lauantai 12. huhtikuuta 2014

Luupiilo

Tuossa taannoin, kun yksi valkoinen karvakasa oli meitä ilahduttamassa, annoin lenkin päätteeksi karvaisille puruluut. Ajattelin, että siihenhän sitten rauhoittuvat kukin omaansa kaluamaan. Ja kukut! Taimilainen oli sitä mieltä, että tämä aarre on parempi pistää mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman suurina palasina kurkusta alas.

Tilly pureskeli hetken omaa luutaan, mutta alkoi sitten katseellaan seurailla Piiruskinia, joka kulki ympäri kämppää levottomana luu suussa. Eikä tajunnut rauhoittua. Ison harmaan hämmennys tarttui Tillyyn, joka jätti oman luunsa (virhe, jonka Taimisto kuittasi) ja alkoi konkreettisesti seurata Piirua. Piiru valehautasi luunsa keittiön lehtikoriin, ihan kaivoi tassuillaan kuopan ja kuonollaan peitteli aarteen. Koska Tilly oli lähellä ja näki koko toimituksen, joutui Piirunen ottamaan luun pois lehtikorista ja etsimään uuden piilon. Mun kassin ja eteisen kaapin väli arvioitiin välittömästi Tillyn lähestymisen jälkeen liian turvattomaksi piiloksi, samoin leikkihuoneen nurkka, olohuoneen sytykekori, mun viltti (istuin lattialla pönttöuunin edessä viltti ympärilläni), pianon ja seinän väli, nojatuolin takunen, mun vilttini uudelleen ja muutama muu paikka. Jokaisen hautaamisen jälkeen Piiru katsoi Tillyä, otti luunsa pois, etsi uuden piilon ja Tilly kävi nuuskimassa edellisen piilon, ettei varmasti jäänyt muuta kuin haju, siirtyi katsomaan Piirun seuraavaa piiloa ja niin edelleen. Tätä ne kaks jatkoi melkein tunnin!

Ei kommentteja: