Nuorempi poikaseni on vajaa 5vee ja toistuvasti sen suusta kuuluu "minä itse". Piirustus on varmaan henkisesti saman ikäinen, sillä sen tekemisistä kaikuu toistuvasti "minä itse". Minä itse olen maailman paras, nopein, ihanin, viisain, voimakkain ja mahtavin ja mikä tärkeintä, ulkoilen ihan itse juuri niin kauan kuin minä itse hyväksi havaitsen.
ma 31.3: Ihan kuin aina ennenkin, vielä viimeiseksi ennen nukkumaan menoa, käytiin pikaisesti tontin reunalla puskapissalla. Tai Taimisto kävi. Piirustus juoksi puskaan ja siitä naapuriin asti, pihavalot kertoivat, että juoksi koko pihan poikki ja jatkoi metsään. Hetken vihelsin ja huuteli nimeä. Sanoin Taimille, että mennään sisään. Mä menin iltapesulle ja Taimi nukkumaan. Kello oli 22:45. Vartin päästä menin vilkaisemaan ikkunasta ja siinähän tuo isompi harmaa päivysti kuistilla.
Tästä tapahtumasta alkaen Raapustus on alkanut juosta kuin tuli hännän alla vapautuksen jälkeen. Sen mielestä maailma on ollut aina auki juuri tätä koiramaailman yksilöä varten, mutta etenkin tuon iltaretken jälkeen siitä tuli ihan mahdoton. En ole edes laskenut, että kuinka monta kertaa se on lenkillä ottanut ja lähtenyt. Useinmiten se on takuuvarmasti kuullut, että mulla on ollut sille asiaa, mutta enintään se on vilkaissut mua nopeasti ja jatkanut matkaa.
Ei se varsinaisesti karkuun lähde ja vapaana on tottunut kulkemaan. Karkuun se ei lähde silloinkaan, kun mä kiukusta puhisten haen sen pois milloin mistäkin ryteiköstä. Jos se sattuu saamaan ajettua vaikka kissan tai oravan puuhun ja sitten jahdattava jää sinne puuhun, niin koira yrittää kiihkeästi päästä itsekin ylemmäs. Turhautuneena se haukahtelee kimeästi, joten löydän kohteeni suht helposti, mitä nyt kulloinenkin maasto asettaa omat haasteensa. Ei siis tällöinkään välttele mua eikä kiinni ottamista, mutta ei tosiaan tule luo, vaikka meillä olisi vain pari metriä väliä ja katsekontakti. Jahtaaminen ennen kaikkea.
Luonnon keskellä täällä asutaan ja tuo nuori varsa on niin energinen, ettei tule yhtikäs mitään siitä, jos mun pitäis saada hihnalenkeillä se edes jotenkin väsytettyä. Etenkään yh-viikoilla, joita mun elämässäni riittää, se ei ole ajatuksenkaan tasolla mahdollista. Vapaudessa vaan on se puoli, että se vaatii luottamusta ja se pitää ansaita. Koska mä olen nyt siihen eläimeen kovin kiukustunut enkä voi ja uskalla luottaa siihen, on usein kaikki muukin tekeminen sen kanssa inhottavaa ja ärsyttävää. Odotan vaan, että se näyttää mulle kytkintä muissakin jutuissa.
Aamulenkki lauantaina 12.4. oli huipennus omalla tavallaan. Koirat vapaana, mutta päätin, että pidän snautserin lähellä kutsumalla sitä vähän väliä luo, ikään kuin leikkinä. Alkuun meni hyvin, sitten tuli aamukakka. Pysähdyin ja katkaisin kontaktin siksi aikaa, että sain tuotoksen heivattua ojan pohjalle. Käännyin eikä snautseria näkynyt yhtään missään. Kääsna kulki itsekseen eikä antanut mitään vinkkiä. Pari kertaa kutsuin, ei näkö- tai kuulohavaintoa. Jatkettiin Taimin kanssa matkaa, vakioaamulenkki.
Snautseri liittyi seuraan, kun oltiin kääsnan kanssa lenkin puolessavälissä. Piiru tervehti vain Taimia ja jolkotteli sitten porukan ensimmäisenä. Lintuja oli matalien kuusten latvoissa, sekös houkutti, mutta sain Piirun pysymään lähellä, kun hampaiden välistä sihahdin, että on parempi pysyä porukassa. Sitten kuului jokin rasahdus ja sinne meni snautseri, vierestä lähti vaikka kuinka hihkaisin nimen ja pysäyttävän käskyn. Kuuroille korville meni! Lähdin perään, mutta etenin tiheässä kuusikossa hitaasti ja hukkasin eläimen. Palasin reitille ja niin teki snautserikin. Pitkillä iloisilla loikilla lähestyttiin tietä ja kutsuin koiran pari kertaa luo, hyvin tuli. Näin naamasta, että nyt olis lähdön hetki, karjaisin ja meni silti.
Mentiin Taimin kanssa tielle ja oltiin melkein kotona, kun snautseri tuli liki, muina koirina vaan. Nappasin niskasta ja takapäästä ja kannoin koiran kainalossa oman tontin rajalle. Kantaessani murisin hampaiden välistä hiljaisella äänellä kaiken maailman manaukset. Rajalla laitoin koiran maahan ja kävelin ovelle, Taimin kanssa sisään. Katsoin ikkunasta, niin snautseri seisoi tontin rajalla ja katseli taloon päin. Otin ulkovaatteet pois ja päästin koiran sisään, kun tuli notkumaan rappusille.
Jätin snautserin tuon aamuhuipennuksen jälkeen kodinhoitohuoneeseen ja siellä se vietti portin takana koko päivän, vein sapuskatkin sinne. Muutoin makoili tai jyrsi luitaan, paitsi muiden touhutessa pihalla se ulisi ja uikutti ja tietysti silloin, kun kuuli ruokakuppiin liittyviä ääniä. Yhtään ei vinkunut pois tai maannut portin takana, että päästäkää pois, haluan mukaan. Ärsyttävä eikä välttämättä pitkäikäinen eläin, sen verran menee rekkaa tossa isommalla tiellä ja toisella suunnalla junia. Onkstää nyt semmoinen, että laumavietti on tosi matala ja ikääkin on sopivasti 1v3kk niin maailma on tehty Piirua varten? Muitakin vähemmän kivoja juttuja tuo on alkanut tehdä, esimerkiksi kenkien pureskelua, ihmisten tavaroiden kanniskelua, poikien päälle kiipeämistä, Taimiston kiusaamista, pyykkien repimistä narulta, silmiin katsomista ja haukkumista kun torun tai vaadin malttia esimerkiksi ulos mentäessä pitää istua ennen kuin saa luvan ylittää kynnyksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti