Karkulainen

Näin pitkään sitä onnea kesti. Nyt se on loppu. Piirustus keksi, että häntä ei ihminen saa kiinni ja jos ei tule luo, niin maailmassa tilaa riittää - ainakin juoksennella pitkin hankia, ympäri auton ja autotallin, lasten perään ja vähän (oman) varjonkin. Jos Taimisto on mukana, tulee pentunenkin perässä - 99 prosentin varmuudella. Kaksi kertaa olen jättänyt sen yksikseen ulos, kun ei ole tullut muun lauman mukana sisään. Ikkunasta vahdin ja molemmilla kerroilla se katsoi hetken ympärilleen ja tuli oven taakse uikuttamaan.

Vaan ei uikuta enää. Kirosana. Toinen. Tulee liki, mutta ei niin liki, että saisin sen kiinni. Vähemmän kaunis oli   mun hyökkäykseni pennun perään tänä aamuna, kun pojat oli jo autossa ja palaveriin hoppu. Sain kiinni jostain perskarvoista ja kannoin pennun sisään. Ruokatunnilla kaikki meni hienosti, kun oli molemmat nelijalkaiset vapaana ulkona. Sisäänkin tulivat molemmat, pentu varmaan lounaansa perään. Olin juuri lähdössä takaisin töihin, kun Piirustus aikoi tehdä pissan sanomalehdelle. Hihkaisin pennun nimen ja tuuppasin sen ulos. Äkkiä loput vaatteet päälle ja perään. Siinähän se odotti, kuistin edessä, mutta luokse ei tullut, kiinni ei antanut. Kello käy ja pentunen loikkii lumikasasta toiseen, nappaa kävyn suuhunsa, katselee maisemia, vahtii mua toisella silmällä, etten vaan pääse liian liki. Jälleen vaadittiin pantterinloikka ja pentu kainalokyydillä tupaan.

Töitten jälkeen pistin pannan ja hihnan. Eihän se mallikkaasti mennyt, mutta käytiin postilaatikolla ja pissakin tuli. Ennen lähtöä vuosikokoukseen Piirunen tassutteli sanomalehdelle. Pujotin pannan kaulaan, otin hihnasta kiinni ja mentiin ulos. Voi sitä rimpuilua, hihnan puremista, ärhentelyä ja kiemurtelua! Pissaaminen unohtui kokonaan, pelkkää elämöintiä koko pihalla olo. Sisällä se rakko sitten tyhjeni, kun pääsi pannasta eroon. Syvä huokaus.

Ei tässä auta kuin jatkaa luoksetulotreenejä sisällä ja sitten joku päivä pitkän narun kanssa siirtää se homma ulos. Kun tuo hanki tuosta pehmenee, mulla ei ole toivoakaan, että pantterinloikat enää toimisi. Ne kun ei oikeasti ole notkeita eikä ilmavia. Tai sitten mä menen ajan kanssa viikonloppuna pennulle vieraisiin metsiin, soramontuille ja auraamattomille hiekkateille, ihan vaan kahdestaan, päästän vapaaksi ja lähden kävelemään. Kai se sit nälissään ja viluissaan tulee luo, mun täytynee pukeutua kuin naparetkelle ja varustautua myös nakeilla!

Kyl mul on helppo otus toi aikuinen kääsna!