Pieni koirakuvasto

Kameran piuha löytyi, tässä muutama otos:

Luun kanssa taistellessa voi tulla väsy.

Gorillan sisälmykset eteisen lattialla.

Gorillan raato.

Mä tykkään tästä kuvasta, on kiva ilme koiralla!

Nypitty otus - tosin mahakarvat jäi tasoittamatta ennen kuvan ottamista.

Raapustuksella on muuten musta kauneuspilkku muuten niin vaaleassa poskessa, ei vaan näy kuvassa.

Pentutokossa, kuvaaja Ipe.

Kuvaaja kiinnostaa.

Tää alkaa sujua.

Takametsässä on kaikenlaisia esteitä...

... ja kaikenlaisia ystäviä, kuten Tilly!

Useimmin käytetty lenkkipolku, kuvassa kolme karvaista.

Ensilumisekoilu ei eronnut lumettomasta toiminnasta.

Ilopoliisi ei ymmärrä lumessa kierimisen(kään) iloista mitään.

Syyskuun loppupuolen treenit

Tarkoitukseni oli kirjailla ylös, miten (vähän) ollaan treenattu lokakuussa. Kummastelin, kun ei syyskuun kahta viimeistä viikkoa näkynyt missään. Kas, sehän oli jumahtanut luonnoksiin, julkaisuaika oli jäänyt laittamatta. No, laitetaan se sitten nyt:

*ma 16.9: Suvin hallilla. Taimisto teki iloista ja vauhdikasta agia! Jostain syystä me molemmat ollaan Suvin hallilla paineettomia ja kokeilevalla tuulella ja tehdään hyvin.

Piirustus treenasi
- putkea + keilapalkkausta eli tullessaan putkesta ulos mä keilaan palkan lähtemään maata pitkin, jotta hurtta etenisi putkesta eteenpäin eikä pyrkisi kääntymään mun kättä kohti tai suoraan mun eteen
- hyppysiivekkeiden kiertoa sieltä ja täältä
- ekan kerran rengasta: irtorengas maassa, houkuttelin Piirustuksen läpi ja helposti meni, joku kymmenisen kertaa tätä
- lopuksi odotti hyppysiivekkeiden takana, mä seisoin metrin verran putken suuaukosta eteenpäin, kutsuin koiraa ja hyvin tuli ja meni lujaa putkeen.

*ti 17.9: Piirun kanssa pentutokossa, kaveri otti kuvia meistä. Oltiin Piirustuksen kanssa mallikappaleita sille, miten voi harjoitella liikkeestä maahanmenoa. Ohitusharjoituksissa saan tehdä edelleen kovasti töitä (kuten koko tokoilun ajan muutenkin), mutta häpesin piirun verran vähemmän kuin edellisellä kerralla.

Taimisto oli odotellut takakontissa, nappasin sen mukaan ja mentiin kolmeen tyttöön kävelylle. Tokon jatkoryhmän loputtua pidettiin pikainen tokotoimikunnan kokous ja sitten olin mukana ystävän treenatessa bh-kokeeseen ihmisneliötä ja paikallamakuuta. Treenailun päätteeksi seistiin porukalla hallin ulkopuolella tunnin verran palelemassa ja nauramassa! Olin kotoa poissa 17:30-22, niin se aika hurahtaa kun on mukavaa.

*ke 18.9: Taimilaisen agitreenit. Omaa ohjaamista vaan tarkemmaksi ja ohjaavaa kättä alemmaksi. Mulla on keskittymisvaikeuksia, kun en tiedä pitäisikö kääsna jättää kokonaan eläkkeelle vai ei.

Piiru rallatti menemään walesi Papun kanssa ja pääsi hetkeksi tekemään kujakeppejä. Nyt leveys tahi kapeus on sellainen, että koiruus pääsee vielä juoksemaan mutta joutuu pikkaisen mutkittelemaan kroppaansa. Tässä varmaan pysytään jonkin aikaa, että saadaan sisäänmenoja reilusti varmemmiksi. Nyt ei ole varmuutta nimeksikään, etenkään ekoilla kerroilla. Sisäänmenojen lisäksi pitää huomioida mun oma liikkumiseni, että muistan mennä kummallakin puolella ja edellä ja takana ja missähän vielä. Oli muuten eka kerta, kun tehtiin Piirun kanssa kujakeppejä niin, että hallissa oli muitakin koiria ja se olikin vaativa juttu! Karkasihan tuo pari kertaa, olisi kovasti tehnyt mieli löytää leikkikaveri.

*pe 20.- su 22.9: Tilly-westie tuli viikonloppukylään. Perjantaina piti sekä Tillyn uhitella Taimille että Taimin Tillylle, mutta lauantaina molemmat heiluttelivat toisilleen häntää. Suurempiin suosionosoituksiin ei kääsna taida kyetäkään. Lauantaina päivälenkillä Tilly ja Piiru juoksivat pitkin poikin metsässä ja takapihalla, päätin lenkille lähtiessä, että HK:n sininen on parempi kuin hihnat ja niinhän se oli. Sunnuntain aamulenkin jälkeen westie oli ruskea ja haisi imelälle, oli päässyt lempitouhuihinsa eli kierimään sienissä! Iltapäiväunet Piiru ja Tilly ottivat vierekkäin kerällä pesevän pyykkikoneen vieressä.

*Piiru on jonkin aikaa saanut iltapäiväruokansa pääosin maahanmenoista ja kun koiruus on alkanut vahvasti ennakoimaan, otin mukaan istumisen. Sotkee muuten kivasti koiran aivoja, kun yritän pärjätä ilman käsimerkkejä eli pitäisi vaan yhdestä sanasta tajuta miten sapuskaa saa. Seisomasta tahi istumasta menee maahan hienosti, makuulta istumaan vaatii vielä pikkasen käsimerkkiä avuksi. Vauhtia on, joten tahtoo mennä yli eli istumaan etutassut ilmassa. Palkkaa siitä sitten!

*Syyskuun viimeinen viikko oli yh-viikko. Niinpä ulkoiltiin aina työpäiväkotieskaripäivän päätteeksi koko lauma milloin missäkin metsässä. Keskiviikkona ihana Suvi ulkoilutti mun hurtat päivällä, kun oli iltameno. Piirustus sai myöhäisen lounaansa
-istu-maahan-erottelulla
-makuulla ollessa ottamalla katsekontaktin
-makuulta istumaan noustessa siitä, ettei pomppaa niin lujaa ylös että takapuolikin nousee.

Uutena juttuna otettiin iltamyöhäisellä "kylki" eli koiruus makaa kyljellään ja kun myös poski on matolla sanon "kylki" ja koiruus saa namin suoraan suuhun. Jostain syystä Piirustus ei yhtään tykkää olla ns laitettuna kyljellään, josko tämä auttaisi siihen.

*la 28.9: Suvin hallilla. Taimin kanssa takaakiertoja ja keppikulmia. Piirun kanssa harjoitusrenkaasta läpi joitakin kertoja ja sitten nostin renkaan vähän irti maasta, ei kuitenkaan hyppyyn asti. Ekaa kertaa tehtiin näin pitkä esteyhdistelmä: takaakierto+putki+hyppy+takaakierto+takaakierto+putki+hyppy. Hypyt ja takaakierrot siis ilman rimoja. Hyvä mieli tuli, tykkää tehdä eikä ollut yhdenkään esteen jälkeen lopettamassa ja kummastelemassa, miksei palkkaa jo tule!

*su 29.9: Umpan ja Taimin kanssa Ojangossa agilitykilpailuissa, kisattu viimeksi kesäkuussa. Ekasta rataantutustumisesta myöhästyttiin (hyvä ettei eksyttykin lämmittelylenkillä!) ja rata oli muutenkin kamala, ehkä siellä pari kolme estettä meni sujuvasti. Tokassa startissa koiran ja mun välissä oli se eka hyppy, jonka Taimisto päätti kiertää! On aina kiva aloittaa rata vitosella, vaikkei ole ensimmäistäkään estettä edes suoritettu. Pyörityksessä kerrankin olin lähdössä ajoissa alta pois, niin koira jäi kummastelemaan, että mihinkäs toi akka nyt on kesken hypyn menossa eikä sitten hypännyt ollenkaan. Kontakti-putki-erottelu toimi hyvin, kuten Taimistolla yleensäkin.

Kolmas rata oli hyppyrata ja mulla on aina ollut ongelmia hahmottaa hyppyratoja. Leinosen Janitan luennolla joskus vuosia takaperin opin, että mä hahmotan radat numeroittain ja palastelen ne kontakteihin. Koska hyppyradalla ei kontakteja ole, ne on mulle hankalia. Niinpä nytkin tuli kesken radan tunne, että olen ohjannut rataa väärin tai ettei tämä rata lopu koskaan ja ollaankohan me nyt yhtään siellä missä pitää. Kontaktiesteet on mulle ikään kuin yhden pätkän loppu ja toisen alku. Se parikymmentä estettä yhteen pötköön on kovin pitkä. Taimisto kuitenkin kulki hyvin, en muista koska viimeksi olisi mennyt noin lujaa eli 3,8m/sek! Eihän se monellekaan koiralle ole kuin se tavanomainen vauhti, mutta mun jumieläimelleni se oli hurjaa menoa. Harmi kyllä, ylitimme ihanneajan kolmella sadasosalla. Tyytyväinen olin silti ja koiruus oli makkaransa ansainnut!

Lähdettiin Taimiston kanssa kotoa aamuseiskalta muiden vielä nukkuessa. Tai niinhän mä luulin: Piirustus oli alkanut ulvoa ja ulista heti kun me kääsnan kanssa lähdettiin ja oli jatkanut aariaansa kaksi ja puoli tuntia! Mieheltä paloi ihan kevyesti käpy.

Sujuva(mp)a(a)

Tulin ajatelleeksi, että mulla ja Piirustuksella on tässä yhteisessä arjessamme jo monia asioita, jotka alkaa sujua. Vaikka piski onkin just ihanankamalassa iässä, huomaan hurtan käytöksessä usein ilon pilkahduksia. Joskus se pilkahdus on todellakin lyhyt, mutta siitä selkeästi huomaa, että aivoihin on jäänyt jälki toivotusta käytöksestä. Tilanne ja ikä vaan tekee sen, että just sillä hetkellä on tolkuttoman vaikeeta totella! Rohkaisua niistä välähdyksistä kuitenkin saan.

Yksi otsikon mukaisista jutuista on ovet, portit yms kulkuaukot. Niistä ei nelijalkaiset kulje mielin määrin miten sattuu ja tämän on sisäistänyt myös Raapustus. Kynnykselle pysähtyy tai ainakin itse huomaa ylittäneensä kynnyksen ja palaa askeleen pari taakse päin. Katsekontaktilla tästä saa luvan jatkaa matkaa ja joskus teetän jonkun jutun, vaikka istumisen tai maahanmenon, palkkana on sitten se lupa ylittää kynnys. Iltaisin kun laitan pönttöuuniin tulet ja jään lämpöön istuskelemaan, kurkkaa keittiön ja olohuoneen ovelta suloinen partasuu, josko pääsisi viereen makoilemaan. Ja pääseehän se, tulee ensin morjenstamaan ja käy sitten maate pehmeälle pippurisuolanväriselle matolle.

Ruokailu sujuu myös - kunhan en laita poroa kuppiin, sen jälkeen ruokakuppi pitää suunnilleen desinfioida. Ruoka syödään joko kupista tai vahakankaan palaselta eikä sitä enää siirrellä pitkin keittiötä tai nostella pieninä köntteinä lattialle ja syödä sitten siitä. Ruoan voin rauhassa laittaa lattialle ja se siirtyy snautserin (kuin myös kääpiöversion) vatsaan vasta luvan kanssa. Nykyään Piirustus ymmärtää myös pysyä pois kääsnan sapuskoilta.

Kauneudenhoito - poislukien suihkuttelut - eli kynsien leikkuu sekä jalkakarvojen ja parran kampaaminen sujuu kohtuullisesti ja hampaiden harjaus on kivaa tai ainakin tahna maistuu hyvältä.

Kääsnalla on aina ollut ärsyttävän ruma ääni ja matala kynnys käyttää sitä. Etenkin silloin ääninäyte on satavarmasti tarjolla, kun auto tulee pihaan ja joku tulee kylään. Noh, Piirun kohdalla en moista halunnut jatkaa. Esimerkiksi Tuire Kaimion mielestä on hyvä tapa opettaa koiruus menemään eteisen nurkkaan odottamaan lupaa tulla tapaamaan kyläilijöitä. Joo-o, voishan totakin kokeilla, mutta kun on muitakin alamittaisia liikkuvia osia eikä tuo minun pentuseni mitenkään päin malta istua ns vapaassa tilassa odottamassa, jos ja kun ihmisiä tulee ja menee, ulko-ovi aukeaa ja lapset ja kääsna pitää meteliä. Niinpä mun sovellukseni on kodinhoitohuone, koska oviaukossa on portti. Kun pihaan tulee auto tahi ihminen ja kääsna alkaa availla ääntään, mun ei enää tarvitse kuin kävellä kodinhoitohuoneen suuntaan, niin molemmat(!) tassuttelee portin taakse. Toki siellä portin takana kääsna vielä käyttää äänijänteitään, mutta ei kuitenkaan pääse riekkumaan ja ehkäpä se on ajoittain aiempaa rauhallisempikin, kun joku tulee. Ainakin jos tilanne on suht nopeasti ohi eli kyläilijät joko tulevat reilusti sisään tai lähtevät melkein saman tien pois. Jos jäävät oviaukkoon juttelemaan eikä kääsna näe tulijoita, se alkaa huutaa kovempaa ja kovempaa, hätähän sille korvien välistä pehmeälle elukalle tulee. Lisäpisteet Piirulle siitä, ettei sillä ole likimainkaan samanlaista taipumusta äänensä käyttöön kuin kääsnalla.

Takajalannosto menee useinmiten kuin vanhalta tekijältä, etujalat ei oikeastaan koskaan. Kyse on siis siitä tilanteesta, kun hihna menee tassujen väliin. Aluksi piti tietysti nostaa käsin jokainen koipi, enää ei tarvitse nostaa takajalkoja, kun koiruus tajuaa tehdä sen ihan itse. Etutassujen kanssa ollaan ihan alkumetreillä, hurtta loikkii vaikka kolmijalkaisena, kun eteenpäin on päästävä. Jos taas pysäytän Piirun, tassu nousee hihnan mukana muttei yhtään ylemmäs eikä edes sivusuunnassa. Ehkä joskus tämäkin.

"Kotiin!" Kun tullaan aamulenkiltä, tullaan pääsääntöisesti takapihan suunnasta ja sieltä tulee hiekkatieltä pieni polku takapihalle. Hihkaisen "kotiin!" ja koirat kiitävät pihalle, mä voin rauhassa jatkaa tietä pitkin risteykseen ja postilaatikolle. Alkuun Piiru oli tulossa täyttä laukkaa pihalta postilaatikolle vastaan, nykyään tulee hyvin harvoin pois kotipihalta, silloinkin menee pääsääntöisesti käskystä takaisin, vaikka postilaatikon suunnasta "kotiin!"-käskyä onkin opiskeltu turhan vähän.

Vapaana metsässä liikkuessa koiruus tulee tosi hienosti käskystä luokse. Näin olisin kirjoittanut vielä alkuviikosta, kun takana olis ollu vaan muutama kerta, kun Piirustus on viipynyt retkellään huolestuttavan pitkään. Tänään viimeksi otti ja lähti, vaikka ihan hetkeä aiemmin oli tullut kutsusta luo. Mä pyrin tietoisesti kutsumaan koirat ns rikkonaisella kaavalla satunnaisesti luokse, että Piirukin tottuisi pitämään minua silmällä. Tähän asti olen ollut tosi tyytyväinen, mutta ah ja voi, alkaa päästä riistan makuun tuo snautseri. Tosi onnellisen oloinen tuo pentuseni on aina luokse tullessaan, tulee lujaa ja suorinta reittiä (tänäänkin mulahti isoon vesikuoppaan matkalla) eli ei väistele tai hidastele. Pitää vaan ottaa tiheämpiä luoksekutsuja ja tarkentaa katsetta useammin pentusen touhuihin. Toisaalta, onhan se kiva, että koira osaa ulkoiluttaa itse itseään...

Ja edelleen tuon hurtan kanssa sujuu yhteinen tekeminen, kun tuolla on halu tehdä ja treenata, innostuu helposti ja vauhtia riittää. Hyvä siitä tulee!

Sisäsiisteys, syötävääkö?

Piirustus on siitä erilainen eläin, että sillä on ihan oma vessa, jota ei käytä kukaan muu. Tai käyttäisi, mutta täysiin toiseen tarkoitukseen, jos voisi.

Piirustus asustaa kodinhoitohuoneessa öisin ja silloin, kun aikuisikään ehtineitä ei ole kotona tai sisällä. On tavallista, että Piirustus menee oma-aloitteisesti kodinhoitohuoneeseen nukkumaan tai pureskelemaan luita. Kodinhoitohuoneessa on myös ulko-oven vieressä kuraritilä, lavuaari ja käsisuihku sekä kuivatusteline. Ennen Piirun kotiutumista kodinhoitohuoneen ulko-ovesta kuljettiin ulos ja sisään, kuraiset lapset ja ulkoiluvaatteet huuhdeltiin ritilän päällä, saappaat jätettiin ritilälle kuivumaan, hanskat lavuaarin reunalle.

Toisin on nykyään. Piirustuksen mielestä on ihan ok, että siinä tilassa, jossa nukutaan ja oleskellaan, voi kuonoon käydä vahva pissan tai kakan lemu. Kuraritilä on helppo vessa ja kaksijalkaisenkin helppo pitää puhtaana, sen kuin suihkauttaa pesuainetta ja lorottaa käsisuihkulla vettä päälle. Mutta kun mä haluan sen kuraritilän takaisin kuraritiläksi!

Myöskään saappaita tahi muita märkiä tai kuraisia kenkiä ritilälle ei voi jättää kuivumaan, kun koskaan ei tiedä, milloin piru iskee eli pureskelee kengät atomeiksi. Niin kävi appiukon toiselle nahkaiselle kävelykengälle, kun ei uskonut mun neuvoani laittaa kenkiään kaappiin turvaan. Kenkien pureskeluvaaran takia myös kenkäteline on siirtynyt seinän toiselle puolelle saunaan, samoin puunkantoteline, joskus myös pyykinkuivausteline. Että jos saunaan tahtoo, pitää ensin tehdä tyhjennysoperaatio.

Olohuoneen matto on toinen vakituisempi pissapaikka -  vaikka siinäkin Raapustus tykkää makailla, pehmeä ja harmaa kun on. Että semmoinen pesänpuhtaanapito-ominaisuus on jäänyt jonnekin, ehkäpä kasvattajalle jälkitoimitukseksi.

Piirustuksella on ulkona aina kovasti touhuttavaa ja katseltavaa, ei siellä ehdi mihinkään niin tyhjänpäiväiseen kuin pissaamiseen keskittyä! Sitten kun ollaan tulossa sisään, se kääntyy rappusilla ympäri ja pissaa äkkiä rappujen viereen. Kovasti olen sanallista palautetta antanut: moittivaa rappujen viereen pissaamisesta ja kovasti kehuvaa tontin reunalle tai metsän puolelle pissaamisesta. Samoin sanaa "pissalle" olen hokenut aina kun pentunen on kyykistynyt, mutta ei se vaan tajua pissaa tiristää, jos ei ole iso hätä ja ympärillä rauhallista.

Pitkäänhän tuo pentunen ei suostunut pissaamaan tai kakkaamaan ulkona kuin hiekalle - ja kakka tuli just silloin kuin sitä huvitti ja ihan mihin sattui. Yks aamu multa vaan paloi käpy, kun koiruus kulki pitkin ojanpohjaa, loikkasi tielle mun eteen ja täpärästi ehdin napata kenkäni pois kakan alta. Ai että mulla oli tehokas äänenavaus, varmasti kuuli koko kylä, että nyt on naapurin akka kiukkuinen! Mutta sen verran se auttoi, kun sittemmin koira pari kertaa erehtyi kakkaamaan muuallekin kuin keskelle hiekkatietä ja pääsin kehumaan, että kakalla tuo eläin pääsääntöisesti käy jo vähän kauempana keskiviivasta.

Jos sisäsiisteys ei juoksujen jälkeenkään (juoksuja ei muuten kuulu eikä näy, 10 kuukauttakin on jo ikää) muutu paremmalle tolalle, pitää harkita eläinlääkärin konsultaatiota. Vielä en usko elimelliseeen vikaan tai muuhun semmoiseen. Tuolla eläimellä vaan ei ole tarvetta opetella pidättämään pitkää aikaa, kun vessa on aina auki ja vain muutaman metrin päässä. Eikä tuo ole koskaan pyytänyt ulos muuten kuin kävelemällä oven eteen noin puoleksi sekunniksi. Jos ei palvelu pelaa, matka jatkuu kuraritilälle. Olen pahoillani, mutta kodissani asuu muitakin ja minulla on muutakin tekemistä, kuin vahtia snautserin jokaista askelta. Etenkin, kun mun mielestä asiat on hyvin, jos koiran olemassa oloa ei sisällä oikeastaan edes huomaa.

Mitään muuta viisastenkiveä en ole keksinyt kuin häkin. Yksi iso häkki mulla on, mutta se on kevythäkki ja olen varma, että se olisi äkkiä riekaleina. Kevythäkissähän Piirustus sujuvasti viettää aikaansa vaikkapa treenimatkoilla ja treeneissä omaa vuoroa odottaessa, mutta ei se siellä koko päivää suostu olemaan. Avittaa sitä täytyy nytkin, että menee häkkiin, vaikka ihan suosiollisesti se häkissä odottaakin. Tilipäivänä on investoitava reiluun metallihäkkiin. Kirpputoreja olen netissä katsastellut, mutta sopivaa häkkiä ei ole vielä tullut vastaan. Häkkilinnuksi tuo joutunee.

Muistan, kun Piirun kasvattaja luonnehti meille valitsemaansa pentua sanoilla "vähän semmoinen oman tiensä kulkija, ei niin helposti hätkähdä, voisi sopia sinne teidän huusholliin". Osui ja upposi tuo luonnehdinta, ei nimittäin turhista hötkyile ja näihin turhiin voi lukea myös negatiivisen palautteen sisälle pissaamisesta. Enemmän tuntuu haittaavan, että jäi kiinni.

Syyskuun puoleenväliin mennessä tapahtunutta

Rakas päiväkirja, tässä tiivistetty syyskuun alku:

su 1.9: Kynsienleikkuu sujui hups vaan ihan kuin ohimennen! Hurttimus seisoo, lattialla odottaa nakki, kun yksi tassu on leikelty, saa koira ottaa nakin. Oli ihan järkyttävää taistelua, kun yritin saada pentusen pysymään makuulla kynsiä leikatessa. Periksi en antanut, mutta kivaa ei ollut. En usko taistelujen sinällään menneen hukkaan, mutta jos ne olisi kokonaan voinut välttää leikkaamalla kynnet seisovalta koiralta makaaavan sijaan, niin... Parempi kuin en ajattele pidemmälle, tää tuntuis nyt toimivan näin. Takajaloistaan se on edelleen herkempi, mutta totutaanhan me.

ti 3.9: Piirun toinen kerta tokossa. Liikkuvat koirat ovat järisyttävän vahva ja vaativa häiriötekijä, liikkumattomat ovat vaan vahva ja vaativa.

Muutama nätti perusasento tuli tehtyä, useimmat menee joko vähän vinoon tai sitten koira kallistaa omaa kroppaansa pois päin minusta, vaikka jalat ja takapuoli oliskin hyvin ja kohdallaan. Yläkroppaan kaivataan siis tiiviyttä. Lisäksi Piirustus nostaa mielellään toisen etutassunsa ilmaan tullessaan perusasentoon, mihin lie valmistautuukaan, tästä pitäisi palkkaamista tarkistamalla pyrkiä eroon.

Liikkeestä menee maahan vaikka mä jatkankin matkaa, mutta vaatii todella vahvan käsiliikkeen tueksi, semmoisen, että rystyset raapii hiekkaa.

Odottaminen ei ole Piirustuksen luontainen vahvuus, sijaistoimintoja ovat esimerkiksi pään tunkeminen mun jalkojen väliin, kaivautuminen Kiinaan ja kenguruna pomppiminen joka suuntaan.

ke 4.9: Taimin agitreenit. Mulla (muka) Hitler-käsi (kuten kouluttaja asian ilmaisi) nousee liian korkealle eikä se enää ohjaa koiraa. Oli hyviä kääntöjä, mutta tuohan osaa kääntyä vaikka ilmassa, mikä sitten saattaa kostautua riman tippumisena ohjaajan käskyttäessä liian aikaisin tai liian myöhään. Tarvitsen lisää radanlukutaitoa siihen milloin radalla on kiire, milloin ei saa rynniä, milloin on aika ohjata tarkasti ja milloin annetaan palaa.

Piirustus oli kuokkimassa ja teki muutaman putken (se tykkää putkista!) ja ilman rimoja kolmen hypyn suoran ja muutaman takaakierron. Ensimmäisellä kerralla juoksin koiran kanssa siivekkeistä läpi, sitten pentunen meni hyvin yksinään.

la 7.9: Esikoisen 6-vuotissynttärit, mistä johtuen hurtat viettivät puoli päivää kodinhoitohuoneessa. Oviaukossa on portti, josta näkevät kyllä eteiseen ja keittiöön, etteivät täysin eristyksissä ole. Oletin, että aina jonkun vieraan saapuessa kuuluisi duon tervetuliaisaaria, mutta se kajahteli vain parin ensimmäisen vieraan saapuessa. Sen jälkeen koirat olivat kuin meillä ei juhlia olisikaan tai meillä olisi juhlat joka päivä. Olin todella tyytyväinen!

ma 9.9: Taimiston hieronta. Yllättävän hyvä tuomio tuli, vähemmän jumeja ja jäykkyyksiä kuin mihin ollaan totuttu, edestä tosi tiukka ja rasvapatti oikeassa kyljessä on ehkä hieman kasvanut.

Piiru sai takajalkahieronnan ja kevyen venyttelyn. Vein hurtan ulos kävelemään hierojan arvioivien silmien alle ja samaa mieltä hän oli kuin minäkin: takaa ahdas, vino ja kummallinen, oikea takajalka kulkee suoraan, vasen tunkee kiinni oikeaan ja ajoittain jopa oikean eteen. Seisoo kuitenkin ihan hyvin, välillä jopa leveästi. Yritimme ajatella, että hurtta on vielä ihan vaiheessa ja jossakin kasvun vaiheessa eikä lähelläkään valmista vielä. Lokakuun lopulla on Taimille varattu osteopaatti ja Piirullekin katselmus.

ti 10.9: Piiru tokossa: mun pitää keskittyä tekemään asioita häiriön alla siten, että pentusen olisi helpompaa onnistua, pääsisin palkkaamaan tiheämmin ja ehkä pentunen ehtisi tehdä tai tekisi vähän vähemmän niitä kaikkia muita asioita. Mutta sain kuulla hurtastani arvion: "hyvä kun sillä on moottori!"

ke 11.9: Taimin agitreenit. Mä olen huono ohjaamaan pakkovalssia, joten mun kääsnanikin on niissä huono. Nyt tuli kuitenkin tehtyä pari mun tasolleni hyvää pakkovalssia ja rimansuuntaiset hypytkin sujuivat. Keppikulma oli meille kovin vaikea ekä päässyt onnistuneesti takaaleikkaamaan.

Piirustus sai hepulin kun pääsi lopulta irti, oli pitkään kentän laidalla seuraamassa, kun muut menivät. Kontaktiin päästyä koiruus meni lujaa mutkaputkeen ja apuohjaajan houkutellessa ja palkatessa saatiin pentunen menemään vauhdilla putken jälkeen hypylle (eli siivekkeiden läpi, ei rimaa). Pisin pätkä oli takaakierto+mutkaputki+suoraan edessä hyppy. Hurttimus pyrki vahvasti mun vasemmalle puolelleni, olisko eilinen toko vaikuttanut?

Treenikaverin koirasta tuli äskettäin agivalio ja hyppyvalio, joten saimme nauttia valioluokan tarjoiluista!

la 14.9: Kouvolan näyttelystä ostin pitkän pehmeän mäyräkoiran, joka muutti kodinhoitohuoneen kaappiin. Ostopäivänä vähän heiluttelin sitä Piirun edessä, mutta en antanut koiralle. Pari päivää sitten Piiru innostui kovasti kun kaivoin keltaisen pötkön kaapista, oli vaikeuksia keskittyä mihinkään (edes sellaisiin juttuihin, mitkä kotona sujuu yleensä hyvin), joten lelu meni nopeasti takaisin kaappiin.

Kolmas kerta, kun mäyräkoira pääsi tuulettumaan, oli tänään ennen aamupalaa. Piiru oli innoissaan, mutta malttoi tehdä muutaman lyhyen pätkän seuraamista ja pari nättiä käännöstä. Katsekontaktihan niistä puuttui, tai se kohdistui mun kylkeeni, jonka takana lelu piilotteli. Etutassut kulki kuitenkin lattiaa pitkin eikä ilmojen halki, kuten Piirulla on tapana ja rytmitys oli hieno. Kolme kertaa annoin koiran napata lelun suuhunsa, mutta en laskenut irti. Kolmannella kerralla olikin vaikeuksia saada hampaat irti lelusta!

Kivaa, että on lelu, joka innostaa koiraa ihan vaan tulemalla kaapista. Ei kivaa, että se lelu on niin isokokoinen, että sitä on vaikea pistää taskuun tai muuten pitää piilossa ja sieltä sitten vetäistä palkka ns yllättäen esiin.

Iltasella alkeisharjoiteltiin matalan matalia tokohyppyjä, tavoitteena irtoaminen hypylle ilman käsimerkkiä ja muita vartaloapuja. Kun onnistui, heitin namin kauas ja otin askeleen taaksepäin, niin saatiin koko ajan pikkuisen pidennettyä välimatkaa hyppyesteeseen.

Muutamia liikkeestä maahanmenojakin tehtiin. Taipumusta lonkka-asentoon on edelleen, myös istuessa, mutta palkkaa niistä ei irtoa. Jostain syystä koiruus kuitenkin skarppasi ja teki pari tosi napakkaa ja suoraa maahanmenoa. Koska asennot olivat hyviä, vaihdoin liikkeestä maahanmenoon paikallamakuuseen. Oikein mallikkaasti pysyi paikallaan, hyvässä asennossa ja hienossa kontaktissa!

Seuraamista olisi pitänyt harjoitella tähän mennessä reilusti toteutunutta enemmän, mutta enpä ole ainakaan liikaa ja tylsäksi asti liikettä hinkannut. Tällä kertaa oli kaksi tavoitetta (tai palkkaamiskriteeriä): tassut maata eikä ilmaa kohti eli seuraaminen ei ole mikään loikkimisliike ja sitten kulmatyöskentely eli yhteisen rytmin löytäminen. Jos menen liian hitaasti, Piirustus ehtii tarjota istumista, joten mun pitää rohkeasti kääntyä ja jatkaa samalla rytmillä etenemistä, askelpituuksilla sitten huomioin, että tullaan kulmaan eikä posoteta suoraan. Aivojumppaa molemmille tää toko!

Lopuksi tehtiin katsekontaktitreeniä. Koira istuu mun edessä, mä olen polvillani tai kyykyssä, molemmissa käsissä on nami ja yksi nami maassa, kädet liikkuvat sinne ja tänne ja tiiviistä katsekontaktista saa palkan joko jommasta kummasta kädestä tai luvan kanssa saa ottaa maasta. Kyllä Piirustus tietää, mitä halutaan ja miten sen palkan saa, mutta kun maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä treenaajaa.

su 15.9: Mä trimmasin snautserin! Eka kerta mun sormille, kun otin ja nypin koko koiran. Mustan pentukarvanhan mä nypin pääosin pois jo toukokuun alkupuolella, mutta nyt lähti karvat kuonosta hännänpäähän. Olihan mahtava karva nyppiä! Kääpiösnautserillani on loistoturkki myös, mutta nyppimistä ajatellen valitettavan ja valtavan tiivis ja pohjavillaakin riittää. Siinä, missä snautserilla on yksi karva, kääpiöversiolla on ainakin kolme. Siinä, missä snautserilla jää pohjavilla selkeästi nahkaan kiiinni, lähtee kääpiöltä villa laikuittain ja se näyttää ihan kapiselta. Tää oli niin helppo ja kääpiötä nopeampi, etten ole uskoa sitä vieläkään.

Piirustuksen mielestä koko operaatio oli täysin turha. Mä kyllä selitin sille moneen kertaan, että se valitettavasti on syntynyt snautseriksi ja se tarkoittaa, että nypittävä on. Alkuun koiruus oli kovin liikkuva, vaihtoi asentoa moneen kertaan ja yritti liueta paikalta (ei mulla pöytää ole, istun lattialla), mutta mä vaan jatkoin nyppimistä. Sehän oli ihan sama missä asennossa koira oli, kun nypittävänä oli koko koira. Jostain syystä takapäätä nyppiessä Piiru otti moneen kertaan hampaillaan mun kädestä kiinni, kun taas keskeltä ja edestä sain nyppiä rauhassa. Kyljet oli kans alaosastaan sellainen paikka, että piti pentusen napata mua kädestä. Kolmas käsi olisi ollut tarpeellinen, evoluutio hoi!

Blondi siitä taas tuli, kuten toukokuussakin. Korvat näyttävät äkkiseltään kovin leveiltä, kun poskiparrat on ajeltu pois. Ajelemisessa piti ottaa mies avuksi pitämään koiraa paikallaan, suriseva masiina ei herättänyt luottamusta. Nätti siitä tuli, vaikka itse sanonkin! Yhtään en katsonut mistään tirmmausohjeista, että miltä se hyvin trimmattu snautseri näyttää. Tuskin olisi haitaksi ollut.

Kuviakin otin, mutta kameran piuha on laitettu hyvään jemmaan.

Elokuu, elokuu

Niin se aika rientää, elokuukin on jo lusittu. Tässä otteita:

*su 11.8: Piirun kanssa Kouvolassa Kymen Kennelpiirin agilityn piirinmestaruuskisoissa turistina. Ilmoittauduin kyllä Taimin kanssa, mutta jokin puri minua nilkasta edellisenä tiistaina toko-kokeen jälkiä siivotessa ja käveleminen meni niin huonoksi, että perjantaina kävin tohtorilla. Juoksukenkä meni kivutta jalkaan vasta seuraavana tiistaina, juokseminen ei toki onnistunut.

Noh, me oltiin joo Piirustuksen kanssa turistina. Alkuun ipana oli täynnä vauhtia, mutta lopulta malttoi ajoittain seurata tapahtumia istuen tai maaten. Tilannetta auttoi huomattavasti leikkituokio walesinterrieri Trullin kanssa. Trulli on melko raju ja fyysinen leikkijä, jonka takapuolitaklaukset eivät ole kovinkaan monen hurtan mieleen. Alkuun Piiru juoksi hullun lailla karkuun ja Trulli yritti epätoivoisen ja turhautuneen näköisenä pysyä perässä. Kun Piiru oli juossut mielestään riittävästi, se pysähtyi ja Trulli koki tilaisuutensa tulleen: se otti vauhtia ja suoritti tyylipuhtaan takapuolitaklauksen! Suorituksessa oli vain yksi vika: Piirustus ei hievahtanutkaan, vaan seisoi paikallaan ja heilutti häntää. Trulli otti uuden vauhdin toisesta suunnasta, toisti taklauksensa ja törmäsi uudelleen seinään.

*ma 12.8: Aartenetsintäleikki. Taimisto on tässä lajissa vanha tekijä ja etsii vaikka koko talon läpi löytääkseen sinne tänne ripotellut aarteet eli hk:n sinisen palat. Taimi etsii, kunnes annan lopettamismerkin ja leikki loppuu. Meidän versio aarteenetsinnästä menee näin: koira maahan käskyn alle, minä vien hk:n sinisen paloja aarteiksi pitkin huonetta, luvan saatuaan koira etsii namit, käskystä uudestaan maahan käskyn alle, uudet aarteet etsittäviksi, lopettamisrituaalit ja leikki loppuu. Taimisto makaa nykyään eri huoneessa kuin missä aarteet ovat ja etsii niitä tusinan verran kerrallaan. Namit ovat pääosin lattiatasolla, mutta aina muutama jossakin tuolin päällä, lattialistan päällä, polttopuiden seassa tai muussa sellaisessa paikassa, ettei haittaa, vaikka koira joskus muulloinkin sinne kurkistaa tai kurkottaa. Sohvalle en laita, kun en halua koiria sohvalle muutenkaan.

Piirun eka aarteenetsintäleikki meni suunnilleen näin:
- keittiön matolle maate
- toisella kädellä pidin koirasta kiinni ja toisella heitin namin metrin päähän
- otin kevyesti korvasta kiinni (=leikinalkamismerkki) ja katsekontaktin jälkeen heilautin kättä namin suuntaan ja kysyin "missä?"
- toistin pari kertaa, neljännellä kerralla vaadin lyhyen paikallolon makuulla siinä matolla ja vein namin kolmen metrin päähän keittiösaarekkeen taakse
- palasin koiran viereen, otin korvasta kiinni ja katsekontaktin jälkeen "missä" antoi luvan lähteä hakemaan namin
- kuudennella kerralla vaadin paikallolon, vein yhden namin samaan paikkaan saarekkeen taakse ja toisen siitä puolen metrin päähän, alkurituaalien jälkeen lähti hyvin ekalle namille, mutta toinen piti osoittaa, että on niitä lisääkin
- seitsemännellä kerralla (ja tästä lähtien aina) paikallaolo, eka nami reilun matkaa saarekkeen taakse, toinen tuolin alle ja kolmas pöydän alle, Piiru pysyi hienosti skarppina paikallaan, kun oli tajunnut sen kannattavaksi.

Lopettamisrituaali on sellainen, että viimeisen namin löytymisen jälkeen (löytymisjärjestyksellähän ei ole merkitystä, Taimisto etsii ihan missä järjestyksessä sattuu kun eihän se näe mihin mä namit vien) kutsun koiran takaisin lähtöpaikkaan maate, katsekontaktista saa namin mun kädestä ja sitten vapautan ja kiitän leikistä. Muistaakseni Tuire Kaimion mielestä ei ole haittaa siitä, että leikki jää ikään kuin päälle, mutta kun westiellä se tosiaan jäi päälle ja mun mielestä sekä koiraa että mua häiritsevän vahvana, niin Taimille olen sitten opettanut lopettamisen.

*ti 13.8: Piiru sai tekstiviestin ystävältään Gunillalta. Gunilla pyysi Piirua iltapäiväksi kylään. Onneksi mies sattui olemaan vapaapäivällä, niin Piiru sai autokyydin ja pääsi rallia juoksemaan. Illalla tehtiin vielä tunnin mittainen lenkki, kun ilopoliisi Taimi ei todellakaan päässyt Gunillalle leikkimään.

*ke 14.8: Huomasin aamulla, että Piirustus ontui tai nikkasi kävellessä etupäätään, ihan kuin ei kykenisi astumaan kunnolla etutassuillaan. Pesin tassut, kaivelin ja kokeilin, muttei aristanut tai muutenkaan reagoinut mihinkään. Aamukävelyllä pikkulintu sai tuttuun tapaan kyytiä, mutta muuten pentunen käveli hitaasti ja huonosti.

*to 15.8: Kerrankin onnisti: Taimistolle oli varattu tälle päivälle hieroja ja Piirullekin harjoitushieronta. Taimisto oli parhaimmassa kunnossa pitkään pitkään aikaan ja hyvin se on lenkillä kulkenutkin. Siitä kuitenkin huomaa joka päivä, että liikeradat on aluksi jäykät ja sitten lenkin edetessä meno paranee. Ikä ja vammat taustalla jäykistävät ja vaativat pitemmät lämmittelyt.

Piirustus oli niin jumissa, että sai elämänsä ensimmäisen kokovartalohieronnan. Etupäässä ei ollut mitään vikaa vaan reisissä! Raukalla oli reidet niin jumissa, ettei se kyennyt kunnolla kävelemään. Määräyksenä saatiin lepoa pari kolme päivää ja ah ja voi, miten hankalaa se olikaan Piirustuksen kanssa!

*pe 16.8: Taimisto tarvitsisi välisiistimisen (otsatukka, häntä, korvat) ja Piiru kokovartalonypinnän. Snautserista karva lähtee, kun hengittää vähän kovempaa kohti. Imuri on jokapäiväinen ystävämme, mutta sitä ei huomaa yhden ravistelun jälkeen.

*la 17.8: Turistina Piirun kanssa Kouvolan koiranäyttelyssä. Ensimmäinen tunti hurahti cavalier-kehän laidalla, kun sattumalta törmäsin vanhaan ystävään, jota en ole vuosiin nähnyt. Hän on hurahtanut rotuun ja kasvattaakin. Että jos joku on hyvää cavalier-kasvattajaa vailla, niin mä voin vinkata. Piirustus käyttäytyi ihmeen hyvin, malttoi olla pitkäli paikallaan ja seurailla tilannetta, kehien tapahtumia ja ohikulkevia koiria. Joidenkin koirien kanssa piti vähän äristä ja murista ja joidenkin kanssa olisi pitänyt heti päästä leikkimään. Siirtyminen toiselle puolelle ravirataa snautserikehän laidalle sujui sekin hyvin, mutta kas mikä riemu ja vapautuminen koirasta pursusi, kun se pääsi omiensa luo! Sitä innostuksen ja loikkien määrää! Ihan kuin Piiru olisi päässyt vankilasta ja nähnyt rakkaimmat sukulaisensa ekaa kertaa vuosiin, vaikka ensimmäiset snautserit olivat ihan vieraita. Mä koetin vaan hillitä pentusta ja pyörittelin päätäni, että miten se nyt noin.

Kovasti loikkia (kohti, ei karkuun) aiheutti myös kasvattajien Tarjan ja Jounin tapaaminen. Jouni nappasi Piirustuksesta kuvankin, jossa koira seisoo takajalat ei kovin nätisti levällään:



Joku pikkutyttö tuli kysymään saako Piirua silittää ja lopputulos oli, että Piirustus käveli maassa istuvasta tytöstä yli ja ympäri ja tyttö vaan nauroi. Myyntikojuista ostin juoksuhousut (mies on sitä mieltä, ettei Piirustus niitä pidä puolta minuuttia kauempaa kuitenkaan) ja Piiru söi salaa broilerinfiletikun. Toisesta myyntikojusta se nappasi laatikosta naudan polvilumpion ja alkoi pokkana jyrsiä luuta siinä laatikon vieressä. Kysyin myyjältä paljonko lumpiot maksavat. "Neljä kappaletta kympillä", oli vastaus. Sanoin, että pistää kolme kassiin, yksi on jo työn alla.

*su 18.8: Tehtiin Piirun kanssa aivan mahtava ohitus pihallaan aidan takana riekkuvasta airedalesta! Piirulainen kulki koko ajan eteenpäin mun vieressä namia tavoitellen, toki vilkuili vahvasti ja koko ajan myös airedalen suuntaan, muttei kertaakaan pyrkinyt häiriökoiran luo, ei murissut eikä puhissut tai mitään. Ohituksen jälkeen vilkaisi kerran, että toinen nyt varmasti jäi aitansa taakse.

*ma 19.8: Havainto lenkkihäiriöistä: autot ja traktorit alkaa sujua ilman kommervenkkejä, mopot ja polkupyörät kiinnostaa ihan kamalasti eli perään pitäisi päästä, hevosten ohittaminen sujuu kohtalaisesti jos ne ymmärtävät pysyä laitumella, tiellä vastaan tuleva polle on ihan mahdoton ohitettava, voi sitä riekkumisen ja omistajan häpeän määrää!

*pe 23.8: Kesäliukuman ansiosta lähdin töistä kello 12, hain pojat eskarista ja päiväkodista, kotiin pakkaamaan tavarat, koirat ja lapset autoon ja huristettiin tunnin verran itäisen Uudenmaan suuntaan. Siellä raahasin kaksi kevythäkkiä parturi-kampaamon takahuoneeseen ja pistin hurtat häkkeihin. Hiuskulmassa on kaksi karvuria ja molemmilla oli oma koira mukana, toisella kääpiösnautseri (ihan aikuinen jo) ja toisella puolivuotias setteri (mä en näistä roduista ole oikein perillä, mutta joku setteri se taitaa olla, valkoinen, mustia pilkkuja, pitkät sileät karvat, luppakorvat, iso otus). Parturoinnin jälkeen Piiru pääsi puolivuotiaan kanssa läheiseen metsään juoksemaan, ilopoliisikin oli mukana. Uusi paikka uusine hajuineen oli niin kiinnostava, ettei Taimi muistanut komentaa pentuja kuin pari kertaa, kun ne juoksivat liian läheltä ohi. Hieno juttu, että Piirustus häkkireissun jälkeen pääsi metsään kaverin kanssa! Piirustus menee kyllä häkkiin, toki pitää fyysisesti avittaa, mutta Piirun mielestä riittää, että siellä käy perällä kääntymässä, olemiseen se paikka ei todellakaan ole tarkoitettu. Taimi taas menee päivittäin häkkiin rauhoittumaan ja nukkumaan, se on lapsilta kielletty kääsnan oma paikka. Ehkä joskus Piirunkin.

*la 24.8: Lapset olivat mummolassa, joten lähdettiin miehen kanssa pitkästä aikaa yhteiselle koiralenkille. Vielä pidempi aika on kulunut siitä, kun mä olen viimeksi ollut ulkoilemassa Pappikalliolla. Sinne pääseekin näköjään tuosta maakaasuaseman vierestä ihan siistiä polkua pitkin. Minä, erakkoluonne, en tykkää vieraista ihmisistä, kun niiden mielipidettä koirista ei koskaan tiedä ja mun mielestä koiran kuuluu saada kulkea vapaana, jos se vaan on joka osapuolelle turvallista. Toisaalta taas koirien ulkoiluttaminen on mulle tapa nollata pää, joten ulkoilen mieluusti siellä, missä tuskin ketään tulee vastaan.

Noh, nyt mentiin kuitenkin Pappikalliolle ja olihan siellä kulkijoita. Tosi hienosti Piirustus(kin) tuli tähän-käskyllä lujaa luokse, myös tilanteessa, jossa yhtäkkiä samalle polulle tupsahti tolleri. Kutsuin "tähän!", Taimi tuli luo ja Piiru pysähtyi, mutta tuli hienosti luokse kun toistin käskyn. Hienosti toimi myös tolleri, vapaana oli sekin ja nuori mies nätisti kutsui ja tolleri meni. Pari tuntia hurahti uusia polkuja tutkiessa ja mustikoita kakkapussiin poimiessa.

*su 25.8: Mies rakensi kolmesta laudanpätkästä tokoharjoitushypyn, korkeus yksi lauta. Harjoiteltiin jotenkin näin:
- heitin namin, heilautin kättä, ylävartalollakin avustin ja astuin heti perässä itsekin yli, ponnistushetkellä (tai eihän tuon tarvitse yhdestä laudasta yli ponnistaa, kunhan astuu) sanoin "hyppy!"
- näitä toistettiin aika monta kertaa, sitten otin alkuasennoksi istumisen, muuten samat avut kuin edellä
- koska homma sujui, jatkoin istumisesta lähtemistä ja jätin ylävartaloavun pois, hyvin meni
- pari kertaa takatassut osuivat lautaan, en palkannut
- lopuksi kokeilin vaatia paikallaistumista ja namin heittoa laudan toiselle puolelle, mutta nami hukkui nurmikkoon
- näin alkuvaiheessa sai namin ja kehuja aina ylittäessään, sama kumpaan suuntaan meni.

Lisäksi treenattiin liikkeestä maahanmenoa (hissinä alas, mä jatkan liikettä suoraan tai sivulle tai pyörähdän eteen, namin saa ensin siitä kun menee maahan ja toisen namin saa kun pysyy suorassa asennossa ja ottaa katsekontaktin, kolmannen namin saa kun vapautan eli paikallaolosta), eteentuloja (jostain syystä koiruus herkästi laittaa vasemman tassunsa mun oikean jalan päälle) ja perusasentoja (näissä istuu helposti sen näköisenä kuin nojaisi joko minuun tai vieressä olevaan näkymättömään seinään).

*ma 26.8: Päivällä Piirustus oli viihdyttänyt itseään ottamalla kodinhoitohuoneen lattiakaivon kannen pois paikaltaan ja pureksimalla sen alla olleen suodattimen atomeiksi. Mikä siivo!

Hyppyjä laudan yli, pyrin mahdollisimman vähäiseen vartaloavun määrään heti alkumetreillä, kun Taimin kanssa on (ollut) ongelmana, ettei tahdon irrota ilman käden heilautusta, mutta se on agilitykoirille tyypillinen probleema.

*ti 27.8: Piirun eka kerta KSSK:n eli Kouvolan Seudun Seurakoirakerho ry:n tokotreeneissä. Vahvistin käsitystäni:
- toiset koirat ovat valtavan kiinnostavia ja ne aiheuttavat hihnassapoukkoilua sinne ja tänne ja tonne ja koko ajan
- ajoittain tyylikäs katsekontakti, kunhan ne muut koirat ei juurikaan liiku
- perusasentoja ollaan treenattu ja pari hyvääkin tuli tehtyä, maltti ja keskittymiskyky parantais lopputulosta (tullee ajan kanssa, kunhan saadaan lisää häiriötreenejä)
- luoksetulo on vahva
- lopun rauhoittumisharjoituksessa ei juurikaan rauhoittunut, mutta antoi katsoa hampaat ja muutenkin kopeloida itsensä läpi, turha toivoakaan, että olisi malttanut maata paikallaan, kuten muutamat muut koirat tässä vaiheessa tekivät
- antoi vieraan ihmisen katsoa hampaat

*ke 28.8: Taimisto kahden kuukauden tauon jälkeen agitreeneissä: hyvin kääntyi, pujotteli, kuunteli ja liikkui paremmin kuin mä pelkäsin, paljon en uskaltanut tehdä enkä mitään kohtaa sen enempää hinkannut, mutta kivaa oli!

Piirunen oli mukana myös, se pääsi treenaamaan putkea ja ohjauskuvioita neljällä hypyllä ilman rimoja eli käytännössä kokeiltiin ohjauskuvioita namimagneetilla.

Käytiin kävelyllä heti treenien jälkeen ja kotona iltaruoan jälkeen mies käytti koiruudet vielä kävelyllä, jos ei Taimisto menis heti ihan jumiin.

*to 29.8: Pitkä rauhallinen (tai no, miten sen nyt ottaa...) lenkki, molemmat kulki hyvin. Piiru seisoo mun mielestä ihan ok, mutta kävellessä se näyttää takaa hieman ahtaalta. Toivottavasti joko mun silmät harittaa tai sitten tää vois olla vaan joku kehitys- ja kasvuvaihe. Metsässä Piiru jahtasi pitkät matkat jotain oravankokoista tummaa pötkylää ja palatessaan jahtilenkiltään se ponnisti kevyen näköisesti kahden puunrungon yli ja se loikka oli korkea ja ilmava! Plussaa siitä, että ilmalennon alastulokin oli hallittu, vaikka muuta ehdin säikähtääkin. Miten niin vähän hontelo vielä tuo snautserinpentu?

Taimi nauttii saadessaan kulkea metsäpolkuja omaan tahtiin ja kohdalle osuessa kaivella hiirenkäytäviä ja tyhjentää pesistä fyllit.

*pe 30.8: Juoksuista meillä ei ole vielä fyysisiä merkkejä, mutta hajumaailma on jonkin aikaa kiinnostanut pentusta ihan uudella innolla. Aikaisemmin Taimisto on saanut rauhassa pysähdellä hajujensa ääreen, pentunen on saattanut kyllä käydä vilkaisemassa, mutta ei ole selvästikään ymmärtänyt aikuisen koiran mielenkiintoa ja keskittymistä. Nyt tajuaa snautserikin hajujen päälle eikä sitä tahdo saada pois!

Toinen merkki kehityksestä ja kasvusta on mörkövaiheen ensi merkit. Käytiin myöhäisellä iltakävelyllä omakotilähiössä, kun oli jo pimeä ja siellä palavat katuvalot. Vaaran paikkoja, joita piti kiertää hihnan sallimissa rajoissa tai joita piti varautuneena tuijottaa tai joille piti vähän puhista, alkaa löytyä. Näitä äkisti vaarallisiksi muuttuneita mörköjä olivat ainakin pari postilaatikkoa, rajapyykki ja kukkaruukku.

Hajujakin omakotilähiössä on eri tavalla kuin kotinurkilla. Ohitettiin myös yksi pitkäkarvainen (unilääkettä nauttinut?) collie. Tyylipisteitä tuskin saatiin, niin kaukana esityksemme oli sanasta hallittu. Siitä olen tyytyväinen, että Taimin antamasta esimerkistä huolimatta Piirustus ei helposti käytä ääntään, vaikka muutoin vieteri venyy ja paukkuu. Ihan kamalaa oli, kun pimeästä ilmestyi polkupyörä. Kyllä hävetti.

(Kuvia laitan, kunhan löydän kameran.)

Tiivistetty heinäkuu

Heinäkuu meni hikoillessa ja lomaillessa, yritetty iltaisin ja aikaisin aamulla lenkkeillä, paljon muuta ei olla jaksettu. Tässä tiivistetysti puhelimen muistiinpanoista:

1.7: Treenattiin eteentuloa ekan kerran niin, että otin heti ekan eteentulon seisten enkä avittanut ensimmäisellä kerralla esimerkiksi polvillani seisten. Hyvin meni! Seuraamisalkeitakin sen verran, että kunhan kulkee kivasti viihtyen vasemmalla puolella suunnilleen oikealla paikalla, saa kehuja ja namia. Paikallaistuminen vaikuttais olevan vaikeampaa kuin paikallamakuu, ilmeisesti siitä on helpompi lähteä liikkeelle, vaikka hyttysen perään.

Kuonokosketustakin treenattiin. Se tarkoittaa käytännössä luoksetuloa, semmoista ei-toko-luoksetuloa vaan vaikka lenkillä tai pihalla vaikka käymään mun luona. Mä laitan käden nyrkkiin, sanon "Piiru, tähän!" ja tarkoitus on, että koira tulee tuuppaamaan mun nyrkkiä kuonollaan. Tuo vaan tulee lujaa ja innokkaana monttu auki hampaat esissä ja kas, tahtomattaankin kolauttaa kalustonsa mun käteeni. Mutta kun siitä mä haluan eroon, kyllä se oppii, että just ennen kosketusta laitetaan suu kiinni. Vaan voi kuinka koiruus turhautuukaan, kun se tökkii ja tökkii eikä tajua, miksi palkka ei tule vaikka hän on näin taitava. Noh, sitten kun onnistuu, lentää lelu pitkälle tai sitten tulee toisesta kädestä herkkupala. Turhautuessaan Piirustus haukahtaa pari kertaa, saattaa mennä hetkeksi maahan, venyttelee, vilkaisee silmiin, hakee tukea.

Pitkän iltalenkin jälkeen iltaruoka ja pikakakka olohuoneeseen. Kuka sitä nyt metsään tekisi, kun kivilattiallekin voi.

2.7: Luin BH-kokeen sääntöjä. Tuli mieleen se enkelilaulu "on pimeä polku ja kivinen tie, ja usein se käytävä liukaskin lie, niin pitkä on matka..."

3.7: Tein Piirustukselle 15 askeleen kaarevan jäljen. Mitä opin? Ensi kerralla laitan nameja määrällisesti vähemmän mutta joka askeleelle sinne kaareen. Jos puutun Piirun tekemiseen käsin tai hihnalla, koiruus kääntyy kuin olisi lähdössä takaisin päin sitä jälkeä. Sanallisesti ei välitä rakentavasta palautteesta lainkaan, kehuista lisää hönkää ja epätarkkuutta.

4.7: Puolivuotissyntymäpäivänsä kunniaksi (erittäin epävirallinen käsimittaus 46cm ja elopainoa 13,9kg) Piiru sai luun, jonka se kantoi saman tien pusikkoon. Helteisenä päivänä pyrin lenkillä ohittamaan joen siten, että päästäis juomaan. Sain houkuteltua Piirun kahlailemaan. Synnynnäinen uimari tuo ei ilmeisesti ole. Juhlapäivän kunniaksi ruoan kanssa oli tarjolla broilerin sydäntä ja hyvin maistui. Toisin kuin poron jauheliha, joka saastuttaa kaiken muunkin ruoan, jota kupissa samaan aikaan on.

Puolivuotiskuva.

Lyhyesti tehtiin muutamia eteentuloja (välimatka on tosi lyhyt, enintään puoltoista metriä) ja paikallamakuuta. Eteentulot on tiiviitä, mutta voisi aktiivisemmin pitää päänsä ylöspäin, nyt on jostain keksinyt (varmaan palkkaustyylistäni?) vetää välillä päänsä alas ja sitten taas namin toivossa ylös. Pitänee tiivistää palkkausta tuossa ns yläasennossa, ettei kannattaisi nytkytellä sitä päätä.

Paikallamakuussa kääntää edelleen tosi herkästi lonkalle, jolloin jää aina ilman palkkaa. Aina. Nähtävästi ei olla (eikä ollakaan) treenattu näitä tarpeeksi. Pysyy makuulla 10 askeleen matkan, ajallisesti olen makuuttanut enintään 20 sekuntia. Pysyisi varmaan makuulla vähän pitempäänkin, mutta ei hyvässä asennossa. Kokeilin semmoistakin, että pistin Piirustuksen matalan marjapensaan taakse varjoon maate. Pysyi hyvin, kunnes yhden käskyn jälkeen astuin ikään kuin pensaan sivuun jalat pois koiran näkökentästä. Pensas on siis nuori ja tosi matala, joten näin koiran kokonaan koko ajan. Välittömästi, kun mun koivet häipyi puskan suojaan koira käänsi lonkalle. Ei kuitenkaan noussut eikä edes näyttänyt moista ajattelevan, mutta väänsi samantien lonkalle ja näytti kovin hämmästyneeltä, kun mä älähdin siitä, että miten mä muka näin mitä tapahtui.

Lopuksi pari istu-maahan-istu-treeniä. Intoa on, vaan ei tarkkuutta. Suoraan kun toisiamme silmiin tillitellään ja namikädellä annan liikerata-apuja, niin hyvin sujuu. En vain vielä tiedä, pitäisikö seuraavaksi häivyttää liikerataa vai pyrkiä siihen koiran oikealle puolelle perusasentoon. Koiruus ei nimittäin tahdo tajuta, että perusasennostakin voi mennä maahan - ja pysyä siellä, vaikka etutassujen välissä ei namia olisikaan ja mä seisoisin ihan suorana. Maahan se nimittäin ei mene, jos en vie omaa kättäni maahan asti. Hommaa riittää näissä alkeissakin!

Terassilla. Vanhempi tajuaa pysyä varjossa...

8.-12.7: Piirustus oli mun westie-vainaan kasvattajalla hoidossa, kun me kaksijalkaiset lomailtiin Turun suunnalla. Piirun bestis irlanninterrieri Gunilla asuu siellä ja ensi alkuun olivat juosseet aidatulla pihalla kolme tuntia putkeen. Pieni tauko ja lisää vauhtia. Kun oli pakko levätä, levättiin niin lähekkäin, että yltettiin tassulla toista taputtelemaan tai hampailla vähän näykkimään. Unta vain öisin, päiväsaikaan todellista koiranunta.

Hyvin oli mennyt muuten, mutta ensi töikseen sisään päästyään Piiru oli pissannut kolmelle matolle. Koska Gunilla asuu ihan lähellä, me ohitetaan Gunillan postilaatikko ja risteys melko usein. Yhtään kertaa ei olla hoitojakson jälkeen ohitettu postilaatikkoa ja risteystä silleen sivistyneesti.

20.7: Tehtiin tunnin mittainen aamulenkki. Saatiin paljon häiriökontaktitreeniä, kun matkalle osui
- siinä ainoalla lyhyellä asfalttipätkällä rullasuksilla hiihtäjä
- pakettiauto ihan vierestä ja lujaa
- polkupyöräilijä, joka ensin lähestyi ja kääntyikin sitten juuri ennen ohittamista pienelle sivutielle ja ikään kuin katosi savuna ilmaan
- laitumella hörähtelevä hevonen
- yhdestä pihasta tuli ensin yksi irtokoira meidän perään ja kun sen omistaja oli saanut hurttansa kiinni, niin sen saman miehen toinen koira tuli meitä katsomaan
- airedale riekkumassa kotipihansa aidan takana
- kotipihalla touhusi oma mies.

Kontaktia, kontaktia, kontaktia - tuntuu, ettei me mitään muuta joudeta harjoittelemaan kuin kontaktia ja koiriksi olemista! Tärkeitä juttuja molemmat, juu-u, mutta olishan se kiva jotain temppuja tai tokojuttuja tai vähän agilityäkin. Mut ei, kun kaikki menee kuitenkin kontaktitreeniksi. Ollaan me edistytty ja enemmän menee hyvin kuin huonosti.

Liikkeen perään lähtemistä olen lenkeillä saanut reilusti vähennettyä ihan sillä, että rauhassa (tai ainakin näennäisrauhallisesti paikallaan) olemalla on saanut pitkiä rauhallisia silityksiä, kehuja ja nameja aina kun on kyennyt niitä vastaanottamaan (satunnaisesti menee vieteri ns yli). Kiihkeämmässä tilanteessa ei koiran tarvitse katsoa minua, kunhan ei rieku ja pyri liikettä kohti. Häiriö siis tarkoittaa namia. Tavallisimmat lenkillä vastaantulevat ja /tai ohimenevät jutut, kuten vaikkapa autot, ovat jo hyvinkin varmoja ohitettavia - myös ilman namia. Mulla nimittäin ei yks päivä ollut namia valmiina ja auto hurautti ohi (ei meillä mitään jalkakäytäviä ole), niin ennen kuin ehdin suutani avata kehuakseni, Piirustus oma-aloitteisesti katsoi autoa ja sitten mua, että anna nami. Eikä mulla ollu! Piti sitten suurieleisesti kehua koiruus maasta taivaaseen.

Toi pihassa touhuava mies oli häiriö siksi, että kun me tullaan lenkiltä, mä pääsääntöisesti vapautan koirat postilaatikolla ja saavat juosta kotipihaan. Pysäytän koirat odota-käskyllä, vapautan ensin kääsnan, joka tuntee pannan poistuvan, ottaa automaattisesti katsekontaktin ja saa luvan mennä. Piirustus odottaa paikallaan, kunnes kääsna lähtee liikkeelle - tätä ei pentunen vielä kestä, joten yritän olla nopea ja vapauttaa kääsnan ja samalla ottaa katsekontaktin Piiruun ja muistuttaa annetusta odota-käskystä. Sitten alan itsekin odottaa. Joskus odotan kauankin, mutta kyllä se katsekontakti sieltä lopulta tulee ja samalla vapautus ja lupa juosta pihaan. Mutta kun siellä pihalla joku jotain touhusi, niin pitihän sitä pää kallellaan tapittaa.

25.7: Kauppakeskusvisiitti. Tarkoituksena oli sekä käydä kauppakeskuksen parkkipaikan vilinässä että Mustissa&Mirrissä ostamassa juoksuhousut. Olisin kerrankin valmistautunut! Sopivaa kokoa ei kuitenkaan ollut, oli kuulemma ollut joku keskikokoisten juoksuhousujen ostobuumi viime aikoina. Noh, kysyin sitten sadetakkia ja vaikutin ilmeisen köyhältä koiranomistajalta, koska mulle sanottiin ainakin kolmeen kertaan, että nämä ovat sitten normaalihintaisia tuotteita. Mä en ymmärtääkseni ollut kysynyt hintaa lainkaan, ainoastaan pyytänyt saada sovittaa koiralleni sadetakkia. Sitten se myyjä selitti kahteen kertaan, että haalaria ei kannata noin nuorelle ostaa, ettei sitten aikuisena kiristä. Senpä tähden mä semmoista takkia vaan selän päälle olin ostamassakin. Jäi ostamatta sekin, kun ei ollut sopivaa kokoa siitäkään.

Ostin sitten myyjän käytöksestä kimpaantuneena Piirulle tolkuttoman ison ja kalliin luun! Piirustus nappasi sen suuhunsa ja luu suussa se jolkotteli reippaasti kaupasta autoon - ja herätti paljon huomiota ja hymyjä.