Tulin ajatelleeksi, että mulla ja Piirustuksella on tässä yhteisessä arjessamme jo monia asioita, jotka alkaa sujua. Vaikka piski onkin just ihanankamalassa iässä, huomaan hurtan käytöksessä usein ilon pilkahduksia. Joskus se pilkahdus on todellakin lyhyt, mutta siitä selkeästi huomaa, että aivoihin on jäänyt jälki toivotusta käytöksestä. Tilanne ja ikä vaan tekee sen, että just sillä hetkellä on tolkuttoman vaikeeta totella! Rohkaisua niistä välähdyksistä kuitenkin saan.
Yksi otsikon mukaisista jutuista on ovet, portit yms kulkuaukot. Niistä ei nelijalkaiset kulje mielin määrin miten sattuu ja tämän on sisäistänyt myös Raapustus. Kynnykselle pysähtyy tai ainakin itse huomaa ylittäneensä kynnyksen ja palaa askeleen pari taakse päin. Katsekontaktilla tästä saa luvan jatkaa matkaa ja joskus teetän jonkun jutun, vaikka istumisen tai maahanmenon, palkkana on sitten se lupa ylittää kynnys. Iltaisin kun laitan pönttöuuniin tulet ja jään lämpöön istuskelemaan, kurkkaa keittiön ja olohuoneen ovelta suloinen partasuu, josko pääsisi viereen makoilemaan. Ja pääseehän se, tulee ensin morjenstamaan ja käy sitten maate pehmeälle pippurisuolanväriselle matolle.
Ruokailu sujuu myös - kunhan en laita poroa kuppiin, sen jälkeen ruokakuppi pitää suunnilleen desinfioida. Ruoka syödään joko kupista tai vahakankaan palaselta eikä sitä enää siirrellä pitkin keittiötä tai nostella pieninä köntteinä lattialle ja syödä sitten siitä. Ruoan voin rauhassa laittaa lattialle ja se siirtyy snautserin (kuin myös kääpiöversion) vatsaan vasta luvan kanssa. Nykyään Piirustus ymmärtää myös pysyä pois kääsnan sapuskoilta.
Kauneudenhoito - poislukien suihkuttelut - eli kynsien leikkuu sekä jalkakarvojen ja parran kampaaminen sujuu kohtuullisesti ja hampaiden harjaus on kivaa tai ainakin tahna maistuu hyvältä.
Kääsnalla on aina ollut ärsyttävän ruma ääni ja matala kynnys käyttää sitä. Etenkin silloin ääninäyte on satavarmasti tarjolla, kun auto tulee pihaan ja joku tulee kylään. Noh, Piirun kohdalla en moista halunnut jatkaa. Esimerkiksi Tuire Kaimion mielestä on hyvä tapa opettaa koiruus menemään eteisen nurkkaan odottamaan lupaa tulla tapaamaan kyläilijöitä. Joo-o, voishan totakin kokeilla, mutta kun on muitakin alamittaisia liikkuvia osia eikä tuo minun pentuseni mitenkään päin malta istua ns vapaassa tilassa odottamassa, jos ja kun ihmisiä tulee ja menee, ulko-ovi aukeaa ja lapset ja kääsna pitää meteliä. Niinpä mun sovellukseni on kodinhoitohuone, koska oviaukossa on portti. Kun pihaan tulee auto tahi ihminen ja kääsna alkaa availla ääntään, mun ei enää tarvitse kuin kävellä kodinhoitohuoneen suuntaan, niin molemmat(!) tassuttelee portin taakse. Toki siellä portin takana kääsna vielä käyttää äänijänteitään, mutta ei kuitenkaan pääse riekkumaan ja ehkäpä se on ajoittain aiempaa rauhallisempikin, kun joku tulee. Ainakin jos tilanne on suht nopeasti ohi eli kyläilijät joko tulevat reilusti sisään tai lähtevät melkein saman tien pois. Jos jäävät oviaukkoon juttelemaan eikä kääsna näe tulijoita, se alkaa huutaa kovempaa ja kovempaa, hätähän sille korvien välistä pehmeälle elukalle tulee. Lisäpisteet Piirulle siitä, ettei sillä ole likimainkaan samanlaista taipumusta äänensä käyttöön kuin kääsnalla.
Takajalannosto menee useinmiten kuin vanhalta tekijältä, etujalat ei oikeastaan koskaan. Kyse on siis siitä tilanteesta, kun hihna menee tassujen väliin. Aluksi piti tietysti nostaa käsin jokainen koipi, enää ei tarvitse nostaa takajalkoja, kun koiruus tajuaa tehdä sen ihan itse. Etutassujen kanssa ollaan ihan alkumetreillä, hurtta loikkii vaikka kolmijalkaisena, kun eteenpäin on päästävä. Jos taas pysäytän Piirun, tassu nousee hihnan mukana muttei yhtään ylemmäs eikä edes sivusuunnassa. Ehkä joskus tämäkin.
"Kotiin!" Kun tullaan aamulenkiltä, tullaan pääsääntöisesti takapihan suunnasta ja sieltä tulee hiekkatieltä pieni polku takapihalle. Hihkaisen "kotiin!" ja koirat kiitävät pihalle, mä voin rauhassa jatkaa tietä pitkin risteykseen ja postilaatikolle. Alkuun Piiru oli tulossa täyttä laukkaa pihalta postilaatikolle vastaan, nykyään tulee hyvin harvoin pois kotipihalta, silloinkin menee pääsääntöisesti käskystä takaisin, vaikka postilaatikon suunnasta "kotiin!"-käskyä onkin opiskeltu turhan vähän.
Vapaana metsässä liikkuessa koiruus tulee tosi hienosti käskystä luokse. Näin olisin kirjoittanut vielä alkuviikosta, kun takana olis ollu vaan muutama kerta, kun Piirustus on viipynyt retkellään huolestuttavan pitkään. Tänään viimeksi otti ja lähti, vaikka ihan hetkeä aiemmin oli tullut kutsusta luo. Mä pyrin tietoisesti kutsumaan koirat ns rikkonaisella kaavalla satunnaisesti luokse, että Piirukin tottuisi pitämään minua silmällä. Tähän asti olen ollut tosi tyytyväinen, mutta ah ja voi, alkaa päästä riistan makuun tuo snautseri. Tosi onnellisen oloinen tuo pentuseni on aina luokse tullessaan, tulee lujaa ja suorinta reittiä (tänäänkin mulahti isoon vesikuoppaan matkalla) eli ei väistele tai hidastele. Pitää vaan ottaa tiheämpiä luoksekutsuja ja tarkentaa katsetta useammin pentusen touhuihin. Toisaalta, onhan se kiva, että koira osaa ulkoiluttaa itse itseään...
Ja edelleen tuon hurtan kanssa sujuu yhteinen tekeminen, kun tuolla on halu tehdä ja treenata, innostuu helposti ja vauhtia riittää. Hyvä siitä tulee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti