lauantai 19. syyskuuta 2015

tokokoe Hyvinkää 30.8.15

Tämmöinen teksti löytyi luonnoksista.

Aamulla varhain koko lauma kahteen autoon (kun ei meidän suurperhe yhteenkään mahdu) ja menoksi anopille. Sieltä yhdellä autolla mä, mies ja Piiruskin kohti Hyvinkäätä. Mulla oli tosi levoton ja rauhaton olo, ei minkäänlaista keskittymiskykyä. Hyvinkäälle asti lähdettiin (tai no ei se nyt mitenkään erityisen kaukana ole, ollaan me siellä kääsnankin kanssa käyty kisaamassa) korkkaamaan uusien sääntöjen mukainen tokon alokasluokka ja houkuttimena myös nähdä muita snautsereita tokokehässä. Kisakirjeen mukaan ilmoittautuneita oli 16, joista 2 voittajaa ja 14 alokasta. Voittajat aloittivat kello 10 ja alokkaat sitten kello 11. Voittajassa kisaajia oli tosiaan vain se kaksi ja kisa voi alkaa puoli tuntia ennen ilmoitettua aikaa jos kaikki kisaajat on ilmoittautuneet ja jos tuomari niin päättää. Mua häiritsi ihan ylettömästi se, että kahdelle voittaja-luokan koirakolle oli varattu kokonainen tunti. Varauduin koko ajan siihen, että kisa alkaa ilmoitettua aiemmin, joten en uskaltanut lähteä kunnolla koiran kanssa lenkille vaan kiersin hermostuneena kelloa tapittaen kisapaikkaa. Kisa alkoi meidän osalta kuitenkin ihan aikataulun mukaisesti (tietysti!) ja me oltiin Piiruskinin kanssa eka alokasluokan koirakko. Se ei rauhoittanut mun oloani yhtään enkä tiennyt mitä olin menossa kehään tekemään. Olisin todella halunnut nähdä pari yksilösuoritusta ennen omaa vuoroa.

Luoksepäästävyys ei ole enää erillinen arvosteltava liike, vaan se suoritetaan tuomarin ohjeistamalla tavalla ennen kehään menoa. Se vaikuttaa kokonaisvaikutuksesta saatavaan arvosanaan ja jos koira osoittaa vaikkapa aggressiivisuuden merkkejä, tuomari voi kieltää koirakon osallistumisen. (Olen ollut sihteerinä kisassa, jossa koira puri tuomaria käteen tämän tervehtiessä koiraa, joten luoksepäästävyys on oikeasti tarpeellinen osio.) Tuomarina oli Pirkko Bellaoui ja hänen luokseen mentiin satunnaisessa järjestyksessä puhuttelun jälkeen.

Numerojärjestyksessä sitten kehään ja ensimmäiseksi paikkamakuu. Ihan liian vähän ollaan harjoiteltu liikkurin kanssa tokoilemista, Piiruskin tuijottaa liikkuria eikä mua, joten käskyt menee ohi korvien. Tai siis koira kääntyy katsomaan mua, kun annan maahanmenokäskyn, tarvittiin
 tuplakäsky maahanmenoon. Jätin koiran ja kun määrätyn matkan päässä käännyin katsomaan koiraa, se makasi ihan levällään, oikea takajalka sojotti pitkänä sivulle! Ei se nyt ennen noin pahasti ole lonkalle itseään kääntänyt! Siinä se kuitenkin pysyi, vaikka oli levottoman oloinen ja rivistä ainakin yksi koira nousi ylös. Tuplakäskyn se tarvitsi myös perusasentoon nousemiseen, kun piti tuijottaa sitä liikkuria ja lähtöasento oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Tuomari antoi säälistä seiskan, hurttani suoritus oli laittanut tuomarin oikein pohtimaan, että miten tuommoinen rivosti rannalla-tyyppinen makailu arvostellaan. Koirahan ei saa maata kyljellään tai se saa nollan, mun koirallani takapää oli kyljellään ja etupää suorana.

Seuraaminen oli hi-das-ta ja kun mä en nähnyt koiraa kunnolla, en uskaltanut edetä tuttua vauhtia ja koirakin tietysti hidasti ja sitten minäkin. Miten alkeellinen virhe! Olis pitäny jostakin pysähdyksestä (oli muuten hitaasta kävelystä pysähdys) pistää omat kintut rohkeasti liikkeelle, mut ei niin ei. Hämmästyin todella, että saatiin arvosanaksi 9! Oltiin kuulemma hitaita, mutta koiralla pysyi kontakti ja koira piti seuraamispaikkansa hyvin. Jaaha.

Liikkeestä maahanmeno oli tällä kertaa kympin arvoinen liikkeestä seisominen. Ei yritystäkään mennä maahan eikä tätä liikettä varsinaisesti edes treenata, kun me osataan tää! No tänään ei osattu, joten nolla.


Luoksetulossa koira katseli maisemia jätettäessä, lähti tulemaan viiveellä, tuli hitaasti, onnistui silti pomppaamaan ennen perusasentoa. "Toivoisin hieman lisää draivia", sanoi tuomari. 8,5

Noutoesineen pitämisessä koira oli haluton ottamaan, vaati tuplakäskyn, piti hyvin ja luovutti hyvin, mutta olihan se enemmän kapulan tunkemista kurkkuun kuin että koira olisi halunnut ottaa sen kapulan suuhunsa. 7,5

Kauko-ohjauksessa koira katseli taas muualle, ekalla käskyllä maahan, tuplalla istumaan, yhdellä maahan, tuplalla ylös perusasentoon. 7


Estehypyssä koira jätetään 2-4 metrin päähän esteestä ja itse mennään toiselle puolelle kutsumaan 2-4 metrin päähän. Nää metrit oli merkitty pienillä punaisilla kartioilla ja mä olin varma, että koira ei hyppää vaan kiertää ja menee haistelemaan niitä kartioita. Koira jäi katselemaan maisemia, annoin käskyn, koira katseli maisemia, lähti kuitenkin tulemaan ja hyppäsi! Tuli vielä perusasentoonkin, mistä yllätyin myös. Koetta edeltävänä iltana Piiruskin oli ekaa kertaa ikinä hypännyt avohypystä yli mua kohti ekalla käskyllä, kokeessa sit toista kertaa ikinä. Kartioita se ei edes vilkaissut. 9

Kokonaisvaikutus oli 8, ollaan kuulemma kiva koirakko, mutta vauhtia ja rentoutta lisää ja koiralla vois olla parempi kontakti muhun liikkeiden välillä ja jätettynä.

Yhteensä pisteitä 143,5 ja kakkostulos. Ei hyvä. Satavarma liikkeestä maahanmeno petti ja hei hei ykkönen. Tosin eihän se saisi näin niukalla olla, mutta toistaiseksi on. Ja mitä olen (entisiltä) snautseriharrastajilta kuullut, niin hyvinkin voi olla koko tokouramme ajan.

Suorituksemme jälkeen siirryimme katsomon puolelle ja annoin Piiruskinille luun. Sekin oli levoton eikä malttanut asettua luuta kaluamaan vaan vahti ja seuraili ja murahteli ja vaihtoi asentoa ja paikkaa. Jossain vaiheessa huomasin, että nyt mulla on rento olo ja haluan kehään, mut myöhäistähän se enää oli. Piirun äidin omistaja oli talkoilemassa ja tuli juttelemaan, oli kiva tavata! Piiru ja äitinsä eivät olleet lainkaan yhtä ilahtuneita tavatessaan, napanuora on todellakin katkaistu. Piiruskin on kyllä muuttunut vinttikoiramaisesta olemuksesta enemmän snautserin suuntaan, mutta äitiinsä verrattuna aikas luiru teini. Siinä me sitten höpötettiin ja kuultiin, että me tultiin snautsereiden omassa tokosarjassa kolmanneksi, joten juoksujalkaa palkintojenjakoon!

Kiitos snautserikerhon talkooväelle kisoista, tää oli meille opintomatka, mutta tullaan silti uudestaan!


Piiruskin ja osa palkinnoista.

Ei kommentteja: