Elämä on valintoja ja vahinkoja. Jos valitsen hihnaulkoilut, valitsen samalla kakkavahingon sisälle. Jos valitsen vapaana hihnasta - ulkoilut, valitsen samalla todennäköisen karkailun. Tuo snautseri nimittäin ei suostu tekemään tarpeitaan hihnassa kuin äärimmäisessä hädässä ja sitä ei osu edes joka viikolle. Käryä ja katkua kodinhoitohuoneen kuraritilän suunnalta osuu joka päivälle. Kiva juttu joo, että suoli toimii ja pääsen aitiopaikalta havainnoimaan, että tuotos on toistaiseksi ollut tasalaatuista.
Kuten teksti pari takaperin kommentissa todettiin, on rusakoista todellakin ylitarjontaa. Täällä metsien ja peltojen keskellä tarjontaa on kiitettävästi muistakin eläväisistä. Asuinympäristönä asfalttiviidakossa on kieltämättä puolensa.
Yhtenä iltana valitsin väärin eli Piirustus ilman hihnaa iltapissalenkille metsään. Oltiin jo melkein kotona, kun luonto kutsui. Minä kutsuin Taimia, ja kahteen tyttöön hipsittiin suorinta reittiä kotiin. Piirustus tuli nopeasti perässä. Kaikista karkailemisista olen oppinut ainakin tämän: Raapulle riittää, että ollaan samassa metsässä, samoilla hehtaareilla, ylipäätään ollaan molemmat Kymenlaaksossa. Jos huutelen ja viheltelen, se viis veisaa kutsuistani, koska se tietää mun olevan lähistöllä. Jos taas olen hiljaa ja lähden pois, se vähäinen laumavietti älähtää ja rakkimus tulee etsimään mut. Jos siitä saalistusvietistä saisi palasen vaihdettua laumavietiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti