Toukokuu on perinteisesti sellainen, etten ehdi enkä pysty mihinkään mitä ei ole aivan pakko. Mies on metsässä useamman viikon ja töissäkin pitää käydä. Mutta ei me hiljaiseloa olla silti vietetty!
Soramontun pehmeät rinteet villiinnyttävät Raapustuksen helposti, etenkin jos avittaa heittämällä vaikka kävyn rinnettä alas. Myllypuron luonnonsuojelualueella tuo hoopo ipana otti ja loikkasi suoraan jokeen/puroon eikä päässyt omin avuin ylös. Mä pysyin kuivana. Pentu pääsi kuivalle maalle, ravisti ja kiihdytti taas, onneksi metsän suuntaan. Pari kertaa ollaan sen jälkeen käyty ja mua jännittää koko ajan, koska se pöhkö taas loikkaa. Ei ole edes yrittänyt, mutta välillä se kulkee ihan joen/puron reunalla ja joudun vahtimaan, ettei se putoa. Lisäksi pitää vahtia 3- ja 5-vuotiaita poikia, kääsna on porukan viisain vahdittava.
Taimilla käy hieroja suunnilleen kerran kuussa, Piirustus saa samalla kopelointi- ja rauhoittumisharjoituksen. Hieroja sanoo Piirua edelleen Vänkyräksi, kuvannee hyvin miten seesteistä homma on.
Piirun korvat on välillä teipattu ja välillä ei, välillä nätisti ja välillä ei. Viisi kuukautta tuli täyteen neljä päivää sitten ja uudet hienot hampaat kiiltävät valkoisina. Kaikki lähtivät ilman ongelmia. Yksi hammas tippui kolisten kodinhoitohuoneen lattialle narunvetoleikissä ja yksi työkaverini Satun nurmikolle, kun pentuset leikkivät.
Agility
Agilityn saralla ollaan harjoiteltu kujakeppejä, hyppyjä viiden sentin rimoilla (ja vahingossa koira hyppäsi minikorkuisen muurinkin yli) ja putkeen menoja. Kujakepeistä tykkää kovasti, lopussa jo vaatii kropalta mutkittelua. Putkeen menee mielellään, mutta koira vaatii vahvan käsiohjauksen keskelle putken suuta, jottei lähde mun liikkeeseen mukaan eli käänny viime tipassa pois putkelta. Ihan kaikenlaiset mutkittelut hyppysiivekkeiden takana ei onnistu, mutta monta erilaista kääntymistä pentuseni kestää siten, että kiertää itse siivekkeen ja suorittaa hypyn mun suuntaani. Suoraan mentäessä menee kaksi peräkkäistä hyppyä ihan hyvin eikä tule käteen kiinni, mutta kolmannen kanssa pitää ohjata vahvasti sekä kropalla, kädellä että äänellä. Voittajaolo tuli viimeksi keskiviikkona, kun Piirustus meni hyppy, mutkaputki, hyppy-yhdistelmän. Laatikkokontaktit on jääny luovalle tauolle, kun autotalli on varattu talonrakentamisen avustaviin tehtäviin ja ulkona on iltaisin tolkuttomasti hyttysiä. Paikallaolevat jutut, kuten toi laatikkokontakti, ei nyt houkuttele.
Tottelevaisuus
Kirjoitin tarkoituksella tottelevaisuus enkä toko, kun toko on rajoittava sana.
Luoksetulo on mun mielestäni tosi vahva, mutta maailman houkutukset ovat myös vahvoja. Tekee hienosti kymmenenkin toistoa (kerran tein kymmenen luoksetulon sarjan lenkillä eri pituisilta matkoilta, palkan jälkeen koira sai hetken kulkea vapaana) vauhdin hiipumatta. Ei tosin jaksa keskittyä namipalkkaan yhtä hyvin alusta loppuun eli namipalkka ei palkitse enää sillä kymmenennellä kerralla yhtä hyvin kuin ensimmäisillä kerroilla.
Kulkulupa ulos alkaa hiljalleen toimia sekin, mutta selkeyttä tarvitsisin itse siihen, millä sanalla pentusen vapautan eli annan luvan. Hyvin pysyy pentu kynnyksen takana vaikka ovi on auki, jos mä puuhailen samassa huoneessa. Yksin ollessaan avoin ovi houkuttaa eikä kauaa malta odottaa kynnyksellä, että tulisiko joku. Hyvin pysyy kynnyksen takana myös silloin, kun sanon "Taimi, tule" ja kääsna saa ensin luvan tulla ulos. Piirustus odottaa, kunnes vaihtelevanpituisen katsekontaktin jälkeen sanon "Piiru, tule". Tosin joskus sanon hyvä, hieno tai jotain muuta yhtä typerää, kun pitäisi sanoa sama kuin kääsnalle eli tule. Ehkä mä joskus opin ja äänensävyn perusteella tuo pentunen näyttää toimivan eli tulee ihan sama millä sanalla, kunhan se on iloisesti ja kehuvasti sanottu.
Oman pihan rajat on hakusessa, kun elinpiiri laajenee. Etupihalla pentunen on pari kertaa väläyttänyt, kun se on seissyt selvästi omalla tontilla haukkumassa omalla pihallaan oleville naapureille. Tänään olin ylpeä hurtastani, kun se seisoi reilun metrin päässä naapurin tontista haukkumassa naapureille. Kutsuin pois ja olin tyytyväinen. Se onni ja ilo kesti alle kaksi minuuttia, kun Piirustus oli samaisen naapurin pihalla riekkumassa. Etupihalla meidän ja naapureiden välissä on hiekkaa, takapihalla pihat on muuten yhtä ja samaa, mutta aroniapensasaita on välissä. Piirun mielestä se on vain kiva hidaste, siitä voi vauhdilla kahauttaa läpi.
Eteentulemisen asento alkaa löytyä vihjesanalla tänne, olen istunut jalat v-asennossa ja syöttänyt nameja kädet kiinni vatsassa. Koska asento alkaa olla varma (niin varma kuin nyt viisi kuukautta juuri täyteen saanella nyt voi olla), olen alkanut häivyttää toista kättä. Sitten jossain vaiheessa pitää häivyttää toinenkin käsi ja sitten nousta seisomaan.
Perusasentoa olen pohjustanut houkuttelemalla namimagmeetilla pentusen vasemmalle puolelleni ja palkannut istumisesta siinä, vaikka olis vino ja väljä. Samaa olen tehnyt liikkeessä lenkillä, houkutellut vasemmalle puolelle tai palkannut pentusen, joka on sattumalta osunut vasemmalle puolelle mun viereeni. Äkkiä se tajuaa, että katsomalla mua silmiin saa kehut ja namin. Ollaan vasta muutama kerta tehty, mitään sanaa en ole perusasentoon tahi seuraamiseen liittänyt.
Hihnakäyttäytyminen on sattumanvaraista ja erilaista melkein joka metrillä. Yksi tunnin mittainen hihnalenkki ollaan Piirun kanssa tehty. Lenkki sisälsi tunteita äärestä laitaan, olen tyytyväinen että tuli tehtyä. Ei ollut koko tunti pelkkää loikkaa ja kiihdyttämistä kunnes hihna kiristää eikä paljoa purtu hihnaa. Pariin otteeseen pääsin jopa kehumaan, kun kulki niin nätisti mun oikealla puolellani hihna löysällä! Mutta kas kun vastaan tuli ystävä naapurustosta, irlanninterrieri Gunilla, niin käytöstavat katosivat tyystin. Ei sentään pitänyt semmoista mekkalaa kun mun kääsna.
Maahanmenossa pentusella on taipumusta ottaa lunkisti eli kääntää lantio siten, että molemmat takatassut sojottaa samaan suuntaan sivulle. En ole palkannut niistä, vaan ottanut koiran ylös ja ottanut uusiksi. Joskus on enemmän suoria kuin vinoja ja joskus toisin päin. Liikkeestä menee melkeinpä helpommin maahan kuin seisomasta tai istumasta, vahvan käsiliikkeen tarvitsee joka kerta.
Jälki
Jäljestäminen koiran kanssa on kiehtonut vuosia, mutten ole aktivoitunut sitä kokeilemaan. Kääsnalla olis kyllä taipumuksia, mutta kaikkeen ei ehdi. Työkaverini Satu, pitkän linjan pk-harrastaja, tarjoutui ystävällisesti opastamaan mut alkuun ja oli pyytänyt paikalle toisenkin viisaan. Kaksi viikko takaperin sunnuntaina soiteltiin aamusta, että missä ja milloin ja Satu pyysi luoksensa kylään. Kävi ilmi, että ollaan kolmatta vuotta asuttu noin kahden kilometrin päässä toisistamme. Hurautettiin Piirun kanssa sinne (jos matkalla olis kevyen liikenteen väylä, hihnakäyttäytyminen toimisi eikä olisi ollut hirmuinen helle, oltais kävelty alkuverryttelyksi) ja viihdyttiinkin sitten neljä tuntia. Mutta ei me neljää tuntia Piirua kiusattu! Enemmänkin puhuttiin jälki- ja koira-asiaa ja koirat juoksivat pihalla. Tällä Satun ystävällä oli mukana kymmenviikkoinen dobberinpentu ja siitäkös riemu repesi, kun pääsivät kirmaamaan! Satun bordercollie oli mielellään menossa mukana.
Tuolloin sunnuntaina Piirustus teki kaksi namiruutua ja mä kuuntelin korvat tarkkana. Sain käytännönläheistä opastusta ja ohjeen, että vähintään 60 jälkitreeniä pitäisi tänä kesänä tehdä. Kuuskymmentä! No, ei auttanut kuin aloittaa sitten heti maanantaina ja huomenna kun tulee aloitustapaamisesta kaksi viikkoa, meillä on takana 8 treenikertaa. Piirustus tykkää hommasta, mutta ei mene mitenkään sekopäiseksi eikä puolusta jälkeään vaan antaa hienosti mun ottaa se pois kun katson sopivaksi. Saan koskettaa koiraa kyllä eikä homma katkea, mutta mun liikkumiseni pistää pennunkin liikkumaan ja se harhautuu jäljeltä. Silloin likipitäen jähmetyn kivipatsaaksi ja annan koiran itsensä korjata - ja joka kerta se on itse korjannutkin (paitsi sen yhden kerran kun se harhautui turhan lähelle avoimeksi unohtunutta namipurkkia). Pitäisi varmaan tutustua sääntöihinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti