon asti ja hyvin usein kyykkää ekalla tai tokalla kehotuksella. Kehuilla mä sitä oikeaa toimintaa merkkaan, nameja kokeilin niin maltti loppui eli pissa jäi kesken ja loput tehtiin sitten sisälle. Jee.
Lenkin jälkeen tuo eläin pitää rauhoittaa ja muistuttaa, että pissataan mielellään ennen sisään menoa. Sama juttu jos käydään vaikka postilaatikolla ja samalla olisi mahdollisuus käydä pissalla. Huomaa, että nuo aikuise(mma)t menee suoraan pissalle ja sitten touhuavat muita juttuja. Vaan ei tuo porukan komeimman parran omaava, ehei, sen mielestä maailma on auki ja sinne mennään täysillä!
Ja sitten on niitä päiviä, kun hyökkään kuraritilän suuntaan ja neste onkin oikeasti vettä, pesty vaikka kumisaappaat. Tai kikkareiden sijaan tunnistan käpyjen raatoja (lasten mukaan ne on esimerkiksi dinosaurusten ruokaa, Viivin porkkanoita tai kapteeni Valkosen sillejä).
Mikä vika näissä mun snautserieläimissäni on? Kumpikaan ei pyydä ikinä ulos, menee vaan ulko-oven suuntaan ja odottaa, että kyllähän toi nainen mua seuraa 24/7 ja huomaa kun hipsutan kynnykselle. Kääsna ei pyydä äänen avulla ulos edes yöllä tai ripuloivana! Joku tässä mättää.
Edistyksen merkkejä on siinä, että Piirustus menee "pissalle!"-kehotuksen jälkeen tontin reunalle tai pusikkoon asti ja hyvin usein kyykkää ekalla tai tokalla kehotuksella. Kehuilla mä sitä oikeaa toimintaa merkkaan, nameja kokeilin niin maltti loppui eli pissa jäi kesken ja loput tehtiin sitten sisälle. Jee.
Lenkin jälkeen tuo eläin pitää rauhoittaa ja muistuttaa, että pissataan mielellään ennen sisään menoa. Sama juttu jos käydään vaikka postilaatikolla ja samalla olisi mahdollisuus käydä pissalla. Huomaa, että nuo aikuise(mma)t menee suoraan pissalle ja sitten touhuavat muita juttuja. Vaan ei tuo porukan komeimman parran omaava, ehei, sen mielestä maailma on auki ja sinne mennään täysillä!
tiistai 5. marraskuuta 2013
Dobo!
Tehtiin kääsnan kanssa eilen (ma 4.11.) uusi aluevaltaus ja käytiin ekaa kertaa ikinä dobo-tunnilla. Oli kivaa ja Taimistokin innostui niin, että piti laittaa hurtta istumaan odota-käskyn alle liikkeiden toistojen välillä. Heilutti häntää ja kommentoi kurkkuäänillä eikä tiennyt miten päin olisi ollut, jos toimintakäskyä ei tullut heti. Dobo-tunnin meille piti Niina ja Niinan sivuilla lajista kerrotaan näin: Canin Care - Dobo.
Paikalla oli kuusi koirakkoa ja vasta-alkaja pääsi heti tositoimiin kokeneempien rinnalle. Liikkeitä voi tehdä oman ja koiran taitotason mukaan ja mukavasti poltteli reisissä. Harjoituksia lörpällä (yhden sortin kuminen tasapainolauta) ja dobo-pallolla, yhdessä ja erikseen koiran kanssa. Eilen illalla treenattiin ja tänään päivällä tuntuu takalistossa, että jotain on tehty.
En tiedä miltä Taimistosta tuntuu, mutta autolla ajettiin kotiin ja hurtta makaili etupenkillä. Pysäytin auton ja kokeilin reunalla roikkuvaa etutassua: aivan lötkö ja rento ja piti oikein kysyä ääneen jumppakaveriltani, että onko se käpälä edes missään kiinni! Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole, mutta ensi kerralla - juu, ihan taatusti mennään toistekin! - pyydän jonkun ottamaan pari otosta. Suosittelen!
Paikalla oli kuusi koirakkoa ja vasta-alkaja pääsi heti tositoimiin kokeneempien rinnalle. Liikkeitä voi tehdä oman ja koiran taitotason mukaan ja mukavasti poltteli reisissä. Harjoituksia lörpällä (yhden sortin kuminen tasapainolauta) ja dobo-pallolla, yhdessä ja erikseen koiran kanssa. Eilen illalla treenattiin ja tänään päivällä tuntuu takalistossa, että jotain on tehty.
En tiedä miltä Taimistosta tuntuu, mutta autolla ajettiin kotiin ja hurtta makaili etupenkillä. Pysäytin auton ja kokeilin reunalla roikkuvaa etutassua: aivan lötkö ja rento ja piti oikein kysyä ääneen jumppakaveriltani, että onko se käpälä edes missään kiinni! Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole, mutta ensi kerralla - juu, ihan taatusti mennään toistekin! - pyydän jonkun ottamaan pari otosta. Suosittelen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)