Pari kuvatusta

Lepohetkellä mies ja kolme alamittaista.

Varsinaisen päivystäjän apulainen, joka ei ole kovin hyvä työssään,

puuttuu pitkäjänteisyys ja näkyvyys.

Lautapelihetki keskimmäisen kanssa

(Lego City Alarm, mä yleensä häviän).

Piirun häntä.

Takakontti on auki, missä mun häkki, eiksme mennäkään minnekään?

Tokot listaan

Ei tuota snautseria kisakuntoiseksi tokoilijaksi haaveilemalla saa, joten pakko kääriä hihat. Kouluttajana huomaan, miten paljon ihmiset tekevät töitä koiransa puolesta saadakseen aikaan onnistuneen suorituksen. Esimerkiksi seuraamisessa, jossa meidänkin taso on kovin vaihteleva ja suoritusvarmuutta ei ole, ihmiset kääntävät itsensä / hartialinjansa / rintakehänsä koiraansa kohti, katsovat silmiin ja suorastaan tuijottavat varmistaakseen, että koira varmasti seuraa ja pitää katsekontaktia. Saattaahan se seuraamista olla, se koiran tekeminen, mutta kumpi siinä lopulta seuraa kumpaa? Koska kouluttajana huomaan tätä jatkuvasti, katsoin samalla silmällä myös itseäni. Katsomisen seurauksena jätin ainakin toistaiseksi seuraamisen käännökset, rytminvaihdokset ja perusasennot pysähtyessä pois ja keskityin itseeni enkä koiraan. Keskityin omiin liikkeisiini, omaan tekemiseeni, omiin asentoihini, omaan ääneeni - ja ihan vain suoraan seuraamiseen. Hoitakoon koira omat liikkeensä, oman tekemisensä, omat asentonsa. Pääpaino tekemisessä on kuitenkin sanassa ilo. Alkuvuoden hormonimyllerrykset, sekä mun että koiran, teki snautserista ihan lapasen, joten tekemisen ilo piti kaivaa esiin.

Pistin seuraamisen etenemisen (ja sen vähän muunkin tokoilun) toukokuun osalta tuohon alle listaan (huhtikuussa aloitettiin ja lyhyemmistä pätkistä), yksikkö on askel ja tosiaan vaan suoraan, jos ei muuta mainintaa askelmäärän perässä ole.

5.5: 60
6.5: 70, 20 maahan = ottaa askelia, 40, 30 - ei ennakoinut maahanmenon jälkeen seuraavaa maahanmenoa!
7.5: 25 luoksetulo = lujaa mutta hyppää perusasentoon ja päätyy vinoon, 80(!), 25 seiso = ottaa askelia, 40 - ei ennakoinut seuraavaa jäävää!
9.5: 40 maahan = hidas, 30, 100(!)
10.5: tavoitteena 100 mutta 80 kohdalla tien vierustan tuoksu oli seuraamista mielenkiintoisempi, uusi yritys alkoi todella huonosti mutta päästiin loppuun eli 100, 30
11.5: 60 suoraan, 40 maahan ja 50 seiso = ottaa molemmissa jäävissä pari turhaa askelta, 35
12.5: 80, 100, 20 seiso = ottaa askelia mutta pysyy eikä ennakoinut perusasentoa
13.5: treenattiin mutten muista mitä :)
14.5: 105, 80, iloisia perusasentoja, 80, 30
15.5: 110(!), 80, 40, 20, 20, 80
16.5: 100, 100
18.5: 120(!), luoksetulo lujaa mutta vino perusasento, luoksetulo lujaa ja hyvä perusasento, asennonvaihdon ennakointia pois
19.5: 60, 60sek paikkamakuu kun hupitokoilin Taimin kanssa, paikkamakuusta luoksetulo = lujaa tuli ja hyvä perusasento!
20.5: yritin pitkää mutta koira putosi noin 40 askeleen kohdalla, pienten moitteiden jälkeen 120(!), 20, 30, 20, 2 luoksetuloa hyvillä perusasennoilla
24.5: 120, 60, hissimaahanmenoja valeheitoilla taakse, luoksetulojen jättöjä häiriöillä (jätin ja lähdinkin kesken matkan juoksemaan, siivosin olemattomia roskia maasta, juttelin Taimistolle...)
25.5: 120, 60

Millähän perusteella tuo hurtta menee luoksetulon lopussa perusasentoon? Kun joskus on tosi nätti ja joskus ihan vino.

Maahanmenoja hissitekniikalla pitää treenata ilman kääsnaa. Piiruskin etenee tosiaan sen pari askelta, joten valeheitin namin taakse ja sanoin "maahan". Valeheitolla koira putoaa hyvin eli todennäköisesti palkka kutsuu koiraa noissa maahanmenoissa, siksi palkkaus taakse. Muuten hyvä, mutta Taimisto tajusi jutun juonen heti ja asemoi itsensä Piirun taakse eli Piiru teki työt ja Taimi sai namit!

Kotitekoisten namien resepti:
800g halvinta jauhelihaa mitä kaupasta saa (esimerkiksi K-Menu päiväysvanhan ale-lapulla)
2 kananmunaa
suunnilleen desin verran kaurahiutaleita (kuvittelen sen imevän rasvaa ja antavan sitä kautta makua, kun ilman hiutaleita rasvaa on pellillä enemmän)
- kaikki sekaisin, lastan kanssa levyksi pellille ja uuniin
- jos haluaa kuivempaa, niin matalampi lämpötila ja pidempi paistoaika ja uunin luukku raollaan
- jäähtyneenä terävällä veitsellä paloiksi, purkkeihin ja pakastimeen.

Pupu siellä, poikanen täällä

Kevään merkkejä meillä päin:
- kääsna makailee auringossa reporankana
- Piiru etsii aktiivisesti pupujen hajuja.

Alkukesän merkkejä meillä päin:
- kääsna makaa nurmikolla potslojona
- Piiru löytää helposti pupuja.

Eräänä yh-iltana vein roskapussin ulos hieman ennen yhtätoista ja päätin pikapissattaa koirat samalla, sitten itsekin yöunille. Koska pari kertaa pupu on nautiskellut aamupalaansa varastomme takana, snautseri juoksee sinne aina saatuaan luvan ylittää ulko-oven kynnys. Menin itse ulos, päästin Taimin, päästin Piirun, laitoin oven kiinni ja lähdin pihalla vastakkaiseen suuntaan. Sain pussin tipautettua roskikseen, kun talon takaa kuului snautserin ajohaukku (juu-u, sillä on hieno ajohaukku, mutta kestoa siinä ei oikein ole, joko juostaan tai haukutaa, mutta molempia se ei osaa tehdä samaan aikaan tehokkaasti). Ehdin miettiä, että kuinkahan pitkälle yöhön mun pitää valvoa, että kuinka kauan koiralla menee tulla kotiin, en minä voi jättää lapsiani ja lähteä metsään etsimään keskellä yötä. Ajatus katkesi kun tajusin, että se pupu kiertää talon ja tulee talon takaa mua kohti. Lähdin juoksemaan roskisten luota pupua ja Piirua vastaan, jolloin pupu tietenkin vaihtoi reittiään. Olin onnekas, sillä pupu leikkasi etupihan poikki juuri sopivasti, että pääsin pupun ja Piirun väliin. Hampaideni välistä karjuin luoksetulokäskyä ja ihmeiden aika ei ole ohi, Piiruskinin rytmi meni sekaisin ja se katsoi lyhyesti mua silmiin. Todennäköisesti kuulostin kerrankin niin tosissani olevalta ja vakuuttuneelta mahdollisuuksistani, että koira lopetti ajon ja tuli luo. Palkkasin niin isosti kuin uskalsin, ilman että koira olisi ajatellut saaneensa luvan jatkaa jahtia. Jälkeenpäin ajattelin pupuparkaa, kun sitä ajoi takaa koira ja vastaan juoksi sekopäinen karjuva akka miehensä Reino-tohveleissa!

Takametsässä näin rusakon  istuvan kuusen alla ja valitettavasti se ei tajunnut pysyä paikallaan kun lähestyimme sitä, joten Piirukin näki sen. Rusakko pinkoi karkuun ja snautseri perässä, suunta oli meille kotiin. Nopeasti rusakko loikki rauhallisen näköisenä vastakkaisesta suunnasta ja istahti takaisin saman kuusen alle - Piirustusta ei näkynyt eikä kuulunut. Oli ihan piilokameraolo! Mentiin Taimin kanssa kotiin ja naapurin talon takana oli Piiru, kovin hämmentyneenä, mies haki sen pois.

"Meidän" hiekkatiellämme oltiin vaunuilemassa, koira vapaana ja Piiruskin jolkotteli mun oikealla puolella. Silmäkulmasta näin, että koira kääntyi äkisti ojaa kohti. Refleksien ansiosta käännyin katsomaan ja näin piskuisen pörröisen pupunpoikasen! Se pomppasi pois ojasta, pinkoi karkuun, Piiru perässä. Mä niin näin silmissäni, että kohta se poikanen kituu tossa tiellä, enempiä ajattelematta laskin irti vaunuista ja kas, hauskimmat kotivideot - tavaraa olisi ollut tarjolla: pupunpoikanen mutkitteli edellä, Piiru sen perässä intopiukeena ja karjuva akka Piirun perässä. Halutessaan Piiru olisi saanut poikasen kiinni tuosta vain, mutta nähtävästi se oli enemmäkin leikkiä. Hetken päästä Piiru pysähtyi kuin seinään ja näytti kysymysmerkiltä, kääntyi ympäri ja alkoi haistella kuusipuuta. Se pieni pupu uunotti mun koirani! Voi miten mä ihailenkaan tuommoisia sisäsyntyisiä taitoja, niin hienosti se kurvaili menemään! Piiruskin tuli käskystä luo ja jatkettiin matkaa, mun sydämeni pamppaili vielä pitkään, pahasti kerkesin säikähtää. Ei noin pienestä paistiakaan saa.

Tylsämielisyydestä vauva-arkeen

Maaliskuun kuudes oli laskettu aika. Oletin edellisten perusteella, että menee päivällä, parilla yli. Kun ylimenopäiviä alkoi kertyä, minusta tuli tylsämielinen. Odottavan aika on pitkä, sanotaan, ja minä todella vahvistan sen! Koska mies on edelleen koulussa Tuusulassa, laitokselle on meiltä kotoa matkaa noin 60 kilometriä ja minulla on taipumusta ripeään synnyttämiseen, meillä päivysti ympäri vuorokauden joko äiti tai anoppi. Lisämataluutta mielialalleni toi alati kankeutuva kroppani, jossa alaselkä petti ja säteili kipua oikeaan reiteen. Sisällä jatkuvasti huonossa asennossa lojuminen ei tee mulle hyvää, joten ajoittain pakotin itseni koirien kanssa metsään. Lyllersin menemään koirat vapaana, aikaa meni tavalliseen verrattuna tuplasti. Seuraavana päivänä en päässyt kunnolla rappusia alas, niin paljon sattui lantioon. Onneksi sain koirienulkoilutusapua äidiltä, anopilta ja Suvilta!

Kun on tarpeeksi pitkään tarpeeksi kurja olo, ei tee mieli tehdä mitään. Samaistuin Ihaa-aasiin, jonka kohdalla Nalle Puh-kirjan sisäkannessa lukee "Ihaan synkkä kolkka, soista ja surkeaa". Taimia tekemättömyys ei haitannut lainkaan samalla tavalla kuin Piirua, kääsna kun makaili pönttöuunin edessä lämmittelemässä tai upottautuneena säkkituolin uumeniin. Piirustus poti juoksujaan ja niiden jälkeistä epätasaista aikaa.

Leikatessani koirieni kynsiä, tuli Piirun kohdalla väkisin mieleeni, että tämäkin koira on jopa purrut minun käteni verille yrittäessään estää toimenpidettä. Nyt sekin sujuu enää lievällä protestoinnilla: nähdessään kynsisakset koira alkaa hiljakseen hiippailla matalana piiloon, mutta ei mene varsinaisesti karkuun. Takajalkoja leikatessa koira nojaa vahvasti joko minua vasten tai minusta pois päin, mutta sekään ei kestä enää koko aikaa vaan loppuu ennen viimeistä kynttä. Liian helppoa!

Vihdoin koitti rv 41+5 ja kolmas lapseni päätti tulla maailmaan! Kaksi päivää myöhemmin hurautimme kotiin pienen poikasemme kanssa. Entinen kuopus, nykyinen keskimmäinen, kuvaili vauvaa päiväkodissa näin: tosi pieni, kakkaa kiveksissä eikä yhtään hampaita! Koirat toki tulivat vastaan, mutta eivät olleet vauvasta kovinkaan kiinnostuneita - kääsna etenkään. Toi kääsna on omalla tavallaan ihanteellinen perhekoira: sitä ei kiinnosta lapset pätkääkään, joten ei tule ongelmatilanteita!

Piiruskinista tuli vauvavahti. Vauvan itkiessä snautseri tulee mun luo ja katsoo merkitsevästi, kulkee mun perässä jos vauva on mun sylissä ja kitisee, vauvan syödessä snautseri tulee minuun kiinni ja katsoo tiiviisti, käy sitten ihan viereen maate. Piiruskin lähestyy vauvaa ihanan varovasti, mutta pyrkii nuolemaan "pennun" päätä. Ulkoillessa Piiru toimii vapaana tosi hienosti, tulee kiitolaukalla luokse kun kutsu käy eikä ole enää ollenkaan yhtä vahvasti ottamassa ärhäkkää roolia vastaantulijoihin. Kaikista kulkijoista se ei enää edes kiinnostu!

Ollaan ulkoiltu vauvan ja koirien kanssa sekä vaunuilla että liinalla. Liina (tai vaikkapa kantoreppu) on koirallisen ja vauvallisen ihmisen pelastus! Vaunuilla ei pääse metsään eikä ihan joka paikkaan muuallekaan ja kädet pitää vaunuista kiinni. Kun lapsi on liinassa, kädet on vapaana ja maailma on auki, vaikkapa se metsä! Jostain syystä Piiru puolustaa vaunuja tahi vaunuissa nukkuvaa lasta tosi paljon ja liinavauvaa vain vähän. Ensi alkuun ulkoiltiin vain liinassa ja hihnassa ollessaan snautseri keuli eli pyrki veturiksi mun eteen, mutta tiukasti muistuttamalla käyttäytymissäännöistä hihnakäytöskin parani. Ensimmäisellä vaunu-ulkoilulla jäin suu auki katsomaan, kun snautseri alkaa huutaa ja riekkua hihnassa, kun tuli ulkoilija vastaan. Mutta sitten se vasta suuttuikin, nosti koko olemuksensa karvoja myöten ja huusi harvinaisen rumasti, kun tuli koirallinen ulkoilija vastaan. En saanut kunnolla kontaktia koiraani ja tilanteen mentyä ohi rauhoittuminenkin otti aikansa. Seuraavilla kerroilla osasin odottaa vahvaa mielipidettä vaunujen lähestyjää kohtaan ja otin koiran hanskaan reilusti pidemmältä matkalta kuin ennen. Kerta kerralta tämäkin "vaiva" on lientynyt. Ajallisesti samaan syssyyn osuivat mun raskauteni loppu, Piirun juoksut ja juoksujen jälkeinen "älkää sanoko minulle mitään tai vaatiko minulta mitään tai näytän siltä että minua hakataan joka päivä" - kausi.

Taimisto ei montaa kertaa ole vauvaa käynyt haistamassa, ilmeisesti vauva ei sen elämää ole häirinnyt. Toista on sitten, kun vauva lähtee liikkeelle, mutta Taimilainen kyllä kertoo, milloin hänen tärkeytensä omaa tilaa uhataan loukata. Isompien poikasteni ollessa vauvoja ja taaperoita Taimisto pyrki löytämään unipaikan mahdollisimman kaukaa lapsista. Jos ipana lähestyi, kääsna alkoi murista. Ipanan lähestymisen tahi loittonemisen pystyi helposti toteamaan korvakuulolta. Jos vaippahousu ei tajunnut viestiä, Taimisto murisi ja näytti hampaita ja lapsen ollessa kosketusetäisyydellä, kääsna haukahti loukkaantuneen nartun kimakkaa haukkua lapsen naamassa kiinni ja lähti pois. Lapsi säikähti ja alkoi parkua, mutta oppi hyvinkin nopeasti, että "nyt se murisee ja jos menen lähemmäs, säikähdän". Tänäkin päivänä, kun isommat pojat ovat kohta 8 ja 6, kääsnan murina riittää ja pojat tulevat sanomaan esimerkiksi "äiti, Taimi makaa kynnyksellä eikä päästä meitä ohi". Hyvin on oppi mennyt perille! Pojille riittää rohkaisuksi, kun menen näköetäisyydelle ja sanon, ettei Taimisto tee mitään. Katson Taimia ja Taimi selvästi ärsyyntyneenä päästää pojat ohi, muttei sano tahi tee mitään.

Kädet ovat täynnä työtä, kun hoidettavana on kaksi viliskanttia poikaa, vauva, kaksi koiraa, talo ja piha ja kaikkien menemiset ja tulemiset. Vauva on kuitenkin ihana ja suloinen ja koirat ovat sopeutuneet uuteen kokoonpanoon hienosti!

Latoretkellä, uimassa, treeneissä

Taas eletään oikeasti jo seuraavaa kuuta kun mä muistelen edellistä...

su 1.3: Harmi, kun mies ei ottanut kuvia! Mies, esikoinen, kuopus ja Piiruskin lähtivät aamupäivällä nauttimaan kantavasta hangesta. Olivat hiihdelleet pitkin peltoja ja esikoinen oli kurkannut jokaiseen latoon. Kuopus on vasta tänä talvena innostunut hiihdosta, tähän asti sille on laitettu kerran talvessa sukset jalkaan ja kun ne sukset eivät ole välittömästi ja ilman voimanponnistuksia siivittäneet lasta samanlaiseen vauhtiin kuin vaikkapa televisiossa on hiihtokisoissa nähty, niin alta kymmenen metrin "hiihtämisen" jälkeen sukset ovat saaneet lähdöt.

Tällä kertaa kaikilla oli ollut kiva ja hyvä retki ja Piiruskin oli kuulemma juoksennellut isoilla loikilla sinne tänne peltoja pitkin ja välillä pysähtynyt kaivamaan ojan reunoja. Hitsi, kun en päässyt mukaan!

ti 3.3: Piirustus kolmannen kerran uimassa. Ensin sain ihailla Gunillan tasapainoista, ylvästä uintia, sitten jäi ihailemiset vähiin, kun tuli snautserin vuoro. Karmeaa räpiköintiä! Loppua kohden sentäs tasapainoisempaa menoa ja taas hurtta rasittui niin paljon (sekä henkisesti että fyysisesti), että iltapäivänsä se vietti tiiviisti pedissään pyykkikonetta vasten.

Illalla oltiin ohjatuissa tokotreeneissä. Paikkamakuu onnistui, jei! Kovasti oli Piiruskin kiinnostunut muista koirista, etenkin kun toisessa ryhmässä ei tehty samaan aikaan paikkamakuuta vaan jotain ihan muuta ja siellä oli tietysti ääntä ja liikettä ja toisia koiria kehuttiin. Kaulan venytys hoitui snautseriltani paikkamakuun ohessa, kun ei noussut ylös mutta muuten yritti päästä lähemmäs ja nähdä paremmin.

Paikallaistuminenkin onnistui, vaikka istumisesta onkin liikkeelle lähteminen herkemmällä kuin makuulta. Toki siirteli etutassujaan, mutta pysyi! Hienoa oli molemmissa paikkaharjoituksissa se, että koiruus pysyi paikallaan ja selvästi katsoi minua, että mitähän tässä pitäis tehdä. Mä yritin sekä katsoa koiraani että olla katsomatta koiraani, ettei oppis olemaan paikallaan vaan silloin, kun on mahdollista ottaa tahi pitää katsekontakti minuun.

Liikkeestä maahan oli hyvä, liikkeestä seiso vaati pari ylimääräistä askelta (kuten yksinkin harjoitellessa, näissä pitää nyt palata taaksepäin pelkkiin stoppeihin ja seinäpysäytyksiin), liikkeestä istumista (uusi liike) kokeiltiin vasta toista kertaa eli vaati paljon apuja koiralle mutta tää tuskin liikkeenä on vaikea sit kun oikeesti opetellaan. Ajoittain seuraaminen oli oikein kivaa ja toimivaa, päin seinää seuraamisessa koira alkaa turhan aikaisin jätättää, hallikisoissa on ihan tavallista, että seuruutetaan suht lähelle seinää ennen käännöstä. Onhan se toisaalta itsenäisesti ajattelevan eläimen merkki, ettei miettimättä päin seinää kävele!

ke 4.3: Yritin ostaa Piirulle sadetakin. Ei ollut sopivaa, joten ostin lehmän ja solmupallon.

to 5.3: Miehen ja koirien kanssa puoltoista tuntia metsässä. Lehmä on yksisilmäinen ja suolet olohuoneen lattialla. Harmittaa, kun ei päästä mölleihin harjoittelemaan ja aiheuttamaan pahennusta.

pe 6.3: Ei ollut helppo päätös, todella pitkään vatvottu, mutta tänään otin koneen ja ajelin kääsnan. Se on koko talven huutanut trimmausta, mutta itse en ole pystynyt ja ne pari kertaa, jolloin kääsna on elämänsä aikana ollut trimmattavana jollakin toisella, en ole ollut tyytyväinen lopputulokseen ja joutunut siistimään itse loput. Oltiin Taimin kanssa molemmat vähän pihalla koko operaation ajan ja lievästi vaiheeseen se kuitenkin jäi. Katsellaan syksyllä sitten, miltä karva näyttää ja mitä sille seuraavaksi tehdään.

Mies tuli onnellisena kotiin, olivat koirien kanssa löytäneet uuden metsälenkin!

su 8.3: Poikaset kylässä kavereiden luona ja mies tutustutti mut uuteen lenkkiin - lupaavan paljon mustikan- ja puolukanvarpuja! Piiruskin juoksi reilusti edellä, mutta pysähtyi oma-aloitteisesti mutkiin ja kääntyi katsomaan, että tullaanko me muutkin. Jos mun mielestä snautseri menee liian kauas, mä pysähdyn ja olen ihan hiljaa, niin sieltä se harmaaparta tulee laukalla luokse. Samalla annan luoksetulokäskyn ja pääsen palkkaamaan vauhdikkaan suorituksen. Aikas kiva!

Hiihtolomaviikosta

Viikko meni nopeasti, kotosalla oltiin ja lähimaastoissa ulkoiltiin.

ma 23.2: Käpälämäessä agikouluttajana, kyllä voi pienikin ihminen oppia tekemään monta asiaa samaan aikaan! Piiruskin oli mukana, tokoiltiin vähän ja otin videollekin pätkiä, mutta kyllä oli löysät alut ja muutenkin väljää tuo seuraaminen. En tiiä, pitäiskö jättää seuraamistreenit sikseen, kun näytän varmasti koiran vinkkelistä ison mahani kanssa erilaiselta kuin ennen.

ti 24.2: Aamun luontoelämyksiä: ensin tiellä oli ison linnun jäljet, Piirustus hyppäsi jälkien perässä tieltä hankeen ja ui sitten takaisin tielle. Seuraavaksi oravan jäljet ja sama juttu, hyppy upottavaan hankeen ja uimalla takaisin tielle. Ei oppinut hurtta näin vähästä, pupun jälkien perässä hankeen ja uimalla takaisin. Puolivälissä aamukävelyä ei ollut jälkiä eikä ääniä, mutta niin vain hyppäsi koira hankeen - ja mä jäin suu auki tuijottamaan, kun kaksi sorsaa lähti lentoon! Mitä sorsat tekee meidän takametsässä? Eihän siellä ole edes vettä? Tai on yhdellä soramontulla ja pikkuinen suopalanenkin on, mutta ei siellä missä ne sorsat oli! Ja joo, sorsia ne oli, läheltä lensivät ja pitivät tuttua ääntä. En käsitä.

Iltapäivälenkki oli kovin vetinen. Periaatteessa snautserini pärjää ilman takkia, mutta vesihäntää välttääkseni haluaisin sille ohutvuorisen sadetakin. Erikseen haluan pistää ylös, että Piiru söi pitkästä aikaa halukkaasti ruokakuppinsa tyhjäksi, tarjolla oli kalkkunaa, riisiä ja oliiviöljyä - ei kelpaa poro, tietyn merkkinen hepo eikä nutrolinin öljyt.

ke 25.2: Mä tulin just koirien kanssa aamulenkiltä pihaan kun Suvi tuli hakemaan koiria lenkille - sitä se lomailu teettää! Taimisto oli vahvasti sitä mieltä tänäänkin, että ulkoilu on kääsnalle täysin sopimatonta puuhaa, käänsi takapuolensa Suville ja jarrutti vahvasti, katsoi mua kulmiensa alta kovasti paheksuen.

Iltapäivällä poikasten kanssa pulkkamäessä, Taimi jäi kotivahdiksi, käveleksin hiljakseen Piirun kanssa metsän reunoja. Tehtiin vähän takaakiertoja puiden ympäri, iso kivi teetti töitä ja Piiru pyrki jatkuvasti hyppäämään kiven päälle, pitkästä aikaa tein pari tallottua namiruutua ohueen lumeen. Lopuksi heittelin lumipalloja alas mäkeen, liekö Torsti sen opettanut, kun jaksoi melko pitkään ja ihan etsimällä etsi juuri ne pallot, jotka kulloinkin olin heittänyt. Viime talvena lähti kyllä juoksemaan perään, mutta pyysi ihmiseltä herkästi apua eikä etsinyt itse.

Kotona oltiin ja lähimaastossa kuljettiin, minä en autossa istu enää kuin pakon edessä ja poikien mielestä pyjamapäivät on kivoja - etenkin kun jättää sen pyjaman ulkoilun ajaksi ulkoiluvaatteiden alle, niin on helppo jatkaa pyjamapäivää mtesäretken jälkeen!

Välihuomautus

Että jäisi muistiin, niin Piiruskinin ekat juoksut olleet joulukuussa 2013 (ikää 11kk), tokat juoksut elokuussa 2014 (eli väli suunnilleen 8kk) ja kolmannet alkoivat tänään eli 9.3.2015 (väli suunnilleen 7kk). Puoliväli osuis kesään eli ei, nää ei oo viimeiset juoksut vaan todennäköisesti toiseksi viimeiset.