Pahat peruukit, pieniä ihmeitä ja pari otosta

Piirustus on viime aikoina yllättänyt monta kertaa, mitä lie joulun taikaa tuohon hurttaan tarttunut.

Alkaa olla historiallista tietoa tässä blogissa, mutta kerronpa kuitenkin, että
* 8.11. etupihatokoilua, jossa Piiru teki älyttömän hyvän luoksetuloliikkeen, meidän osaamistasoon nähden hienot käännökset seuraamisissa, alkaa tajuta juoksuseuraamista (ainakin jos mä en juokse vaan mennään hitaammin ettei vieteri petä), tiiviimpiä täyskäännöksiä kuin yleensä (ei silti mitään huippuhienoja) ja nätisti teki myös jäävät eli liikkeestä maahan ja seiso.

*16.11. olin miehen ja koirien kanssa lenkillä poikien uimakoulun aikana, kun bussi jätti rollaattorimummon pysäkille eli ei ottanut kyytiin, vaikka selvästi hidasti ennen pysäkkiä, Piirustus murisi alkuun rollaattorille, mutta rauhoittui ja antoi mummon rapsutella eikä yrittänyt yhtään riekkua eikä motkottanut, vaikka pistettiin mummo ja Piiru samaan autoon ja mies ajoi mummon keskustaan -Taimistolla oli suuria vaikeuksia hyväksyä tilannetta.

*17.11. olin maakaasulinjalla iltapimeässä, koirat vapaina, läheisestä talosta, jossa riekkumiskaveri Gunilla asuu, kuului pihalta haukuntaa, Piiru osoitti suurta kiinnostusta, olin valmis soittamaan ja sanomaan, että ottakaa Piiru kiinni, olen tulossa hakemaan, mutta kappas vain, hurtta tuli pimeydestä yhdellä käskyllä luo! Sama yllätys yhtenä aamuna, kun pimeydestä kuului Piirun ilmoitushaukku ja näkyi miehen hahmo, kutsuin "Piiru tähän!" ja sieltä se höyryjuna juoksi ja pamautti kuononsa kiinni mun käteen!

*1.12. oli ruokakupit ruokineen tiskipöydän reunalla, josta on parempiin suihin oma-aloitteisesti otettu sitä sun tätä, mutta näihin ei koskettu lainkaan!

*2.12. sain yllättävän iltavapaan, kun esikoisen luokkakaveri soitti ja pyysi kylään, esikoinen kysyi samantien että saako pikkuvelikin tulla ja kun lupa myönnettiin, minä ajoin lapsoset kylään - vapaallani kävin ensin koirien kanssa lenkillä ja loppuajan luin kirjaa ja lusikoin lakritsijäätelöä.

Pari päivää sitten yllätys ei ollut toivottu, sillä kodinhoitohuoneen pöydältä oli otettu talvisäilöä varten pesty ja puunattu kesälenkkari ja pistetty siitä kantapää atomeiksi. Osasin kuitenkin ensikiukkuni jälkeen ottaa zen-asenteen ja totesin, että olisi se voinut yhtä hyvin ottaa ottaa kengän siitä viereisestä kenkäparista, joka on tarkoitettu ihan tälle talvikaudelle lapselle jalkaan. Noh, seuraavana päivänä se oli sitten kuljetellut mun uunituoreita goretex-kenkiäni, mutta onneksi niitä ei ollut purtu.

Torstaina Suvi ulkoilutti hurtat päivällä, joten käytiin kuopuksen muskarin aikana Piirun kanssa keskustassa kävelyllä (näitä pitäis harrastaa useammin, metsässä kun asutaan) ja suht rennosti koiruus siellä kulki. Hajuja oli joka suunnassa, joten keskittyminen nättiin hihnassa kävelyyn ei tullut luonnostaan. Kesken kaiken koira otti ja nykäisi hihnasta ja alkoi pinkoa pakoon, onneksi pysähtyi nopeasti. Kummastelin, kun koira nosti karvat pystyyn, murisi eikä suostunut tulemaan luo. Menin koiran viereen ja yritin jatkaa matkaa, koira pisti nelitassujumituksen päälle ja tuijotti parturikampaamon näyteikkunaa. Menin kyykkyyn koiran viereen ja kas, kymmenkunta peruukkipäistä irtopäätä tuijotti Piirua ja Piiru tuijotti vastaan! Siinä sitten hetki vierähti, kun silittelin ja juttelin ja annoin namia. Päästiin ohi, mutta kovasti piti eleettömiä päitä varoa, etteivät vaan hyökkää päälle. Kotona unohdin koiran takakonttiin, eteisessä tajusin, että lapsi tuli sisään mutta koira ei, ihan hiljaa se siellä oli.

Tänään oltiin Piirun kanssa kahteen tyttöön kaupunkikävelyllä poikien uimakoulun aikana. Vastaan tuli koirallisia ja koirattomia kulkijoita, pyörällä ja vaunuilla ja pulkkaa perässä raahaten. Yhdellekään ei Piiru murissut tai haukkunut ja vain yhteen koiraan se osoitti kiinnostusta lähteä perään, muiden kohdalla se katsoi hetken sitä vierasta koiraa ja sitten mua silmiin, että saanko  nyt namin. Saihan se! Lopuksi annoin hurtan juosta hetken vapaana puistossa, kierrätin pari kertaa puun ympäri ja kutsuin välillä luo - tuli lujaa ja vieterit tassunpohjissa!

Metsänpeikko.

Ei enää luiru vinttikoiramalli.

Kauppakassin tyhjennysavustaja.

Lukukoira.

Voimaannuttaja.

Lohtukoira.

Aiheuttaja? Jaa-a, hoidetaan siis oiretta!

Toveri Piiruskin, voi sinua!

Lokakuun viimeisen perjantain jälkeen (osteopaatin luona vierailtiin) piti päättää, että lähteäkö liikuttamaan koiraa vai kuvauttamaan varpaita ja pitämään vielä levossa. Päädyin liikuttamiseen, tosin maltilla. Mun ja Piirun versio maltillisesta liikunnan lisäämisestä meni suunnilleen niin, että päästettiin koira vapaaksi ja katsottiin sormien välistä, kun se juoksi heikkopäisen lailla joka suuntaan. Sitten pidettiin pari hihnapäivää ja päästettiin koira vapaaksi pellolle kavereiden kanssa ja katsottiin sormien välistä. Tämän kohdan tosin hoiti Suvi, joka kertoi jälkikäteen katsoneensa menoa kauhulla ja hokeneensa itselleen, että "omistaja antoi luvan, omistaja antoi luvan...".

Parin hihnapäivän jälkeen toisten koirien kanssa metsään (kiitos seurasta Vili, Remu ja emäntä!) ja takaraivossa hoki, että jaksanko kantaa koiran autolle. Sitten taas pari hihnapäivää. Siitä sitten jokapäiväistämään vapaana juoksemista, mutta ensin hihnassa ainakin jonkin matkaa, ettei ihan kylmiltään lähde paiskomaan. Piirustus ei ole ontunut yh-tään ker-taa! Huikeeta!

Mutta ei se noin vain onnistu, se terveen koiran kanssa eläminen. Oltiin pari lauantaita takaperin Lahdessa Snautserikerhon järjestämässä trimmauskurssin kakkososassa (pää räjähtää, jos yritän muistaa kaikki ne tsiljoonayksi yksityiskohtaa, joita snautserinkin trimmauksessa on!) ja siellä meni mun ja Piirun osalta ihan jees. Mutta sunnuntaiaamuna koira katsoi minua apeana ja häntä tiukasti paikallaan hännänpää vahvasti alaspäin. Hurtta liikkui hyvin, kävi pissalla ja innostui jahtaamaan pikkulintuja, mutta häntä oli suorana alaspäin. Kutsuin koiran perusasentoon, tuli hyvällä vauhdilla, mutta istuessaan ulvahti ja loikkasi kauas, katsoi peloissaan, etten kai vaan pistä uudestaan istumaan. No en pistänyt. Koira jäi trimmauspäivänä vaiheeseen enkä voinut tuollaista peräpäänsä väistäjää pöydälle pistää.

Sain ystävälliseltä koiralliselta naapurilta kipulääkettä ja annoin Piirulle kuurin, keskiviikkona vielä annoin. Jo maanantaina häntä oli paljon parempi, tiistaina käytännössä kunnossa. Perjantaina käytiin taasen osteopaatilla, joka tutkaili takapäätä. Muutoin diagnoosi oli oikein positiivinen, sillä si oli ihan vähän oikealle kallellaan ja se oikeni helposti, kaulassa ei jumeja ja oikean jalan värttinä- ja kyynärluu jumittivat kyllä  mutta eivät ollenkaan niin pahasti kuin aiemmin. Seuraavaa aikaa ei tarvinnut varata, mikä tuntuu ihan juhlan aiheelta! Mutta peräpäätään se ei oikein antanut kosketella ja haiskahti hieman. Osteopaatti veikkasi anaalirauhasvaivaa.

Ei ole ollut aiemmin mun nelijalkaisillani anaalirauhasvaivoja, toki olen niistä lukenut. Käytiin tänään (2.12.) Aitovetissä näytillä. Vaaka näytti sivumennen sanoen 16,8 kiloa, kun se edellisellä käynnillä elokuussa näytti 14,9 kiloa. Koirallani on aiemmin ollut ranka,  nyt sillä alkaa olla runko. Toinen rauhanen oli käytännössä tyhjä, toinen ihan pinkeänä ja koira vastusti toimenpidettä. Ei ollut tulehdusta, syy tukkeutumiselle jäi selvittämättä. Mutta sen verran Piirustus on takapäätään nuollut, että sillä oli aavistuksen punoittava kurkku ja pikkuisen turvotusta. Tohtori arveli, että takapäästä tullut tulehduksen alku kurkussa loppuu itsekseen, kunhan takapään nuoleminen loppuu.

Piirulla on ollut kolme korvatulehdusta tänä vuonna, yhteenkään ei ole löytynyt varsinaista syytä, ei ole ollut mikään pöpö ylitse muiden, ei ui, ei ole ruokavalio muuttunut, aiheuttaja epäselvä. Ontuminen kaikkineen otti sen kaksi kuukautta, aiheuttaja epäselvä. Toinen anaalirauhanen tukossa, aiheuttaja epäselvä. Harmaa partainen ystäväni, olisko tämä epäselvä sairastelu joksikin aikaa nyt tässä?

Päätön orava pallolla

Taimiston kanssa ollaan käyty joka viikko ohjatulla dobo-tunnilla. Tarinan otsikko viittaa videoon, jonka kuvasin eilen illalla, kamera rapulle aseteltuna. Kääsna tekee videolla orava-asennon matolla, lörpällä ja (päättömänä) pallolla.

Muutaman merkinnän olen tehnyt harrastuksestamme:

* 6.10: yli-innokas kääsna syö sormet ja tarjoaa sitä sun tätä, pitää vaatimalla vaatia malttia ja keskittymistä, jotta asento pysyisi ja saataisiin kestävyyttä liikkeisiin

*13.10: pikkasen kotidoboa Piirullekin, muistaa käskyt tosi hyvin, tekee ajoittain tarkasti, pitää näköjään olla erillinen käsky lörpältä pois tulemiselle, töröttäis vaan paikallaan nameja odottamassa

* 20.10: pitänee ottaa kotiläksyksi Taimille pallon päältä tehty "taka" (suomeksi: etujalat maassa, takajalat pallolla) ja pallon kiertäminen takajaloilla etujalat pallon päällä (jälkihuomautus: ei onnistu, kun mun pallo on aivan liian iso kääsnalle), mulle kotiläksyksi linkkuveitsi-liike (mutta sekään ei onnistu, vetoan löysään lonkkaan ja tiiviiseen keskivartaloon)

*25.10: kotidoboa. Taimisto tosiaan tarttis sen oman kokoisensa pallon! Piirun kanssa vähän lörpällä, namit loppui kesken niin ei ehditty pallolle

*27.10: ohjattu dobo, älyttömän hyvä treeni, teemana selkä, miten voikin tulla iso hiki pienistä liikkeistä ja itsensä ojentelusta? Tarttisin avustajan, niin saattaisin saada Taimiston oppimaan hyppäämään musta yli kun se nyt hyppää mun mahan päälle ja siitä lattialle. Piirun kanssa en uskalla (vielä) edes kokeilla vastaavaa liikettä (esim selällään lattialla, jalat pallolla, lantio suoraksi, koira ryömii ihmisensä ali ja hyppää toiseen suuntaan yli)

*3.11: Kääsna orava-asennossa pallon päällä! Alkuun koira katsoi muualle, kieltäytyi huomioimasta mun houkutteluja ja kannustamista, kävi vinottain maate ja näytti vaivautuneelta, mutta lopulta suostui yrittämään ja onnistui, siihen oli hyvä lopettaa! Minäkin lienen kehittynyt (toiveajattelua?) kun tehtiin 2 x 10 kyykyn sarja lörpällä ja koiran piti kiertää mut ja mä en pudonnut lörpältä kertaakaan! Heiluin kyllä ajoittain heinämiehen lailla, mut silti!

*9.11: pallo plus tasapaino on erisuuri ku mä

Ja tässä näkymä olohuoneeseemme:

Klenkkakoipi, kuvausta ja kuntoutusta

Toveri Piiruskin alkoi vajaat 2 kuukautta sitten ontua oikeaa etujalkaansa. Todennäköisesti kävi niin, että pupujahdissa sattui, mutta mitä, sitähän minä en tiedä ja koira ei kerro. Koiruus oli pari kolme viikkoa puujalka, toisina päivinä enemmän ja toisina vähemmän. Hieroja veikkasi rannevammaa, mutta molemmat ranteet olivat "tärähtäneet, arat ja herkät". Lepo ja laiskottelu eivät auttaneet kunnolla, ehkäpä en uskonut vamman vakavuuteen ja malttanut pitää riittävän pitkään levossa.

Osteopaatti syyskuun lopussa kysyi, onko Piiru voinut saada iskuja ranteisiin. Hah, onhan se ja vaikka joka päivä! Kun tuolle harmaaparralle antaa luvan, se loikkii ja pomppii, nauttii suorastaan päästessään kallioille, soramontuille ja hyppimään kaatuneista puista yli. Noh, ranteet olivat herkät, oikean etujalan värttinä-ja kyynärluun välinen liikkuminen oli olematonta ja olkanivelkin pamahti jumiin, kaulassa oli oikealla puolella pieni jumi ja oikeanpuoleinen si-nivel oli tiukka eikä siinä ollut normaalia liikettä.

Sitten 11.10. tehtiin Piirun veljen Masin ja emäntänsä Mian kanssa (ikimuistoinen?) retki Lahteen. Koska koiruus ontui edelleen ajoittain, kuvattiin lonkkien lisäksi myös kyynärät ja olkanivelet. Ei mitään vikaa kuvissa. Mun tarinointia kuunnellessaan ja koiraa kokeillessaan veikkasivat varsinaisesti tutkimatta, että lihas- tai jännevamma, joten ei muuta kuin lepoa, tasaista tahtia tasamaalla-tyyppistä lenkkeilyä, ei hyppyjä tahi muita tärähdyksiä aiheuttavia liikkeitä. Voi miten helppoa ja henkisestikin kevyttä!

Tänään (31.10.) käytiin Piiruskinin kanssa taasen osteopaatilla (Kivisen Hannalla Canin Caren tiloissa). Oikealla puolella kelvollisessa kunnossa värttinä-ja kyynärluu sekä olkanivel, pää ei kuitenkaan kääntynyt oikealle kunnolla ja si oikeastaan enemmän jumissa kuin viimeksi. Oikean etujalan päkiään sattui, etenkin siihen "ison anturan" taakse eli saattaisi olla kyse siitä alkuperäisestä ajatuksesta, että rannevamma. Vasemmassakin etujalassa oli jumi ja yleisesti ottaen lihakset oli tiukat. Muutenkin Hanna sanoi, että Piiruskin vaikuttaa koiralta, jolla on tiukka ja joustamaton sidekudos(olikohan se tää sana) ja on muutenkin enemmän jäykkä kuin elastisuuden huipentuma. Piiruskinin si-nivel sai myös kommentin "mielenkiintoinen, kun koira ei vastaa hoitoon ja normaalia liikettä ei tule, nuori koira kuitenkin". Lopuksi arvailtiin: jos vika sattuisi olemaan siellä päkiän ja ranteen alueella, niin siellä voisi olla joku kivi tai tikku anturassa (westiellä oli ja se saatiin pois vaan leikkaamalla antura auki) tai jokin pieni luu tai useampi pieni luu saattaisi olla murtunut. Murtuma paranee käytännössä vaan levolla ja tekemättömyys jumiuttaa si-niveltä. Saattahan se myös kautta rantain olla niin, että jumissa oleva si-nivel aiheuttaa rasitusta etupäähän. Voisiko tämän koiran pistää kahtia, kun etupäätä pitäis pitää levossa ja takapäätä liikuttaa?

Rakki keulii ja yllättää!

Juu, juoksujen jälkimasennushöyryistä on päästy! Ennen juoksuja mä olin jo kovinkin toiveikas, että kyllä tästä snautseristakin vielä hyvä koira tulee, masennuksen jälkeen piti taas viikon päivät taistella, että olikos meillä jotain sääntöjä olemassa vai ei.

Perjantaina 4.10. poikaset menivät mummolaan yökylään ja me mentiin miehen kanssa metsään. Aikuisten vauhti, aikuinen seura, puolitoista tuntia meni nopeasti. Mä jatkoin siitä Piirun kanssa hallille. Valokatkaisijoiden vieressä oli maksirengas tyrkyllä, joten päätin valojen lämpenemistä (=valaisemista) odotellessa hengata siinä vieressä ja osoittaa snautserille, ettei se oikeasti ole pelottava este. Otin nameja käteen ja niitä sai aina kun uskalsi olla ihan renkaan vieressä, sitten ottaa namin vaikka namikäsi oli renkaassa kiinni, sitten kuononpää renkaasta läpi, sitten koko pää. Istuin vaan renkaan vieressä ja houkuttelin esteen viereen, oikeastaan siihen kiinni ja kappas, koira otti ja hyppäsi läpi! Tottahan toki se samalla onnistui hajottamaan sen kappaleiksi ja hätkähti sitten sitä, mä vaan jatkoin kehumista ja kasasin renkaan. Ja kyllä, toverits Pirushkina hyppäsi renkaan läpi monta kertaa eikä hajottanut sitä enää eli uskalsi ponnistaa riittävästi! Mitään vauhtilähestymisiä tai sellaisia en uskaltanut edes ajatella, mutta olisikohan yksi peikko poistettu harmaiden korvien välistä? Toivon niin!

Oppiikohan toi koira ikinä pujottelua? Ollaan tehty niin sekatekniikalla ku ikinä voi: aloitettiin kujilla, on tehty pelkkiä kahden kepin sisäänmenoja, kuuden kepin pätkää käsi- ja jalkaohjauksella ja nyt laiskuuttani pistin koiran kahdelletoista kepille, kun olivat siinä tyrkyllä. Puoleenväliin meni ilolla, mutta sitten alkoi ihmettely ja hyytyminen, vaati paljon kehuja ja houkutteluja ja jostain syystä pysähtyi kokonaan aina ennen viimeistä keppiväliä - jos ei sitten yrittänyt livahtaa aikaisemmin pois.

Tokoiltiinkin, sitä vartenhan me hallille mentiin. Seuraamisessa oli kaksi kriteeriä: reipas liikkeellelähtö perusasennosta ja jos se onnistui, niin eri pituisten pätkien jälkeen pysähdys ja palkan sai, jos perusasento osui kohdalleen. Seuraamisessa yleensä pitää saada kasvatettua motivaatiota eli vaikka ei tule kehuja tai namia, niin pitäis jaksaa tehdä hyvin eikä alkaa epäröidä. Hissukseen.

Tehtiin yksi kokeenomainen luoksetulo ja se oli kokonaisuudessaan hieno!

Lopuksi hyppy. Viime aikoina se on sujunut hyvin, joten otin tarkkailumielessä heti kärkeen kokeenomaisesti. Ketuiksi meni. Nätti alun perusasento, hyvä katsekontakti, sanoin "valmis" (juu, sanon sitä ääneen treeneissä), koira katsoi esteeseen, sanoin "hyppää" ja koira löntysteli estettä kohti ja alkoi kiertää sitä. Ehei. Uusiksi ja koira halusi kiertää toiselta puolelta. On siinä nyt ennenkin ollut viisi lautaa ja jos on vaativa tuomari, niin se haluaa siihen kuusi lautaa, että alahan kenguru pomppia! Ei siinä, pelkkiä hyppyjä vaan namin kanssa toiselta puolelta kutsumalla ja siinäkin yritti pari kertaa kiertää. Päästiin siihen mihin viimeksi lopetettiin eli hyvä lähtö, hyvä hyppy, hyvin seisoo paikallaan kunnes mä tulen ihan viereen, siinä mulla on edelleen miettimistä miten lähestyn ja miten palkkaan. Olen palkannut paljon seisomisesta ja vapauttanut siitä. Nyt palkkasin seisomisesta, annoin perusasentokäskyn ja koira oli yhtä kysymysmerkkiä.

Ison ilon sain tästä halliretkestä!

Laama Lapanen ja Ylivilkas Kirppu

Saanko esitellä, Laama Lapanen:

Juoksujensa jälkeen se oli pitkään kovinkin masentunut ja virraton eläin, käveli vapaana(!) vieressä, vilkaisi välillä kulmiensa alta, ei juuri haistellutkaan. Maanantaina nähtiin sattumalta Gunilla-ystävä, joka herätti Piirussa kovasti tunteita, valitettavan aggressiivisia. Heilutti kyllä häntääkin, mutta murina oli syvä ja vahva. Gunilla valmistautuu juoksuihinsa, joten hormonit oli silläkin vinksallaan. Emme halunneet hormonihöyryissä syntyvän ikuista verivihaa naapurusten kesken, joten eivät saaneet juurikaan kosketella toisiaan.

Tapaamisen jälkeen Piirustus heräsi jollain tavalla eloon, ainakin lenkeillä siihen tuli liikettä ja alkoi tuo otus sisälläkin ottaa kontaktia. Mutta edelleen se menee negatiivisesta palautteesta jumiin ja jos se on yhtään epävarma, niin mieluummin se vain katsoo silmiin ja heiluttaa häntää. Mä haluan oma-aloitteisuuden takaisin ja eroon tästä Laama Lapasesta!

Olin eilen koirahallilla. Piirustuksen kanssa muisteltiin hieman keinua ja putkea, tutustuttiin kuuteen keppiin ohjureiden avustuksella. Kyl maar oli turhauttavaa, kun koira vaan seisoo ja heiluttaa häntää eikä tarjoa juuri mitään! Epävarmuuksien kuningatar meni lopulta keinun pari kertaa vahvasti autettuna (kuten tähän asti ennenkin), putkeen sentään juoksi ja sieltä pallon perään, mutta ne kepit! Jos ei joka askelta ennen niin joka toista askelta ennen piti katsoa minua ja kysyä teenkö nyt oikein jos otan askeleen eteenpäin. Pikkuisen vapautui loppua kohti, mutta kyllä oli kamalaa!

Saanko esitellä, Ylivilkas Kirppu, tunnetaan myös nimellä Rotta:

Ei paljon helpompaa ollut Ylivilkkaan Kirpun kanssa. Sillä oli energiaa ja menohaluja tolkuttomasti, keskittymiskykyä ja kontaktia minuun ei. Miniradalla oli kepit, putki ja pari siivekettä. Hienosti se vanhuskin vielä menee!

Tokoltiinkin:
- perusasennot supernopeita ja sijainniltaan ihan missä sattuu
- seuraamisessa alkaa sekä edistää että ottaa etäisyyttä, jos ottaa minuun katsekontaktin -> koetin sitten vahvistaa tiivistä sijaintia ilman minuun katsomista
- pienestäkin kehusta saati sitten kananpalasesta piskuinen partaiseni täräyttää saman tien vieterin sohvan päällisestä läpi
- luoksetulo numero yksi oli täydellinen, luoksetulossa numero kaksi levisi perusasento
- liikkeestä maahan ei onnistunut ensimmäisellä (jäi seisomaan), mutta kaksi seuraavaa olivat oikein hyviä
- liikkeestä seiso menee hyvin paitsi ottaa muutamia sivuaskeleita kun lähestyn, pitänee tulla rauhallisemmin ja kaartaen
- iloa ja virtaa riittää!

Juoksentelua

Käytiin esikoisen kanssa pyöräilemässä, mäkin osasin, vaikka edellisestä kerrasta on useampi kesä. Mies jäi kuopuksen ja koirien kanssa kotiin. Retkemme meni hyvin, vaikka henkisesti pelkäsin koko ajan. Me nimittäin käytiin ekaa kertaa ns ihmisten ilmoilla asti pyöräilemässä, oli risteyksiä, autoja, kävelijöitä, alikulkutunneli ja vaikka mitä pelottavuuksia.

Kotona mies kertoi tarinan. Mies ja 5-vuotias olivat molemmat kotiasuissaan (t-paita, bokserit, ehkä sukat), mies laittoi ruokaa ja lapsonen leikki. Vieras auto ajoi pihaan, joku mies tuli koputtamaan oveen. Mies ja Taimi avasivat oven. Tämä vierailija tervehti, katsoi Taimistoa ja kysyi "onko teillä tuommoinen isompikin?" Mies myönsi ja se isompi kuulemma oli tuon vieraan miehen autossa.

Seuraavana päivänä oltiin kaikki yläkerrassa - paitsi koirat, kun ei niillä ole sinne mitään asiaa - paitsi Taimilla kun se tulee vaan ja menee säkkituoliin nukkumaan. Mulle tuli yhtäkkiä tunne, että Piirustuksen kanssa ei ole kaikki hyvin. Saman tien soi puhelin ja naapurista soitetaan: "Meillä on täällä pihalla 2-vuotissynttärit ja Piiru päätti myös tulla käymään!"

*su 10.8: KSSK:n virallinen toko-koe, tuomarina Pirkko Bellaoui, joka kisapäivän päätteeksi kehui vuolaasti järjestävän seuran talkoolaisten meininkiä ja tunnelmaa. Olis tullu aikaisin aamusta paikalle... Kisaamassa oli yksi sellainenkin koirakko, jolle tämä kisa oli viides kisa ja samalla avon toinen ykkönen, TK1 kun oli jo tullut hankittua. Mun koirani ei osaa edes paikkamakuuta! Kisan jälkeen siivottiin paikkoja ja paranneltiin maailmaa tokovastaavan kanssa. - Jälkihuomautus: luulen keksineeni kaksi pätevää syytä paikkamakuun sujumattomuuteen: yksi on treenaamisen vähäisyys ja toinen hänen ylhäisyytensä: kun jotakin toista koiraa kehutaan, on kuningattareni mielestä päivänselvä automaatio, että kehu koskee nimenomaan juuri häntä ja hänen on tietenkin osoitettava se. Ymmärrykseen ei tietenkään näin merkittävällä koirapersoonalla mene se, että joku muu koira voi saada alamaiseltaan palkkion ja hänen jaloisuutensa jää ilman.

*ma 11.8: Ulkona haukkuu koira, kenenhän lie? Meidän tietysti ja selvishän sekin, että enää ei riitä, että terassin oven laittaa vain osittain kahvasta kiinni, Piirustus osaa avata sen. Se kahva vain on pojille kovin hankala laittaa kokonaan ja kunnolla kiinni ja sen jälkeen sitä ovea ei saa terassin puolelta auki. Terassin ovesta noi lapsoset kuitenkin enemmän kulkee kesäisin kuin muista ovista.

*ti 12.8: Mies istuu kaikessa rauhassa keittiössä, kunnes nostaa katseensa ja alkaa voimakkaasti sadatella, menee elefantinaskelin avaamaan etuoven, karjaisee snautserin sisälle, laittaa reinot jalkaan ja menee keräämään keittiön roskiksen sisällön takaisin pussiin.

Piirulaisen elämän toiset juoksut alkoivat tänään ja roskisdyykkausreissulla se oli ehtinyt myös pissata housuun.

*ke 13.8: Kimppalenkillä Suvi Torstin ja Kaapon kanssa, Kati Armin kanssa ja mä Taimin ja Piirun kanssa. Piirustuksen elämässä on vain yksi (koira), jota se kunnioittaa: Torsti. Iltasella johtokunnan kokous.

*to 14.8: Kesäloman viimeinen viikko, esikoinen koulussa(!), kuopus treenaa lyhyitä päiviä uudessa päiväkodissa ja mitä luksusta: meillä on hiljaista ja rauhallista ja mä pääsin koirien kanssa päivälenkille!

*pe 15.8: Käytiin tohtorilla Aitomäessä. Taimistosta otettiin pieni verenkuva, koska mä halusin niin. Emmi-koiran äkillinen laihtuminen karvaiseksi luurangoksi ja loppuelämän lääkekuurit ja veriarvojen vahtiminen opetti myös tämän: ota aikuisesta koirastasi veriarvoja silloin kun se omasta mielestäsi on terve, on sitten mihin verrata, jos koirasi sattuu myöhemmin sairastumaan. Meillä ei Emmin kanssa ollut ja se aiheutti omat lisämausteensa Emskin hoitoon. Illemmalla tohtori soitti, että kääsnalla on arvot kohdillaan ja he arkistoi tulokset, että löytyy jos tarvitaan.

Piirustuskin oli mukana, taas putsattiin korvat ja kurkittiin niihin lampulla. Taas oli toinen korva tulehtunut ja toinen oikein siisti, kolmas tippakuuri tälle kesälle.

*su 17.8: "Käynpä ensin koirien kanssa postilaatikolla ja sitten aamupalan jälkeen tehdään pidempi lenkki!" Kävelin sitten vajaa(pukeise)na tienpätkää eessuntaassun sanomalehti kainalossa eikä snautseri suostunut pissaamaan. Lopulta mentiin sisään ja pistin hurtan häkkiin, housutkin olivat kuivat, ei tarvinnut lähteä kiertämään taloa ja etsimään yöllä juonittua yllätystä. Puolen tunnin päästä otin koiran häkistä ja se suorastaan juoksi puskaan. Ihanat hormonit!