Elokuu, elokuu

Niin se aika rientää, elokuukin on jo lusittu. Tässä otteita:

*su 11.8: Piirun kanssa Kouvolassa Kymen Kennelpiirin agilityn piirinmestaruuskisoissa turistina. Ilmoittauduin kyllä Taimin kanssa, mutta jokin puri minua nilkasta edellisenä tiistaina toko-kokeen jälkiä siivotessa ja käveleminen meni niin huonoksi, että perjantaina kävin tohtorilla. Juoksukenkä meni kivutta jalkaan vasta seuraavana tiistaina, juokseminen ei toki onnistunut.

Noh, me oltiin joo Piirustuksen kanssa turistina. Alkuun ipana oli täynnä vauhtia, mutta lopulta malttoi ajoittain seurata tapahtumia istuen tai maaten. Tilannetta auttoi huomattavasti leikkituokio walesinterrieri Trullin kanssa. Trulli on melko raju ja fyysinen leikkijä, jonka takapuolitaklaukset eivät ole kovinkaan monen hurtan mieleen. Alkuun Piiru juoksi hullun lailla karkuun ja Trulli yritti epätoivoisen ja turhautuneen näköisenä pysyä perässä. Kun Piiru oli juossut mielestään riittävästi, se pysähtyi ja Trulli koki tilaisuutensa tulleen: se otti vauhtia ja suoritti tyylipuhtaan takapuolitaklauksen! Suorituksessa oli vain yksi vika: Piirustus ei hievahtanutkaan, vaan seisoi paikallaan ja heilutti häntää. Trulli otti uuden vauhdin toisesta suunnasta, toisti taklauksensa ja törmäsi uudelleen seinään.

*ma 12.8: Aartenetsintäleikki. Taimisto on tässä lajissa vanha tekijä ja etsii vaikka koko talon läpi löytääkseen sinne tänne ripotellut aarteet eli hk:n sinisen palat. Taimi etsii, kunnes annan lopettamismerkin ja leikki loppuu. Meidän versio aarteenetsinnästä menee näin: koira maahan käskyn alle, minä vien hk:n sinisen paloja aarteiksi pitkin huonetta, luvan saatuaan koira etsii namit, käskystä uudestaan maahan käskyn alle, uudet aarteet etsittäviksi, lopettamisrituaalit ja leikki loppuu. Taimisto makaa nykyään eri huoneessa kuin missä aarteet ovat ja etsii niitä tusinan verran kerrallaan. Namit ovat pääosin lattiatasolla, mutta aina muutama jossakin tuolin päällä, lattialistan päällä, polttopuiden seassa tai muussa sellaisessa paikassa, ettei haittaa, vaikka koira joskus muulloinkin sinne kurkistaa tai kurkottaa. Sohvalle en laita, kun en halua koiria sohvalle muutenkaan.

Piirun eka aarteenetsintäleikki meni suunnilleen näin:
- keittiön matolle maate
- toisella kädellä pidin koirasta kiinni ja toisella heitin namin metrin päähän
- otin kevyesti korvasta kiinni (=leikinalkamismerkki) ja katsekontaktin jälkeen heilautin kättä namin suuntaan ja kysyin "missä?"
- toistin pari kertaa, neljännellä kerralla vaadin lyhyen paikallolon makuulla siinä matolla ja vein namin kolmen metrin päähän keittiösaarekkeen taakse
- palasin koiran viereen, otin korvasta kiinni ja katsekontaktin jälkeen "missä" antoi luvan lähteä hakemaan namin
- kuudennella kerralla vaadin paikallolon, vein yhden namin samaan paikkaan saarekkeen taakse ja toisen siitä puolen metrin päähän, alkurituaalien jälkeen lähti hyvin ekalle namille, mutta toinen piti osoittaa, että on niitä lisääkin
- seitsemännellä kerralla (ja tästä lähtien aina) paikallaolo, eka nami reilun matkaa saarekkeen taakse, toinen tuolin alle ja kolmas pöydän alle, Piiru pysyi hienosti skarppina paikallaan, kun oli tajunnut sen kannattavaksi.

Lopettamisrituaali on sellainen, että viimeisen namin löytymisen jälkeen (löytymisjärjestyksellähän ei ole merkitystä, Taimisto etsii ihan missä järjestyksessä sattuu kun eihän se näe mihin mä namit vien) kutsun koiran takaisin lähtöpaikkaan maate, katsekontaktista saa namin mun kädestä ja sitten vapautan ja kiitän leikistä. Muistaakseni Tuire Kaimion mielestä ei ole haittaa siitä, että leikki jää ikään kuin päälle, mutta kun westiellä se tosiaan jäi päälle ja mun mielestä sekä koiraa että mua häiritsevän vahvana, niin Taimille olen sitten opettanut lopettamisen.

*ti 13.8: Piiru sai tekstiviestin ystävältään Gunillalta. Gunilla pyysi Piirua iltapäiväksi kylään. Onneksi mies sattui olemaan vapaapäivällä, niin Piiru sai autokyydin ja pääsi rallia juoksemaan. Illalla tehtiin vielä tunnin mittainen lenkki, kun ilopoliisi Taimi ei todellakaan päässyt Gunillalle leikkimään.

*ke 14.8: Huomasin aamulla, että Piirustus ontui tai nikkasi kävellessä etupäätään, ihan kuin ei kykenisi astumaan kunnolla etutassuillaan. Pesin tassut, kaivelin ja kokeilin, muttei aristanut tai muutenkaan reagoinut mihinkään. Aamukävelyllä pikkulintu sai tuttuun tapaan kyytiä, mutta muuten pentunen käveli hitaasti ja huonosti.

*to 15.8: Kerrankin onnisti: Taimistolle oli varattu tälle päivälle hieroja ja Piirullekin harjoitushieronta. Taimisto oli parhaimmassa kunnossa pitkään pitkään aikaan ja hyvin se on lenkillä kulkenutkin. Siitä kuitenkin huomaa joka päivä, että liikeradat on aluksi jäykät ja sitten lenkin edetessä meno paranee. Ikä ja vammat taustalla jäykistävät ja vaativat pitemmät lämmittelyt.

Piirustus oli niin jumissa, että sai elämänsä ensimmäisen kokovartalohieronnan. Etupäässä ei ollut mitään vikaa vaan reisissä! Raukalla oli reidet niin jumissa, ettei se kyennyt kunnolla kävelemään. Määräyksenä saatiin lepoa pari kolme päivää ja ah ja voi, miten hankalaa se olikaan Piirustuksen kanssa!

*pe 16.8: Taimisto tarvitsisi välisiistimisen (otsatukka, häntä, korvat) ja Piiru kokovartalonypinnän. Snautserista karva lähtee, kun hengittää vähän kovempaa kohti. Imuri on jokapäiväinen ystävämme, mutta sitä ei huomaa yhden ravistelun jälkeen.

*la 17.8: Turistina Piirun kanssa Kouvolan koiranäyttelyssä. Ensimmäinen tunti hurahti cavalier-kehän laidalla, kun sattumalta törmäsin vanhaan ystävään, jota en ole vuosiin nähnyt. Hän on hurahtanut rotuun ja kasvattaakin. Että jos joku on hyvää cavalier-kasvattajaa vailla, niin mä voin vinkata. Piirustus käyttäytyi ihmeen hyvin, malttoi olla pitkäli paikallaan ja seurailla tilannetta, kehien tapahtumia ja ohikulkevia koiria. Joidenkin koirien kanssa piti vähän äristä ja murista ja joidenkin kanssa olisi pitänyt heti päästä leikkimään. Siirtyminen toiselle puolelle ravirataa snautserikehän laidalle sujui sekin hyvin, mutta kas mikä riemu ja vapautuminen koirasta pursusi, kun se pääsi omiensa luo! Sitä innostuksen ja loikkien määrää! Ihan kuin Piiru olisi päässyt vankilasta ja nähnyt rakkaimmat sukulaisensa ekaa kertaa vuosiin, vaikka ensimmäiset snautserit olivat ihan vieraita. Mä koetin vaan hillitä pentusta ja pyörittelin päätäni, että miten se nyt noin.

Kovasti loikkia (kohti, ei karkuun) aiheutti myös kasvattajien Tarjan ja Jounin tapaaminen. Jouni nappasi Piirustuksesta kuvankin, jossa koira seisoo takajalat ei kovin nätisti levällään:



Joku pikkutyttö tuli kysymään saako Piirua silittää ja lopputulos oli, että Piirustus käveli maassa istuvasta tytöstä yli ja ympäri ja tyttö vaan nauroi. Myyntikojuista ostin juoksuhousut (mies on sitä mieltä, ettei Piirustus niitä pidä puolta minuuttia kauempaa kuitenkaan) ja Piiru söi salaa broilerinfiletikun. Toisesta myyntikojusta se nappasi laatikosta naudan polvilumpion ja alkoi pokkana jyrsiä luuta siinä laatikon vieressä. Kysyin myyjältä paljonko lumpiot maksavat. "Neljä kappaletta kympillä", oli vastaus. Sanoin, että pistää kolme kassiin, yksi on jo työn alla.

*su 18.8: Tehtiin Piirun kanssa aivan mahtava ohitus pihallaan aidan takana riekkuvasta airedalesta! Piirulainen kulki koko ajan eteenpäin mun vieressä namia tavoitellen, toki vilkuili vahvasti ja koko ajan myös airedalen suuntaan, muttei kertaakaan pyrkinyt häiriökoiran luo, ei murissut eikä puhissut tai mitään. Ohituksen jälkeen vilkaisi kerran, että toinen nyt varmasti jäi aitansa taakse.

*ma 19.8: Havainto lenkkihäiriöistä: autot ja traktorit alkaa sujua ilman kommervenkkejä, mopot ja polkupyörät kiinnostaa ihan kamalasti eli perään pitäisi päästä, hevosten ohittaminen sujuu kohtalaisesti jos ne ymmärtävät pysyä laitumella, tiellä vastaan tuleva polle on ihan mahdoton ohitettava, voi sitä riekkumisen ja omistajan häpeän määrää!

*pe 23.8: Kesäliukuman ansiosta lähdin töistä kello 12, hain pojat eskarista ja päiväkodista, kotiin pakkaamaan tavarat, koirat ja lapset autoon ja huristettiin tunnin verran itäisen Uudenmaan suuntaan. Siellä raahasin kaksi kevythäkkiä parturi-kampaamon takahuoneeseen ja pistin hurtat häkkeihin. Hiuskulmassa on kaksi karvuria ja molemmilla oli oma koira mukana, toisella kääpiösnautseri (ihan aikuinen jo) ja toisella puolivuotias setteri (mä en näistä roduista ole oikein perillä, mutta joku setteri se taitaa olla, valkoinen, mustia pilkkuja, pitkät sileät karvat, luppakorvat, iso otus). Parturoinnin jälkeen Piiru pääsi puolivuotiaan kanssa läheiseen metsään juoksemaan, ilopoliisikin oli mukana. Uusi paikka uusine hajuineen oli niin kiinnostava, ettei Taimi muistanut komentaa pentuja kuin pari kertaa, kun ne juoksivat liian läheltä ohi. Hieno juttu, että Piirustus häkkireissun jälkeen pääsi metsään kaverin kanssa! Piirustus menee kyllä häkkiin, toki pitää fyysisesti avittaa, mutta Piirun mielestä riittää, että siellä käy perällä kääntymässä, olemiseen se paikka ei todellakaan ole tarkoitettu. Taimi taas menee päivittäin häkkiin rauhoittumaan ja nukkumaan, se on lapsilta kielletty kääsnan oma paikka. Ehkä joskus Piirunkin.

*la 24.8: Lapset olivat mummolassa, joten lähdettiin miehen kanssa pitkästä aikaa yhteiselle koiralenkille. Vielä pidempi aika on kulunut siitä, kun mä olen viimeksi ollut ulkoilemassa Pappikalliolla. Sinne pääseekin näköjään tuosta maakaasuaseman vierestä ihan siistiä polkua pitkin. Minä, erakkoluonne, en tykkää vieraista ihmisistä, kun niiden mielipidettä koirista ei koskaan tiedä ja mun mielestä koiran kuuluu saada kulkea vapaana, jos se vaan on joka osapuolelle turvallista. Toisaalta taas koirien ulkoiluttaminen on mulle tapa nollata pää, joten ulkoilen mieluusti siellä, missä tuskin ketään tulee vastaan.

Noh, nyt mentiin kuitenkin Pappikalliolle ja olihan siellä kulkijoita. Tosi hienosti Piirustus(kin) tuli tähän-käskyllä lujaa luokse, myös tilanteessa, jossa yhtäkkiä samalle polulle tupsahti tolleri. Kutsuin "tähän!", Taimi tuli luo ja Piiru pysähtyi, mutta tuli hienosti luokse kun toistin käskyn. Hienosti toimi myös tolleri, vapaana oli sekin ja nuori mies nätisti kutsui ja tolleri meni. Pari tuntia hurahti uusia polkuja tutkiessa ja mustikoita kakkapussiin poimiessa.

*su 25.8: Mies rakensi kolmesta laudanpätkästä tokoharjoitushypyn, korkeus yksi lauta. Harjoiteltiin jotenkin näin:
- heitin namin, heilautin kättä, ylävartalollakin avustin ja astuin heti perässä itsekin yli, ponnistushetkellä (tai eihän tuon tarvitse yhdestä laudasta yli ponnistaa, kunhan astuu) sanoin "hyppy!"
- näitä toistettiin aika monta kertaa, sitten otin alkuasennoksi istumisen, muuten samat avut kuin edellä
- koska homma sujui, jatkoin istumisesta lähtemistä ja jätin ylävartaloavun pois, hyvin meni
- pari kertaa takatassut osuivat lautaan, en palkannut
- lopuksi kokeilin vaatia paikallaistumista ja namin heittoa laudan toiselle puolelle, mutta nami hukkui nurmikkoon
- näin alkuvaiheessa sai namin ja kehuja aina ylittäessään, sama kumpaan suuntaan meni.

Lisäksi treenattiin liikkeestä maahanmenoa (hissinä alas, mä jatkan liikettä suoraan tai sivulle tai pyörähdän eteen, namin saa ensin siitä kun menee maahan ja toisen namin saa kun pysyy suorassa asennossa ja ottaa katsekontaktin, kolmannen namin saa kun vapautan eli paikallaolosta), eteentuloja (jostain syystä koiruus herkästi laittaa vasemman tassunsa mun oikean jalan päälle) ja perusasentoja (näissä istuu helposti sen näköisenä kuin nojaisi joko minuun tai vieressä olevaan näkymättömään seinään).

*ma 26.8: Päivällä Piirustus oli viihdyttänyt itseään ottamalla kodinhoitohuoneen lattiakaivon kannen pois paikaltaan ja pureksimalla sen alla olleen suodattimen atomeiksi. Mikä siivo!

Hyppyjä laudan yli, pyrin mahdollisimman vähäiseen vartaloavun määrään heti alkumetreillä, kun Taimin kanssa on (ollut) ongelmana, ettei tahdon irrota ilman käden heilautusta, mutta se on agilitykoirille tyypillinen probleema.

*ti 27.8: Piirun eka kerta KSSK:n eli Kouvolan Seudun Seurakoirakerho ry:n tokotreeneissä. Vahvistin käsitystäni:
- toiset koirat ovat valtavan kiinnostavia ja ne aiheuttavat hihnassapoukkoilua sinne ja tänne ja tonne ja koko ajan
- ajoittain tyylikäs katsekontakti, kunhan ne muut koirat ei juurikaan liiku
- perusasentoja ollaan treenattu ja pari hyvääkin tuli tehtyä, maltti ja keskittymiskyky parantais lopputulosta (tullee ajan kanssa, kunhan saadaan lisää häiriötreenejä)
- luoksetulo on vahva
- lopun rauhoittumisharjoituksessa ei juurikaan rauhoittunut, mutta antoi katsoa hampaat ja muutenkin kopeloida itsensä läpi, turha toivoakaan, että olisi malttanut maata paikallaan, kuten muutamat muut koirat tässä vaiheessa tekivät
- antoi vieraan ihmisen katsoa hampaat

*ke 28.8: Taimisto kahden kuukauden tauon jälkeen agitreeneissä: hyvin kääntyi, pujotteli, kuunteli ja liikkui paremmin kuin mä pelkäsin, paljon en uskaltanut tehdä enkä mitään kohtaa sen enempää hinkannut, mutta kivaa oli!

Piirunen oli mukana myös, se pääsi treenaamaan putkea ja ohjauskuvioita neljällä hypyllä ilman rimoja eli käytännössä kokeiltiin ohjauskuvioita namimagneetilla.

Käytiin kävelyllä heti treenien jälkeen ja kotona iltaruoan jälkeen mies käytti koiruudet vielä kävelyllä, jos ei Taimisto menis heti ihan jumiin.

*to 29.8: Pitkä rauhallinen (tai no, miten sen nyt ottaa...) lenkki, molemmat kulki hyvin. Piiru seisoo mun mielestä ihan ok, mutta kävellessä se näyttää takaa hieman ahtaalta. Toivottavasti joko mun silmät harittaa tai sitten tää vois olla vaan joku kehitys- ja kasvuvaihe. Metsässä Piiru jahtasi pitkät matkat jotain oravankokoista tummaa pötkylää ja palatessaan jahtilenkiltään se ponnisti kevyen näköisesti kahden puunrungon yli ja se loikka oli korkea ja ilmava! Plussaa siitä, että ilmalennon alastulokin oli hallittu, vaikka muuta ehdin säikähtääkin. Miten niin vähän hontelo vielä tuo snautserinpentu?

Taimi nauttii saadessaan kulkea metsäpolkuja omaan tahtiin ja kohdalle osuessa kaivella hiirenkäytäviä ja tyhjentää pesistä fyllit.

*pe 30.8: Juoksuista meillä ei ole vielä fyysisiä merkkejä, mutta hajumaailma on jonkin aikaa kiinnostanut pentusta ihan uudella innolla. Aikaisemmin Taimisto on saanut rauhassa pysähdellä hajujensa ääreen, pentunen on saattanut kyllä käydä vilkaisemassa, mutta ei ole selvästikään ymmärtänyt aikuisen koiran mielenkiintoa ja keskittymistä. Nyt tajuaa snautserikin hajujen päälle eikä sitä tahdo saada pois!

Toinen merkki kehityksestä ja kasvusta on mörkövaiheen ensi merkit. Käytiin myöhäisellä iltakävelyllä omakotilähiössä, kun oli jo pimeä ja siellä palavat katuvalot. Vaaran paikkoja, joita piti kiertää hihnan sallimissa rajoissa tai joita piti varautuneena tuijottaa tai joille piti vähän puhista, alkaa löytyä. Näitä äkisti vaarallisiksi muuttuneita mörköjä olivat ainakin pari postilaatikkoa, rajapyykki ja kukkaruukku.

Hajujakin omakotilähiössä on eri tavalla kuin kotinurkilla. Ohitettiin myös yksi pitkäkarvainen (unilääkettä nauttinut?) collie. Tyylipisteitä tuskin saatiin, niin kaukana esityksemme oli sanasta hallittu. Siitä olen tyytyväinen, että Taimin antamasta esimerkistä huolimatta Piirustus ei helposti käytä ääntään, vaikka muutoin vieteri venyy ja paukkuu. Ihan kamalaa oli, kun pimeästä ilmestyi polkupyörä. Kyllä hävetti.

(Kuvia laitan, kunhan löydän kameran.)

Tiivistetty heinäkuu

Heinäkuu meni hikoillessa ja lomaillessa, yritetty iltaisin ja aikaisin aamulla lenkkeillä, paljon muuta ei olla jaksettu. Tässä tiivistetysti puhelimen muistiinpanoista:

1.7: Treenattiin eteentuloa ekan kerran niin, että otin heti ekan eteentulon seisten enkä avittanut ensimmäisellä kerralla esimerkiksi polvillani seisten. Hyvin meni! Seuraamisalkeitakin sen verran, että kunhan kulkee kivasti viihtyen vasemmalla puolella suunnilleen oikealla paikalla, saa kehuja ja namia. Paikallaistuminen vaikuttais olevan vaikeampaa kuin paikallamakuu, ilmeisesti siitä on helpompi lähteä liikkeelle, vaikka hyttysen perään.

Kuonokosketustakin treenattiin. Se tarkoittaa käytännössä luoksetuloa, semmoista ei-toko-luoksetuloa vaan vaikka lenkillä tai pihalla vaikka käymään mun luona. Mä laitan käden nyrkkiin, sanon "Piiru, tähän!" ja tarkoitus on, että koira tulee tuuppaamaan mun nyrkkiä kuonollaan. Tuo vaan tulee lujaa ja innokkaana monttu auki hampaat esissä ja kas, tahtomattaankin kolauttaa kalustonsa mun käteeni. Mutta kun siitä mä haluan eroon, kyllä se oppii, että just ennen kosketusta laitetaan suu kiinni. Vaan voi kuinka koiruus turhautuukaan, kun se tökkii ja tökkii eikä tajua, miksi palkka ei tule vaikka hän on näin taitava. Noh, sitten kun onnistuu, lentää lelu pitkälle tai sitten tulee toisesta kädestä herkkupala. Turhautuessaan Piirustus haukahtaa pari kertaa, saattaa mennä hetkeksi maahan, venyttelee, vilkaisee silmiin, hakee tukea.

Pitkän iltalenkin jälkeen iltaruoka ja pikakakka olohuoneeseen. Kuka sitä nyt metsään tekisi, kun kivilattiallekin voi.

2.7: Luin BH-kokeen sääntöjä. Tuli mieleen se enkelilaulu "on pimeä polku ja kivinen tie, ja usein se käytävä liukaskin lie, niin pitkä on matka..."

3.7: Tein Piirustukselle 15 askeleen kaarevan jäljen. Mitä opin? Ensi kerralla laitan nameja määrällisesti vähemmän mutta joka askeleelle sinne kaareen. Jos puutun Piirun tekemiseen käsin tai hihnalla, koiruus kääntyy kuin olisi lähdössä takaisin päin sitä jälkeä. Sanallisesti ei välitä rakentavasta palautteesta lainkaan, kehuista lisää hönkää ja epätarkkuutta.

4.7: Puolivuotissyntymäpäivänsä kunniaksi (erittäin epävirallinen käsimittaus 46cm ja elopainoa 13,9kg) Piiru sai luun, jonka se kantoi saman tien pusikkoon. Helteisenä päivänä pyrin lenkillä ohittamaan joen siten, että päästäis juomaan. Sain houkuteltua Piirun kahlailemaan. Synnynnäinen uimari tuo ei ilmeisesti ole. Juhlapäivän kunniaksi ruoan kanssa oli tarjolla broilerin sydäntä ja hyvin maistui. Toisin kuin poron jauheliha, joka saastuttaa kaiken muunkin ruoan, jota kupissa samaan aikaan on.

Puolivuotiskuva.

Lyhyesti tehtiin muutamia eteentuloja (välimatka on tosi lyhyt, enintään puoltoista metriä) ja paikallamakuuta. Eteentulot on tiiviitä, mutta voisi aktiivisemmin pitää päänsä ylöspäin, nyt on jostain keksinyt (varmaan palkkaustyylistäni?) vetää välillä päänsä alas ja sitten taas namin toivossa ylös. Pitänee tiivistää palkkausta tuossa ns yläasennossa, ettei kannattaisi nytkytellä sitä päätä.

Paikallamakuussa kääntää edelleen tosi herkästi lonkalle, jolloin jää aina ilman palkkaa. Aina. Nähtävästi ei olla (eikä ollakaan) treenattu näitä tarpeeksi. Pysyy makuulla 10 askeleen matkan, ajallisesti olen makuuttanut enintään 20 sekuntia. Pysyisi varmaan makuulla vähän pitempäänkin, mutta ei hyvässä asennossa. Kokeilin semmoistakin, että pistin Piirustuksen matalan marjapensaan taakse varjoon maate. Pysyi hyvin, kunnes yhden käskyn jälkeen astuin ikään kuin pensaan sivuun jalat pois koiran näkökentästä. Pensas on siis nuori ja tosi matala, joten näin koiran kokonaan koko ajan. Välittömästi, kun mun koivet häipyi puskan suojaan koira käänsi lonkalle. Ei kuitenkaan noussut eikä edes näyttänyt moista ajattelevan, mutta väänsi samantien lonkalle ja näytti kovin hämmästyneeltä, kun mä älähdin siitä, että miten mä muka näin mitä tapahtui.

Lopuksi pari istu-maahan-istu-treeniä. Intoa on, vaan ei tarkkuutta. Suoraan kun toisiamme silmiin tillitellään ja namikädellä annan liikerata-apuja, niin hyvin sujuu. En vain vielä tiedä, pitäisikö seuraavaksi häivyttää liikerataa vai pyrkiä siihen koiran oikealle puolelle perusasentoon. Koiruus ei nimittäin tahdo tajuta, että perusasennostakin voi mennä maahan - ja pysyä siellä, vaikka etutassujen välissä ei namia olisikaan ja mä seisoisin ihan suorana. Maahan se nimittäin ei mene, jos en vie omaa kättäni maahan asti. Hommaa riittää näissä alkeissakin!

Terassilla. Vanhempi tajuaa pysyä varjossa...

8.-12.7: Piirustus oli mun westie-vainaan kasvattajalla hoidossa, kun me kaksijalkaiset lomailtiin Turun suunnalla. Piirun bestis irlanninterrieri Gunilla asuu siellä ja ensi alkuun olivat juosseet aidatulla pihalla kolme tuntia putkeen. Pieni tauko ja lisää vauhtia. Kun oli pakko levätä, levättiin niin lähekkäin, että yltettiin tassulla toista taputtelemaan tai hampailla vähän näykkimään. Unta vain öisin, päiväsaikaan todellista koiranunta.

Hyvin oli mennyt muuten, mutta ensi töikseen sisään päästyään Piiru oli pissannut kolmelle matolle. Koska Gunilla asuu ihan lähellä, me ohitetaan Gunillan postilaatikko ja risteys melko usein. Yhtään kertaa ei olla hoitojakson jälkeen ohitettu postilaatikkoa ja risteystä silleen sivistyneesti.

20.7: Tehtiin tunnin mittainen aamulenkki. Saatiin paljon häiriökontaktitreeniä, kun matkalle osui
- siinä ainoalla lyhyellä asfalttipätkällä rullasuksilla hiihtäjä
- pakettiauto ihan vierestä ja lujaa
- polkupyöräilijä, joka ensin lähestyi ja kääntyikin sitten juuri ennen ohittamista pienelle sivutielle ja ikään kuin katosi savuna ilmaan
- laitumella hörähtelevä hevonen
- yhdestä pihasta tuli ensin yksi irtokoira meidän perään ja kun sen omistaja oli saanut hurttansa kiinni, niin sen saman miehen toinen koira tuli meitä katsomaan
- airedale riekkumassa kotipihansa aidan takana
- kotipihalla touhusi oma mies.

Kontaktia, kontaktia, kontaktia - tuntuu, ettei me mitään muuta joudeta harjoittelemaan kuin kontaktia ja koiriksi olemista! Tärkeitä juttuja molemmat, juu-u, mutta olishan se kiva jotain temppuja tai tokojuttuja tai vähän agilityäkin. Mut ei, kun kaikki menee kuitenkin kontaktitreeniksi. Ollaan me edistytty ja enemmän menee hyvin kuin huonosti.

Liikkeen perään lähtemistä olen lenkeillä saanut reilusti vähennettyä ihan sillä, että rauhassa (tai ainakin näennäisrauhallisesti paikallaan) olemalla on saanut pitkiä rauhallisia silityksiä, kehuja ja nameja aina kun on kyennyt niitä vastaanottamaan (satunnaisesti menee vieteri ns yli). Kiihkeämmässä tilanteessa ei koiran tarvitse katsoa minua, kunhan ei rieku ja pyri liikettä kohti. Häiriö siis tarkoittaa namia. Tavallisimmat lenkillä vastaantulevat ja /tai ohimenevät jutut, kuten vaikkapa autot, ovat jo hyvinkin varmoja ohitettavia - myös ilman namia. Mulla nimittäin ei yks päivä ollut namia valmiina ja auto hurautti ohi (ei meillä mitään jalkakäytäviä ole), niin ennen kuin ehdin suutani avata kehuakseni, Piirustus oma-aloitteisesti katsoi autoa ja sitten mua, että anna nami. Eikä mulla ollu! Piti sitten suurieleisesti kehua koiruus maasta taivaaseen.

Toi pihassa touhuava mies oli häiriö siksi, että kun me tullaan lenkiltä, mä pääsääntöisesti vapautan koirat postilaatikolla ja saavat juosta kotipihaan. Pysäytän koirat odota-käskyllä, vapautan ensin kääsnan, joka tuntee pannan poistuvan, ottaa automaattisesti katsekontaktin ja saa luvan mennä. Piirustus odottaa paikallaan, kunnes kääsna lähtee liikkeelle - tätä ei pentunen vielä kestä, joten yritän olla nopea ja vapauttaa kääsnan ja samalla ottaa katsekontaktin Piiruun ja muistuttaa annetusta odota-käskystä. Sitten alan itsekin odottaa. Joskus odotan kauankin, mutta kyllä se katsekontakti sieltä lopulta tulee ja samalla vapautus ja lupa juosta pihaan. Mutta kun siellä pihalla joku jotain touhusi, niin pitihän sitä pää kallellaan tapittaa.

25.7: Kauppakeskusvisiitti. Tarkoituksena oli sekä käydä kauppakeskuksen parkkipaikan vilinässä että Mustissa&Mirrissä ostamassa juoksuhousut. Olisin kerrankin valmistautunut! Sopivaa kokoa ei kuitenkaan ollut, oli kuulemma ollut joku keskikokoisten juoksuhousujen ostobuumi viime aikoina. Noh, kysyin sitten sadetakkia ja vaikutin ilmeisen köyhältä koiranomistajalta, koska mulle sanottiin ainakin kolmeen kertaan, että nämä ovat sitten normaalihintaisia tuotteita. Mä en ymmärtääkseni ollut kysynyt hintaa lainkaan, ainoastaan pyytänyt saada sovittaa koiralleni sadetakkia. Sitten se myyjä selitti kahteen kertaan, että haalaria ei kannata noin nuorelle ostaa, ettei sitten aikuisena kiristä. Senpä tähden mä semmoista takkia vaan selän päälle olin ostamassakin. Jäi ostamatta sekin, kun ei ollut sopivaa kokoa siitäkään.

Ostin sitten myyjän käytöksestä kimpaantuneena Piirulle tolkuttoman ison ja kalliin luun! Piirustus nappasi sen suuhunsa ja luu suussa se jolkotteli reippaasti kaupasta autoon - ja herätti paljon huomiota ja hymyjä.

Piiru pikkulintujen perässä

Piirustus lähtee hyvin herkästi liikkeeseen mukaan. Se innostuu heti, jos joku juoksee pihalla, pyöräilee tai autoilee läheisellä tiellä. Huippujuttu on, jos sattuu ihan vierestä lentämään perhonen tai pikkulintu, kyyhkysetkin on kivoja jahdattavia. Vielä en ole saanut tapaa lievennettyä kuin tiellä ohi kulkevien osalta, mistä tietysti pitää olla tyytyväinen, ettei se enää juokse vaikkapa auton perään kuin hullu. Nousee kyllä edelleen seisomaan ja katsoo terhakkaana, joskus ottaa joitakin askeleita perään, mutta tulee kutsusta pois. Ensin tiukka vihellys, sitten luoksetulokutsu.

Mutta ne pikkulinnut. Toistaiseksi ilmenneitä ongelmia:
- Piirustus näkee vain sen pikkulinnun eikä kuule mitään, joten niskat taivasta kohti ja vauhti sata, ihan sama mitä tulee vastaan -> siinä menee kukkapenkit ja kasvimaat, lasten lelut ja maalipurkit
- Piirustus juoksee sen linnun perässä kunnes kadottaa katsekontaktin kohteeseen -> on sitten milloin autotiellä, milloin naapurissa
- Piirustus on saanut jopa yhden tirpan kiinni, nappasi linnun suuhunsa ja juoksi karkuun, kun ei halunnut antaa uutta leluaan -> kun ei toistaiseksi muista syistä juokse mua karkuun niin en halua tämänkään takia juoksevan ja se pikkulintuhan sitten kuoli, kun kulmahammas upposi kyljestä sisään.

Päänvaivaa aiheuttaa tämmöinen, kun nuo pikkulinnut sujahtaa varoittamatta mistä sattuu ja minne sattuu, ennakointiin ei riitä mun reaktioaikani. Jotenkin pitäisi saada vahvistettua tuota napakkaa vihellystä, että sillä olisi vahvempi pysäyttävä vaikutus. Kikkakolmosia otetaan vastaan.

Piirustus makailee takapihalla muka rennosti, mutta yllättävän sähäkästi se lähtee tirpan perään.

Ystävämme Gunilla

Gunilla on kesäkuussa 2012 syntynyt irlanninterrierinarttu, jonka kanssa Piiru tulee hienosti juttuun. Kuten Piirustuksella, myös Gunillalla on kääpiöjalkaisia koirakavereita kotona ja niiden kanssa tai yksin ei juokseminen vaan ole yhtä railakasta kuin toisen pitkäkoipisen kanssa. Eilenkin lähdettiin Piirun kanssa iltakävelylle, kun ilma ei ollut enää helteinen. (Piirustus muuten kulkee aikas kivasti yksin hihnassa, Taimiston kanssa ei toivoakaan rentouttavasta lenkkiseurasta.)

Gunilla asuu naapurustossa, lyhyen kävelymatkan päässä ja Gunillalla on aidattu piha. Luksusta! Harmi, että jäi (video)kamera kotiin, oli vauhdikasta menoa, kun ei ollut yhtään tappijalkaa samaan aikaan pihalla. Lepotaukojakin pitivät, silloin makasivat niin lähekkäin, että ylsivät makuuasennossa muodon vuoksi kalisuttamaan hampaitaan vastakkain ja paiskaamaan väsyneesti tassulla toista vaikka päähän. Se, jonka naamalla kaverin tassu oli, ei välttämättä jaksanut heti ottaa päätään pois tassun alta, sen kun läähätti vain.

Heti alkuun Piirustus juoksi päin puista kukkapenkin reunusta niin, että kova kolahdus kuului ja pienen hetken Piirustus liikkui siten, että takajalat eivät menneet vuoro- vaan tasatahtiin. Kummallista konkkaamista ei kestänyt kauan, mutta seuraava päivä on varmasti lepopäivä. Jos luuhun kolahti, niin vähintään komea mustelma tulee.

Iltateen jäljiltä Elmeri-pojalta jäi pala rinkeliä kuistin lattialle. Gunillahan sen siitä söi, muttei yhtään murissut tai puolustanut saalistaan, vaikka Piiru kävi käytännössä työntämässä oman nenänsä Gunillan suuhun. Gunilla on kuitenkin aika tiukka tyttö! Rinkelihetken jälkeen Gunilla löysi luun. Sitä piti sitten puolustaa, mutta vain sen verran, että sai Piirun mukaan takaa-ajoleikkiin. Saas nähdä, kestääkö ystävyys neljän päivän vierailua ensi kuussa, kun Piirushkin on menossa sinne hoitoon.

Taimille tuomio osteopaatilta

Käytiin taas osteopaatilla (kolmas kerta tänä vuonna). Taimisto reagoi hyvin osteopatiaan ja tykkään siitä osteopaatistakin. Juteltiin siitä miten maaliskuun käynnin jälkeen on mennyt ja kerroin, että Taimisto jäänee syksyllä sairaseläkkeelle. Samat vanhoista vammoista aiheutuvat jumit uusivat kovin tiheään. Nätisti se osteopaatti osasi sanoa, että hänen mielestään on viisasta ottaa kesä ja syksy kevyesti ja sitten jäädä sairaseläkkeelle ja jättää agility satunnaishuvitukseksi. Itsehän mä otin asian puheeksi, mutta silti tuntuu haikealta.

Iski ongelma: kääsna on koko ikänsä tottunut tekemään eikä vaan olemaan, joten mitä agilityn tilalle? Sen vieteri ei riitä tokoon (esimerkiksi ryhmäliikkeissä muut on liian lähellä), ehkä jälkijuttuja vois kokeilla, rallitokolle en ole toistaiseksi lämmennyt ja jälki on kausiluontoista hommaa, mitäs sitten talvella? Koirahieroja ehdotti pallopaimennusta, mutta sitä lajia mä en tunne. Saa nähdä mihin lajiin kääsnan kanssa koitetaan.

Syys-lokakuussa seuraavan kerran osteopaatille, sille retkelle otetaan Piirustuskin mukaan ja sille varataan ihan oma aika.

Piirustuksen kesäkuun treeneistä

Tälleen päiväkirjamaisesti:

9.6: eteen-tuloa ei treenata enää v-asennossa vaan ole noussut polvilleni seisomaan ja yritän häivyttää käsiä pois. Toistaiseksi vaatii molemmat kädet navan kohdalle, että tulee suoraan ja tiiviisti. Liikkuvat kädet hämmentävät, vaikka vain toinen kävisi pikaisesti sivulla.

Seuraamista aloin hakea kaukaa ja kaartaen eli kunhan jolkottelee vasemmalla puolella ja katsoo mua eikä pahasti edistä.

Maahanmenoja muutama paikallaan ja sitten liikkeestä. Takapää tahtoo jäädä pystyyn, mutta eiköhän se aikanaan putoa. Hankalaa on jäädä sinne maahan edes namin syömisen ajaksi, palkan saadessaan Piirustus tuppaa nousemaan salamannopeasti ylös ja nauttii palkan loppuun seisten. Mistähän se loppujen lopuksi kokee palkan saaneensa?

Käden kanssa ilman käskysanaa koetin houkutella Piirustusta perusasentoon vasemmalle puolelle, mutta probleemia on kaksi: koiruus istuu luonnostaan ns taaksepäin eli mulla on vaikeuksia hahmottaa sitä kohtaa, jossa koiran pitäisi olla, että se istuessaan osuisi nätisti perusasentoon. Toinen on se, että se tykkää istua reilusti vinoon siten, että etupää on kohdillaan ja takapää missä sattuu, yleensä turhan kaukana sivulla.

10.6: Piirustus pääsi hierojan harjoituskäsittelyyn. Portin takana, sillä aikaa kun Taimistoa hierotaan, Piirustus yrittää monin eri tavoin saada hierojan huomion. Lopulta, kun se on rauhoittunut, hieroja kutsuu Piirustuksen luokseen.

12.6: Piiru pääsi Taimin agitreeneihin kuokkimaan. Pääsi radalle tekemään muutaman kerran putkea, hirmuisesti kiinnostaa joko rataa suorittava koira tai sitten se haluaisi itsekin kokeilla kaikkia niitä esteitä. Hihnan kestävyyttä koetellaan joka kerta, kun Piirustus on radan reunalla seuraamassa jonkun toisen koiran menoa. Putken lisäksi treenaattiin hetki kujakepeillä. Pentunen tykkää juosta suoraa ja kapeaa kujaa, viimeisen keppivälin voi laittaa mutkalle, mutta jos laittaa enemmän, alkaa oikominen kiinnostaa.

18.6: Tein varaston taakse yhdeksän askeleen suoran jäljen. Opin, että pitää ensi kerralla tehdä pidempi jälki ja laittaa harvemmin nameja. Piirustus jäljesti ennen namijälkeä mun reittini varaston taakse. Jäljen tekemisen ajan koiruus odotti sisällä, ei voinut nähdä missä kävin. Kuulla ehkä, en tiedä.

19.6: Tehtiin Piirustuksen kanssa 20 minuutin juoksulenkki heti aamusta. Lounaalla otin ruoka-annoksen valmiiksi ja puolet ruoasta annoin jonkun tempun jälkeen. Ensin useita katsekontakteja, sitten useita maahanmenoja (alkaa olla suoria valtaosa, ei enää käännä lonkkaa lepoasentoon!) ja lopuksi hirmuinen ponnistus eli kynsienleikkuu. Leikkuun jälkeen sai sitten loput sapuskasta kerralla kupista. Yhtään välipalkkaa en antanut, kun tää vaikuttais olevan koiruus, jonka kanssa joko tehdään tai vapautetaan, välipalkat sotkee pahasti keskittymistä.

Tietysti uuden edessä pitää palkata suunnilleen koko ajan oikeansuuntaisesta toiminnasta, mutta tää kynsienleikkuu polttaa multa käämit. Yrittänyt olen joo välipalkalla ja niin ajattelin tänäänkin, että yksi kynsi ja lupa käydä ruokakupilla, mutta kun se rauhoittuminen leikattavaksi välipalkan jälkeen ottaa turhan pitkän tovin. Suorilta siis. Kiukustuin itseeni, joten tuli asenteellinen manikyyri. Laitoin koiran kyljelleen maate, otin tassun käteen ja koira alkoi rimpuilla ja vinkui jo ennen ensimmäisenkään kynnen leikkausta kuin olis puukolla kylkeen pistetty. Irvistin, ärähdin ja sihahdin, tuijotin pahalla silmällä. Leikkasin kynnet siten, että aina parin kynnen jälkeen piti vihaisesti mulkaista ja sihahtaa. Ensin etutassut, sitten takatassut. Takatassut on ollu hankalimmat, potkii urakalla. Nyt yritti, palasin alkuirvistykseen ja latelin suomen kielen laajaa manaussanastoa hampaideni välistä mutta hillityllä volyymillä ja kas, takatassut tuli leikattua nopeasti! Ei tää sitä zeniläistä tyyneyttä ollut, jota lähdin hakemaan.

20.6: Nautittiin treenilounas. Puolet nappuloista eteentulo-harjoituksissa, muutama onnistunut (!) maahanmeno siten että palkkakin maltettiin nauttia makuuasennossa ja siitä sai lisää nappuloita. Lopuksi muutama istuminen ja loput sapuskat suoraan kupista.

juhannusaatto: 20 minuutin aamujuoksulenkki. Iltapäivällä nelivuotias tyttö juoksutti Piirun meidän pihalla läkähdyksiin, koiruus viihtyi ja käyttäytyi tosi hyvin juoksevien ja kiljuvien lasten seassa. Vaikuttais olevan hyväpäinen eläin tämä snautseri. Osasi myös nukkua pitkät unet häkissä terassilla, me kaksijalkaiset saimme rauhassa syödä ja nauttia tynnyrivatsoistamme.

juhannuspäivä: Tehtiin vähän tavallista pidempi aamulenkki koirien kanssa. Yhden mutkan jälkeen piti pysäyttää koirat, en halunnut häiritä hirven aamukävelyä. Kun se oli ylittänyt tien ja jatkanut matkaansa, etenin hitaasti. Mullahan oli koirat vapaana eikä minkäänlaista hihnaa mukana enkä halunnut kääntyä takaisin. Taimisto nappasi hajun, Piirustus selvästi peesasi. Taimiston jäljestäminen oli lyhyt, se pysähtyi ojan reunalle kroppaa virittyneenä. Piirustus hämmentyi kääsnan käytöksestä ja kun se otti minuun katsekontaktin vein sen toiselle puolelle tietä ja näytin takuutuoreita jälkiä. Kuului hyvin, kun pentunen veti haisua maasta nenään, mutta ymmärsi sekin (ainakin Taimiston antamasta mallista) olla lähtemättä perään. Nätti, ruskea pitkäkoipinen lehmä oli.

Tultiin kotiin, jätin kääsnan aamupalalle, nappasin Piirun takakonttiin ja hurautin hallille. Tehtiin muutamat kujakepit ja ketku sentään mitä kävi. Hienosti meni taas sitä kapeaa suoraa kujaa, hallilla oli kuuma kuin saunassa, vaikka oltiin vasta aamuysissä. Pistin viimeisen kepin mutkalle ja koiruus selvästi hidasti ja mietti mitä tekisi. Päätti loikata suoraan ja multa pääsi vahva "KRÄÄH!" ihan refleksinä. Kas, sen jälkeen sainkin tehdä töitä, että hurtta suostui menemään edes sitä suoraa kujaa. Sitten oli jo niin kuumakin, että oli parempi lopettaa. Oi voi, ei jäänyt hyvä mieli meille tuosta.

23.6: Aamulenkillä koirat jäivät mun taakseni haistelemaan, joten ehdin hihkaista mäen alla nököttävälle pitkäkorvalle, että "hei pupu, suosittelen lähtemään nyt niin ei tule niin kova kiire!" Taimihan tajusi heti, että nyt on jotain erikoista tuolla edessä ja lähti hurjaa vauhtia juoksemaan. Kääsna otti hajun ja loikkasi metsään, onneksi sen verran paha ryteikkö oli siinä kohdalla, että pupu meni jo. Kääsna tulee kyllä hienosti vihellyksellä pois ajosta, mikä onkin edellytys vapaana lenkkeilylle. Meillä kun noita junaratoja on siellä sun täällä eikä pupujenkaan loikkien suunnista koskaan tiedä. Mitä teki Piirustus? Juoksi hulluna Taimin perässä tajuamatta yhtään miksi juostiin.

26.6: Ilta meni talkoillessa seuran agimöllikisoissa, kotiuduttuani nappasin Piirun mukaan ja käytiin juoksemassa tuo tuttu 20 minuutin lenkki. Kuumuus tekee tehtävänsä, lyhytkin matka ja hitaampikin vauhti riittää. Vaikka sää suosisikin juoksemista, en vielä uskalla pitempään juoksuttaa. Agihypyt houkuttaa ihan hirveän paljon ja olen päättänyt odottaa ensi vuoteen. Miten mä olenkin näin malttamaton?

Kävin poikien kanssa kirjastossa. Nalle Puhien ja merirosvoseikkailujen lisäksi mukaan tarttui rotuesittelykirja snautserista (että mitä sitä tulikaan hankittua) ja Tommy Wirénin Onnistu koirasi koulutuksessa. Tää pitäisi varmaan ostaa omaksi, oliskohan alessa?

Taimin agikisat kevät-kesäkuu 2013

En edes muista missä kaikkialla ollaan käyty, vaikkei olla käyty juuri missään. Alkuvuodesta Taimisto oli ihan jumissa, käytiin helmi- ja maaliskuussa osteopaatilla (Markus Laios, suosittelen lämpimästi!) ja saatiin hurtta auki. Kisakauden alkuun (yleensä maalis-huhtikuussa aloitellaan) osui myös nenäpunkkiepäily ja siihen kolmen viikon lääkekuuri, neljän päivän ontuminen kun Piirustus juoksi Taimia päin rappusissa ja Taimi tuli kerien alas. Hieroja löysi toukokuussa Taimin kyljestä pienen patin. Patti osoittautui ohutneulanäytteessä puhtaasti rasvapatiksi, mutta westien menettämisestä on sen verran lyhyt aika, että ehti jo tulla pala kurkkuun ja tippa linssiin, kun hieroja puhelimitse opasti missä se pieni patti oli.

Pääsiäisenä käytiin Purina-areenalla pääkaupunkiseudulla, tarjolla oli nolla jota en ottanut, kun luulin, että tuomari antoi jo aiemmin meille kiellon hypyltä. Vaan eipä antanut ja olisi kannattanut se puomin alastulo vaatia, oli toiseksi viimeinen este sillä radalla. Kaksi muutakin rataa siellä oli. Toisella kiirehdin itse ja ohjasin huolimattomasti nelosesteen ja hyppärillä meni paljon aikaa, kun oli niin kummallisia vientejä. Koira ei sit menny juuri mihinkään, kun sitä alkoi kummastuttaa, kun ei mihinkään saa mennä.

Orimattilasta ja Mikkelistä me oltiin poissa, samoin omista kisoista Kouvolassa, koiruus saattoi ontua aamulla muttei päivällä kunnes taas iltasella nilkutti. Lepoa siis.

Lappeenrannassa käytiin kahtena perättäisenä viikonloppuna. Ensin oli LAU:n kisat, joita ennen Taimisto oli ontunut. Jännitti kovasti kulkisiko koira mihinkään ja ontuisiko se. Ei ontunut aamulla eikä ontunut ennen ekaa starttia, mutta ontui ekan startin jälkeen jäähdyttelylenkillä. Myöhemmin päivällä ei enää ontunut yhtään, mutta ei kyllä kulkenutkaan. Johonkin sattui vielä.

Seuraavana viikonloppuna samassa paikassa oli IMAKK:n kisat. Siellä kääsna yllätti mut täysin ekalla radalla juoksemalla lujaa, ohjaaja oli vielä siinä viikontakaisessa hitaammassa ohjausmoodissa. Näyttö hypylle jäi päälle ja koiruus haki kaukaa puomin eikä millään suostunut tulemaan sieltä pois. Hylkyhän se. Toinenkin rata siellä oli, en muista mitä siellä tapahtui. Ei kun se taisikin olla se Siimeksen Pertin rata, jossa oli lopussa semmoiset kiemurat, että oksat pois. Vinkkinä vaan, jos agilityyn haluaa, niin balettitanssista ja kilpa-aerobicistä ei todella ole haittaa.

Seuraavat kisat taisivatkin olla SM-kisat Kirkkonummella viikko ennen juhannusta. Mä olin vakaasti sitä mieltä, että nuoremmat saa jo hoitaa edustustehtävät, mutta mentiin sitten kuitenkin joukkueeseen. Aamulla kukonlaulun aikaan lähdettiin Taimin kanssa kahteen tyttöön. Kyllä sen kanssa on helppo mennä ihan minne vaan! Oltiin joukkueemme kolmas lähtijä. Ensimmäisenä lähti parson ja tuloksena nolla, sijoitus toinen. Sitten cockerspanieli ja tuloksena nolla, edelleen sijoitus toinen. Sitten kääsna Taimisto, tuloksena vitonen ja joukkue putosi kahdeksanneksi. Mutta nyt me saatiin sentään tulos, viime vuonna joukkueemme jäi ilman tulosta (ei meillä tosin ollut kuin kolme koiraakaan).

Taimisto kolautti ekan riman, päätin etten katso putosiko se vai kolisiko vain. Koira ei olisi millään lähtenyt kiertämään kakkoshyppyä takaa, piti ohjata oikein voimakkaasti, melkein tuuppasi jalalla vauhtia takapuoleen. Kolmoshypyn jälkeen koirakin alkoi juosta, nelonenkin oli hyppy ja siitä puomille. Mä tolvana tungin siihen alastulokontaktin eteen, kun keskityin niin puomin jälkeen tulevan hypyn jälkeen tehtävään tiukkaan valssiin. Vitonenhan se siitä, ja vielä seuran oma tuomari Allan Mattsson oli tuomarina! Vuosi sitten Allan oli agirodussa meillä tuomarina ja tuomitsi mulle ja kääsnalle vitosen puomin alastulosta, vaikka koira tasan tarkkaan osui alastulopinnalle molemmilla etutassuilla. Kävimme aiheesta napakan keskustelun kisan jälkeen, tällä kertaa mulla ei ollut varaa sanoa mitään. Paitsi sanoinhan mä kirosanan sitten radan jälkeen.

Neljäs lähtijämme jackrusselinterrieri sai tulokseksi hylyn ja loppujen lopuksi joukkueemme oli kymmenes.

Sunnuntaina istuin aurinkotuolissa ja katsoin livestreamista agikisoja - koko päivän.