Kääsnani on aikanaan, siihen maailmanaikaan kun se söi kaikkea, tullut nielaisseeksi myös rautakangen. Olen huomannut, että sen sulaminen on edelleen kesken. Niinpä mä en osannut odottaa, että kääsnani olisi näin mahtavasti ottanut pennun vastaan ja eilen jopa puolusti sitä - tosin mun mielestä olematonta uhkaa vastaan, mutta kuitenkin. Perusoletus oli, että aina kun ollaan poissa kotoa, on kääsnan ja pennun välissä portti. Onhan siinä, mutta en tiedä, onko se hyvä vai huono asia. Poiskaan en vielä uskalla ottaa.
Perusarkirutiini tässä "pikkupentuvaiheessa", kun ruokailukertoja on enemmän kuin kaksi ja sisäsiisteys on fyysisestikin mahdotonta, on seuraava:
* herätys klo 6, lenkille 15 yli, viimeistään 20 vaille 7 sisään
* mun ja poikien aamutoimet
* sekä kaksi- että nelijalkaiset syövät aamupalan
* lapset ja pentu ulos, pentu pissan jälkeen sisään ja pojat autoon - pentu kodinhoitohuoneen ja kääsna eteisen puolelle porttia
* ruokatunnilla huristan kotiin, pieni ulkoilu, päiväruoka, takaisin töihin - molemmat koirat samassa tilassa iltapäivän eli jätän kodinhoitohuoneen ja eteisen välisen portin auki
* viimeistään klo 16 kotona, koirien kanssa postilaatikolle ja takaisin, välipalaa kaikille
* iltalenkille mielellään valoisalla, ensin pentukin mukana, sitten pentu sisään ja kääsnan kanssa pidemmälle
* iltalenkin jälkeen pentu taas pihalle, iltapaini (tän seuraaminen on jotain niin hienoa!)
* koirien ja mun iltapala
* kaksijalkaiset nukkuu yläkerrassa, kaksijalkaiset alakerrassa samassa tilassa.
En tiedä, uskaltaisinko pitää koiria samassa tilassa silloin, kun en ole kotona, jos kääsna ei olisi suhtautunut pentuun näin hienosti alusta asti ja jos se kodinhoitohuoneen ja eteisen välinen portti ei olisi pari päivää sitten jäänyt ruokatunnilla mun käteen. Mullahan ei ollut aikaa tutustua sen sielunelämään ja jäädä korjaamaan sitä, joten jätin pennun kääsnan iloksi ja riesaksi. Halutessaan kääsna kyllä pääsee eteisen ja olohuoneen erottavasta aidasta yli, mutta se kunnioittaa ihmisten tavaroita ja rakennelmia niin, ettei jatkuvasti siitä yli pompi.
Kyllä mua töissä häiritsi tietää, että koirat on näin lyhyen yhteiselon jälkeen samassa tilassa ilman valvontaa, mutta lopputulema oli, että molemmat olivat ehjiä ja hengissä. Niinpä ajattelin, että annan kääsnalle rauhan aamupäiviksi laittamalla pennun kodinhoitohuoneeseen ja sitten ruokatunnin jälkeen, jos ruokiksella on hyvä "tunnelma" eikä viitteitä kiukustumisesta, niin joutavat olla iltapäivän yhdessä. Kolme päivääkö tätä nyt on kokeiltu, niin hyvin on toiminut. Tai hyvin ja hyvin, aamupäivisin pennulla on ollut bileet: milloin on peti pistetty atomeiksi, milloin pyykkitelineeltä on vedetty pyykkejä (miksihän muuten alusvaatteet ja sukat on kiinnostavimpia? Hajujen vuoksi varmaan, mutta pestytkin?), milloin koko teline on nurin, milloin pistetty kananmunakennot ja talouspaperirullan hylsyt silpuksi ja muuten vaan näkee, että touhuttu on. Iltapäivien jäljiltä ei ole kuin pissa tai kaksi sanomalehdellä eikä mitään riekkumisen jälkiä! Että pitäisikö ne sittenkin olla yhdessä koko päivän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti