Mä suhisen hiljaiseksi koirat ja lapset. Hyst! Sshhtt! Sht siellä! Nyt hys!
Olen laiska. Tai mukavuudenhaluinen, miten vaan. Mä en kuitenkaan vieteriukon lailla ole aina valmis pomppaamaan yöllä sängystä lämpimän peiton alta, joten mä vaan vähän nostan päätäni ja suhisen ja sihisen. Mun ihana taaperoni (1v10kk) nukkuu samassa makuuhuoneessa ja jos se kitisee, niin mä suhisen vastaan ja taapero hiljenee. Vilukissan ei tarvitse luopua lämmöstään. Jos koira ilmoittaa aamuyöllä, että naapurin vuorotyöläinen on tullut kotiin tai postinjakaja pysäyttää autonsa risteykseen, mä suhisen. Jos hyvin käy, hurtta hiljenee. Joskus pitää nousta ja heittää hernepussi eteisen lattialle sihinää voimistamaan, mutta pitkän aikaa sen jälkeen riittää pelkkä suhina.
Pari viikkoa sitten molemmat karvaiset olivat aamuyöllä sitä mieltä, että nyt vaan pitää nostaa meteli. Sitä en enää muista miksi piti, mutta piti. Hiljeneminen vaati monta pitkää ja kovaa suhinaa. Taaperokin heräsi, mutta se ei varsinaisesti sanonut tai vaatinut mitään. Se osallistui. Kun koirista kuului ääntä, se sanoi mun kanssa samaan aikaan hyst! Ihan heti en edes tajunnut, miksi suhisen stereona, mutta sitten alkoi naurattaa eikä suhisemisesta tahtonut tulla mitään. Piti nousta ja heittää hernepussi. Pelkäsin, että ohjelmanumeron jälkeen taapero on sitä mieltä, että nyt on aamu ja pitää nousta ja vaatia palvelua, mutta kun koirat olivat olleet hetken hiljaa, mä suhisin onnistuneesti taaperonkin hiljaiseksi.
Nuorimmaiseni ei turhan monella sanalla vielä juttele, mutta erilaisia äänteitä ja esimerkiksi eläinten ääniä sillä on laaja valikoima. Nyt siihen voi lisätä koiranhiljentämissuhinan ja oppipas s-äänteen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti