torstai 7. marraskuuta 2013

Sisäsiisteysraportti, osa 2

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki... Joku tovi sitten purin turhautumistani (täällä) ja aikomukseni oli hommata iso häkki ja siirtää Piiru häkkilinnuksi. Vaan kas, vuodatustani seurasi Raapustuksen ekat täysin sisäsiistit päivät ja häkki on hankkimatta. Erehdyin ajattelemaan, että pentusellani olisi lamppu syttynyt sisäsiisteyden suhteen. Sanoisin, että tässä lampussa on himmennin-toiminto ja katkaisija on kovassa käytössä. Ajoittain valaistuminen on kirkas ja homma toimii, toisinaan himmennin on pyöritetty äärimmilleen ja kodinhoitohuoneen lattiaa saa siivoilla monta kertaa päivässä. Kerran tai kaksi oon putsannu olohuoneen mattoakin. Syviä huokauksia ja hammastenkiristyksiä.

Ja sitten on niitä päiviä, kun hyökkään kuraritilän suuntaan ja neste onkin oikeasti vettä, pesty vaikka kumisaappaat. Tai kikkareiden sijaan tunnistan käpyjen raatoja (lasten mukaan ne on esimerkiksi dinosaurusten ruokaa, Viivin porkkanoita tai kapteeni Valkosen sillejä).

Mikä vika näissä mun snautserieläimissäni on? Kumpikaan ei pyydä ikinä ulos, menee vaan ulko-oven suuntaan ja odottaa, että kyllähän toi nainen mua seuraa 24/7 ja huomaa kun hipsutan kynnykselle. Kääsna ei pyydä äänen avulla ulos edes yöllä tai ripuloivana! Joku tässä mättää.

Edistyksen merkkejä on siinä, että Piirustus menee "pissalle!"-kehotuksen jälkeen tontin reunalle tai pusikkoon asti ja hyvin usein kyykkää ekalla tai tokalla kehotuksella. Kehuilla mä sitä oikeaa toimintaa merkkaan, nameja kokeilin niin maltti loppui eli pissa jäi kesken ja loput tehtiin sitten sisälle. Jee.

Lenkin jälkeen tuo eläin pitää rauhoittaa ja muistuttaa, että pissataan mielellään ennen sisään menoa. Sama juttu jos käydään vaikka postilaatikolla ja samalla olisi mahdollisuus käydä pissalla. Huomaa, että nuo aikuise(mma)t menee suoraan pissalle ja sitten touhuavat muita juttuja. Vaan ei tuo porukan komeimman parran omaava, ehei, sen mielestä maailma on auki ja sinne mennään täysillä!

Ei kommentteja: