Mies haluaa metsästyskoiran. On halunnut jo vuosia. Minä en joinain päivinä halua enää ikinä yhtään koiraa.
Mies haluaa jämtlantilaisen hirvikoiraksi. Mä en. Minä en halua sitä karvamäärää kotiini, enkä pihalleni tarhaa tai haukkuvaa koiraa. Naapuritkin on sen verran kivoja, etten halua heille moista iloa. Toki voin itse lähteä aamulla töihin ja laittaa hurtan tarhaan, enhän ole itse kuulemassa. Ja onhan mulla ollut harmaa norjalainen ja ihana eläin olikin, mutta ei.
Mies haluaa beaglen jäniskoiraksi. Mä en. Meillä on pihassa nytkin kaksi vakiopupua ja satunnaisia kävijöitä enemmän ja vähemmän. Sinne se pieni jäniskoira lähtisi ohjuksena, junarata on turhan lähellä ja mulla on muutakin tekemistä kuin odottaa koiran kotiutumista. Enkä halua senkään karvoja kotiini.
Mies haluaa mäyräkoiran. Mäkin ehkä. Kunhan se on isommasta päästä ja karkeakarvainen, uljas uros nimeltään Taisto. Pennun aika olisi sitten vuodenvaihteessa ja siitä eteenpäin, kun miehen koulu kevenee lähipäivien osalta. Piiruskin olisi silloin neljän vanha ja ikäero olisi oikein sopiva.
Mies on puhunut mäyräkoirastaan kesästä asti tavallista aktiivisemmin, selannut nettiä, puhunut metsästyskoirallisten tuttujensa kanssa, opiskellut koiranettiä ja pevisaa. Lopulta se laittoi viestiä kolmelle kasvattajalle ja jäimme odottamaan. Emme ehtineet nousta pöydästä ja aloittaa odottamista, kun puhelin soi. Mietimme viikonlopun yli ja lokakuun viimeisenä päivänä kävimme Heinolassa kylässä.
Syksyllä puhuimme, että talvella tai keväällä sitten. Noh, jos ulos katsoo niin talvihan se jo on ja ilmeisesti kevätkin kovin lähellä, sillä tänään meille muutti Pikkunokan Hulda, syntynyt 15.7.2016. Mikä sen nimi on, kysyi esikoinen. "Hulda." "Eikö muun nimisiä ollut vapaana?" Miehen mielestä Hulda on oikein hyvä nimi, joten sillä mennään.
Huldastakin kirjailen asioita tänne blogiin. Metsästysreissuista en tietenkään pysty itse kirjoittamaan raportteja, katsotaan innostuuko mies. Jos ei, niin sähkeuutistyyppisiä juttuja sitten vaan niistä retkistä ja tietysti selontekoa tästä meidän arjesta. Ensivaikutelma Huldasta meillä: utelias, vilkas, ei hätkähdä helposti (esim nuorimmaisen lattialle tiputtamaa autoa), syö halukkaasti, innostuu leluista, viihtyy sylissä. Naamakuvat ei tästä vilkkaasta otuksesta helpolla onnistu, joten pari erilaista kuvakulmaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti