perjantai 1. tammikuuta 2016

Joulukuun tokotaulukko

Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Tää lausahdus tuli taas toteen, kun treenattiin ruutua. Hajutaituri-kurssilla ollaan treenattu ilmaisutapana maahanmenoa ja koira pyrkii välillä turhankin innokkaasti maahan ja toivoo saavansa siitä palkan. Eka kerta ikinä kosketusalustalla ja kas vain, koira kosketti alustaa ja tarjosi maahanmenoa! Että ihan sama mitä treenaa kunhan treenaa, aina se jotenkin vaikuttaa ja näkyy.

10.12: pieni metallikapula ja alokasluokan pito! Ihan tuosta vain ex tempore kokeilin, kun osui kaapissa metallikapula käteen ja koira (yllättäen!) vahti vieressä. Pistin kapulan sen suuhun ja siinähän se istui kapula suussa.

seuraaminen = pitkä pätkä, ajoittain väljää, juoksu treenaamatonta, hidas hyvä, täyskäännökset parantu loppua kohden
luoksetulo = lähtö makuuasennosta, perusasento ensin vino ja autetttuna ok (tää on otettava omaksi kehityskohteekseen!!!), heitin  namipalkan pitkälle ja käskin siellä maahan, sieltä luoksetulo
ruutu = loppuja eli namipalkka pitkälle, maahan, minä viereen, perusasento, namipalkka pitkälle jne
nouto = kisanomaisesti kapulalla, hyvä alku mutta ottaminen ja kantaminen vaati sanallista tukea

13.12: kosketusalustalla ruudun kimppuun, pahvilätkä maahan, koira uteliaisuuttaan katsomaan mikä se on ja kun kehuin, se tarjosi maahanmenoa!


14.12: ruutu = kosketusalusta, neljä tötsää nurkkiin ihan miten sattuu, lähetyksiä eri pituisilta matkoilta (suht lyhyiltä), ei välittänyt tötsistä, alusta oli hyvin näkyvillä eli koiralle helppoa hommaa, kivaa oli

19.12: seuraamista = melko laamaileva lapanen oli mun juoksuinen narttuni, väljää, isolla ääniavulla sain sen verran liikettä, että pystyin palkkaamaan ja lopettamaan. Pitää muistaa treenata perusasentoja!
merkin kierto = tötsänä valotolppa takapihalla, kävin merkkaamassa tolpan, ekalla lähti hyvin mutta jäi haistelemaan tolppaa, toka ja kolmas oli hienoja 9 metristä, neljäs jäi yritykseksi kun etäisyyttä oli 12 metriä mutta viides onnistui eli uusi ennätys!
kaukot = maasta istumaannousut on hienoja, istumasta maahanmenot on vaihtelevia, kriteerinä hissitekniikka, hurtta teki suunnilleen puolet hissinä ja puolet askeltaen, huomautus vääristä ja palkka jokaisesta hissistä, näitä lisää!


22.12: seuraamista = 140 askelta, 100 askelta (30 kohdalla piti huomauttaa), 80 askelta, yleisilme oikein hyvä!
liikkeestä maahan = eka oli hyvä, tokalla jäi seisomaan koska erehdyin vilkaisemaan koiraa, kolmas hyvä, ei ennakoinut perusasentoon nousuja
luoksetulo x2 = lähdöt maasta, ekassa pitkä viive käskyn ja toiminnan välillä, molemmissa kehuin ja kannustin kovin, silti vähän hidas ja innoton

kaukot = kriteerinä istumasta maahanmenot, tarjosi askeltaen vain yhden vaihdon, muut hissinä, ihana kontakti ja tekemisen meininki!
Sinänsä harmi ja sinänsä hyvä, että loppui namit ikään kuin kesken.

27.12: Vahteron kentällä
nouto = ettäniinkuinmitäoli? Koira oli kuin taivaasta tipautettu, jolkotti jotenkin johonkin suuntaan, ehkä sinne päin tai ohi, seisoo kapulan vieressä, ei ainakaan ota kapulaa suuhun, ei tuo luokse, menee maate... Otti tovin ja avun jos toisenkin, että saatiin jonkinmoinen suoritus räävittyä kasaan ja laitettiin kapula suosiolla sivuun.

merkin kierto = lähtee juoksemaan kentän laidalle, jossa kapula ja namipussi, lähtee sinne toisen ja kolmannenkin kerran, merkkaan tötsän, koira juoksee seisomaann tötsän viereen ja hetken päästä käy maate, lopulta saatiin onnistuminen ja iso henkinen hiki.
jäävät = tein kartioista ison neliön, i-m-s monta toistoa, kuvittelen oppineeni, että
istu = korkealla ja kevyellä äänellä
seiso = normiäänellä ja pienellä vilkaisulla
maahan = isolla hengenvedolla ja matalalla äänellä painottaen ensimmäistä tavua.
Tää homma nimittäin alkoi sujua, kun keskityin käskyttämiseen ja seuraamisessa kehuin ja kannustin kovasti. Näitä lisää, josko tosiaan toimis näin ja tulis joskus rutiiniksi.


28.12: ruutu = olohuoneessa kosketusalusta, koira ennakoi valtavasti maahanmenoa, muistuttaa kovasti hajuilmaisun hämmennystä tuo tekeminen eli sotkee nyt pienen snautserin aivoja.

Pari videonpätkää:
Taimin eka ruutu ikinä
Taimin ruutu ja kaukot
Piirun ruutu
Piirun ruutu 1


Nyt en tiedä, miten jatkan tästä. Haluan koirani menevän ruudussa suoraan maahan eikä seisomisen kautta, jäis yks vaihe ja virheenmahdollisuus pois, mutta samalla jää korjausohjausvaihe pois, tavallaan siinä pelataan upporikasta ja rutiköyhää, mutta toisaalta ruutukin pitäisi saada niin varmaksi liikkeeksi, että kehässä oltais sit miljonäärejä. Puutunko tuohon oma-aloitteiseen maahanmenoon vai en? Mitä se koira siinä liikkeessä tekee? Etsii itse ruudun eli neljä tötsää ja nauhat ja käy sinne keskelle maate? Juoksee annettuun suuntaan lujaa kunnes maahan-käsky kajahtaa? Juoksee toistojen kautta selkärankaan upotetun määrän askelia annettuun suuntaan oli siellä jotain eli ei?
Tokon sääntöjen suoritusohje kertoo, että
Ennen liikkeen aloittamista ohjaajan tulee ilmoittaa tuomarille aikooko hän käskeä koiran ruudussa ensin seisomaan ja sitten maahan vai suoraan maahan. Ohjaaja lähettää koiran 3 m X 3 m kokoiseen ruutuun, joka sijaitsee noin 15 metrin päässä liikkeen aloituspaikasta. Kun koira on ruudussa, ohjaaja käskee koiran joko seisomaan ja sitten maahan tai suoraan maahan. Jos koira käsketään seisomaan, seisomisasennon tulee olla selkeä ja vakaa, ennen kuin ”maahan”- käsky annetaan. Luvan saatuaan ohjaaja kävelee koiran viereen ja käskee (liikkeenohjaajalta luvan saatuaan) koiran perusasentoon. Koiran tulee liikkua ruutua kohti suoraviivaisesti ja mennä ruutuun sen etureunasta.

Tokon sääntöjen arvosteluohje kertoo, että
Koiran täytyy totella käskyjä (esim. jos ”seiso”- käsky annetaan ruudussa, koiran täytyy seistä ja jos koira käsketään suoraan maahan, sen täytyy tehdä niin). Jos ohjaaja liikkuu (askeltaa/liikuttaa jalkojaan) käskyjä antaessaan, liike hylätään. Jos ohjaaja käyttää liiallisia apuja (kehonkieltä), korkein mahdollinen arvosana on 8. Jos koira liikkuu erittäin hitaasti, korkein mahdollinen arvosana on 7. Jos koira toimii ilman käskyjä (esim. pysähtyy tai menee maahan ruudussa), arvosanaa alennetaan.

Mulla on siis ongelma, jos toi ennakointi jää noin tuhottoman vahvaksi päälle. Ei sais ennakoida vaan juosta kunnes käsky käy. Upporikasta ja rutiköyhää voi pelata myös niin, että antaa koiran juosta ja sit yritän kovasti ennakoida milloin koira on käymässä maahan ja hihkaisen käskyn just ennen kuin koira on ennakoimassa maahanmenoa. Joopa joo, onnistumisen todennäköisyys on valtava. Saattaa toki olla, että matkan pidentyessä tapahtuu jotakin ja ennakointi vähenee, mut mitäs jos ei? Täytyy siis tehdä jotain - tällekin.

(Voi miksen mä panostanu enemmän sit kuitenkin agilityyn? Siinä vois joskus käydä tuuri ja rata olis helppo tai mulle ja mun koiralle sopiva, tokossa ne liikkeet on aina samat!)

Ei kommentteja: