Jösses vieköön!

Vuosi vaihtui rauhallisesti ja uudenvuodenpäivänä käytiin ulkoilemassa, tässä pari otosta sieltä:

Perjantain kotimatkalla tehtiin pieni mutka. Mä jäin pois kyydistä ja piskuisen irlanninterrieripennun tavarat tuli kyytiin. Tapasin ekaa kertaa livenä Jössen, joka sai heti lempinimen Jösses. Jösses oli ekaa kertaa ikinä yksin kotona, ihan ilman koira- ja ihmiskavereita, pentunen kun asuu synnyinkodissaan. Tää ipana ilahtui nähdessään mut, hyppi vasten, varasti lapasen kädestä ja iloitsi saaliistaan. Tosi nätisti antoi laittaa takin, pannan ja hihnan, mutta siihen se nättiys sit loppuikin! Jössen luota meille ei ole pitkä matka, mutta aika kauan se kesti. Yhden askeleen verran pentu oli vasemmalla puolella, silmänräpäyksessä oikealla puolella, puri punttia, hyppi vasten, roikkui lapasessa, pomppi ja loikki. Ai että tuntui kivalta ajatella, ettei mun tartte opettaa sille tapoja!

Kuviahan tuosta eläväisestä koipieläimestä ei juuri saatu, paitsi niitä tärähtäneitä ja tässäolikoiranpentuvieläsilloinkunpainoinnappia.

Piiruskin oli oikein hyvä hurtta pennulle. Alkuun osoitti sekä iloa leikkikaverista että kuningattaren asemaansa, mutta Jösse ymmärsi heittäytyä selälleen ja hieman vinkaistakin, niin asia oli nopeasti selvä. Taimisto osoitti yllättävän suurta kärsivällisyyttä ja lempeyttä pentua kohtaan, vaikkei suostunutkaan esimerkiksi leikkimään tai päästänyt sisällä kovin lähelle. Mutta pihalla pentunen uskaltautui pomppimaan Taimia päin useammankin kerran. Mä aattelin, että kohta saa pentunen tuta karvoissaan, mutta Taimisto tyytyi näyttämään närkästyneeltä ja mulkoilemaan mua, että voitko tehdä tälle jotain.

Piirustus leikki pennun kanssa sisällä ja ulkona. Se juoksi sopivaa vauhtia (paitsi kun iski hepuli) ja takapuolitaklauksetkin oli pehmeitä. Jösse kumminkin kaatui pari kertaa, jolloin Piiruskin pysähtyi odottamaan ja katsomaan pääseekö ipana takaisin koivilleen.

Tää on sit lauantailta, kun oltiin touhuttu ja ulkoiltu ja syöty ja kaikkea semmoista:

Vauvan ja kenkien kanssa Jösse ei ollut yhteensopiva. Niinpä siirrettiin kengät kodinhoitohuoneesta saunan puolelle (sinnekin se pentu livahti, pimeään seikkailemaan) ja eteisestä kaappeihin. Tuli samalla siirrettyä parit turhan kesäiset kengät kokonaan pois. Vauva oli kiinnostava, sitä piti nuuhkia ja nuolla. Vauva käänsi päätään pois, näytti vaivautuneelta ja pyrki pois, jolloin Jösse antoi tassua ja pomppi päälle. Rymsteerasimme barrikaadin eteisen ja olohuoneen väliin nojatuoleista, isosta pahvilaatikosta, matkasängystä, matosta ja vaipparoskiksesta. Keittiön ja eteisen väliin laitettiin penkki, koiranhäkki ja juuri tyhjennetty kenkäteline. Tuollainen piskuinen sisukas pentu ei vaadi isoa koloa mistä pujotella ja pikkuisen on vuorikauriinkin vikaa, yläkauttakin tuli pari kertaa olohuoneen puolelle.

Jössen isäntä sanoi hoitopaikkaa kysyessään, että pentu nukkuu vielä paljon. Niin varmaan, muttei ummistanut kertaakaan silmiään seitsemään ensimmäiseen tuntiin! Pieni irlantilainen tuoksui pennulle, oli ihanan kamala ja kamalan ihana, rohkea, avoin ja utelias eikä itkenyt vierasta paikkaa edes yöllä. Hieno ipana!