Luonnos-osastoon unohtunut maaliskuu!
5.3. Käpälämäki beeceet
Paikkaistuminen = x3 ja kaikki meni tosi hyvin! Etenkin toinen paikkaistuminen oli hyvä: koira selvästi hämmentyi, kun evln koirat kutsuttiin ohjaajiensa luokse ja mä seisoinkin ohjaajien kanssa rivissä enkä koirani vieressä tukena kuten tähän asti. Ilme oli hämmentynyt ja ranteet heilui, mutta tassut ei noussu ja koira pysyi istumassa!
Naks kielellä, jättökäskynä istu, pitää tehdä kaukoihin joku muu vihje.
6.3. Hulda kotipiha
Merkin kierto = satunnaisesti onnistui pelkällä sanalla!
Olohuoneessa
Piiru = seuraaminen = askel pari eteen ja taakse, muistutus dobo-tyynyllä, jonka jälkeen kauniitakin peruutuksia, mutta kun tyynyllä palkkaan seisomisesta, koira tarjoaa peruutuksen loppuasennoksi seisomista. Tyyny sikseen, peru+viereen ja tarvittaessa käsimerkkikin, koira hämmentyi, mutta pääsin palkkaamaan ja oli pari tosi hyvääkin - stressaava juttu!
Hulda = intopiukeena dobo-tyynyyn, Piirun jäljiltä jäi pari namia, tehtiin "takaa"
9.3. Koiraklubi
Nouto = pelkkiä nostoja, tosin aloin ohjata perusasentoon kun tulin ajatelleeksi, että opetanko tuomaan seisoen eteen, iloinen otus!
Keinu = alkuun jännitti, toistojen myötä sain vähän rennommaksi
Ruutu = juoksutusta namilätkälle takarajalle, jostain syystä alkoi ennakoida seisomista suht keskelle ruutua. Sinänsä olen tyytyväinen, mutta ennakoinnissa vauhti selvästi hidastuu eli ennakoinnin näkee tuomarikin
Keinu = ei niin hyviä
Takaakiertoja = yksi hyppysiiveke, kierto+hyppy, lähetyksiä molemmilta puolilta
14.3. Eteinen
Hulda = kuivalla hiivaleivällä oikein kauniita perusasentoja!
Piiru = Huldan treenatessa Piiruskin teki vieressä paikkaistumisen
Illalla olohuoneessa
Mäyrä = perusasennosta toiseen yksi miniaskel oikealle kääntyen
Piiru = vieressä paikkaistuminen, ei kestänyt mäyrän isompaa kehumista ja nähdessään mäyrän syövän nameja se nieleskeli kuuluvasti, alkoi ihan naurattaa ja toisaalta säälittääkin.
17.3. Käpälämäki agi
Fyysisesti ja henkisesti kevyt ja iloinen koira, kesti yllättävän monta toistoa radalla esteillä 12-15, kerran mä osasin jopa ohjata koko pätkän ja pari kertaa meni ketuiksi koska olin etuajassa ohjauksessani - montakohan vuotta sitten olen ollut ohjauksessani aivan liian ajoissa?
Keinua erikseen
Toko
Seuraamisen täyskäännöksiä, kaikki jäävät kertaalleen ja useampi maahanmeno, koska ne onnistui tosi pitkästä aikaa heti ekalla!
19.3. Käpälämäki beeceet
Merkin kierto = tiivistämistä ja yksi liikkeenomainen ok
Hyppy = pari liikkeenomaista, muuten jees mutta vinot perusasennot - krääh!
Kaukot = kuiskasin "valmis kauko", nätit maahanmenot, kokonaisuus oikein nätti, kauempaa maahanmenot vaatii käsimerkin, jotta tekniikka pysyy, mutta onneksi se on sallittua.
Paikkaistuminen = 1) Piiru hallin laidalla mun vieressä ja evln koira teki kiertonoutohyppyhässäkkää, 2) olin lähellä ja vieressä toinen koira käskettiin maahan 3) vieruskaveri käskettiin maahan ja vapautettiin pallopalkalle. Häiriöissä toimii ja tuttujen koirien kanssa toimii, vielä pitäis saada paikkaistuminen aktiivisemmaksi istumiseksi ja tylsiä treenejä missä ei tapahdu mitään eli koira ehtii miettiä päässään syntyjä syviä ja ehkä päättää tehdä jotakin eli virheen. Piiruskin siis istuu kivasti paikallaan jos vaan on jotain seurattavaa, jotenkin pitäisi saada ryhmätreenejä, joissa ei tapahdu mitään.
23.3. Koiraklubi
Kaukot = vihjesana "kauko" "valmis"-sanan tilalla, yksi koemainen ylipitkä sarja kuudesta metristä, kohtuullinen kokonaisuus, yksi m-i-vaihto vaati tuplakäskyn, kahdessa vaihdossa liikutti takatassuja
Keinu = ekalla juoksee iloisesti, seuraavilla jännittää, useita toistoja, ekalla varmaan luulee puomiksi
Ruutu = useampi toisto suoraan namilätkälle ja sieltä kutsuin hakemaan lentävän namin. Viimeisenä yksi koemainen oli muuten jees, mutta saisihan se lujempaa sinne ruutuun juosta ja seisahtua napakammin
Keinu = taas se eka oli nopein, häntä pystyssä tehtiin
Merkin kierto = sitä iänikuista tiivistämistä aina vaan, mitäs itte opetin aluksi väärin
Aita = agin takaakierto, kahdella hypyllä, kunhan ohjaus toimii niin koira ei sanasta välitä, mutta mä haluan silti opettaa koiralle takaakiertoon oman sanan ja tarvitsen sitä itse enemmän kuin koira
Seuraaminen = täyskäännöksiä, koira näytti peilissä iloiselta, mutta tuntui kivireeltä!
24.3. Käpälämäki agi
Ekalla radalla koira loikki, kiihdytti, kiihtyi. Palkkasin ja kehuin paljon, vaikka vetikin mutkat suoriksi ja pitkiksi, koska tykkäsin asenteesta. Kun laitoin koiran toisen kerran lähtöön ekan esteen taakse, se katseli muualle ja haukotteli, vauhtina reipas jolkottelu. Mitä hittoa siinä oikein tapahtui? Minkä se koki moitteeksi ja otti itseensä?
Putki-puomi-erotteluakin oli ja mua huvitti, kun kouluttaja sanoi, että "Piiru selvästi osaa tän". Joopa. Oli kolmas kerta ikinä kun tehtiin tota erottelua eikä tehnyt yhtään virhettä. Keinu oli jännittävä. Rengas tuotti vaikeuksia, sen suorittaminen on tosi vaihtelevaa ja ailahtelevaa, käskysanaksi valikoitui lopulta rrrrrrr! Tähän asti ollut hyppää.
28.3. Käpälämäki möllitoko, tästä oma postaus täällä klik!
torstai 20. huhtikuuta 2017
perjantai 7. huhtikuuta 2017
Neiti Mäyrä
Mäyrästä tuli tänään neiti eli sillä alkoi juoksut. Ikää on 8,5kk. Käytöksen perusteella ollaan osattu varautua, kahdet pöksyt (kääsnan peruja) valmiina kaapissa. Jää nähtäväksi mitä mieltä amisparta itse housuistaan on.
keskiviikko 29. maaliskuuta 2017
Tokomöllit Kouvola 28.3.2017
Tuli ilmoittauduttua möllitokoon. Masi-veljen piti myös tulla, mutta emäntänsä terveydentila ei sitten kisapäivänä antanutkaan myöten. Harmitti isosti, ettei tavattukaan ja olisihan se ollut aivan mahtava paikkaistumistreeni, jos sisarukset olisivat olleet samassa rivissä!
Mutta me mentiin edustamaan rotua. Meillähän on Piirun kanssa lusittuna kolmen kuukauden virallinen kilpailutauko, joka me saatiin marraskuun virallisessa tokokokeessa Kouvolassa. Mulla oli silloin huonot fibat edellisillasta lähtien ja koepäivänä koira oli levoton, mulla ei ollut koejärjestäjänä tarpeeksi aikaa ennen omaa vuoroa keskittyä toisiimme ja syystä äks Piiru päätti mennä pyytämään toista itselleen ennalta vierasta koiraa leikkimään kesken paikkaistumisen. Nykysäännöillä siitä saa automaattisesti kolmen kuukauden kilpailutauon ja koe päättyy siihen. V***tti ja itketti ja kaikkea. Ainoa hyvä puoli tuossa oli, että se tuli marraskuussa eli kauden viimeisessä kisassa eikä oltu seuraavaan kolmeen kuukauteen mihinkään kokeeseen menossakaan.
Harjoiteltu ollaan, paitsi niitä haudanvakavia hiljaisia paikkaistumisia, missä ei todellakaan tapahdu mitään. Mulla on sellainen kutina, että ne on tässä se ongelma, koska kaikenlaista häiriötä on treeneissä ollut ja hurtta pysyy hyvin. Etutassujaan se saattaa nostella ja päätään käännellä, mutta siinä se. Jännitti silti mennä epäviralliseenkin tokoon.
Heti kun olin saanut ilmoittauduttua paikan päällä tähän mölliin, multa kysyttiin aionko osallistua viralliseen kokeeseen ensi kuussa. Vastasin ehkä, jolloin kysyjä nauroi ja sanoi, että se seuraava kilpailukielto on sitten puoli vuotta. Sanoin, että asia ahdistaa mua enkä kaipaa yhtään vitsailua. "Pientä v*ttuilua vaan!" se sanoi ja nauroi lisää. Mä sanoin, että en tässä asiassa kestä sitä yhtään, koska olen äärimmäisen pettynyt. Käänsin selkäni, kun huomasin pidätteleväni itkua. Yllätyin reaktioni vahvuudesta, mutta ilmeisesti jännitin paikkaistumista jopa möllitokossa enemmän kuin miltä tuntui.
Voi hyvänen aika sentään miten kamalaa siellä kehässä lopulta paikkaistumisen aikana oli! Ennen kehää Piiruskin oli kovin kiinnostunut muista ihmisistä ja koirista ja pyrki löytämään itselleen nelijalkaisen leikkikaverin. Tuomarin moikkaamisen kautta kehään. Siinä kun liikkuri jutteli, Piiru aivasti, nousi seisomaan ja ravisti itseään - yritti auttaa mua rauhoittamalla. No eihän se auttanut, kun istua piti eikä seistä. Otin koiran uudestaan perusasentoon, naksautin kielellä ja laitoin käden nyrkkiin, koira kosketti kuonolla ja katsoi silmiin, ihan kuin ollaan harjoiteltukin. Sanoin istu. Puoliakaan en kuullut liikkurin jutuista. Kun käskettiin jättää koirat, odotin että Piiru katsoisi mua (oli jo ehtinyt kääntää katseensa musta pois), katsoin Piirua silmiin ja sanoin vahvasti "istu!" ja lähdin. Matka oli pitkä ja hirvitti kääntyä kohti koiraa ja nähdä missä se on ja mitä tekemässä. Rivissähän se istui, mutta heti alkuun naapurihallista koiran takavasemmalta kuului kovaa haukkua ja Piiruskin venytti joutsenkaulaansa. Käänsi onneksi katseensa taas minuun. Jossain vaiheessa vähän liikutteli ranteitaan (näihin pitää treeneissä puuttua tarkemmin). Mun sydänparkani hakkasi niin! Kun siirryttiin koirien taakse, Piiruskin oli äärettömän kiinnostunut viereisen koiran sille vieraasta ohjaajasta, nyt joutsenkaula venytti ylöspäin enkä ole varma osuivatko etutassujen pohjat kokonaan maahan. Pysyi kumminkin ja tahallani odotin, että muut koirat oli vapautettu ja palkattu, ennen kuin vapautin ja palkkasin omani.
Yksilöliikkeissä tehtiin perussuoritus, vaikka osaa liikkeistä ei olla oikeastaan edes harjoiteltu. Noudossa ja hypyssä kaikki muuten jees, mutta molemmissa vinot lopun perusasennot ja hypyssä se katselee aina maisemia sen lyhyen ajan, kun mä otan kaikki 12 askelta (juu, lasken askeleet ja tiedän asemoida itseni hyppyesteen reunaan, jotta koira varmemmin hyppää eikä kierrä estettä). Tähän pitäisi kans keksiä joku kikka kolmonen!
Jäävistä oli seisominen ja istuminen, seisomisessa ne tutut pari valuttavaaa lyhyttä askelta ja istumisessa jäi seisomaan, vaikka liikkeestä istuminen on meidän varmimpia liikkeitä! En tiedä mitä tapahtui, veikkaan virhettä käskytyksessä.
Ruutu oli mielenkiintoinen. Yksi tötsä oli siinä, johon mä olisin halunnut itseni ja koirani asettaa, joten oltiin selvästi ruudun oikealla reunalla. Sanoin siinä perusasentoon asettautuessamme kovaan ääneen, että "yritetään mennä ruutuun seisomisen kautta". Vihjesanoina tuo seisomisen (kautta). Koira lähti ekalla käskyllä, mutta bongasi roskan ja menikin katsomaan sitä. Kun mietin eri toimintavaihtoehtoja mitä tehdä, en tehnyt mitään ja olin hiljaa, kunnes koira lopetti haistamisen ja jäi seisomaan paikalleen. Koira seisoi nenä minua ja häntä ruutua kohti eli täysin väärinpäin! Koskaan olla tuommoista tilannetta harjoiteltu, mutta nyt vaan toistin liikkeellelähtökäskyn, jolloin koira kääntyi 180 astetta ja jolkotti yllättävän reippaasti keskelle ruutua. Mulle tuli kiire käskyttää seisomaan ja käskytykseni oli turhankin kovaa ja voimakasta. Koira seisoi nätisti poikittain ruudussa, mutta ei mennyt kokonaan maahan kuin vasta toisella käskyllä. Silloinkin kävi lähes kyljelleen takatassujen pohjat samalla puolella koiraa. Siirryin viereen ja annoin napakan istumaannousukäskyn ja nousihan se. Tää sähelllys antaa uskoa, että ei se ruutuun juoksuttaminen taidakaan olla ollut ihan turhaa, jos noin hienosti koira osaa lähteä käskyllä ruutuun, vaikka ruutu on täysin vastakkaisessa suunnassa kuin koskaan ennen! Mutta noi maahanmenot kaukana musta, ne on ongelma sekä kaukoissa että ruudussa. Harmi, kun ruudussa ei saa käyttää käsimerkkiä maahanmenon apuna.
Mitäs muita liikkeitä siellä nyt olikaan, luoksetulo ok paitsi ehkä himpun verran vino lopun perusasento, seuraaminen jees paitsi peruuttaminen oli valtava loikka taaksepäin (tuli ihme kyllä siitä itse nopeasti perusasentoon että oli helppo jatkaa), juoksuseuraaminen paremmin kuin odotin koska ei olla taidettu tän vuoden puolella edes treenata sitä ja itse huomasin heti seuraamisen alussa, että kuljen hitaammin kuin treeneissä, joten seuraavan käännöksen jälkeen lisäsin vauhtia, jolloin seuraaminen tuntui heti paremmalta.
Joo, merkin kierto. Mä luin liikkurin käsiliikettä kierron suoritussuunnasta täysin väärin ja kun sain koiran perusasentoon ja nostin katseeni, ei tötsää ollutkaan yhtään missään! Hämmennyin ja aloin etsiä tötsää. Kun löysin sen, levitin vaistomaisesti käteni (mä puhun niin paljon käsilläni muutenkin) ja tuomari tulkitsi sen niin, että mä osoitin kädelläni koiralle tötsän suunnan. No enhän mä niin tehnyt, mutta nolla silti. Mulle hienoa ja pisteitä tärkeämpää oli se, että koira ei tästä mun sähläyksestä johtuen ollut etsinyt kierrettävää tötsää valmiiksi, mutta lähti silti liikkeelle ekalla käskyllä ja selvästi etsi mennessään, että mitäs tässä nyt pitäisi kiertää. Kun löysi oikean tötsän, se rentoutui ja kierrettyään juoksi hienosti takaisin mun viereen. Mä olin niin tyytyväinen, kun koira luotti siihen, että kun mä annoin kiertokäskyn, siellä jossain on jotakin kierrettävää, vaikka alussa ei sitä hoksannutkaan. Ja sitten alkoi tuomarin ja liikkurin (hyvää tarkoittava!) pajatus siitä, että mä nollasin käsiliikkeilläni koko liikkeen. Eipä tuo haittaa, koiralla on vahva pohja tässä liikkeessä - ja ollaan sitä treenattukin!
Päälle pieni lenkki ja sitten kotiin, tuliaisina hyvä mieli ja selviytymisen tunne. Pitäisi treenata useamman kerran viikossa, että ehtisi tehdä niitäkin liikkeitä, mitkä kuvittelen että me osataan. Saattaisin saada aikaan niihinkin jotain uusia vääriä tapoja suorittaa ne :)
Mutta me mentiin edustamaan rotua. Meillähän on Piirun kanssa lusittuna kolmen kuukauden virallinen kilpailutauko, joka me saatiin marraskuun virallisessa tokokokeessa Kouvolassa. Mulla oli silloin huonot fibat edellisillasta lähtien ja koepäivänä koira oli levoton, mulla ei ollut koejärjestäjänä tarpeeksi aikaa ennen omaa vuoroa keskittyä toisiimme ja syystä äks Piiru päätti mennä pyytämään toista itselleen ennalta vierasta koiraa leikkimään kesken paikkaistumisen. Nykysäännöillä siitä saa automaattisesti kolmen kuukauden kilpailutauon ja koe päättyy siihen. V***tti ja itketti ja kaikkea. Ainoa hyvä puoli tuossa oli, että se tuli marraskuussa eli kauden viimeisessä kisassa eikä oltu seuraavaan kolmeen kuukauteen mihinkään kokeeseen menossakaan.
Harjoiteltu ollaan, paitsi niitä haudanvakavia hiljaisia paikkaistumisia, missä ei todellakaan tapahdu mitään. Mulla on sellainen kutina, että ne on tässä se ongelma, koska kaikenlaista häiriötä on treeneissä ollut ja hurtta pysyy hyvin. Etutassujaan se saattaa nostella ja päätään käännellä, mutta siinä se. Jännitti silti mennä epäviralliseenkin tokoon.
Heti kun olin saanut ilmoittauduttua paikan päällä tähän mölliin, multa kysyttiin aionko osallistua viralliseen kokeeseen ensi kuussa. Vastasin ehkä, jolloin kysyjä nauroi ja sanoi, että se seuraava kilpailukielto on sitten puoli vuotta. Sanoin, että asia ahdistaa mua enkä kaipaa yhtään vitsailua. "Pientä v*ttuilua vaan!" se sanoi ja nauroi lisää. Mä sanoin, että en tässä asiassa kestä sitä yhtään, koska olen äärimmäisen pettynyt. Käänsin selkäni, kun huomasin pidätteleväni itkua. Yllätyin reaktioni vahvuudesta, mutta ilmeisesti jännitin paikkaistumista jopa möllitokossa enemmän kuin miltä tuntui.
Voi hyvänen aika sentään miten kamalaa siellä kehässä lopulta paikkaistumisen aikana oli! Ennen kehää Piiruskin oli kovin kiinnostunut muista ihmisistä ja koirista ja pyrki löytämään itselleen nelijalkaisen leikkikaverin. Tuomarin moikkaamisen kautta kehään. Siinä kun liikkuri jutteli, Piiru aivasti, nousi seisomaan ja ravisti itseään - yritti auttaa mua rauhoittamalla. No eihän se auttanut, kun istua piti eikä seistä. Otin koiran uudestaan perusasentoon, naksautin kielellä ja laitoin käden nyrkkiin, koira kosketti kuonolla ja katsoi silmiin, ihan kuin ollaan harjoiteltukin. Sanoin istu. Puoliakaan en kuullut liikkurin jutuista. Kun käskettiin jättää koirat, odotin että Piiru katsoisi mua (oli jo ehtinyt kääntää katseensa musta pois), katsoin Piirua silmiin ja sanoin vahvasti "istu!" ja lähdin. Matka oli pitkä ja hirvitti kääntyä kohti koiraa ja nähdä missä se on ja mitä tekemässä. Rivissähän se istui, mutta heti alkuun naapurihallista koiran takavasemmalta kuului kovaa haukkua ja Piiruskin venytti joutsenkaulaansa. Käänsi onneksi katseensa taas minuun. Jossain vaiheessa vähän liikutteli ranteitaan (näihin pitää treeneissä puuttua tarkemmin). Mun sydänparkani hakkasi niin! Kun siirryttiin koirien taakse, Piiruskin oli äärettömän kiinnostunut viereisen koiran sille vieraasta ohjaajasta, nyt joutsenkaula venytti ylöspäin enkä ole varma osuivatko etutassujen pohjat kokonaan maahan. Pysyi kumminkin ja tahallani odotin, että muut koirat oli vapautettu ja palkattu, ennen kuin vapautin ja palkkasin omani.
Yksilöliikkeissä tehtiin perussuoritus, vaikka osaa liikkeistä ei olla oikeastaan edes harjoiteltu. Noudossa ja hypyssä kaikki muuten jees, mutta molemmissa vinot lopun perusasennot ja hypyssä se katselee aina maisemia sen lyhyen ajan, kun mä otan kaikki 12 askelta (juu, lasken askeleet ja tiedän asemoida itseni hyppyesteen reunaan, jotta koira varmemmin hyppää eikä kierrä estettä). Tähän pitäisi kans keksiä joku kikka kolmonen!
Jäävistä oli seisominen ja istuminen, seisomisessa ne tutut pari valuttavaaa lyhyttä askelta ja istumisessa jäi seisomaan, vaikka liikkeestä istuminen on meidän varmimpia liikkeitä! En tiedä mitä tapahtui, veikkaan virhettä käskytyksessä.
Ruutu oli mielenkiintoinen. Yksi tötsä oli siinä, johon mä olisin halunnut itseni ja koirani asettaa, joten oltiin selvästi ruudun oikealla reunalla. Sanoin siinä perusasentoon asettautuessamme kovaan ääneen, että "yritetään mennä ruutuun seisomisen kautta". Vihjesanoina tuo seisomisen (kautta). Koira lähti ekalla käskyllä, mutta bongasi roskan ja menikin katsomaan sitä. Kun mietin eri toimintavaihtoehtoja mitä tehdä, en tehnyt mitään ja olin hiljaa, kunnes koira lopetti haistamisen ja jäi seisomaan paikalleen. Koira seisoi nenä minua ja häntä ruutua kohti eli täysin väärinpäin! Koskaan olla tuommoista tilannetta harjoiteltu, mutta nyt vaan toistin liikkeellelähtökäskyn, jolloin koira kääntyi 180 astetta ja jolkotti yllättävän reippaasti keskelle ruutua. Mulle tuli kiire käskyttää seisomaan ja käskytykseni oli turhankin kovaa ja voimakasta. Koira seisoi nätisti poikittain ruudussa, mutta ei mennyt kokonaan maahan kuin vasta toisella käskyllä. Silloinkin kävi lähes kyljelleen takatassujen pohjat samalla puolella koiraa. Siirryin viereen ja annoin napakan istumaannousukäskyn ja nousihan se. Tää sähelllys antaa uskoa, että ei se ruutuun juoksuttaminen taidakaan olla ollut ihan turhaa, jos noin hienosti koira osaa lähteä käskyllä ruutuun, vaikka ruutu on täysin vastakkaisessa suunnassa kuin koskaan ennen! Mutta noi maahanmenot kaukana musta, ne on ongelma sekä kaukoissa että ruudussa. Harmi, kun ruudussa ei saa käyttää käsimerkkiä maahanmenon apuna.
Mitäs muita liikkeitä siellä nyt olikaan, luoksetulo ok paitsi ehkä himpun verran vino lopun perusasento, seuraaminen jees paitsi peruuttaminen oli valtava loikka taaksepäin (tuli ihme kyllä siitä itse nopeasti perusasentoon että oli helppo jatkaa), juoksuseuraaminen paremmin kuin odotin koska ei olla taidettu tän vuoden puolella edes treenata sitä ja itse huomasin heti seuraamisen alussa, että kuljen hitaammin kuin treeneissä, joten seuraavan käännöksen jälkeen lisäsin vauhtia, jolloin seuraaminen tuntui heti paremmalta.
Joo, merkin kierto. Mä luin liikkurin käsiliikettä kierron suoritussuunnasta täysin väärin ja kun sain koiran perusasentoon ja nostin katseeni, ei tötsää ollutkaan yhtään missään! Hämmennyin ja aloin etsiä tötsää. Kun löysin sen, levitin vaistomaisesti käteni (mä puhun niin paljon käsilläni muutenkin) ja tuomari tulkitsi sen niin, että mä osoitin kädelläni koiralle tötsän suunnan. No enhän mä niin tehnyt, mutta nolla silti. Mulle hienoa ja pisteitä tärkeämpää oli se, että koira ei tästä mun sähläyksestä johtuen ollut etsinyt kierrettävää tötsää valmiiksi, mutta lähti silti liikkeelle ekalla käskyllä ja selvästi etsi mennessään, että mitäs tässä nyt pitäisi kiertää. Kun löysi oikean tötsän, se rentoutui ja kierrettyään juoksi hienosti takaisin mun viereen. Mä olin niin tyytyväinen, kun koira luotti siihen, että kun mä annoin kiertokäskyn, siellä jossain on jotakin kierrettävää, vaikka alussa ei sitä hoksannutkaan. Ja sitten alkoi tuomarin ja liikkurin (hyvää tarkoittava!) pajatus siitä, että mä nollasin käsiliikkeilläni koko liikkeen. Eipä tuo haittaa, koiralla on vahva pohja tässä liikkeessä - ja ollaan sitä treenattukin!
Päälle pieni lenkki ja sitten kotiin, tuliaisina hyvä mieli ja selviytymisen tunne. Pitäisi treenata useamman kerran viikossa, että ehtisi tehdä niitäkin liikkeitä, mitkä kuvittelen että me osataan. Saattaisin saada aikaan niihinkin jotain uusia vääriä tapoja suorittaa ne :)
Näyttelyreissu Lahteen (25.3.17)
Tuli käytyä Lahdessa näyttelyssä. Mulla ei ollut omia koiria mukana, lähdin matkaseuraksi ja ketyksi ystävälle, joka oli ilmoittanut kaksi snautseria, Armin ja Raunin. Mua tultiin hakemaan kotoa aamuysiltä ja hyppäsin kyytiin. Ystäväni asuu suht lähellä ja jo matkalla meille poliisi oli pysäyttänyt hänet puhaltamaan ja huomauttanut, että yksi ajovaloista ei pala. Pidimme sitä varoituksena, että ajakaa kiltisti ja varokaa tolppakameroita.
Matka sujui hyvin Kouvolasta Kausalaan asti, jossa liikenneympyrässä kuului lyhyesti fläpättävä ääni (kuin olisi ollut kuiva puunlehti jossain tuulettimessa) ja heti perään syttyi punainen akkuvalo. Ajoimme lähellä olevalle huoltoasemalle, mä soitin kotiin miehelleni ja ystävä veljelleen. Mies antoi välittömästi diagnoosin, joka osoittautui oikeaksi: laturin hihna meni poikki. Koska emme osanneet korjata sitä Niksi-Pirkka-tyyliin sukkahousuilla (sukkahousuja olis kyllä ollu), piti keksiä jotain muuta.
Kuviosta tuli tällainen:
- mun naapurin mies haki meiltä auton ja ajoi sen meille Kausalaan
- mun mies lappasi taaperolle aamupalapuuron vauhdilla suuhun, pakkasi lapset autoon ja haki naapurin miehen Kausalasta
- me siirrettiin itsemme, tavarat ja koirat ystävän autosta meidän autoon ja huristettiin Lahteen (vasta lähdettyämme huoltoasemalta tajusin tarkastaa onko meillä riittävästi menovettä, onneksi oli ja vältyttiin yhdeltä varikkopysähdykseltä)
- ystävä soitti kummipoikansa isälle, joka sanoi, että hän käy ostamassa uuden hihnan ja että on helpompaa vaihtaa hihna siinä huoltoaseman parkkipaikalla kuin hinata autoa niin pitkä matka.
Pääsimme Lahteen enemmittä kommelluksitta ja raijasimme itsemme, tavarat ja koirat messuhalliin - tietysti kehä oli siellä takimmaisessa nurkassa. Kun saimme leirin rakennettua ja istuimme hengähtämään, ei ollutkaan enää kiire minnekään, koska tuomari=kehä oli reilusti myöhässä. Järjestyksenvalvojat tulivat antamaan meille tekemistä: "tää on meidän virhe, me ollaan teipattu nää alueet väärin, mutta tässä ei oikeestaan sais olla häkkejä ja tavaroita". Jaahas. Pylly ylös tuolista ja siirtämään leiriä.
Mun oli tarkoitus käydä morjenstamassa Raappavuoren Iltavirkkua omistajineen, mutta se ei onnistunut. En halunnut häiritä ennen kehää ja he olivatkin lähteneet heti kehävisiitin jälkeen pois. Turhaan häiriköin Iltavirkun esittänyttä naista, kun luulin emännän itsensä olleen kehässä. Kuvan sain kuitenkin napattua:
Armilla ei ollut paras päivä tänään, mutta Rauni oli ROP-pentu ja sai oikein hienon arvostelun!
Ostoksilla kävin sen verran, että tilasin mäyrälle uuden 5 metrin liinan hukattavaksi metsään. Leiri kasaan ja siirsimme itsemme, tavarat ja koirat messuhallista autoon. Kun lähdimme Lahdesta, ystävä soitti hihnanvaihtajalle ja ajoimme taas Kausalaan huoltoasemalle. Olimme perillä ennen korjaajaa, joten siirsimme koirat ja ystävän tavarat valmiiksi meidän autosta ystävän autoon. Koska korjaajan perheen naisväki oli harrastamassa, hänen mukanaan tuli myös ystäväni pikkuinen kummipoika. Kylmässä tuulisessa säässä tuli tuomio: laturin hihnaa ei voi vaihtaa yläkautta, vaan auto pitää saada nostettua ylös, alakautta vaihto on helppo ja nopea. Mikäs siinä sitten, ystävä soitti vakuutusyhtiöön, josta lähetettiin hinausauto paikalle. Koska maailmassa on myös hyviä ihmisiä, korjaaja tunsi läheltä korjaajan, jolla on pieni paja ja he päättivät yhdessä vaihtaa hihnan tuolla pajalla.
Kuvio jatkui näin:
- koirat ja tavarat takaisin ystävän autosta meidän autoon
- korjaaja ajoi hinausauton edellä ystävänsä pajalle
- me laitettiin meidän taaperon turvaistuimeen ystävän kummipoika
- kun saatiin kummipoika kotiinsa (äiti oli jo kotona, ei jätetty heitteille), ystävä tajusi, että kotiavain tuli annettua hinausautonkuljettajalle samassa nipussa kuin autonkin avain
- vara-avain löytyi läheltä ja päästiin lopulta ystävän kotiin asti, jossa otettiin tavarat ja koirat autosta ja vietiin ne sisään
- lopulta minäkin pääsin kotiin, kello oli 18:30. Puolen päivän reissu Lahteen oli tehty :)
Ystävä ei päässyt ihan vielä sohvalle lepuuttamaan, sillä kaiken kotiutumistouhun päätteeksi soi puhelin ja korjaaja oli ajamassa taas toimivaa autoa ystävälle, joka sitten ajoi autollaan korjaajan takaisin pajalle ja sieltä tietysti vielä kotiin. Huh huh!
Masi-veljen emäntä ystävällisesti muistutti, että puolen päivän Lahden reissuilla on tapana venyä, kuten lonkkakuvauksissakin kävi (jätettiin takit ja eväät autoon parkkipaikalle, että olisi helpompaa kulkea kahden nukutettavan/nukutetun koiran kanssa, lyhyt matkahan siitä on ja juu, suunnitelma olis ollu oikein toimiva, jos auton avaimet eivät olisi mystisesti kadonneet, ikävää oli katsoa auton etupenkille, jossa oli lämmintä päällepantavaa ja vatsalle täytettä. Kasvattajan kyydillä sinne ja takaisin, juna toi autolle avaimet Kotkasta. Oli sekin menoa!).
Että miettikää nyt hyvät ihmiset tarkkaan, että pyydättekö mua reissuun mukaan tai sovitaanko kimppakyyti, jos suuntana on Lahti.
Matka sujui hyvin Kouvolasta Kausalaan asti, jossa liikenneympyrässä kuului lyhyesti fläpättävä ääni (kuin olisi ollut kuiva puunlehti jossain tuulettimessa) ja heti perään syttyi punainen akkuvalo. Ajoimme lähellä olevalle huoltoasemalle, mä soitin kotiin miehelleni ja ystävä veljelleen. Mies antoi välittömästi diagnoosin, joka osoittautui oikeaksi: laturin hihna meni poikki. Koska emme osanneet korjata sitä Niksi-Pirkka-tyyliin sukkahousuilla (sukkahousuja olis kyllä ollu), piti keksiä jotain muuta.
Kuviosta tuli tällainen:
- mun naapurin mies haki meiltä auton ja ajoi sen meille Kausalaan
- mun mies lappasi taaperolle aamupalapuuron vauhdilla suuhun, pakkasi lapset autoon ja haki naapurin miehen Kausalasta
- me siirrettiin itsemme, tavarat ja koirat ystävän autosta meidän autoon ja huristettiin Lahteen (vasta lähdettyämme huoltoasemalta tajusin tarkastaa onko meillä riittävästi menovettä, onneksi oli ja vältyttiin yhdeltä varikkopysähdykseltä)
- ystävä soitti kummipoikansa isälle, joka sanoi, että hän käy ostamassa uuden hihnan ja että on helpompaa vaihtaa hihna siinä huoltoaseman parkkipaikalla kuin hinata autoa niin pitkä matka.
Pääsimme Lahteen enemmittä kommelluksitta ja raijasimme itsemme, tavarat ja koirat messuhalliin - tietysti kehä oli siellä takimmaisessa nurkassa. Kun saimme leirin rakennettua ja istuimme hengähtämään, ei ollutkaan enää kiire minnekään, koska tuomari=kehä oli reilusti myöhässä. Järjestyksenvalvojat tulivat antamaan meille tekemistä: "tää on meidän virhe, me ollaan teipattu nää alueet väärin, mutta tässä ei oikeestaan sais olla häkkejä ja tavaroita". Jaahas. Pylly ylös tuolista ja siirtämään leiriä.
Mun oli tarkoitus käydä morjenstamassa Raappavuoren Iltavirkkua omistajineen, mutta se ei onnistunut. En halunnut häiritä ennen kehää ja he olivatkin lähteneet heti kehävisiitin jälkeen pois. Turhaan häiriköin Iltavirkun esittänyttä naista, kun luulin emännän itsensä olleen kehässä. Kuvan sain kuitenkin napattua:
Armilla ei ollut paras päivä tänään, mutta Rauni oli ROP-pentu ja sai oikein hienon arvostelun!
Ostoksilla kävin sen verran, että tilasin mäyrälle uuden 5 metrin liinan hukattavaksi metsään. Leiri kasaan ja siirsimme itsemme, tavarat ja koirat messuhallista autoon. Kun lähdimme Lahdesta, ystävä soitti hihnanvaihtajalle ja ajoimme taas Kausalaan huoltoasemalle. Olimme perillä ennen korjaajaa, joten siirsimme koirat ja ystävän tavarat valmiiksi meidän autosta ystävän autoon. Koska korjaajan perheen naisväki oli harrastamassa, hänen mukanaan tuli myös ystäväni pikkuinen kummipoika. Kylmässä tuulisessa säässä tuli tuomio: laturin hihnaa ei voi vaihtaa yläkautta, vaan auto pitää saada nostettua ylös, alakautta vaihto on helppo ja nopea. Mikäs siinä sitten, ystävä soitti vakuutusyhtiöön, josta lähetettiin hinausauto paikalle. Koska maailmassa on myös hyviä ihmisiä, korjaaja tunsi läheltä korjaajan, jolla on pieni paja ja he päättivät yhdessä vaihtaa hihnan tuolla pajalla.
Kuvio jatkui näin:
- koirat ja tavarat takaisin ystävän autosta meidän autoon
- korjaaja ajoi hinausauton edellä ystävänsä pajalle
- me laitettiin meidän taaperon turvaistuimeen ystävän kummipoika
- kun saatiin kummipoika kotiinsa (äiti oli jo kotona, ei jätetty heitteille), ystävä tajusi, että kotiavain tuli annettua hinausautonkuljettajalle samassa nipussa kuin autonkin avain
- vara-avain löytyi läheltä ja päästiin lopulta ystävän kotiin asti, jossa otettiin tavarat ja koirat autosta ja vietiin ne sisään
- lopulta minäkin pääsin kotiin, kello oli 18:30. Puolen päivän reissu Lahteen oli tehty :)
Ystävä ei päässyt ihan vielä sohvalle lepuuttamaan, sillä kaiken kotiutumistouhun päätteeksi soi puhelin ja korjaaja oli ajamassa taas toimivaa autoa ystävälle, joka sitten ajoi autollaan korjaajan takaisin pajalle ja sieltä tietysti vielä kotiin. Huh huh!
Masi-veljen emäntä ystävällisesti muistutti, että puolen päivän Lahden reissuilla on tapana venyä, kuten lonkkakuvauksissakin kävi (jätettiin takit ja eväät autoon parkkipaikalle, että olisi helpompaa kulkea kahden nukutettavan/nukutetun koiran kanssa, lyhyt matkahan siitä on ja juu, suunnitelma olis ollu oikein toimiva, jos auton avaimet eivät olisi mystisesti kadonneet, ikävää oli katsoa auton etupenkille, jossa oli lämmintä päällepantavaa ja vatsalle täytettä. Kasvattajan kyydillä sinne ja takaisin, juna toi autolle avaimet Kotkasta. Oli sekin menoa!).
Että miettikää nyt hyvät ihmiset tarkkaan, että pyydättekö mua reissuun mukaan tai sovitaanko kimppakyyti, jos suuntana on Lahti.
tiistai 21. maaliskuuta 2017
Metsällä osa 2
Joo. Päiväunet vai lyhyt happihyppely takametsässä? Vähän siellä satelee ja tuulee, näköjään menee pari palloa pitkin pihaa ja toinen tielle, joku pahvilaatikkokin lilluu etupihan vesilammikossa, linnuillekin vois laittaa lisää ruokaa. No, jos kerran olen menossa ulos, niin otan sit koirat mukaan.
Piiruskin oli vapaana, mäyrä liinassa. Mäyrällä oli valtava hinku juosta Piirun kanssa, joten laskin liinasta irti. Ajattelin, että pidän Piirun lähellä ja saan mäyrän kiinni, kun astun liinan päälle tai se jää jonnekin oksaan jumiin. Kaksi kertaa menikin hyvin, pysäytin Piirun ja mäyrä jäi riekkumaan Piirun ympärille, rauhassa kävelin lähemmäs ja otin liinasta kiinni, jatkettiin matkaa. Kolmannella kerralla ei mennyt enää niin hyvin. Luulin Piirun juosseen metsäkoneen uraa pitkin, jossa oli tiukahko mutka, mutta ei se sitten juossutkaan vaan metsään. Tajusin sen liian myöhään, mäyrähän meni perässä. En nähnyt enkä kuullut kumpaakaan, kutsuin Piirua ja se tulikin heti.
Mäyrästä mulla ei ollut mitään havaintoa, ei edes jälkiä lumessa. Ajattelin, että se jää valjaistaan tai liinastaan jonnekin jumiin ja miten mä sen löydän, tajuaakohan se haukkua tai mitään. Kutsuin ja kutsuin, kiersin ja kaarsin. Pieni vesisade muuttui oikein reippaaksi vesisateeksi. Yllättäen suunnilleen siinä kohdassa, jossa kadotin näköyhteyden alunperinkin, mäyrä riensi korvat lepattaen mua kohti - mutta ilman valjaita ja liinaa! Iloitsin tietysti, että koira oli päässyt irti, mutta ne oli sen koiraparan ainoat valjaat ja liinakin vasta tänä vuonna ostettu. Kiersin ja kaarsin kirkuvanpunaista liinaa etsien (valjaat on harmaat eli uppoaa loistavasti tuonne metsään), mutta en löytänyt niitä, en mitään punaista, en edes viimesyksyistä puolukkaa. Mäyrähän ei antanut kiinni, se kun on nyt pari viikkoa näyttänyt mulle pitkää nenää vapaaksi livahtaessaan.
Taivaalta alkoi tippua rännästä tehtyjä tiskirättejä. Me lähdettiin Piirun kanssa kotiin, mäyrästä ei ollut mitään havaintoa. Naapurin kohdalla alkoi kuulua vahvaa haukuntaa, mäyrä oli jo kotona, odotti siellä terassilla. Ilmeisesti se tunnisti meidät, koska lopetti haukkumisen ja juoksi pikajuoksijan lailla meitä vastaan. Ulko-ovelle asti se pysyi oma-aloitteisesti ihan vieressä, mutta sisään ei se suostunut tulemaan. Jätin ulos.
Hetken päästä mäyrä haukkui taas terassilla. Avasin oven, mutta ei halunnut tulla sisään. Laitoin oven kiinni. Kun seuraavan kerran avasin oven, mäyrä oli hiljaa ja paikallaan. Otin pari askelta kohti, se meni vähän matalaksi, pysyi paikallaan ja nappasin märän ja kuraisen mäyrän syliin. Mitään sanomatta tai tekemättä kannoin sen kodinhoitohuoneeseen ja laitoin portin kiinni, kuivukoon siellä.
Isosti harmittaa ne valjaat ja se liina.
Aamupäivällä taapero tunki mäyrän petiin ja koemaistoi puruluun:
Piiruskin oli vapaana, mäyrä liinassa. Mäyrällä oli valtava hinku juosta Piirun kanssa, joten laskin liinasta irti. Ajattelin, että pidän Piirun lähellä ja saan mäyrän kiinni, kun astun liinan päälle tai se jää jonnekin oksaan jumiin. Kaksi kertaa menikin hyvin, pysäytin Piirun ja mäyrä jäi riekkumaan Piirun ympärille, rauhassa kävelin lähemmäs ja otin liinasta kiinni, jatkettiin matkaa. Kolmannella kerralla ei mennyt enää niin hyvin. Luulin Piirun juosseen metsäkoneen uraa pitkin, jossa oli tiukahko mutka, mutta ei se sitten juossutkaan vaan metsään. Tajusin sen liian myöhään, mäyrähän meni perässä. En nähnyt enkä kuullut kumpaakaan, kutsuin Piirua ja se tulikin heti.
Mäyrästä mulla ei ollut mitään havaintoa, ei edes jälkiä lumessa. Ajattelin, että se jää valjaistaan tai liinastaan jonnekin jumiin ja miten mä sen löydän, tajuaakohan se haukkua tai mitään. Kutsuin ja kutsuin, kiersin ja kaarsin. Pieni vesisade muuttui oikein reippaaksi vesisateeksi. Yllättäen suunnilleen siinä kohdassa, jossa kadotin näköyhteyden alunperinkin, mäyrä riensi korvat lepattaen mua kohti - mutta ilman valjaita ja liinaa! Iloitsin tietysti, että koira oli päässyt irti, mutta ne oli sen koiraparan ainoat valjaat ja liinakin vasta tänä vuonna ostettu. Kiersin ja kaarsin kirkuvanpunaista liinaa etsien (valjaat on harmaat eli uppoaa loistavasti tuonne metsään), mutta en löytänyt niitä, en mitään punaista, en edes viimesyksyistä puolukkaa. Mäyrähän ei antanut kiinni, se kun on nyt pari viikkoa näyttänyt mulle pitkää nenää vapaaksi livahtaessaan.
Taivaalta alkoi tippua rännästä tehtyjä tiskirättejä. Me lähdettiin Piirun kanssa kotiin, mäyrästä ei ollut mitään havaintoa. Naapurin kohdalla alkoi kuulua vahvaa haukuntaa, mäyrä oli jo kotona, odotti siellä terassilla. Ilmeisesti se tunnisti meidät, koska lopetti haukkumisen ja juoksi pikajuoksijan lailla meitä vastaan. Ulko-ovelle asti se pysyi oma-aloitteisesti ihan vieressä, mutta sisään ei se suostunut tulemaan. Jätin ulos.
Hetken päästä mäyrä haukkui taas terassilla. Avasin oven, mutta ei halunnut tulla sisään. Laitoin oven kiinni. Kun seuraavan kerran avasin oven, mäyrä oli hiljaa ja paikallaan. Otin pari askelta kohti, se meni vähän matalaksi, pysyi paikallaan ja nappasin märän ja kuraisen mäyrän syliin. Mitään sanomatta tai tekemättä kannoin sen kodinhoitohuoneeseen ja laitoin portin kiinni, kuivukoon siellä.
Isosti harmittaa ne valjaat ja se liina.
Aamupäivällä taapero tunki mäyrän petiin ja koemaistoi puruluun:
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Metsällä terveys kohenee
Naistenpäivää vietettiin 8.3. ja meillähän se tarkoittaa, että minä naisena hoidan koko huushollin aamusta iltaan ja illasta aamuun, kuten tavallista. Olin aamupäivällä koirien ja taaperon kanssa metsässä. Mäyrä oli 5 metrin liinassa, snautseri vapaana, taapero välillä pulkassa ja välillä itse kävellen. Pari kertaa Piiruskin katosi näkyvistä, mutta tuli ekalla kutsulla hyvää vauhtia luokse. Sitten sen olemus muuttui, korvat koventuivat ja nenä nuuskutti. Komensin pois, tuli ja pyrki uudelleen, komensin pois, jatkettiin vastakkaiseen suuntaan. Koira rentoutui ja ilme muuttui. Minäkin rentouduin (virhe!) enkä vahtinut enää niin tarkkaan. Hurtta käytti tilaisuutensa ja kaarratti takaisin hajulle, pisti korvat tukkoon ja otti vainulla ylös HIRVEN. Siellä se hirvi oli rauhassa odottanut, että ymmärtäisi jo tuo Kiljusen herrasväki poistua, niin wannabehirvikoira ottaa hirviajon. Hirviä näen useamman kerran vuodessa, mutta yksikään ei ole kiihdyttänyt täysillä karkuun. Sinänsä näyttävän näköistä kyllä, kun pitemmän pätkän sain ajoa seurata, mutta ei se silti kivaa ollut.
Manasin kaikki tunnetut kauniin äidinkieleni kirosanat ja kenties muutaman uudisversionkin, mutta mitäs se auttoi. Mulla oli mäyrä ja taapero ja pulkka ja lähestyvä lounasaika, metsällä hirvi ja Piiru. Ei siinä, jatkettiin taaperon tahtiin kotia kohti tielle, ajohaukku oli jo päättynyt. Ei ihan ehditty kotiin, kun toveri Piiruskina tuli takaa ja pysähtyi meidän kohdalle. Keuhkot tekivät töitä ja kieli oli valtavan kokoinen, koira itse kovin tyytyväisen oloinen eikä enää ollut kiire minnekään.
Tänään 20.3. oltiin toisessa lähimetsässämme, piti mennä kauemmas, mutta taaperon rattaista lysähti rengas tyhjäksi. Taapero heitteli käpyjä ja keppejä puroon, Piiruskin haisteli kivenkoloja ja istui rauhassa paikallaan vahtimassa.
Käveltiin takaisinpäin jalkakäytävää kohti, kun silmäkulmassa vilahti ja haukku alkoi. Huokaisin syvään ja seurasin jänisjahtia mäen päällä maakaasuaseman aidan viertä. Ehdin ajatella, että onneksi noilla on tossa toi aita, kun saman tien sekä pupu että snautseri viipottivat siellä aidan sisäpuolella. Muutaman ärräpään sivalsin hampaideni välistä, kiipesin mäen ylös ja vihelsin pari kertaa. Valvontakameroitahan niillä on joka puolella, että varmasti näkivät siellä harmaan salaman. Mä en onnekseni nähnyt ketään, vaikka ääniä kuulinkin. Seisoin aidan takana, ärähdin, sain koiran vilkaisemaan mua (pupu oli jo uunottanut koiran) ja parilla napakalla käskyllä se tuli portista läpi, sen verran reilu rako siinä oli kahden liikkuvan aidanpalan välissä.
Käveltiin takaisinpäin jalkakäytävää kohti, kun silmäkulmassa vilahti ja haukku alkoi. Huokaisin syvään ja seurasin jänisjahtia mäen päällä maakaasuaseman aidan viertä. Ehdin ajatella, että onneksi noilla on tossa toi aita, kun saman tien sekä pupu että snautseri viipottivat siellä aidan sisäpuolella. Muutaman ärräpään sivalsin hampaideni välistä, kiipesin mäen ylös ja vihelsin pari kertaa. Valvontakameroitahan niillä on joka puolella, että varmasti näkivät siellä harmaan salaman. Mä en onnekseni nähnyt ketään, vaikka ääniä kuulinkin. Seisoin aidan takana, ärähdin, sain koiran vilkaisemaan mua (pupu oli jo uunottanut koiran) ja parilla napakalla käskyllä se tuli portista läpi, sen verran reilu rako siinä oli kahden liikkuvan aidanpalan välissä.
Koira, se semmoinen tavallinen, alentaa tutkitusti verenpainetta. Tutkimusnäyttöä ja -käyttöä koirista on myös kaikenlaisina diabeteskoirina ja syöpää virtsasta haistavina koirina ja monien muiden sairausten kanssa apuna olevina koirina. Olis kaks kysymystä: mistä mun koirani tietää, että mulla on krooninen alhainen verenpaine (ihan haitaksi asti alhainen) ja miksi aina juuri kotiinlähdön hetkellä ne saaliit lähtee liikkeelle?
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Agimöllit Kouvola 25.2.2017
Kouvolan uunituoreella Koiraklubilla (osoite Tehontie 21, Kouvola, löytyy facebookista, vink vink) oli agin möllikisat ja sinnehän piti mennä tutustumaan. Piiruskinin agikisahistoria on hyvin lyhyt: kesäkuussa 2016 ekat möllikisat ja heti helmikuussa 2017 seuraavat!
Olin ilmoittautunut supermölleihin ja mölleihin. Supermölleissä taisi olla kaikki 8 estettä, vain putkia ja hyppyjä. Mölleissä (radan sai halutessaan uusia, me haluttiin) oli lisäksi puomi, muistaakseni 13 estettä. Koska olen ollut laiska ja/tai elämäni on muutenkin niin kovin täyttä, Piiruskinin kanssa ollaan käyty tosi vähän missään vieraissa halleissa tai kentillä. Niinpä tiesin, että koko reissu voi mennä uuden paikan ihmettelyyn, toisten koirien leikkiinkutsuihin (voisko tää olla nirso tai edes roturasisti? miks mikä tahansa hurtta kelpaa juoksukaveriksi?) ja rauhoittumisen odotteluun. Supermölleissä (me mentiin vain kerran) Piirunen oli hämillään, nuuski, ilmaa ja vähän mattoakin, esteiden välissä katseli ketäs kaikkia tänne on tullu ja mitäs ne täällä tekee.
Mölliradalla ensimmäinen suoritus jatkoi samaa linjaa. Lisäksi me jouduttiin odottamaan melko pitkään siinä ekan esteen edessä lähtölupaa, niin koira alkoi jo haukottelemalla rauhoittaa itseään (ja mua?). Takaosassa oli aidan takana yleisöä (eihän treeneissä tai tokokokeissa ole!), jonka edessä piti juosta snautseria esittelemässä ja/tai yleisöön tutustumassa. Uusinta meni jo hieman paremmin ja uusi puomi meni kummallakin kerralla hyvin, mutta eihän tuo juossut eikä ollut silleen rento kuin parhaimmillaan treeneissä, vieläkin katseli esteiden välillä ympärilleen.
Tyytyväinen olen puomiin ja mölliradan yhteen tiukkaan kääntökohtaan, jossa mun napa oli vastakkaiseen suuntaan ja pelkän käden avulla koira ohjautui hypylle, hyppäsi ja kääntyi nätisti vastakkaiseen suuntaan. Maksimölleissä sijoitus kolmas!
Möllirata täällä klik!
Olin ilmoittautunut supermölleihin ja mölleihin. Supermölleissä taisi olla kaikki 8 estettä, vain putkia ja hyppyjä. Mölleissä (radan sai halutessaan uusia, me haluttiin) oli lisäksi puomi, muistaakseni 13 estettä. Koska olen ollut laiska ja/tai elämäni on muutenkin niin kovin täyttä, Piiruskinin kanssa ollaan käyty tosi vähän missään vieraissa halleissa tai kentillä. Niinpä tiesin, että koko reissu voi mennä uuden paikan ihmettelyyn, toisten koirien leikkiinkutsuihin (voisko tää olla nirso tai edes roturasisti? miks mikä tahansa hurtta kelpaa juoksukaveriksi?) ja rauhoittumisen odotteluun. Supermölleissä (me mentiin vain kerran) Piirunen oli hämillään, nuuski, ilmaa ja vähän mattoakin, esteiden välissä katseli ketäs kaikkia tänne on tullu ja mitäs ne täällä tekee.
Mölliradalla ensimmäinen suoritus jatkoi samaa linjaa. Lisäksi me jouduttiin odottamaan melko pitkään siinä ekan esteen edessä lähtölupaa, niin koira alkoi jo haukottelemalla rauhoittaa itseään (ja mua?). Takaosassa oli aidan takana yleisöä (eihän treeneissä tai tokokokeissa ole!), jonka edessä piti juosta snautseria esittelemässä ja/tai yleisöön tutustumassa. Uusinta meni jo hieman paremmin ja uusi puomi meni kummallakin kerralla hyvin, mutta eihän tuo juossut eikä ollut silleen rento kuin parhaimmillaan treeneissä, vieläkin katseli esteiden välillä ympärilleen.
Tyytyväinen olen puomiin ja mölliradan yhteen tiukkaan kääntökohtaan, jossa mun napa oli vastakkaiseen suuntaan ja pelkän käden avulla koira ohjautui hypylle, hyppäsi ja kääntyi nätisti vastakkaiseen suuntaan. Maksimölleissä sijoitus kolmas!
Möllirata täällä klik!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)