perjantai 6. marraskuuta 2015

Lokakuun tokotaulukko

Olen taas koettanut muistuttaa itseäni tästä ajatuksesta:
vaikka tokossa käytetäänkin sanaa "käsky", sen tulee olla koiralle lupa tehdä eikä pakko tehdä.

2.10: voi/evl-ryhmän treenit
paikkaistuminen = ekassa istumisessa Piiru oli ihan pihalla, nousi kaksi kertaa venyttelemään(!) ja putosi siitä maahan, tokassa olin sitten koko ajan paljon lähempänä, pysyi hienosti istumassa myös silloin kun kaksi koiraa kutsuttiin rivistä pois
merkin kierto = viidestä metristä osataan, pari kertaa meni seitsemästä metristä
silloin kun Piiru lähtee kiertämään merkkiä, sen takajalat on kuin hepulijuoksu olis alkamassa ja kartion takaa se kaarrattaa mun luokse eikä suinkaan tule suorinta reittiä, kiersi pari kertaa viiden metrin kohdalle laitetut matalat kartiot mutta lähtövauhti ja tyyli oli erilaiset kuin oikeasti isoa kartiota kiertämään lähtiessä
seuraaminen = hieno, reagoi kaverin treenatessa ruutua, mutta vilkaisu oli lyhyt eikä vaikuttanyt seuraamispaikkaan
hyppy = eka hyvä mut huono lopun perusasento, tokassa hyvä perusasento käsiavulla, kolmannessa ilman käsiapua hieman vino perusasento
nouto = leikkimällä eli istuin hallin lattialla ja heitin lähelle joko lelun tai pienen kapulan, tärkeintä että toi ja mulle asti
kaukot = vain pari istumaannousua kolmen metrin matkalta, kriteerinä ettei takapuoli nouse ilmaan

3.10: lenkillä Vahteron koulun kentällä
merkin kierto = valopylvään kierto, lähti joka ikinen kerta kiertämään, etäisyys 5-7 metriä
seuraaminen = pitkähkö kaavio, puuttuu askeleet
luoksetulo = seuraamisen palkkasin heittämällä lelun, sieltä kutsuin perusasentoon, ok
liikkeestä istuminen = 3 ekaa tarjosi maahanmenoa, lopulta yllättävän hyviä istumisia, kuuloerottelu kunniaan eli treenattava erottelua
kaukot = herkästi oikaisee takamustaan istumaannousuissa, huomauttamalla sujuu kolmesta metristä, tekniikkatreeniä lisää

8.10: kaukot = eteisessä, Taimisto vieressä tekemässä ja sekös snautseria korpeaa jos kääsna saa ja hän ei, eteisen isot peilit auttaa tässä

10.10: liikkeestä istuminen = oli selvästi menossa ensin maahan mutta paikkasi itse
liikkeestä maahan = jäi ekalla miettimään, että pitikö nytkään mennä maahan kun äskenkään ei pitänyt, tokalla onnistui
liikkeestä seisominen = hyvä

13.10: yritin pihalla treenata ja koirakin oli innoissaan, mutta vauva heräsi
seuraaminen = 120 askelta (näitä pitkiä pitäis taas tehdä, kasvattais keskittymistä), käännöksiä vasemmalle, jos vilkaisen koiraani se jää seisomaan tai vähintään hidastaa, ilmeisesti olettaa vahvasti, että jos vilkaisen niin kyseessä on joku jäävä liike

14.10: merkin kierto = hidas ja harvinaisen epävarma, ison kartion roolin esitti iso ämpäri päällään pieni ämpäri
nouto = istuin kuistin rappusilla ja heitin pientä laipallista, hurtta haki ja vaihdoin nakkiin kun toi syliin asti, antoi tassulla kapulalle vauhtia ja pomputti sitä, en puuttunut, tärkeintä että otti ja toi mulle asti eikä tiputtanut matkalle tai eteen, ei karkaile kapulalle, noutojen välissä pari pitoa ja asennonvaihtoja kapula suussa
(sormet alkaa jäätyä tuolla pihalla treenatessa)
peruuttaminen = olohuoneessa dobo-tyynyllä että saisin koiran a) peruuttamaan b) yhdistämään siihen käskyn c) peruuttamaan suoraan d) peruuttamaan perusasennosta mikä muuten on ihan järisyttävän paljon vaikeampaa kuin liikkeestä lähtis peruuttamaan!

16.10: nouto = lenkin päälle istuin rappusilla ja heitin lelua, ei karannut kapulalle, haki ja toi lujaa, en välittänyt pienestä leikkimisestä ja kapulan päälle syöksymisestä, teki oma-aloitteisesti pari hyppynoutoa tikapuiden yli, pari noutoa niin että koira lähti kuistilta ja palasi kuistille, oli ihanan innokas noutaja!

24.10: seuraaminen = opittaiskohan joskus tiiviimmät ja nopeammat täyskäännökset?
kaukot, nouto, hyppynouto
merkin kierto = lähtö vasemmalta puolelta, katson kartioon enkä koiraan, "kierrä", koiran palatessa heitän namin mun vasemmalle puolelle taakseni eli ei loppuasentoa
(agin pujottelua)

30.10: voi/evl-ryhmän treenit
seuraaminen = paino täyskäännöksillä
nouto = ihanan innokas!
kaukot = mun pitäis olla nopeampi eli antaa käskyt nopeammin, Piiru alkaa parantaa näissä, olen jokaista asennonvaihtoa kommentoinut sanallisesti joko "ei" tai "taitava"
seuraaminen = ruutuneliön ympäri oikeaan ja vasempaan, vasemmalle kääntyminen oli koiralla tarkempi ja tiiviimpi kun oli ruudun kartiot käännöksissä, pitää kokeilla kotona
merkin kierto = kunhan kierrät niin  nami lentää mun vasemmalta puolelta taakse, paluun kaarrattaminen alkoi muistuttaa kunniakierrosta joten palkkasin vahvasti kaarrattamista vastakkaiseen suuntaan tai niin että koira kiersi tötsän ja heitin namin niin että kierroksi tuli 360 astetta, muut koirat oli hyvänä häiriönä ja seitsemän metrin kohdalla on tulppa, kauempaa ei lähde kiertämään
hyppy = kaksi hyppyä, molemmat ok paitsi se vähän vino perusasento
iloinen treeni, mut ei lähtenyt rallattamaan muiden koirien luo vaan teki mun kanssa!

Ei kommentteja: